Huolet, murheet ja kaikki se epävarmuus...

Täällä nykyään kans vaan hirmu väsymys ja vessassa rampataan. Liikkeitä en tunne tai ainakaan tiedosta vauvan liikkeiksi (vaikka 3. raskaus menossa). Ne kuplinnat tai poreilut ei kerro mulle niin sanotusti mitään, kun voivat yhtä hyvin olla suolessa tapahtuvia. Ja alavatsan alueella mulla tuntuu oma pulssi aina voimakkaasti. Käytiin viime viikolla lääkärissä  vuotojen takia, niin kuunteli beben pulssin myös, joka jyskytti 150/min. :)
 
Voimia Lilla! <3

Ainola,
ei täälläkään tunnu raskaus. Ainoastaan olen mega väsynyt.
Jos en pääsis joka päivä kuuntelemaan sydänääniä dopplerilla niin en uskois että oon raskaana, niin "normaali" olo on! :)
Eiköhän se sunkin pikkunen siellä myllerrä! :) Terveydenhoitaja käski nauttimaan kun ei ole oireita! :)
 
Voi ei Lilla... Voimia. Kyllä teillekin vielä pieni suodaan :)

Mulla myös niin normaali olo (rv 15+5) että ajattelen kokoajan että mul on keskeytynyt keskenmeno. Luulin tuntevani jotain liikehdintää mutta ehei, enää en tunne mitään. Mun ystävä jo sano että kun olen näin vainoharhainen niin kannattais varmaan tilata se kotidoppler..
 
olen Mymmis sun kans samoilla viikoilla suurinpiirtein, enkä minäkään tunne mitään liikkeitä tai noh EHKÄ joskus jotain on ollut, mutta ei nyt pitkään aikaan mitään. Mulla on dopleri ja sillä tosiaan saa mielenrauhan tarvittaessa. Olen varautunut odottamaan liikkeitä vielä pitkään, esikoisesta tunsin puolen välin paikkeilla. Silloinkin istukka oli etuseinässä, kuten nytkin, joten se vaimentanee jonkin verran. Ja muistaakseni ekallakin kerralla oli semmoista, että kun liikeitä alkoi tuntea varmuudella niin siltikään niitä ei alkuun tuntunut päivittäin. Mutta sitten kun se alkoi olla päivittäistä, niin ei varmaan mennyt viikkoakaan kun liikkeet tuntui kädellekin.
 
Kiva, etten ole ainut, jolla ei tunnu miltään. Ehkä siis vain luottavaisin mielin eteenpäin. Ja onhan mulla oireena väsymys ja yöllinen pissakäynti, joten onhan nekin oireita! : D

Mulla on tiistaina neuvolalääkäri, että sillon varmaan kuullaan sydänäänet :)
 
Onko täälä muita joiden vauva ei kasva normaalia tahtia? meillä siis oli kaksosraskaus aluksi ja nyt toisen mentyä kesken ei toinen kaveri ole kasvanut niin nopsaan kun pitäis, vk:lla 9 oli 3vk kasvusta jäljessä. Tosin nyt 12vk:lla ei ollut enään, kuin viikon verran ja kaikki tarvittava löyty ja riskiluvut oli pienet, joten kuulemma huolissaan ei tarvi olla, mutta silti vähänä olen. Lapseivesipunktioon pääsis, mutta sitä riskiä en halua ottaa, kun ei kyse ole tavallaan tämän vakavammasta asiasta ja ultraajakin oli sitä mielä ettei välttämättä kannata mennä.. Ja siis kyse ei oo siitä, että ei oliskaan ne viikot mitä on luultu, viikot pitää kyllä paikkansa, kun on niin moneen kertaan tarkistettu ultralla jne. mut vauva vaan kasvaa omaa tahtiaan. Ajattelin odottaa sinne 20 vk:lle niinkun ultraaja suositteli, mutta koko ajan se on kuitenki mielessä, että miks hän on niin pikkunen ja kasvaa hitaampaa..
 
Suuret suuret pahoittelut menetyksen kokeneille. Elämä on joskus niin epäreilua. Itsekin olen kokenut keskenmenon joskus menneisyydessä, jolloin eka raskaus meni kesken. Olin ihan rikki, mutta lopulta toive uudelleen raskaaksi tulemisesta vei voiton surusta. Kovasti nyt jaksamista teille ja voimahalaukset!!
 
Janzu, mukava kuulla, että kuitenkin asiat on suht hyvin vaikka vielä moni asia varmasti huolettaa!
Oot monesti ollu mielessä ja oon meinannu kysellä mitä kuuluu, mut sit oon aatellu, etten kysele jos kaikki ei oliskaan menny hyvin...
Toivotaan nyt vaan, et kaikki menis loppuun asti hyvin =)
 
Täällä seurana taas vuoto. Pitkään olikin ilman alun useamman vuoteluviikon jälkeen. Yölä verta tuli ihan lorottamalla ja kävin keikan ensiavussakin. Ultralla katseltiin vauvelia ja kova meno oli päällä masussa. Huomiselle sain ajan gynelle, jotta selviää mistä veri tulee. Itse epäilen/toivon sen johtuvan hematoomasta tai eteisestä istukasta. Nyt on ohjeena vuodelepo. Saas nähdä pitkäänkö mulle määrätään saikkua.

Oli kyllä häijy tunne, kun verta vaan valui kuin härän kurkusta! Äsken kokeilin kotidopplerilla niin sydänäänet kuului ja liikeet myös. Toivottavasti huomenna on kaikki hyvin ulrassa!

 
Hui, aika kovaa vuotoa..
Itsellä ei vuotoa ole ollut, mutta tänään kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä ja tuli yhtääkkiä kova alavatsakipu, niin että jouduin kyykistymään ja kävelin tosi hitaasti suorinta tietä kotiin.. On kyllä epävarma olo tästä.
 
Mulla oli eilen yöllä taas hirveät vatsakivut, ei pystynyt kunnolla olemaan missään asennossa ja nyt aamulla alavatsa tuntui jotenkin pehmeämmältä kuin ennen, ennen siinä on siis tuntunut semmoinen "pallo" ja mietinkin TAAS onkohan tämä normaalia? :/ Oon kyllä vainoharhaisuuden huipentuma...
 

Mty: Minullakin tuntuu välill äerilaisia kipuja alavatsalla. Olen huomannut, että jos maha on toiminut vähän huonommin niin kipuja on enemmän. Minulla tulee jonkin verran jo harjoitussupistuksia minkä vuoksi alavatsa tuntuu välillä ihan kovalta. Aamuisin maha on ihan pehmeä, kun on levännyt yön kunnolla. Mutta tunnustaudun myös hermoheikoksi!!

Täällä selvitty taas säikähdyksellä. Maanantaina kävin gynellä ja hän sanoi, että vuoto tuli hematoomasta. Nyt on kahden viikon päästä seurantaultra, että onko hematooma pienentynyt. Toivottavasti se ei enää vuoda noin rajusti, oli kyllä niin inhottava kokemus! Sairaslomaa en saanut kuin ma ja ti. Nyt ei ole enää vuodellut, vähän vain tuhruttanut. 

 
Hei ja tsemppiä kaikille odottaville. Mikäli olet herkkä niin älä lue seuraavaa. 

Meillä esikoisen kohtaloksi tuli kohtukuolema noin vuosi sitten rv.40, raskausaika oli mennyt hyvin ja onnellisesti. Pojalle tehdyssä ruumiinavauksessa ei löytynyt mitään poikkeavaa, poika oli ulkoisesti ja sisäisesti siis kunnossa. Hetkellinen hapenpuute oli kuolinsyy. Sairaalaan lähdin pientä synnyttämään supistusten vuoksi mutta siellä todettiin, ettei sydänääniä kuulu. Synnytin siis kuolleen vauvan. Sairaalassa olin seuraavan yön tarkkailussa jonka jälkeen pääsin kotiin. Hautajaiset pidettiin pienessä lähipiirissä. 

Järkyttävä kokemus vahvisti kuitenkin parisuhdettani ja menimme mieheni kanssa naimisiin viime kesänä. Miehestä on ollut valtava tuki kuluneen vuoden aikana. 

Nyt odotellaan uutta vauvaa, pelot ja ikävät muistot valtaa mielen turhan usein. Ensimmäinen ultra on takana ja siellä kaikki oli niinkuin pitää, en kuitenkaan vielä osaa nauttia raskaudesta.

 
Mä olen tuolta huhtikuisten puolelta, mutta luin tuon kohtukuolema kirjotuksen niin tuli ihan oma menetys mieleen :( Mulla poika kuoli kohtuun rv 33+4 huhtikuussa. Siihenkään ei löytynyt mitään ns. syytä eli oli kaikinpuolin terve ja ihan vauvan kokoinen pieni poika. Nyt on viikkoja taas kasassa jonkun verran, mut silti tästä raskaudesta ei nauti samalla tavalla kuin viimeks. Ehkä yittää mieluummin unohtaa sen että ylipäätään ees on raskaana. Nyt on helpompaa kun ihan alussa, mutta stressi ja pelko iskee varmasti kun päästään lähemmäs tuota rv 30+ viikkoja.
 
Jaksamista ja voimia kaikille murheellisia uutisia saaneille!

Onko muilla sellaista tilannetta, etteivät toiset isovanhemmat vaikuta olevan yhtään kiinnostuneita vauva-uutisista. Käytiin noin kuukausi sitten kertomassa asiasta miehen vanhemmille ja vastaanotto oli, että: "Jaa, vai niin. No onnea nyt sitten..." Eivät ole ottaneet mitään yhteyttä puolisooni sen jälkeen.

Ymmärrän kyllä, että varmasti on sulattelemista kun on kyseessä ensimmäinen lapsenlapsi. Luulisi kuitenkin edes la:n kiinnostavan. Mikään yllätys tämän raskauden ei pitäisi olla, kun ollaan miehen kanssa pidetty yhtä kuitenkin jo kymmenen vuotta.

Onneksi kuitekin oma äitini (isä kuoli pari vuotta sitten) ja siskoni sekä ystävät ovat asiasta innoissaan. :)
 
Trombi meillä appivanhemmat eivät ole kyselleet mitään voinneista eikä lasketusta ajasta eikä mitään muutakaan. Heillä on kerrottu heti plussattua. Appiukko oli humalassa tuolloin ja hän kyllä halaili ja itkikin, mitä ei siis normioloissa tekisi. Anoppi vaan totesi, ettei sitten vaan puhuta tästä vielä vähään aikaan muille mitään. Siinä hein innostus ja myös eka lapsenlapsi heille... Myöskään me emme ole heille mitään itse kertoneet. Ekan raskauden päätyttyä keskenmenoon, he olettivat meidän "viboista" päätelleen tehneen abortin eivätkä käsittäneet, mitä olin voinut tehdä normikeskenmenon saamiseksi... että näin meillä.
 
^ Tosi ikävää millaisia reaktioita :( Mä sain eilen hysteerisen itkukohtsuksen kun tajusin maalanneeni yhden tuolin liuotinohenteisella maalilla. Kaupassa se oli myyty meille vesiohenteisena enkä tajunnut tarkistaa enää maalatessani siitä purkista Olin ihan kauhuissani mutta yritän nyt vakuuttaa itselleni, että tuskin tuostakaan mitään vahinkoa on ehtinyt tulla kun tuuletus oli aina kunnossa ja maalasin muutaman päivän aikana vain pari lyhyttä hetkeä kerrallaan... Inhottavaa silti.
 
Muut ovat innoissaan, mutta jostin syystä anoppi ei. No ei kyllä innostunut viimeksikään  aluksi, sitten liikaakin... Anoppi suhtautuu jostain syystä kuin lapsi juuri häntä jotenkin rasittaisi, mutta sitä ihmistä nyt ei aina voi muutenkaan ymmärtää. Kaikki murheet ovat hänen henkilökohtaisia murheita ja niitä murheita kehitetään tyhjästäkin...
Eiköhän käännä takkinsa taas totaallisesti, kun lapsi syntyy!

Miehen setä oli todennut, että "kunhan eivät tee yhtä monta kuin ****" (miehen serkut). Heillä on molemmilla 5 lasta. Kun vasta toista odotetaan niin on vähän erikoinen "huoli". Vaikka meidän asiahan se on montako halutaan. Ainakin jos itse varaa kasvattaa, eikä olla lainailemassa jatkossakaan rahaa muilta! Mutta eiköhän hän sen vitsinä heittänyt.
 
Pikkus: Paljon voimia myös sinulle odotukseen. Itsellä ainakin huonot fiilikset valtaa mielen turhan usein. Vähän mieltä helpottaa se, että pikkuinen on alkanut ilmoitella itsestään liikkeiden muodossa. On näitä liiketuntemuksia ollutkin ikävä. <3 

Onpa tosi kurja kuulla millaisia asenteita toisten omaisilla on..:/ Itsellä on maailman ihanin tukijoukko ympärillä, omat vanhemmat ja miehen vanhemmat täysillä mukana. 
En voi kuvitella millaiselta tuollainen henkinen "lyttäys" tuntuu. Jaksamista kaikille ja onnea odotukseen. 

rv.19+4
 
Takaisin
Top