Huolet ja pelot
- Ketjun aloittaja karhunpentu
- Aloituspäivämäärä
Anjuska86
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Pitää olla realistiset kuvitelmat synnytyksestä ja vauva-arjesta. Se ei ole vaaleanpunaista hattaraa. No joo, vähän sitäkin! Itse hankin paljon tietoa luonnollisesta synnytyksestä, imetyksestä ja vauvan hoidosta. Siis pari vuotta sitten aiemman raskauden aikana.
Kun törmäät ongelmiin, sit tiedät mistä ne johtuu ja osaat tehdä niille jotain, sen sijaan että vajoat epätoivoon ja neuvottomuuteen.
Mun synnytys (vain ilokaasu) oli ihana! Totta vitussa se sattuu, mut se on vain sen hetken. Edessä loppuelämä.
Imetys sattuu alkuun, sotket, hikoilet, rasvaat ja imetät vaan. Sit se tasottuu ja muuttuu kivuttomaksi ja hienoksi. Tai sit sua ei edes satu!
Ja sit se vauva valvottaa ja vituttaa välillä, mut ajattelet elämää vain kahden kuukauden jaksoissa. Parissa kuukaudessa on usein vauvan rytmi ja sun jaksaminen muuttunut. Välillä parempaan välillä huonompaan. Mut se ei oo ikuista. Ja nauti! Se vauva on vauva vain hetken. Menee mokoma kasvamaan ilman lupaa...
Ja valittaa kannattaa ja pyytää apua. Kun meillä valvottiin eniten 6-8kuukauden iässä, pyysin mun vanhempia siivoomaan ja tekeen ruokaa meille. Ja mies vei muksut välillä pois, jotta sain nukkua hiljaisessa asunnossa parin tunnin päiväunet. Ja sekin oli vain vaihe. Mut turha pitkittää niitäkään sillä, ettei puhu ja pyydä apua. Ne lähimmät on yleensä tosi iloisia kun SAA auttaa ja olla hyödyksi.
Kun törmäät ongelmiin, sit tiedät mistä ne johtuu ja osaat tehdä niille jotain, sen sijaan että vajoat epätoivoon ja neuvottomuuteen.
Mun synnytys (vain ilokaasu) oli ihana! Totta vitussa se sattuu, mut se on vain sen hetken. Edessä loppuelämä.
Imetys sattuu alkuun, sotket, hikoilet, rasvaat ja imetät vaan. Sit se tasottuu ja muuttuu kivuttomaksi ja hienoksi. Tai sit sua ei edes satu!
Ja sit se vauva valvottaa ja vituttaa välillä, mut ajattelet elämää vain kahden kuukauden jaksoissa. Parissa kuukaudessa on usein vauvan rytmi ja sun jaksaminen muuttunut. Välillä parempaan välillä huonompaan. Mut se ei oo ikuista. Ja nauti! Se vauva on vauva vain hetken. Menee mokoma kasvamaan ilman lupaa...
Ja valittaa kannattaa ja pyytää apua. Kun meillä valvottiin eniten 6-8kuukauden iässä, pyysin mun vanhempia siivoomaan ja tekeen ruokaa meille. Ja mies vei muksut välillä pois, jotta sain nukkua hiljaisessa asunnossa parin tunnin päiväunet. Ja sekin oli vain vaihe. Mut turha pitkittää niitäkään sillä, ettei puhu ja pyydä apua. Ne lähimmät on yleensä tosi iloisia kun SAA auttaa ja olla hyödyksi.
Yellowmellow
Näppärä viestien naputtelija
Mä oon huomannut samaa, että paljon tunnutaan puhuvan negatiivisessa sävyssä äitiydestä ja siitä kuinka rankkaa kaikki lasten kanssa on. Luulen että tiettyjen viime vuosien tapahtumien jälkeen keskustelu on avautunut arjen haasteiden suhteen ja niistä on "saanut" puhua ääneen ilman että joutuu leimatuksi. Siskoni jolla ei ole vielä lapsia, mutta on kaikin keinoin yrittänyt saada, kysellyt että onko se oikeasti tuollaista mistä puhutaan... Hänelle tulee sellainen olo ettei äidit arvosta sitä mitä ovat saaneet. Musta itsestäni tuntuu, että keskustelu on vain avautunut ja näin ollen perheet ovat saaneet kaipaamaansa vertaistukea. Vaikeistakin asioista puhutaan ja kysellään onko muillakin ollut näitä ongelmia. Moni isolta tuntunut asia onkin muuttunut pienemmäksi kun on kuullut,että muilla on ihan samanlaisia vaiheita. Valitettavasti ne ihanat asiat ovat jääneet näiden varjoon.
Itse saan ihan mielettömästi energiaa meidän 3-vuotiaasta, hän joka aamu herätessään sanoo "tästä tulee paras päivä" ja on aina super innoissaan kaikesta. Eihän siinä voi olla itse naama väärinpäin. Lapset opettaa elämään hetkessä. Olin onnellinen ennen lasta, mutta elämä ei olisi enää mitään ilman esikoista ja tulevaa pikkuista.
Tuntematon varmasti pelottaa ja jännittää, ensikertalaisena ei tiedä mistään mitään. Mut hei täällä sä oot meidän muiden samassa tilanteessa olevien kanssa jutustelemassa ja varmasti saat meiltä vertaistukea.
Itse saan ihan mielettömästi energiaa meidän 3-vuotiaasta, hän joka aamu herätessään sanoo "tästä tulee paras päivä" ja on aina super innoissaan kaikesta. Eihän siinä voi olla itse naama väärinpäin. Lapset opettaa elämään hetkessä. Olin onnellinen ennen lasta, mutta elämä ei olisi enää mitään ilman esikoista ja tulevaa pikkuista.
Tuntematon varmasti pelottaa ja jännittää, ensikertalaisena ei tiedä mistään mitään. Mut hei täällä sä oot meidän muiden samassa tilanteessa olevien kanssa jutustelemassa ja varmasti saat meiltä vertaistukea.
Mie voin kyllä sanoa rehellisesti et miulle on ollu tosi positiivisia kokemuksia nuo 3:n vauva vuodet, onhan se toki ollu raskasta ja valvottuja öitä on ollu, mutta kun seuraa sitä vauvaa ja sen kasvua ja kehitystä, niin se antaa voimaa. Eihän jokainen päivä voi olla vauva vuodesta juhlaa, mut suurin osa kuitenkin.
Ja se on hienoa et osaat jo nyt käsitellä noita asiota, eihän se tarkoita et jos sun tuttavillasi on ollut vain negatiivista sanottavaa vauva vuodesta, et se sun kohalla olis samalaista, nuokin on niin yksilö kohtaisia eroja. Siihen vaikuttaa niin moni asia esim sun luonne, lähipiiri, vauvan luonne jotain mainitakseni. Ja voiko olla et sun tuttavat vain kertovat ne negatiiviset asiat eikä niitä positiivisia? Tsemppiä hirveesti ja tää foorumi on kyllä aivan ihana vertaistuen paikka, täällä pääsääntöisesti tsempataan ja neuvotaan missä osataan
Ja se on hienoa et osaat jo nyt käsitellä noita asiota, eihän se tarkoita et jos sun tuttavillasi on ollut vain negatiivista sanottavaa vauva vuodesta, et se sun kohalla olis samalaista, nuokin on niin yksilö kohtaisia eroja. Siihen vaikuttaa niin moni asia esim sun luonne, lähipiiri, vauvan luonne jotain mainitakseni. Ja voiko olla et sun tuttavat vain kertovat ne negatiiviset asiat eikä niitä positiivisia? Tsemppiä hirveesti ja tää foorumi on kyllä aivan ihana vertaistuen paikka, täällä pääsääntöisesti tsempataan ja neuvotaan missä osataan
Oletko Espérance puhunut jo neuvolassa masennuksestasi? Olisi hyvä terkankin tietää, että osaa tarjota apua kun sitä tarvitaan, ja itse et ehkä jaksa.
Mustakin vauvavuosi oli ihana Tai siis vauvavuodet :) Vaikka tokan vauvavuonna olinkin uupunut ja jonkin verran masentunut (diagnosoimaton kilpparin vajis). Tottakai sitä on väsynyt jos/kun vauva on valvottanut tai kipeänä ja välillä vituttaa aivan hirveesti, mutta se kuuluu asiaan. Alussa etenkin kun hormonit on ihan sekaisin. Joillain äideillä on tapana julistaa negatiivisia asioita äitiydessä, mutta ei tämä ole pelkkää illan ja nukkumaan menon odottamista. Tämä on ihania märkiä suukkoja, lämmintä vauvan poskea rintaa vasten, suloista unituhinaa
Mustakin vauvavuosi oli ihana
Tai siis vauvavuodet :) Vaikka tokan vauvavuonna olinkin uupunut ja jonkin verran masentunut (diagnosoimaton kilpparin vajis). Tottakai sitä on väsynyt jos/kun vauva on valvottanut tai kipeänä ja välillä vituttaa aivan hirveesti, mutta se kuuluu asiaan. Alussa etenkin kun hormonit on ihan sekaisin. Joillain äideillä on tapana julistaa negatiivisia asioita äitiydessä, mutta ei tämä ole pelkkää illan ja nukkumaan menon odottamista. Tämä on ihania märkiä suukkoja, lämmintä vauvan poskea rintaa vasten, suloista unituhinaa 
Mulle vauva-aika on ollut hattaraa, vaikkakin vaikeaa. Kyllä ne yövalvomiset ja huutoraivot väsyttää ja ärsyttää mut sit aina se hymy tai uuden oppiminen pelastaa päivän. Vauva aika on ollut mun elämän kauheinta ja mahtavinta aikaa, ei tätä vaihtais mihinkään. kaikki on niin yksilöllistä, millainen vauva ja kuinka itse jaksaa sen mahdolliset ongelmat. Toisille joku voi olla pahinta ikinä kun taas toiselle joku toinen.
Helinä82
Jostain jotain jo tietävä
Rehellisesti sanottuna lapset ja perhe yleensä on parasta mitä mulla on 
En mä väitä et aina jaksaisin olla parhaimmillani, etten sanois pahasti lapsille (tai miehelle), mut tää on elämää, ja puhumalla kaikesta selviää. "Sun rasittava arkes on sun lastes lapsuus" sen kun aina itekin muistais, on kuitenkin aina joku jolla on suurempia murheita (kenenkään murheita vähättelemättä)!
En mä väitä et aina jaksaisin olla parhaimmillani, etten sanois pahasti lapsille (tai miehelle), mut tää on elämää, ja puhumalla kaikesta selviää. "Sun rasittava arkes on sun lastes lapsuus" sen kun aina itekin muistais, on kuitenkin aina joku jolla on suurempia murheita (kenenkään murheita vähättelemättä)!Vauva-arki on väsyttävää, mutta kyllä se enemmän plussan puolelle jää kuin miinuksen. Mä en ennen esikoista edes tajunnut, miten hurmaavia persoonia vauvat on, ihan pienestä lähtien! Luulin, että se on ekan vuoden ajan vaan joku tylsä pötkö jota hoidetaan. :P
Meillä on ihan pieni täällä kotona (4,5kk) ja mä kuvittelin muiden puheitten perusteella et olis kauhean vaikeaa ja väsyttävää ja ettei vois tehä mitään.. Mut ei pidä paikkaansa. Oon energinen ja oon menossa sillonkun haluan lapsi tietty mukana ja mun mielestä kuuluukin että jos lapsen on päättänyt pitää niin kyllä ne on sillon suurin osa elämää ja ne on mukana menoissa. Tottakai on menoja joihin ei lasta voi ottaa ja sillon hommataan hoitaja (vaikka mll kautta tms) luulis myös aikusen ihmisen ymmärtävän ettei lapsi ole mikään nukke josta saa virran pois kun ei jaksa kuunnella kitinää tms onhan lapsillakin huonoja päiviä kuten aikuisillakin.. Ja "menettäny kroppansa" tekis asialle jtn tai sitten muokkais ajatteluaan että ois ylpeä raskauden jättämistä jäljistä on kumminkin tehnyt kovan työn ja saattanut uuden ihmisen maailmaan... Kauhre tilitys mut ärsyttää tollaset et ei muka voi tehä mitään kun se ei oo ku omasta asenteesta kiinni. :) mäkin tiiän muutaman tollasen..
Rabsu
Näppärä viestien naputtelija
Ekan kohdalla, kun oli välillä väsyttävää, raskasta ja tylsääkin (=niin erilaista kuin nuoren elämä siihen asti), ajattelin, että tätä tää mun elämä nyt sitten on loputtomasti. Ikävä kyllä ja todellisuudessa se vauva-aika on ohi tosi nopeasti. Samoin taaperoaika. Pitää yrittää nauttia niistä päivistä, ne ei tule koskaan takaisin. Se on tosi ainutlaatuista aikaa ja vaikkei joka hetki on ihanaa ja unelmaa, niin kyllä se on erityistä ja rikasta aikaa.
Tätä uusinta tulokasta yritettiin melkein kaksi vuotta. Kaksi keskenmenoa jouduttiin kestämään. Nyt toivon mukaan saadaan syliin asti tämä pienoinen. Kokemuksesta tiedän, että aika kuluu ja lapsi kasvaa nopeasti. Yritän nauttia joka hetkestä.
Vauvan kanssa voi olla tosi hauskaa. Vauvalla on persoonallisuus jo ihan pienestä. Vauvan kanssa voi hassutella arkisten puuhiin keskellä. Valvomiset ja heräilyt kestää hetken, mutta jossain vaiheessa nekin on taaksejäänyttä elämää.
Toivon, että kaikki tulevat ja kasvavat perheet pystyvät iloita ja nauttia. Jos on liian vaikeaa, niin pyytäkää ja ottakaa apua vastaan.
Tätä uusinta tulokasta yritettiin melkein kaksi vuotta. Kaksi keskenmenoa jouduttiin kestämään. Nyt toivon mukaan saadaan syliin asti tämä pienoinen. Kokemuksesta tiedän, että aika kuluu ja lapsi kasvaa nopeasti. Yritän nauttia joka hetkestä.
Vauvan kanssa voi olla tosi hauskaa. Vauvalla on persoonallisuus jo ihan pienestä. Vauvan kanssa voi hassutella arkisten puuhiin keskellä. Valvomiset ja heräilyt kestää hetken, mutta jossain vaiheessa nekin on taaksejäänyttä elämää.
Toivon, että kaikki tulevat ja kasvavat perheet pystyvät iloita ja nauttia. Jos on liian vaikeaa, niin pyytäkää ja ottakaa apua vastaan.
Mimmi81
Oman äänensä löytänyt
Aika hyvin sanottu tuo "sun rasittava arkes on sun lastes lapsuus"Rehellisesti sanottuna lapset ja perhe yleensä on parasta mitä mulla on
AamuElokuun
Puuhakas puhuja
Kyllä jaksaa jännittää ja pelottaa ultra. 1,5viikkoa pitää odottaa. Pelottaa ihan hirveesti jos ei löydykää elämää. Melkein tein vaunu- ja istuin hankintoja tänään, mutta sain pidettyä pään vielä kylmänä sen suhteen..
särkke
Jostain jotain jo tietävä
Mua jännittää eniten tässä kaksosraskaudessa se suuri ennenaikaisuuden mahdollisuus. Mut yritän olla ajattelematta sitä kuitenkaan liikaa ja luottaa, että ollaan hyvissä käsissä sitten ja kuitenkin seurataan ja tutkitaan koko ajan.
Mulla on kyllä jäänyt esikoisen vauvavuodesta todella hyvät fiilikset. Voisi suoraan sanoa, että vauva-aika oli todella helppo. 4kk ikään asti neiti heräili vain 2 kertaa max. yössä syömään ja sen jälkeen ei öisin enää syönytkään. Toki sitten iltaisin piti 3h syöntimaratooneja tissibaarissani ennen yöunia, mutta ne pyhitettiinkin sitten täysin siihen. Eikä ollut juurikaan vatsavaivoja ja muutoinkin tyytyväinen tapaus. Päiväunia veteli 3-4h pätkiä jne.
Kyllä sitä paljon ihmeteltiin joka suunnasta silloin.
Nyt toki hiukan jännittää kuinka minun käy kaksosten kohdalla. Olenkohan ihan pulassa!
Mulla on kyllä jäänyt esikoisen vauvavuodesta todella hyvät fiilikset. Voisi suoraan sanoa, että vauva-aika oli todella helppo. 4kk ikään asti neiti heräili vain 2 kertaa max. yössä syömään ja sen jälkeen ei öisin enää syönytkään. Toki sitten iltaisin piti 3h syöntimaratooneja tissibaarissani ennen yöunia, mutta ne pyhitettiinkin sitten täysin siihen. Eikä ollut juurikaan vatsavaivoja ja muutoinkin tyytyväinen tapaus. Päiväunia veteli 3-4h pätkiä jne.
Kyllä sitä paljon ihmeteltiin joka suunnasta silloin.
Nyt toki hiukan jännittää kuinka minun käy kaksosten kohdalla. Olenkohan ihan pulassa!
hya85
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tietysti ymmärrän, ettei vauva-arki tule tule olemaan niitä kuuluisia vaaleanpunaisia juttuja, synnytyksestä puhumattakaan. Ei mua kipu pelota, se loppuu aina joskus. Enemmänkin siis se, että tuleeko se koko ensimmäinen vuosi olemaan vaan epämukavuuden kestämistä, kuten se tuntuu joillekin olevan. Vai koenko sitä rakastumisen tunnetta, jonka avulla pääsee yli niistä kamalista valvotuista itkuntäyteisistä vuorokausista ja saa pidettyä mielen hyvänä pääosin? Onko vauva-arki enemmän rakastumista ja onnellisuutta lapsesta vai itkun ja kakan sietämistä?
Enkä mä todellakaan sano, etteikö saisi sanoa jos arki on välillä raskasta. Tietysti pitää sanoa jos tuntuu, ettei voimavarat riitä - sitä olen toitottanut ystävillenikin niin paljon. Aina on parempi puhua, kuin miettiä asioita yksin.
Liekö osaan yhtään avata tässä nyt mitä haen takaa.. Olen varautunut kuulemaan itkua ja siivoamaan pissaa, kakkaa sekä pukluja. Kai etsin vain rohkaisevaa ajatusta siitä, että äitiys olisi enimmäkseen positiivinen kokemus, kuin negatiivinen? Varmasti lapsien kasvaessa monellakin mieli kevenee ja äitiys maistuu paremmin, verrattuna pikkuvauva aikaan tai esimerkiksi koliikkivauvaan. Onko vauva-arjessa mitään häivähdystäkään siitä "vaaleanpunaisesta", joka on varmasti yksi syy lapsien alulle laittamiseen alunperinkään?
Tosi negatiiviselta vaikuttava viesti, mutta älkää ottako sitä kuitenkaan ihan niin vakavasti. Odotan innolla äitiyttä ja tirauttelen itkuja välistä, kun kuvittelen miten paljon voin rakastaa lasta, jota en ole vielä edes tavannut. Tämä masennusriski ja mahdollinen negatiivinen kokemus äitiydestä vaan kalvaa välillä ajatuksia - silloinhan niitä pitää päästää ilmoille, jotta voi siirtyä seuraavaan vatvottavaan aiheeseen
Kolmen lapsen kokemuksella ja tällä hetkellä ku nuorin täyttää syksyllä 3, ja aika on kullannut muistoja, ni ihan parasta (vaaleanpunaista hattaraa) on ollu esim. se ensihetki kun saa pienen ihmisenalun syliin synnytyksen jälkeen. Se todella On kasvanut minussa ja se on osa minua. Se hetki, kun pieni vastasyntynyt katsoo silmiin ja kun se pieni ihmisenalku rauhottuu syliin. Parhaita hetkiä on, kun vauva vääntää kakkaa ja sitä ilmettä erehtyy alkuun luulemaan hymyksi. Ne ensimmäiset hymyt. Ne hetket aamulla lyhyiden pätkittäisten yöunien jälkeen, kun heräät vauvan jokelteluun. Ne jutteluhetket vauvan kanssa. Kaikki ensihetket jyrää hetkessä ne huonot hetket. Uskoisin vaan, että ne kaikkein onnellisimmat hetket muodotuu niin yksityisistä asioista, että niitä haluaa vaalia itsellään eikä niitä pysty sanoin kuvailemaan jossain facebookissa tai somessa. Ja ihmisillä on valitettavan usein tapana valittaa enemmän huonoina hetkinä, kun ylistää pieniä hienoja hetkiä.
Mulla on masennustausta. Sillon ku jäin yksin esikoista odottaessa, päätin että pärjään. (Ihan ku muitakaan vaihtoehtoja olisi?) ja neuvolassa tiedettiin asiasta ja tiesin että tunnistan oireet ja osaan pyytää apua tarvittaessa.
Kaikki ne ekan vuoden väsyhetket ja kauheat hetket on vaan hetkiä ja vaiheita. Elämä jatkuu sen vuodenkin jälkeen. Eikä sen tarvitse edes olla sellaista. Ei ainakaan kannata pelätä sitä etukäteen. Ottaa tilanteet vastaan sellaisena kun ne tulee.
