Vatukka: Hyvä silti, että sait ajan ylipäätä johonkin, että seurataan miten tilanne etenee. Juu lääkäritalon hinta kieltämättä oli hiuma verrattuna Mehiläiseen. Siellä mehiläisessä se Kilkku oli ainakin tosi miellyttävä. Tsemppiä sinne seuraavaan ultraan. <3
Hou: Ompas kurja tilanne sielläkin, toivotaan et ratkee parhain päin. Toivotaan, että pikkuisenne pysyy kyydissä! <3 Kauniita ajatuksia sulla tulevaisuuden varalle. Tuntuu, että miehet lämpenevät vanhemmuuteen hitaammin, koska oma mieheni joka kuitenkin itseäni vanhempi sanoi, kun aloimme yrittämään lasta, että ei hän lapsia ollut kamalasti ennen miettynyt ja oli vähän sillä linjalla, että niitä tulee jos oikea puoliso löytyy. Oletan itseni olevan, kun halusi niitä kanssani tehdä. :) Ensimmäinen raskautemme meni valitettavasti kesken ja oli mies pahoillaan, mutta myös toiveikas uudelle raskaudelle, kun itse olin täysin murtunut. Uutta raskautta kun ei alkanut kuulua mieskin huolestui ja aina kun kuukautiset alkoivat veti mieskin vakavaksi. Silloin tajusin, että mieheni ajatus lapsien saamisesta on muuttunut, kun hänelle tuli vesi silmiin, kun saimme uuden plussan. En tiedä miksi kerroi tämän sinulle, mutta itse ehkä koin,että miehet eivät niin osaa ajatella asioita ennen kuin pelkäävät, että mitä jos niitä ei tulekkaan. Totesi mieheni myöhemmin mm. että hän oli ihan varma, että hänessä on jotain vikaa, kun lasta ei kuulunut. :)
Vanilj: Toivon niin kovasti, että kyse on harmittomasta vuodosta. <3