Huolet/pelot

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja lucky87
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nuska83: toivottavasti ihan harmitonta :Heartpink kyllä sitä varmasti aina säikähtää, mutta toivotaan tosiaan, että turha säikähdys vain <3
 
Nuska, toivottavasti ei ole kyse keskenmenosta! Tsemppiä!

Soitin tänään neuvolaan. En saa sieltä aikaa ennenku olen jutellut lapsettomuuspolin kanssa, jossa siis ollaan/oltiin asiakkaina. Huomenna selviää polin laita ja pitää soittaa sitten neuvolaan.
Neuvolasta kuitenkin käskettiin miettimään/päättämään halutaanko verikokeisiin, joissa seulotaan vauvan kromosomit ja downin mahdollisuus. Tämäkö pitäisi siis nyt päättää?!
Ajateltiin ettei mennä, koska se saattaisi lisätä vaan huolta jota muutenkin pitkän yrittämisen jälkeen esikoista odottaessa riittää.. Huolettaa silti tää kaikki mitä pitäisi nyt osata päättää, vaikkei edes tiedä onko tuolla masussa ketään..
Jos nyt päätetään ettei haluta tutkimuksiin, niin voiko päätöstä enää muuttaa jälkeenpäin, vaikka kun on selvillä että tuolla joku elävä on?
 
Nenna: jos joku downinsyndrooma on niin ei se ainakaan itsellä vaikutta asiaan...mutta jos joku vakampi vaikka että on vaarassa ettei lapsi selviä hengissä ni kyllä haluaisin tietää.
 
Tässä raskaudessa ei ole oikeastaan mitään pelkoja. Jotenkin vaan sitä on osannut ottaa rauhallisesti enkä ole miettynyt asioita sen pidemmälle. Vaikka olen nyt kodinhoidontuella kotiäitinä, niin en koe huolta meidän taloudellisesta pärjäämisestä, kun nytkin ollaan jopa saatu miehen tuloista säästöön. Toki ensi kevääksi on vähän uhattu miehelle lomautusta ja sitten taas loppuvuodesta saa varmaan taas painaa ylitöitä viikonloppuisin. Paljoa ei tarvitse tulevaa vauvaa varten hankkia, kun esikoisen tavarat on tallessa.

Ensimmäisellä viikolla plussauksen jälkeen oli hieman pelkoa keskenmenosta, mutta nyt ne ajatukset ovat väistyneet. Jos emme pääse turvallisille viikoille, niin sitten alkio ei ollut terve eikä häntä oltu tarkoitettu syntyväksi. Tästä keskustelimme eilen miehen kanssa ja hän on samoilla linjoilla. Mutta enhän voi edes kuvitella, miltä se tilanne tuntuu, jos niin käykin. Mutta en murehdi sitä etukäteen, koska en siihen voi vaikuttaa. Kuitenkin ruokavalio on kunnossa ja käytän vitamiineja, joten en voi enempää tehdä. Se, kun ei ole omissa käsissä.

Tätä kirjoittaessa mieleeni kyllä nousee pieni pelko siitä, että jos emme saakkaan tervettä lasta. Miten meidän arki muuttuisi ja miten sitä pärjäisi. Mutta taas rauhallisuus nostaa päätänsä, ja käskee olla etukäteen murehtimatta. Rakenneultraan, kun on vielä monen monta viikkoa aikaa ja sitä ennen voi vielä vaikka mitä tapahtua. Esikoista odottaessa murehdin varmaan tämänkin raskauden puolesta.
 
Töissä olin normaalisti... Vähän mieli maassa, mutta olipa muuta ajateltavaa. Yöllä kävin vessassa niin hieman oli taas enemmän ruskehtavaa limaista vuotoa, mutta tänään se on tuntunut vähentyneen. Eli toiveikas olo on taas.
Neuvolaankin soitin vihdoin tämänkin vuoksi. Eli eka aikakin oli tilaamatta ja sen sain joulun välipäiville ja joudun sen vaan sitten taas perumaan jos tämäkin raskaus menee kesken. Tämähän oli yksi syistä, miksi en sitä neuvola-aikaa vielä ollut tilannut, kun ahdisti ajatus, että joutuu sen taas perumaan, mutta parempi kuitenkin oli nyt soittaa että sain ajan järkevään aikaan.
 
nenna: Me käytiin ekassa raskaudessa seulonnoissa ja halutaan ehdottomasti nytkin tietää kaikki riskit etukäteen. Sitten jos sieltä tulee huonoja uutisia niin pohditaan tilannetta sitten, mutta en oikein tiedä riiittääkö meillä voimavarat vammaiseen lapseen, jollei ole pakko. (kun eihän sitä silti etukäteen tiedä)
 
Hei kaikille!
Kyllä sitä pelkää kaikenlaista:
Ensinnäkin pelkään keskenmenoa.
Toiseksi pelkään että jäädään taas kiinni sikisöeulonnoista; keskeytimme viime raskauden raskausviikolla 17+5 lapsen kromosomipoikkeavuuksien takia. Päätös oli vaikea, ja koko odotusaika raastavaa (kun piti odottaa kaikenlaisia tuloksia, lapsivesipunkitoon pääsyä, itse punktiota jne.)
Kolmanneksi pelkään kohtukuolemaa. Tuon viime raskauden takia tuntuu siltä, että mitä tahansa voi tapahtua.
Neljänneksi pelkään repeämistä. Esikoisen synnytyksessä (2012) sain 3.asteen repeämän, ja sulkijalihas siis repesi psittain. Onneksi toivuin, eikä jäänyt pysyviä vaurioita, vaikkakin parantuminen vei aikaa.
Sitten tietenkin jännittää, miten esikoinen reagoi kaikkeen uuteen. Jos tämä vauva meille on tullakseen esikoinen on silloin vajaa 4 v., en tiedä onko hyvä tai huono ikä..:P
 
Hiphei! Vuoto loppunut! Uskaltaa ehkä jo taas toivoa. Vaikka tuntuu että oireet on samalla lieventynyt... Pelkään että sitten joskus tammikuussa ultrassa todetaan, että kasvu on loppunut seitsemännellä viikolla... Mutta ehkä tämä taas tästä. En tosin tiedä uskaltaisko lähipiiirille sittenkään kertoa jouluna vai oottaisko ultran jälkeen.
 
Pelkojen ja huolen lista on varmaan loppumaton täällä päässä.. Miehen mielestä nyt ei ole oikea aika hankkia lasta, vaikka on tiennyt koko ajan että pillereitä en syö. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa, joten häntä pelottaa todella paljon raha-asiat lapsen syntyessä. Itse haluaisin vain iloita tästä ja stressata myöhemmin. Ja toivoa, että vakituisen työpaikan saisin ennenkuin raskaus on helposti havaittavissa. Onko väärin mennä työhaastatteluun eikä kertoa että on raskaana ?

Pelottaa keskenmeno, pelottaa, että en saa olla tästä onnellinen, koska olen tottunut siihen, että minun elämässäni onnellisuus ei ole kovinkaan paljon läsnä. Menetykset, pettymykset, suru sitäkin enemmän.

Pelottaa, että jos lapsi onkin vammainen. Olen työskennellyt vammaisten lasten kanssa joten tiedän mitä se arki on. Ja kuinka itsekkäältä ja kamalalta se kuulostaakin, tuomitkaa rauhassa, en sitä arkea itselleni halua.

Pelottaa jos saankin keskenmenon jo siinä vaiheessa kun otusta voi kutsua tytöksi tai pojaksi.

Pelottaa, kestääkö meidän parisuhteemme tämän.

Pelottaa....
 
Autumn16, työhaastattelussa ei tarvitse kertoa raskaudesta eikä haastattelija saisi yksityiselämästä kysellä. Ja jos raskaus näkyy jo ulospäin työhaastattelussa, niin se ei saa vaikuttaa päätökseen työstä.

Monet asiat pelottavat sinua, se onkin ihan luonnollista. Kaikkihan on uutta ja lapsen saaminen muuttaa monia asioita. Myös parisuhdetta. Jos pelot valtaavat ajatukset etkä osaa nauttia raskaudestasi, niin kannattaa rehellisesti niistä peloista kertoa neuvolassa. Saat sieltä tietoa, joka voi rauhoittaa ja lisäksi he herkästi järjestävät esim keskusteluapua ammatti-ihmisen kanssa. Ja tottakai tännekkin voi purkaa mieltänsä. Sitä vartenhan tämä on täällä.
 
Juu ei raskaudesta tarvitse kertoa, eikä se saisi vaikuttaa valintaan, vaikka ikävä kyllä se silti saattaa vaikuttaa :/ ite kävin haastattelussa ennen tietoa raskaudesta ja kun sainkin tiedon että saan paikan, olin jo tehnyt plussatestin. Halusin kertoa työnantajalle heti mun tilanteen. Kukin toimii toki miten itse parhaaksi näkee =)
Voihan tehdä just niin että haastattelussa ei kerro, mutta mahdollisessa työhönottotilanteessa kertoo, sitten ei olisi työnantajalla ainakaan oikeutta enää muutella valintojaan raskauden vuoksi.
 
Huojentavaa kuulla, että muillakin on näitä IHAN samoja pelkoja ja huolia kuin itsellä. Eteenpäin on vain porskutettava ja luotettava siihen, että kroppa tietää, mitä tekee. Itsellä tämä on ensimmäinen raskaus, enkä oikein tiedä, mikä on normaalia ja onko sellaista edes! Vaikea vieläkin uskoa, että oikeasti ON raskaana. Odotan niin sitä, että maha rupeaa oikeasti näkymään. :) Tiedän, että ison mahan kanssa voi olla hankalaa mutta silti! Ah! <3 <3 <3 Voin tietty olla ihan eri mieltä sitten myöhemmin :) :) :) :D
 
Täällä itseä pelottaa tällä hetkellä eniten se, että pikkunen ei ole siellä missä pitäisi. Olen miettinyt alkuraskauden ultraa, mutta olen niin tietämätön näistä asioista ensimmäistä odottaessani, etten tiedä vauhkoilenko turhaan vai syystä. Netistä paljon lukenut kohdunulkoisesta raskaudesta ja se hieman minua rauhoittanut ja saanut ajattelemaan, että kaikki on ehkä sittenkin hyvin. Syynä tähän pelkooni on siis oikealle alaselkään/jenkkakahvan kohdille paikallistuneet selkäkivut, jotka saattavat äityä kamaliksi krampeiksi ja viedä jalat alta. Jossain sivustolla mainittiin myös keskenmenoon liittyväksi. Nyt ollaan ehkä rv 5+5 ja ensimmäinen neuvola on 7.1. Joulukin on tulossa ja kaikki sen pyhät, joten kerkeisikö tässä enää ennen neuvolaa ultraan päästäkkään. Miehen kanssa puhunut asiasta monta kertaa ja kyllä hänkin sitä miettii. Toivon nyt vaan, että kaikki olisi hyvin ja pikkuinen kasvaisi niinkuin pitää.

Toinen pelkoni tässä vaiheessa on niinkin typerä, että miten eräs kaverini kuullessaan suhtautuu asiaan, että olen raskaana. Hän on miehensä kanssa yrittänyt lasta jo pidemmän aikaa sitä saamatta ja minä raskauduin lähes heti, kun jätin pillerit pois. Jotenkin mietityttää ja ehkä hieman pelottaa, että kaverini suuttuisi tai ottaisi asian jotenkin raskaasti kun näin on käynyt. Olen puhunut asiasta äitini kanssa, joka koitti minua lohdutella, että ei tälläisestä voi suuttua vaikka toisen onni koville ottaisikin. Itsellä vaan joku peikko pyörii ajatuksissa, että minun onneni ei todellakaan voi olla kaikkien onni. Enkä osaa sanoa mitään miltä hänen tilanteessaan voi tuntua, koska en ole siinä ollut. Tässäkin asiassa toivon, että kaikki menisi hyvin, vaikka kaverini on todella jyrkkä ja tuomitseva joissain asioissa. :/

Sitten on nämä varmaan ihan normaalit esikoista odottavan pelot ja huolet; osaanko, pystynkö, olenko hyvä äiti, miten parisuhde, jaksanko, raha, synnytys, tukiverkko...
 
Onko muita ketä pelottaa ajatus synnytyksestä?
Mulle se on ainakin tällä hetkellä ihan ylitsepääsemätön ongelma joten jos nyt pitäisi päättää niin sektiolla mennään.
 
Hui! Mä taas en haluaisi sektiota. Se pelottaa mua taas enemmän. Perus synnytys ei ainakaa vielä pelota. Uskon selviäväni siitä. Ja toipuvani nopeasti. Varsinkin kun mies tukena. Toivottavasti ajattelen näin vielä lähellä h-hetkeäkin! Joskus mietin, että synnyttää ne afrikassakin suoraan johonkin puskaan ilman lääkkeitä, lääkäreitä yms. Ja selviävät :) Mua pelottaa se, jos ois jotai välinpitämätöntä henkilökuntaa silloin töissä. Esim mun työkaverin lapsi ei ikinä opi puhumaan eikä kävelemään, sillä vauvaa pidätettii liian kauan mahassa vaikka vedetkin oli jo menneet ja sydänäänet hävinny. Hoitovirhe siis. Mä toivon että saan ammattimaista ja hyvää palvelua sairaalassa!
 
Rass sanoi:
Onko muita ketä pelottaa ajatus synnytyksestä?
Mulle se on ainakin tällä hetkellä ihan ylitsepääsemätön ongelma joten jos nyt pitäisi päättää niin sektiolla mennään.
Click to expand...

Itsellä mielessä on pyörinyt synnytys ja enemmän miettinyt mitä voisi tällä kertaa tehdä toisin. Esikoinen syntyi 9 päivää etuajassa ja en ollut yhtään valmis ja jälkeen päin ajateltuna olin koko 13h kuin peura ajovaloissa, ihan paniikissa.

Synnytyspelosta kannattaa puhua neuvolassa, jossa osaavat varmasti auttaa ja ohjata eteenpäin sellaisten ihmisten luokse jotka todella pystyvät auttamaan. Mitä olen ymmärtänyt niin synnytyspelko on aika yleistä ja esim. Helsingistä (?) löytyy myös pelkopoli jossa pystyy käymään asiaa läpi.
 
Hetu hyvä pointti toi afrikkalaisten puskasynnytys :D
Noh.. mun mieli kerkiää muuttumaan tässä vielä ehkä monen monta kertaa :)
Ennen olen aina ajatellut etten synnytä alateitse mutta jostain kumman syystä kun raskaustesti oli positiivinen niin alkuun ajattelin ja puhuinkin miehelle synnytyksestä. Kunnes sitten käänsin totaalisesti kelkkani :rolleyes:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top