Huolet ja pelot

Mulla ainakin esikoisen vauva vuosi oli tosi ihanaa aikaa. Yöheräämisiin tottuu ja selviää vähemmillä unilla. Mä oon niin nauttinut kerhoista ja jumpassa käynnistä, ulkoilusta talvellakin valosalla, toisen taitojen seuraamisesta, äitikavereista ja tää foorumi on todellakin ollu tosi hyvä vertaistuki. Meillä esikoinen on ollu helppo vauva. Apua tosiaan kannattaa pyytää ja neuvolassa puhua asioista. Sekin on totta et uuden edessä jännittää ja pelottaakin ja kannattaa muistaa et yksin ei tarvii pärjätä apua saa pyytää. Meillä sekin on ollu hengähdystauko arjesta et mä oon menny yksin kauppaan/ lenkille ja mies on ollu kotona vauvan kanssa.
 
Mulle tullu taas hirvee pelko ettei tuolla enää oiskaa ketää tai kehitys on loppunu ultran jälkee. Haluisin nii kovasti sen dopplerin ni sais mielenrauhaa ku kuulis sydänäänet. Torstaina on lääkärineuvola ja pelottaa ettei sykettä löydy tai jotai vastaavaa. Nyt rv13+4
 
Odotan ensimmäistä lasta, joten ei oo raskauksia mihin verrata tai mitään isompia odotuksia raskaudesta. Oon rv 13+0 menossa.

Kaverit, perhe ja sukulaiset tietää raskaudesta. Kaikki onnittelevat, puhuvat tulevasta vauvasta, isäni ja äitini huolehtivat mun syömisistä, liikkumisesta, unen tarpeesta ja aivan kaikesta. Onhan se tosi mukavaa, että asia otetaan niin positiivisesti vastaan.

Ainut mutta vaan on, että ei tunnu et olisin raskaana, tuntuu että valehtelen kaikille asiasta. Sydänäänet olen kuullut neuvolassa usemman kerran, tulevan lapsemme olen nähnyt ultrassa, mutta jotenki en vaan osaa vielä sisäistää asiaa. Tuntuu niiin kauhelta ajatella nuin :D

Kyllä aina pari päivää ultran ja neuvolan jälkeen tuntuuu niin mahtavalta ko tietää siellä on joku, mutta sitten alkaa taas ääretön kuulostelu että onko sittenkään. Ja koska mahakaan ei ole kasvanut juuri yhtään, mitä nyt pientä turvotusta. Eikä ole oikein mitään oireitakaan, paitsi haluttomuutta ruan suhteen.

Oli vaan pakko avautua , jonnekin asiasta ko jotenki en kehtaa yli innokkaille raskaudesta tietävillekään sanoa. Tai ehkä vaan en malta odottaa mahan kasvua ja lapsen syntymää:happy:
 
Peetuhauva, tuo on niin totta että ultran ja neuvolan jälkeen on pari päivää mahtava olo ja sit taas tulee olo että onko siellä oikeesti ketään :nailbiting: toisaalta uskon kaiken olevan hyvin, mut toisaalta on olo ettei oiskaa raskaana ja valehteli vaa kaikille siitä. Samaistun ihan täysin noihin tuntemuksiin ja oireetki on samat :D
 
Miulla oli esikoisen aikaan hyvin pitkään tuota samaa, etten uskonu et olis vauva tulossa. Oikeestaan vasta kun liikkeet alkoi tuntua (rv 22 aloin tuntemaan) niin rupesin ymmärtämään et meille on oikeesti vauva matkalla :) Ja tämän kohdalla on myöskin ollu hyvin epäuskoinen fiilis plussatestistä lähtien, jotenkin en oo vieläkään sisäistäny et tuolla mahassa joku majailis, vaikka oon nähny tyypin 8+0 ultrassa ja muutamaan otteeseen kuullu jumputuksen doplerilla. Ehkä sitä sit ymmärtää kun liikkeet tuntuu :rolleyes:
 
Mä aloin vasta käsittää kun vauva oli syntyny et meille tulee/tuli vauva ja sitkin kun oli 2vko keskolassa kasvamassa niin tuntu vaan jotenkin ihan käsittämättömältä.
 
peetuhauva sanoi:
Odotan ensimmäistä lasta, joten ei oo raskauksia mihin verrata tai mitään isompia odotuksia raskaudesta. Oon rv 13+0 menossa.

Kaverit, perhe ja sukulaiset tietää raskaudesta. Kaikki onnittelevat, puhuvat tulevasta vauvasta, isäni ja äitini huolehtivat mun syömisistä, liikkumisesta, unen tarpeesta ja aivan kaikesta. Onhan se tosi mukavaa, että asia otetaan niin positiivisesti vastaan.

Ainut mutta vaan on, että ei tunnu et olisin raskaana, tuntuu että valehtelen kaikille asiasta. Sydänäänet olen kuullut neuvolassa usemman kerran, tulevan lapsemme olen nähnyt ultrassa, mutta jotenki en vaan osaa vielä sisäistää asiaa. Tuntuu niiin kauhelta ajatella nuin :D

Kyllä aina pari päivää ultran ja neuvolan jälkeen tuntuuu niin mahtavalta ko tietää siellä on joku, mutta sitten alkaa taas ääretön kuulostelu että onko sittenkään. Ja koska mahakaan ei ole kasvanut juuri yhtään, mitä nyt pientä turvotusta. Eikä ole oikein mitään oireitakaan, paitsi haluttomuutta ruan suhteen.

Oli vaan pakko avautua , jonnekin asiasta ko jotenki en kehtaa yli innokkaille raskaudesta tietävillekään sanoa. Tai ehkä vaan en malta odottaa mahan kasvua ja lapsen syntymää:happy:
Click to expand...
Mullakaan ei esikoisesta ollut mitään oireita, jonka takia tuli usein olo että onko mahassa ketään. Mutta kun maha alkoi kasvaa ja potkuja tuntui niin oli helpompi rentoutua ja uskoa, että on sielä vauva :)
 
Mulla taas on toisin päin. Mä en suostu uskomaan, etteikö siellä vauva olisi. Puhelen jo vatsalleni ja huomaan lepuuttavani kättä välillä vatsalla suojelevasti. Ultraa en osannut stressata mitenkää, nukuin edellisenä yönä todella hyvin ja vasta 2 min ennen ultrausta alkoi pikkusen vatsanpohjaa kutittamaan. Koko ajan vaan se vaisto tai tunne sanoo, ettei enää ole yksin, vaan mukanaan kantaa jotain pientä ja nyt jo niin kovin rakasta. Mulla herätti se, kun neuvolassa sanottiin, ettei raskaustestit koskaan näytä virheellisesti positiivista. Virheellisesti negaa voi näyttää, mutta positiivinen on aina positiivinen. Sen jälkeen se oli uskottava ja nyt kun alkaa olemaan spontaanin kkm riski jo pikkuhiljaa ohi, niin sitä luottavaisemmaksi tullut. Tänään rv 12+2. Alkaa olemaan ne suurimmat pelot ohi. Seuraavia ootellessa....synnytys vähän mietityttää ja se vauva-aika, mutta vielä en suostu alkaa niitä suuremmin vatvomaan. Hankinnat ja rahatilanne myös hiukan huolettaa, mutta vielä en ota suurempaa ressiä niistäkään. Nyt vaan nautin tästä hormonimyrskystä kaikkine finneineni ja itkukohtauksineni!
 
Aina niitä huolia tulee..
Ensin pelkää km sitten rupeaa pelkäämään kohtukuolemaa, synnytystä, sen jälkeen kätkytkuolemaa ja niin edelleen.

Tervettähän se on pelätä ja vielä jonkin niin rakkaan puolesta <3
 
Juu kyllä se niin on, ettei tää huolehtiminen tuu varmasti koskaan enää loppumaan. Aihe vaan muuttuu sen mukaan, kun raskaus etenee ja lapsi kasvaa ja varttuu.... Mummoki sanoo, ettei oo koskaan lakannu huolehtimasta mun äidistä. Nyt kun on jo mummolla ikää, niin on mummolla alkanu huolet siitä, miten mun äiti pärjää mummon kuoleman jälkeen.
 
Hanttuu sanoi:
Mulle tullu taas hirvee pelko ettei tuolla enää oiskaa ketää tai kehitys on loppunu ultran jälkee. Haluisin nii kovasti sen dopplerin ni sais mielenrauhaa ku kuulis sydänäänet. Torstaina on lääkärineuvola ja pelottaa ettei sykettä löydy tai jotai vastaavaa. Nyt rv13+4
Click to expand...


Doppler ei aina tuo mielenrauhaa. Päinvastoin. Mulla ei ollu pelkoja sikiön voinnin suhteen kunnes rv 13+5 neuvolassa tavanomaisesti terkkari alkoi kuunnella sykettä, mutta ei löytänyt sitä! Jestas.
Seuraavalle päivälle sain lääkäriajan, että ultrataan. Siinä välissä ehti tietty miettii kaikenlaista. No lääkäriaika tuli ja hän aloitti kans eka Dopplerilla. Äänet löytyi heti! Tarkistettiin liikkeitä viel ultrallakin, kaikki hyvin :happy: . Pointtina siis se, että hirvee paniikki jos Dopplerilla ei kuulukaan. Kun kuvittelee että sillä jos millä kuuluis kuulua.
 
sakara sanoi:
Doppler ei aina tuo mielenrauhaa. Päinvastoin. Mulla ei ollu pelkoja sikiön voinnin suhteen kunnes rv 13+5 neuvolassa tavanomaisesti terkkari alkoi kuunnella sykettä, mutta ei löytänyt sitä! Jestas.
Seuraavalle päivälle sain lääkäriajan, että ultrataan. Siinä välissä ehti tietty miettii kaikenlaista. No lääkäriaika tuli ja hän aloitti kans eka Dopplerilla. Äänet löytyi heti! Tarkistettiin liikkeitä viel ultrallakin, kaikki hyvin :happy: . Pointtina siis se, että hirvee paniikki jos Dopplerilla ei kuulukaan. Kun kuvittelee että sillä jos millä kuuluis kuulua.
Click to expand...

Sekin on iha totta ettei dopplerikaan tuo välttämättä sitä mielen rauhaa. Nyt kuitenki ku sain sen ni oon aina saanu äänet kuuluviin heti tai pienen etsinnän jälkee ni on helpottanu oloo :) tietenkää se sydänäänten kuuluminenkaa ei tarkota et kaikki ois hyvi mut hengissä siellä ainaki olla. Ja nyt ku on liikkeet vähä ruvennu tuntumaa ni helpottaa vielä enemmä oloo. Nyt rv17+4
 
Näinhän se on kun on toivottu lapsi kaikin puolin että pelkää. Ja se pelko vain muuttaa muotoaan kun lapsi on syntynyt.

Itseä pelotti kamalasti ennen Ekaa ultraa että onko se kuollut sinne.. Niin vähäistä kaikki oireet mitä vertailee tuttavien raskauksiin. Kaikki oli onneksi hyvin ja miehen kanssa haluttiin kaikki testit tehdä ettei oo pienellä ongelmia. Ja ei mitkään hälyttäneet. Rakenneultrassa näkee sitten jo tarkemmin kaikki.

Pelolla on tehtävänsä; varmistaa ja ennakoida äkkinäisiä tilanteita. Ja se kuuluu vanhemmuuteen. Koitetaan olla stressaamatta ja nautitaan olostamme <3
 
Bepant sanoi:
Onkos muuten tietoo siitä että selällään oloo ei suositeltas raskaana oleville? Ymmärrän jos olo tukala. Mut onko siin sit joku et verenkierto ei toimi tms?
Itsellä ei oo ongelmia vielä ainakaan olla selällään. Hyvä asento yleensä. Vaikka olis joskus ennenvanhaakin ollut selkäkipuja.
Click to expand...
Jos selällään olo tekee pahaa oloa niin sillon ainakin kohtu painaa niitä isoja valtimoita(?) mut en tiiä kannattaaks sitä muuten välttää jos tuntuu hyvältä
 
Oman olon mukaan voi selällään maata ja tääki on enempi että loppuraskaudessa ei tätä suositeltais.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top