Himot ja ällötykset

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Millaisia mielitekoja raskaus on tuonut tullessaan? Huomaatko himoitsevasi ruokia, joista et normaalisti välitä tai tekeekö mielesi omituisia ruokayhdistelmiä?

Entä onko odotus saanut aikaan ällötyksiä, joita et tavallisesti koe? Inhottaako esimerkiksi kahvin tuoksu?

Lue myös artikkelimme raskausajan mieliteoista. Täältä löydät myös jutun pica-ilmiöstä, joka tarkoittaa ruuaksi luokittelemattomien aineiden himoitsemista.
 
Tammikuun keskenmenoon päättyneen raskauden aikana huomasin jo ihan alussa että suolainen maistui, ja suolan maku jotenkin hävisi, teeleivät jotka mun mielestä ei ollut suolaisia ollenkaan oli miehen mielestä melkein liiankin suolaisia.


Nyt yritin syödä merisuola-pikkupretzeleitä dipattuna tuorejuustoon. Juusto maistui ihan liian rasvaiselle ja pretzelit pelkiltään vaan suolalle.

Jotain pitäisi syödä mutta mitään ei tee mieli 😐
 
Mitään kans ei tee mieli syödä mutta kauhea nälkä ois kokoajan🤭 Sitruunaa tekee mieli ja sitä tulee laitettua kun veteen ja maustamattoman jugurtin sekaan, saapa nähdä mistä kaikesta sitä vielä löytyy😅
 
Tän päivän ruoat tähän mennessä neljä siivua paahtoleipää avokadolla, suolaraksuja ja Saarioisten jauheliha-roiskeläppä 🙄

Onneksi eilen sentään söin ison salaatin 😄 Appelsiinimehu, tai tuoremehu ylipäätään maistuu myös.
 
Töissä oli jauhemaksapihvit uunissa, ja ne tuoksui niin hyvältä! 🤤 Mä en siis todellakaan tykkää maksasta ni tää on ihan uus juttu 🙃
 
Söin aika pienen lounaan joten johtuu varmaan siitäkin, mutta tekee todella mieli jotain lihaa, nakkeja tai hampurilaista 😂 Tilasin ruokaa kotiin koska en oikein keksinyt jääkaapista mitään joka ois tyydyttänyt, pitää muistaa lisätä kauppatilaukseen jotain tuollaista 😂
 
Ostin viime viikolla sellaisia Koulunäkin popcornin makuisia ruisraksuja, mulle tollaset suolaiset naposteltavat maistuu nyt.

Tänään maistoin niin 🤢 Ihan pelkkä voin maku iski, ei pysty.

En yleensä oo kovin nirso varsinkaan suolaisten naksujen suhteen 😂 Ja tietty aika monet tykkää voi-popcornista mutta tuo pääsi kyllä yllättämään
 
Muokattu viimeksi:
Toistaiseksi ei oo ollut suurta väliä, että mitä syön, kunhan ruokaa on vatsassa riittävästi koko ajan. Tyhjällä mahalla olo on järkyttävä, joten painoa varmaan kertyy tätä tahtia ihan kiitettävästi :Grimacing Face:
 
Mä oon syönyt toistaiseksi kaikkea ihan normaalisti, kun ei oo pahoinvointia eikä hajut ällötä. Ruokahalu on kasvanut ja on vähän makeannälkää. 😄
 
Mä oon yleensä tosi perso makealle mutta nyt ei oo tehnyt mieli ja välillä jopa kuvottanut makeat herkut (hedelmät ei ongelmaa). Ja sama kuin @Mrs Willow että tuntuu että koko ajan (tai no, kahden tunnin välein) täytyy syödä jotain tai rupee olemaan etovaa oloa :/
 
Kaupasta tarttui mukaan karjiksia, riisikakkuja, suolakeksejä, ruisleipää, cashew-karpalociabattasämpylöitä ja sinileima-juustoa, plus tuoremehua.

Noi on oikeastaan ne mitä tällä hetkellä tekee mieli. Vedin äsken kaksi noita sämpylöitä pelkällä levitteellä ja ai että 😋

Lähes kaikki muu taas jo ajatuksena etoo. Tiedän ettei noilla elä eli jotain muutakin pitäis kyllä syödä 😄
 
Täällä himoitaan kans suolaista! 😂 Yleensä tykkään makeista herkuista, mut nyt ei tee yhtään mieli sellasia. Ja yks paha, mitä himoitsen, on aurajuusto 😭 en tietenkään syö, paitsi kypsennettynä.
 
Makeanhimo hävisi! Sama kävi edellisessä raskaudessa näillä viikoilla. Tekee mieli vain "kunnon" ruokaa, ei edes suklaata voi syödä. 😱

Olen normaalisti makeiden annosten perään, eli aamu- väli- ja iltapalat on ollut enemmän hedelmiä + jugurttia + mysliä ja raskaana ollessa vain leipä suolaisilla päällisillä menee.

Sulatejuustoon en ole voinut koskea elokuusta lähtien, kun viimeksi oli kyytiläinen ja pahat olot alkoi. Siihen tuli niin paha ällötys. 🤭 Nyt kyllä edellisestä poiketen on kova nälkä - viimeksi kaikki syöminen aika lailla vaan tympi.

Mutta vasta 5+5, eli kyllä tämä tästä vielä jalostuu! 😂
 
Ja jos jollain on ideoita, millä vois helpottaa aurajuustohimoa, saa kertoo 😂 Haluaisin sitä siis nimenomaan kylmänä kaikkeen, mutta en viitti. Kokeilen ehkä mozzarellaa pahemmassa hädässä, vaikkei oo lähellekään sama.
 
Olen kasvissyöjä, enkä juo maitoa. Käytän kyllä ruuassa ja kahvissa, mutta ihan lasista pelkkää maitoa en juo. Tai en oo juonut aikoihin, kunnes eilen tuli aivan järkyttävä pakko saada lasi maitoa. Nyt oonkin tässä kahdessa päivässä vetänyt varmaan 10 lasia maitoa 😅

Makeaa en pysty syömään nyt ollenkaan, etoo suunnattomasti. Tekisi mieli kaataa suolaa lautaselle ja nuolla siitä suoriltaan 😅 Aamulla ja aamupäivällä ei ole toivoakaan edes ajatella syövänsä mitään.
Mulla alkoi eilen pahoinvointi ja oksentelu, ja tänään jatkuu. Jouduin lähtemään töistäkin puolentoistatunnin jälkeen, kun en pystynyt enää oksentamiselta mitään tekemään. Esikoisesta oksensin runsaasti n. puoleenväliin, joten jos raskaus jatkuu, en usko että olo on helpottamassa hetkeen 😅
 
Olen kasvissyöjä, enkä juo maitoa. Käytän kyllä ruuassa ja kahvissa, mutta ihan lasista pelkkää maitoa en juo. Tai en oo juonut aikoihin, kunnes eilen tuli aivan järkyttävä pakko saada lasi maitoa. Nyt oonkin tässä kahdessa päivässä vetänyt varmaan 10 lasia maitoa 😅

Makeaa en pysty syömään nyt ollenkaan, etoo suunnattomasti. Tekisi mieli kaataa suolaa lautaselle ja nuolla siitä suoriltaan 😅 Aamulla ja aamupäivällä ei ole toivoakaan edes ajatella syövänsä mitään.
Mulla alkoi eilen pahoinvointi ja oksentelu, ja tänään jatkuu. Jouduin lähtemään töistäkin puolentoistatunnin jälkeen, kun en pystynyt enää oksentamiselta mitään tekemään. Esikoisesta oksensin runsaasti n. puoleenväliin, joten jos raskaus jatkuu, en usko että olo on helpottamassa hetkeen 😅
Mulla on aika samat, kylmä maito (tai kaakao) ja suolaset 😅 aromat on aivan liian hyvää kurkkuleivän päällä🙈
 
Siis tavallinen perunamuussi, ilman mitään lisukkeita, toimii! 👌🏽
Korvapuusti tai kardemummapulla, ei aiheuta ällötystä, tosin maitoon en koskis niiden kanssa pitkällä tikullakaan.
Jääkahvia himoitsen vaikka normaalisti en juo ikinä kahvia missään muodossa, siihen sitä maitoa sais kuitenkin laittaa… 🙈
Ruisleipä on jees, mutta voi ja juusto päälle ajatuksena vähän etovaa, kurkku ja tomaatti menee.
Porkkanat raakana ja grillissä timjamiporkkanoina menee, sekä raikas vihreä salaatti jonkun etikkapohjaisen kastikkeen kanssa.
On taas vähän vaikeeta löytää järkevää syötävää kun oksettaa, mutta samalla karmee nälkä!
 
Mua melkein hävettää sanoa, mutta mä himoitsen ihan hirveesti mama's kananuudeleita. Täytyy oikeesti ens kauppareissulla ostaa... Jos siihen sais kylkeen upotettua vähän kasviksia, niin eihän se oo niin paha? :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Takaisin
Top