Hormonitoiminnan palautuminen(?)

Keskustelun 'Laskettu aika huhtikuussa 2015' aloitti monann, 12 loka 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. pookkana Päivystävä dosentti Huhtikuunmammat 2015 Joulukuun mammat 2017

    Meillä suunnitelmissa, että mies menee piuhat poikkasemaan sitten kun on lapsiluku täynnä. Miehellä nyt ikää sen verran, että vaikka me erottaisiin ja uusi puoliso haluaisi lisää lapsia, niin mies ei enää iän takia niitä halua. Muuten menisin ehkä itse, mutta se on naiselle niin iso operaatio. Toisaalta, jos vika lapsi tulee sektiolla, niin siinä samalla voisi sen hoitaa. Toisaalta olen suunnitellut luovuttavani munasoluja kun luku on täysi.

    Ja muiden kommentit ihan yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos! Me kun haaveillaan 3-5 lapsesta, niin saan koko ajan kuulla, että kuinka rankkaa tulee olemään ja vähän vihjailuja, etteikö 2 tai 3 riittäisi. :shifty: Esikko ei edes ole juurikaan muilla hoidossa eikä heiltä tarvitse mitään suuria uhrauksia tai ponnisteluita. Ymmärtäisin, jos jollain tapaa työllistettäisiin päivittäin lähipiiriä ja voivoteltaisiin arjen raskautta ja kaameutta! Ihan kuin muille kuin meille kuuluisi, meidän lapsiluku! Ihan samalla tavalla jokainen saa itse päättää omasta lisääntymisestään! Ainoana lapsena olisi aina halunnut sisaruksen, mutta en koe mitenkään kärsiväni tälleinkään. Se sisarus on ns. kiva bonus, mutta ei mikään välttämättömyys. Rakastavat vanhemmat on se ykkösjuttu kaikille lapsille ja kaikki muut asiat vaan bonuksia! :)
  2. Ulla88 Puuhakas puhuja Huhtikuunmammat 2015

    Samaa mieltä siinä, että jokaisen lisääntyminen on oma asia eikä toisten pitäisi siihen puuttua.

    Täällä alkoi sitten tänään menkat. Plääh, olisivat saaneet pysyä poissa vaikka niin kauan kunnes halutaan se kakkonen...
  3. vaa_veli Piirimestaruustason postaaja Elomammat 2016 Huhtikuunmammat 2015

    No, Ulla88, ehtii kierto sulla rauhassa tasoittua ennen seuraavan lapsen suunnittelua! Kyllä se on hyvä, että kroppa alkaa palautua ja valmistautua mahdollisen uuden tulokkaan takia. Toivottavasti ei olisi kovin kivuliaat ja runsasvuotoiset menkat!
  4. Ulla88 Puuhakas puhuja Huhtikuunmammat 2015

    Nää ekat on kyllä ollut selvästi runsaammat kuin ennen. Onneksi ei oo kipuja! :P toivottavasti tasoittuvat sitten ajan myötä normaaliin määriin...
  5. fashionhunny Puuhakas puhuja Huhtikuunmammat 2015

    Vähänkö kesti taas, että pääsin koneelle...keittiöremontti...
    Meillä kanssa mies menossa toimenpiteeseen. Se on miehille helpompi ja vähemmän mitään riskejä kait. Aika paljon oon sitä selvitelly. Muuten käytetään nyt kumia. Se on musta todella nihkeää, mutta en missään nimessä halua enää raskautua.
    Kyllä meillä saa lähetteen vasektomiaan, kun on kolme lasta ja ikääkin. Kaveri tosin joutui sitä kovistelemaan, kun on alle kolkyt, mutta jo kolme lasta. Meinasi lääkärille, että montako pitää vielä tehdä! Ja voihan naisen sterilisaation aina kiertää, jos esim olisi alkioita pakkasessa...mut mielestäni kannattaa kyllä miettia asia tarkkaan ja sitten tietty olisi hyvä, jos päätös pitää. :)
  6. monn Oman äänensä löytänyt

    Millon teillä alko kuukautiset synnytyksen jälkeen? Ja onko ollu semmosta että ku tullu tullu ekat menkat nii toisissa onki kestäny jonku aikaa?

    Ja mitä mieltä ootte minipillereistä?
    Last edited: 8 maalis 2016
  7. Möttönen Sanaisen arkkunsa ammentaja Huhtikuunmammat 2015

    Mulla tuli ekat marraskuussa ja eka kierto oli 40 pv. Seuraavat lyheni sit 30 päivään. Mutta eipä noita ehtiny tulla kuin kolmet :wink
  8. yllätys15 & 16 Varmaotteinen viestittelijä Huhtikuunmammat 2015 Lokamammat 2016

    Mulla tuli ekat jo kesäkuussa(2 vkoa jälkivuodon jälkeen) ja ne ekat oli hieman runsaammat mut kesti lyhyemmän aikaa kuin normaalisti. Mulla oli minipillerit, mut mun kuuppa ei meinannut enää kestää joten ne ei enää sopinut ja nytpä niitä ei tartte. Onhan ne ihan hyvä ehkäsykeino, jos muistaa ottaa joka päivä ja ajallaan muuten voi tulla yllätyksiä. Joillekin ne sopii ja joillekin ei, mulle sopi aluksi ennen neitiä mut synnytyksen jälkeen ei enää.
  9. Newbie2 Asioista perillä oleva Huhtikuunmammat 2015 Helmimammat 2018

    Mulla tuli 6kk synnytyksestä sitten 9kk synnytyksestä. Neiti 11kk ja vielä ei oo tullu kolmansia mutta syön minipillereitä. Ja mun tyhmästä unohduksesta johtuen tuli plussa testiin ja myös melkein heti km. Tai toi 9kk "menkat" oli se km. Ja nyt odotellessa seuraavia. Nyt ollu 2pv maha ihan hemmetin kipeä, menkka jomoa. Toivottavasti menkka jomoa eikä mitään raskauteen liittyvää. Ne pillerit tosiaan kannattaa muistaa ottaa ajoissa.

    Sent from my Lumia 900 using Tapatalk
  10. Ulla88 Puuhakas puhuja Huhtikuunmammat 2015

    Mulla tuli ekat menkat 10,5kk synnytyksen jälkeen. Ja olivat selvästi runsaammat kuin normaalisti. Saa nähdä milloin tulee seuraavat.. mulla oli ennen raskautta aika epäsäännöllinen kierto (28-49 päivää), saa nähdä miten kierrot nyt lähtee käyntiin.

    Pillereistä en osaa sanoa kun en itse niitä käytä. Unohtaisin kuitenkin ottaa ne ajallaan... :P
  11. Lillukka Sukkela juttelija Huhtikuunmammat 2015

    Ei oo menkkoja näkyny. Ipana parin viikon päästä 1v. Tässä jo kuulostelin, että alkaako hormonitoiminta käynnistyy, mut ei sittenkään. Varmaan vuodan vuoden putkeen ku teurashärkä jahka ne joskus alkaa.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
    • Hauska Hauska x 1
  12. pookkana Päivystävä dosentti Huhtikuunmammat 2015 Joulukuun mammat 2017

    Täällä sama kuin Lillukalla! Kauhee hormoonisiivousvimma ollut jo viikon ajan.... että voisi olla lähellä kuukautiset! :nailbiting:

    Pillereihin en enää koske pitkällä tikullakaan, koska 1. en muista ottaa niitä 2. olen kuin sekopää niiden vaikutuksen alaisena 3. on tosi hyvää ehkäisyä, koska halut lähtee! Eli kumilla toistaiseksi ja sitten miekkoselta piuhat naks naks kun ei enää tule lapsia :p
  13. Newbie2 Asioista perillä oleva Huhtikuunmammat 2015 Helmimammat 2018

    Mulla ei onneks pillereillä mitään vaikutusta mun mieleen tai seksihaluihin. :D

    Sent from my Lumia 900 using Tapatalk
  14. fashionhunny Puuhakas puhuja Huhtikuunmammat 2015

    Mulla alkoi 3kk imetyksen päättymisen jälkeen. Aina menny samalla tavalla... :)
  15. vaa_veli Piirimestaruustason postaaja Elomammat 2016 Huhtikuunmammat 2015

    Tuli noista pillereistä vaan mieleen, että mä en haluaisi e-pillereitä sitten kun tää toinen syntyy. Mulla ne toimi hyvin, piti kuukautiskivut poissa ja kierron tasaisena. Epäilyttää vaan aina, miten raskautuu niiden lopettamisen jälkeen, kun esikoista suunniteltaessa selkeästi otti aikansa, että mun elimistö "palautui". Näistä terveysriskeistäkin on puhuttu, tiedä sitten kuinka pitää paikkansa... Myöskään mua ei innosta ajatus, että olisin tiukkapipo ja mielialat heittelisi.

    Tällä hetkellä on fiilikset molemmilla, että kakkosen syntymän jälkeen ei ainakaan kahteen vuoteen suunnitella kolmatta. Tuota aikaa ei tasan käytetä kondomia, ei kumpikaan tykkää siitä. Selibaatti no way!! Varmat päivät no way! Mun kierroilla ei uskalla luottaa niihin ollenkaan. Sitä paitsi jos tekee kovastikin mieli, niin on se sitten kurjaa olla monta päivää ilman jalat ristissä ja kiukkuinen kuin mikä... Taidetaan miettiä jotain muita ehkäisymenetelmiä.
  16. käpynen Kommentoinnin ninja Huhtikuunmammat 2015

    Mulla on minipillerit. Mielialoihin ne eivät tunnu vaikuttavan, mutta seksihaluja ei ole. Koitan nyt kumminki pärjätä niillä toistaiseksi. Tokan lapsen jälkeen voisi laittaa kierrukan, mutta en tiedä uskallanko laittaa hormonikierrukkaa jos sekin vie halut, siinähän on samaa hormonia kuin minipillereissä. Pillereissä päiväannostus on 75mg, kiertukassa 25mg joka sitä paitsi menee limakalvon kautta. Mutta kuitenkin. Se kierrukan laitto on kuitenkin sen verran epämiellyttävää, että harmi sitten jos joutuu käydä poistamassa seksihalujen takia.
  17. pookkana Päivystävä dosentti Huhtikuunmammat 2015 Joulukuun mammat 2017

    Vaa_veli, mulla meni joku vuosi aikaa että kierto tasottui ja olo normalisoitui pillereiden jälkeen! Se on varmaan sitten se 4. syy miksi ei hormooneja mulle!:p
  18. monn Oman äänensä löytänyt

    Söin yaz pillereitä ja niitten lopettamisen jälkeen meni vuosi ennen ku tulin raskaaksi. Hormonitoiminta meni aivan sekasi ja kuukautiset oli aivan epäsäännölliset. Aattelin nyt että oisko minipillerit jotenk erilaiset? Tuntuu vaan etten uskalla alottaa :D
  19. Vimpa Sanaisen arkkunsa ammentaja

    Minäkin kokeilin esikoisen jälkeen minipillereitä,mutta ne sai hermoni todella kireälle ja kaikki ärsytti koko ajan. Koko sen ajan kun niitä söin niin oli vuotoa,että sidettä piti käyttää yli 2kk putkeen,ei kiva. Sit aloinkin odottaa kakkosta ja sit sovittiin,ettäp pidetään parin vuoden tauko ennen kolmosta,mutta nyt olis jo viides tulossa ja esikoinen 5v7kk että näin se mieli muuttuu :) hormonikierukkaa haluan kokeilla,kun lapsiluku täynnä,jos se itselle sopisi.
  20. Newbie2 Asioista perillä oleva Huhtikuunmammat 2015 Helmimammat 2018

    Mä syön cerazettea kun imetän vielä, terkka sanoi että voisin vaihtaa yhdistelmä pillereihin kun imetys loppuu. Mutta miksi vaihtaisin jos nää käy mulle niin hyvin?

    Sent from my Lumia 900 using Tapatalk