Helteisen heinäkuun höpinät

Noniin, pääsinpä pitkästä aikaa tännekin kirjoittamaan! Ei ole vau oikein puhehlimella pelittänyt, lukeminen onnistuu, mutta kirjoittaminen tökki. Koneella ei jaksa istua, kun on kuuma. Mulla oli synnytystapa-arviointi tiistaina, kaikki näyttäis olevan ok, eikä pitäis olla estettä alatiesynnytykselle. Painoarvioksi sanoi 3kg tai vähän alle, ultralla 3060g. :) Eli hyvän kokoinen poika tulossa :) Kohdunsuu oli nyt sentin auki, eli edistystä, jee! :) Muuten vointi on ollut hyvä, mutta eilen illalla alkoi inhottava ylävatsakipu, joka tuntuu rintojen alla ja ylävatsassa. Luulin sen johtuvan rintsikoista, mutta kipu jatkuu edelleen, vaikka ne eivät ole olleet päällä sitten eilisen illan. Välillä kipu lähtee hetkeksi pois, mutta tulee sitten takaisin. Lisäksi mulla oli tossa hetki sitten kummallinen päänsärkykohtaus, joka kesti korkeintaan pari minuuttia. Jos tää ei lopu, niin soitan sairaalalle kunhan mies on tullut töistä. Kummallista olisi, jos mulla olisi raskausmyrkytys, kun pissa on ollut puhdas ja verenpaineet ok! Kaikista kamalinta olisi, jos joutuisin sektioon, vaikka synnytyshän se on sekin. Haluaisin vaan niin kovasti synnyttää alakautta!
 
Noniin, pääsinpä pitkästä aikaa tännekin kirjoittamaan! Ei ole vau oikein puhehlimella pelittänyt, lukeminen onnistuu, mutta kirjoittaminen tökki. Koneella ei jaksa istua, kun on kuuma. Mulla oli synnytystapa-arviointi tiistaina, kaikki näyttäis olevan ok, eikä pitäis olla estettä alatiesynnytykselle. Painoarvioksi sanoi 3kg tai vähän alle, ultralla 3060g. :) Eli hyvän kokoinen poika tulossa :) Kohdunsuu oli nyt sentin auki, eli edistystä, jee! :) Muuten vointi on ollut hyvä, mutta eilen illalla alkoi inhottava ylävatsakipu, joka tuntuu rintojen alla ja ylävatsassa. Luulin sen johtuvan rintsikoista, mutta kipu jatkuu edelleen, vaikka ne eivät ole olleet päällä sitten eilisen illan. Välillä kipu lähtee hetkeksi pois, mutta tulee sitten takaisin. Lisäksi mulla oli tossa hetki sitten kummallinen päänsärkykohtaus, joka kesti korkeintaan pari minuuttia. Jos tää ei lopu, niin soitan sairaalalle kunhan mies on tullut töistä. Kummallista olisi, jos mulla olisi raskausmyrkytys, kun pissa on ollut puhdas ja verenpaineet ok! Kaikista kamalinta olisi, jos joutuisin sektioon, vaikka synnytyshän se on sekin. Haluaisin vaan niin kovasti synnyttää alakautta!
 
leluponi:   Mulla oli noita tuskia viime raskaudessa puolivälistä asti ja osastollakin tuli oltua (kirurgusella tosin). Käsittääkseni se raskausmyrkytyksen "tärkein" oire on nimenomaan proteiini pissassa ja ne näköhäiriöt on myös tosi hälyttävä oire. ... Mahavaivat voi onneksi johtua niin monesta muustakin asiasta, esim. sappivaivat, närästys, sisäelimet kertakaikkiaan liian ahtaalla. Mutta ehdottomasti kannattaa siellä sairaalalla piipahtaa koska niiden kipujen kanssa ei ole leikkiminen johtuivat sitten mistä hyvänsä.

plipp:  Hui mikä homma tosiaan muuttaa näin loppumetreillä!  Tsemppiä sinne, äläkä rehki liikaa :)

Täällä on ihan pimeetä, taivas on lyijynharmaa ja ukkonen jyrisee jossain etäällä.  Tulispa tännekin sade ja ukkonen, aamu ja aamupäivä on ollu niin tuskasen kuuma ja painostava ilma.

Tunsin itteni tosi fiksuksi ja kypsäksi tuolla labrareissulla.  Siellähän oli sitten jonossa koko pitäjän väki ja lämpöä oli varmaan päälle 30 astetta.  Poika sitten tuskastui ja potki ja huusi rattaissa kun kesti ja kesti ja hyvä kun en itekin alkanu parkua kun tuskastutti, oli huono olla ja tuntu että iskee nestehukka :D  Ihan ymmärrettävää käytöstä siis pikkulapselta mutta ei välttämättä aikuiselta naiselta XD  Onneksi sieltä sitten selvittiin ja nyt odottelen lääkärin soittoa.  Käytiin vielä kaupassa tossa matkan varrella ja sitten olikin jo aika laittaa poika nukkumaan joten se siitä imuroinnista...  On kyllä väsy ja maha kipee kaikesta jalkeilla olosta joten ehkä mä voin ihan hyvällä omatunnolla mennä sohvalle mahan viereen pötköttämään.  Jäätelöäkään en oo tänään vielä ehtiny syödä ;)

Kävi muuten omituinen juttu kun pitkästä aikaa ostin karkkia.  Söin sitten tossa autossa pari ja siihen loppu se karkkihimo.  Alko oikein ällöttää!  Ehkä ihan hyvä niin :)
 
Ei kans oo tehny mieli mässytellä paljoo enää kerralla. Eilen söin vähä makeeta ja sitten ruuasta itteni niin ähkyks viiden aikaan, et tuli ihan karsee olo ja ällötti. Ja aamulla söin vasta kasilta seuraavan kerran!! Joku taitaa tehokkaasti viedä tilaa mahalaukulta!! :) Ja eilen söin jädee, mut ei sekään muka maistunu niin hyvältä kun ennen.. Parempi vaan!!

Plipp, eks nyt vasta kannattaskin kanniskella ja rehkiä kun on turvalliset viikot? :) Esikoisesta oli kaverin muuttoapuna kolme päivää, ja ihan siis kannettiin sohvia yms painavaakin (ettei vaan tylsää siivoomista), ja tyttö synty siitä viiden päivän päästä :)  Samana aamuna viä kiireellä puunasin vessan lattiaa suihkun jälkeen, kun viä ehti ennen kun lapsi synty. Oon kyllä tasaseen rehkiny ja urheillu (ylläpitävästi) raskauden tähänkin asti, ja täytyy vaan lisätä sen verran kun jaksaa, jos se vaikka sattus edesauttaan asiaa :) Täytys viä siivota talli ja varasto, kun noi appivanhemmat sais vaan kannettua noi vitun kalusteet sieltä, mitkä piti toukokuun loppuun mennessä lähtee sieltä! Ärsyttävää hamstrausta ja asioitten vetkuttelua, mrrr!! Ja ärsyttää kun itellä roikkuu asioita to-do-listalla, mitä ei pääse tekeen muiden takia...!

Jaahas, tj20 laskettuun jäljellä, saas nähä kauanko todellisuudessa. En kestä jos menis sen 2vko yli, sit ois viä VIIS VIIKKOO!!!!!!!!!!!!!
 
Leluponi: ootko jo soittanu johonkin? Toivottavasti löytyy joku syy kipuiluun. Ja saisit siihen helpotusta. Ja vaikka olisikin raskausmyrkytys, niin voisivathan ne kokeilla pelkästään käynnistystä.. ettei tartteis sektiota.. Toivotaan parasta..

Moon: Onneksi kuitenkin selvisitte labrareissusta hengissä..:)

Plipp: Muutto.. YÖK.. ja näillä viikoilla.. Tsemppiä paljon..:)

Täällä miehet aloitti remontin.. Painostava ilma ja kaksi hikoilevaa miestä.. Voitte kuvitella tuoksun.. Ehkä mä pärjään..

Hei nyt on supistellutki vähän enemmän.. Enemmän ainaki ku eilen.. Jee.. Josko pääsis sit kolmen viikon päästä oikeesti synnyttämään..:D

Yohanna: Toi viis viikkoa kyl kuulostaa tuhottoman pitkältä ajalta. Toivottavasti ei mee sulla niin kauaan.. nyt en tajuu miks ite tässä näin paljon tuskailen.. Mullahan on maksimissaan kolme viikkoa... Okei.. kyl sekin tuntuu hieman pitkältä.. YYH..

Tänään pitäis tilata pitsaa.. Nam nam.. Huomenna neuvola.. Josko sais painoa mahollisimman paljon lisää.. XD

 
plipp: Onnea uuteen kotiin. Rivarissa on varmasti oikein kiva asustella pikkuisen kanssa just kun on se oma piha. Toivottavasti vaan saatte kivat naapurit :)

On se jännä kuinka voi sateesta ja ukkosesta nauttia niinkin paljon! Täällä on satanut koko aamupäivän ihan kaatamalla ja ukkonen riehui välillä kovastikin. Ihana viileys ainakin hetkeksi :)

Mä oon hukannut kaiken energian ja tekemisenhalun johonkin. Mitään ei jaksais tehdä ja mikään ei huvita. Paljon kyllä pitäis tehdä... :S Ei oikein jaksa tänne foorumillekaan mitään kirjottaa, ei mulla kyllä mitään järkevää asiaakaan oo :D

Toissapäivänä oli viimoinen lääkärikäynti ja kaikkihan siellä yksiössä oli oikein hyvin. Pikkukaveri painoi 2784 g. Mukavasti oli kaveri keksinyt itselleen aktiviteetteja aikansa kuluksi, siellä se räpelteli jalkoväliään kun ultrattiin! :D
Mitään syntymäpainoarviota en ees kysynyt. Parempi vaan elää näiden todellisten lukemien mukaan kun arvioitujen syntymäpainojen. Sit kun mulle lupailtais ihan normaalikokoista vauvaa ja oikeesti se oliskin joku norsun kokoinen niin varmaan saisin paniikkikohtauksen. Kohdunsuuta oli vähän vajaa pari senttiä jäljellä. Ympf. :/ Täytyy kohtapuoleen ruveta häätötoimenpiteisiin vuokralaisen kanssa jos ei tajua omin nokkineen lähteä ajoissa! :)
 
Kiva, nyt iski taas semmonen perusvitutus...  Kaipa tän voi taas laittaa väsymyksen piikkiin tai jotain.  Lähti siitä kun puolilta päivin äijä tuli yllättäen kotiin...  No sehän tietty tossa mussutti jotain välipalaa jne ja sitten taas kuorsasi päikkärit ja yllättäen tää kaikki tapahtui MUN ainoan taukoni eli pojan päikkäreiden aikana enkä saanu taas lepoa kuin huimat 10minuuttia...  Sitten poika jo heräskin ja taas on pitkä ilta sen kanssa kahdestaan edessä kun ukko lähti takaisin töihin.  Se on nyt siis kolmatta päivää tehnyt kahta työmaata joten poika on ollu yksin mun vastuulla...  Kyllähän mä tiedän ettei se ukkokaan helpolla pääse kun on pitkä työpäivä mutta ensinnäkään SE ei ole viimeisillään raskaana ja siksi toisekseen sillä on kaikki lakisääteiset tauot + se osaa niitä sitten järjestää myös ollessaan kotona.  Ja sitäpaitsi mun työaika on jokaikinen päivä paljon pidempi kuin miehellä. 

Ja sitten se mikä ärsyttää vielä enemmän.  Ukolla on sitten ihan yllättäen huomenna vapaapäivä.  No siinä ei sinällään ois mitään valittamista muuten MUTTA kun huomenna piti olla se mun vertaistukipäivä kun kaveri ois lapsensa kanssa tullu kylään.  Nyt siinä ei oo mitään järkeä kun äijä ois täällä HÄIRITSEMÄSSÄ ja jos sen jonnekin häätäisi vierailun ajaksi niin sitten mulla menis taas pilalle mahdollisuus huilata kun ei tolla ukolla joka viikko vapaata edes ole, ainakaan sellaista minkä se viettäis sitten kotona.  Tää perjantaivapaahan siis tarkoittaa sitä että viikonlopun ukko on töissä eli ei lepoa sillonkaan.

Perkele.
 
Moon:  Se on kyl hiukan ärsyttävää ku ei saakaan sillo levätä ku on suunnitellu.. Ja siellä töissä kuitenkin pääsee ees jotenkin omaan rauhaan välillä..

Wilperi: Täälläkään ei oo pahemmin mitään jaksettu tehä.. Nyt saa ihan hyvällä omatunnolla vaan olla!

Hei täällä alko vihoin ja viimein satamaan!! JEE..

Mulla on nyt vähän parempi mieli jo.. Naamakirjassa jo hehkuttelin, ku jammailen täsä koneella.. Kuuntelen musiikkia ja muistelen viime kesää ja ruisrockia.. Jee jee..

Niin ja nyt alkanut supistellakin pitkin päivää.. Kerran tunnissa tullu yks kipee supistus.. Hieman antaa jo toivoa ettei tää raskaus kestä ikuisuuksia..

 
Heti kun pääsi sanomasta, ettei tee muka mieli paljo mässätä... Noh!!!!

Idaho, mut ootpa sä jo kauan kärvistellykin, sen pari viikkoo kauemmin kun mä!!

Meillä on oikein maalaishuveja!! Saatiin vesisade tännekin ja mentiin koko perheellä sitä takapihalle katteleen. Sit lähettiin kaikki juoksenteleen tyyliin alusvaatteissa sateeseen ja hyppiin lätäköihin!! Sit kuumaa suihkua, teetä ja herkkuleipiä iltapalaks!! Teki tosi hyvää kun alko tänään ekaa kertaa kiristeleen (vasta nyt, illalla!!), ni ei päässy pahemmin mökötykset patoutuun!!
 
Meidän pikkuinen Poju syntyi siis 25.7.2011 klo 2.28. Painoa oli 2930 grammaa. Tänään päästiin kotiin. Eilen vielä tutkittiin keltaisuutta verikokein, mutta arvot eivät olleet onneksi hälyyttävän korkeat. Suurin osa vauvoistahan kellastuu vähän. Meillä on Pojun kanssa vähän ongelmia rintaruokinnan kanssa, hän ei huoli ollenkaan nänniä joten käytössä on rintakumi. Siitä huolimatta rintaan tarttuminen on välillä vaikeaa ja täyttä taistelua, sekä imuote on välillä heikko. Käytössä on korviketta lisänä. Sairaalasta päästiin tänään kotiin, hoitajat olisivat varmaan vieläkin meitä siellä pitäneet imetysasian vuoksi, vaikka vauvalla ja minulla oli kaikki kunnossa eikä lääkärin mukaan esteitä kotiutukselle. Minua rupesi välillä jo suunnattomasti ärsyttämään hoitajien taholta tuleva imetyksen väkisin tuputtaminen. Olen sitä mieltä, että jos imetys ei rupea pian onnistumaan niin aion siirtyä kokonaan pulloruokintaan. Ilmaisin asian myös hoitajille. Heidän mielestään "varsinkaan nyt ei kannata luovuttaa" yms. Imetystä harjoiteltiinkin kymmenien eri hoitajien kanssa (oltiin sairaalassa ma-to), monissa eri asennoissa, ja monen monen hoitajan puristellessa minun tissejäni (osa varoitti, osa puristi yhtäkkiä varoittamatta, yhden hoitajan jäljiltä nänniin koski koko yön). Minusta äidin pitäisi itse saada tehdä päätös haluaako imettää vai käyttää pulloruokintaa. Hoitajilla oli hyvin negatiivinen kanta pelkkää pulloruokintaa kohtaan. Lisämaitoa hakiessa tuntui jotenkin "huonolta äidiltä", vaikka meidän pojalle se on välttämätöntä pienen syntymäpainon ja riittämättömän äidinmaidon vuoksi. Kyllä minulla maitoa tulee ja haluan imettää jos se minusta tuntuu hyvältä, mutta jos se joka ikinen kerta on yhtä taistelua ja alkaa tuntua ahdistavalta, niin en ymmärrä miksi sitä pitäisi väkisin tehdä... onhan imetys luonnollisin ja parhain ravinnonlähde, mutta se ei ole ainoa. Ja aika monella tulee kyllä ongelmia vastaan jossain vaiheessa imetystä....
 
Kcatri: Mulla oli sama juttu viimeksi. Tuntus et hoitajat väkisten sitä imetystä vaan tuputtaa. Eivät ees kysyneet, että mitä mieltä olen imetyksestä. Ja ku halusin pumpata ja antaa maidon pullosta, niin sekin oli ihan hirveä vääryys. Tai ainakin tuntui siltä. Nojoo.. siis ihanteellisinta olis tietenkin et pystyis imettämään, mut aina se ei onnistu. Kyllä se vauva kasvaa pullostakin! Älä huoli!!

Yohanna: Ihanalta kuulosti toi teiän sadetanssi.. :)

Täällä kohta neuvola.. Yöllä jo elättelin toiveita, et lähtö olis lähellä ku supisteli niin usein. Ja aamulla meinas taju lähteä, ku niin kipee supistus tuli.. MUTTA.. ylläri ylläri.. eiköhän ne loppunut, kun pääsin touhuumaan pojan kanssa. Nyt tosin on ihan hirvee päänsärky.. Tai tuntuu et on alkamassa.. Toivottavast ei ois raskausmyrkytystä.. En haluis käynnistykseen..

Noh.. Saa nähä mitä neuvolantäti on mieltä..

Mites Cilmi?
 
Noni, täällä on taas vaihteeks kuumempaa ja varsinkin kosteampaa kuin koskaan.  Oikein korostuu taas kaikki hyvinvointi...

Niinhän siinä sitten kävi että se vieraiden tulo peruuntui kun miehellä piti se vapaapäivä olla.  Se vaan vaihtui sitten vapaaksi aamuksi eli eipä poikkea tämä päivä taas mun osalta mitenkään muista, ainoa etu että sain pötköttää aamulla hetken pidempään sängyssä.  Ukko tulee sitten taas iltamyöhään vasta kotiin joten iloisesti menny taas tämä viikko käytännössä pojan kanssa kahdestaan.  Ja menee tosiaan viikonloppukin ja ainakin ensi viikon alku kun ukko on töissä.  Kun toi alkais näkyä palkassakin niin olisin tyytyväinen mutta melko hyödytöntä hinkkaamista ilmeisesti...  Olis oikeesti NIIIIIIN luksusta saada tässä vähän lepoa itsekin kun tietää että ihan just alkaa kuukausien urakka niin että valvon käytännössä 24/7...  Vaan kun ei niin ei.

Valivali.

Ja joo, "helteet helpottavat viikonloppuna" eli luvattu 24 astetta.  VITTU, sehän on peräti asteen hellerajan alapuolella.  Ja lämpöä piisaa kuulemma lokakuulle, nice.
 
Moon: Ärsyttävää, ku vierailu peruuntu..:/

Täällä neuvolassa käyty. En nyt jaksa rustata tonne neuvolaosioon. Painoa tullu 400 g viikossa.. No joo.. Ei niin pal ku aattelin. Tarpeeks kuitenkin. Palkitsin itteni syömällä kaksi lihapiirakkaa.. Nam nam.. Päänsärystä valitin. Ei ollut sen huolestuneempi. Sanoi vaan, et jos jatkuu ni soittoa äippäpolille.. Sanos et uudestisynnyttäjän kannattaa lähtee sairaalaan jos supistelee säännöllisesti puolen tunnin ajan.. Onko muille annettu tätä neuvoa? Ensisynnyttäjät vasta parin tunnin supistelujen jälkee.. Mun mielest toi puol tuntii on aika lyhyt aika..

Tänään kyllä pää särkenyt. Supistukset loppu. Itku tulee. Haluaa synnyttämään.

Eipä muuta.

Hauskaa perjantaita.
 
Moon: Ärsyttävää, ku vierailu peruuntu..:/

Täällä neuvolassa käyty. En nyt jaksa rustata tonne neuvolaosioon. Painoa tullu 400 g viikossa.. No joo.. Ei niin pal ku aattelin. Tarpeeks kuitenkin. Palkitsin itteni syömällä kaksi lihapiirakkaa.. Nam nam.. Päänsärystä valitin. Ei ollut sen huolestuneempi. Sanoi vaan, et jos jatkuu ni soittoa äippäpolille.. Sanos et uudestisynnyttäjän kannattaa lähtee sairaalaan jos supistelee säännöllisesti puolen tunnin ajan.. Onko muille annettu tätä neuvoa? Ensisynnyttäjät vasta parin tunnin supistelujen jälkee.. Mun mielest toi puol tuntii on aika lyhyt aika..

Tänään kyllä pää särkenyt. Supistukset loppu. Itku tulee. Haluaa synnyttämään.

Eipä muuta.

Hauskaa perjantaita.
 
Tänään siis oli neuvola ja luojan kiitos et oli ymmärtäväinen terkka... Kun kerroin taas kerran mun kaikista monenlaisista mahakivuista niin kerrankin joku ottaa mut tosissaan. Niin sain sit lähetteen TAYSille. Kyllähän sen nyt tiesin ettei siitä käynnistä sen kummempaa "hyötyä" ole, mut halusin vaan tietää että kaikki on hyvin ja että synnytys konkreettisesti tapahtuu jonain päivänä..... Siellä olin parikymmentä minsaa käyrillä ja tehtiin alatutkimus ja ultrattiin. Vauvalla on kaikki erinomaisesti kuten arvasin. :) Ei mitään erikoista ilmenny.

Ainoo paska juttu on se (mutta en ees kykene vittuuntumaan enempää kun jo oon..) että oon ilmeisesti "sulkeutunut" :D Tai siis lääkärin mittojen mukaan koska viime viikon lekurin tarkastuksessa oli kohdun suu auennut 1,5cm ja kaulaa jäljellä 1,5cm. Tällä kertaa auki 1cm ja kaulaa jäljellä 2cm. Hiton toivoton olo. Oon niiiiiiin täynnä tätä oloa, koko ajan on tuskaa.. en ees jaksa listata mikä kaikki mättää mut fyysisesti oon ihan paskana. Nyt meen yrittää nukkuu, toivottavasti mieli kirkastuis pikkuhiljaa..

Niin joo ja vauvan painoarvio oli 3260g, viikkoja nyt siis 37+6...joten kuinka heeelvetin iso se sit on ku syntyy....!? Ja eiks noi painoarviot oo yleensä enemminkin alakanttiin kun yläkanttiin(?) No sieltä tulee sit iso tyttö, repeen varmaan kahtia. Mun syntymäpaino oli 4,2kg ja kuulemma äitillä repeyty paikat ihan totaalisesti, joten ei hirveesti innostais kasvattaa tätä vaavia yhtään isommaks mahassa..saati sit vielä viikkoja...

Toivottavasti muilla ois ees astetta mukavempi päivä kun mulla...
 
No nyt mua harmittaa kun mä vaan valitan niin vuolaasti ja on niin monia jotka ei edes saa lapsia vaikka haluaisi.. Tai joutuvat monta vuotta yrittää ja mä vaan pamahdan paksuks ja sit käyttäydyn näin kiittämättömästi.. Mut en oo kiittämätön ollenkaan, joka päivä mä vaan mietin kuinka onnekas oon kun mulla on näin ihana perhe ja uus pieni perheenjäsen tuloillaan.. En jaksa enempää spekuloida, mut toivon vaan että joku vauvakuumeilija ei lue mun tekstejä ja ajattele että ompa siinä kiittämätön kakara...
 
Nyt viimein loysin aikaa ja jaksamista tulla kertoo ainakin lyhyesti meidan sairaala reissusta!

Kaikki tosiaan alkoi viime lauantaina ku limatulppa irtosi. itse en siita stressia ottanut ku sanoivat et voi menna viikkokin etta lapsi syntyy.. No illalla tiskasin lautasia ku yllatten meni lapsivedet! Ilman mitaan supistuksi tms. Siita sitten sairaalaan (meilla taalla ottavat heti sisaan sairaalaan jos vedet menee). Supistusket alko puolen yon jalkeen... Kaikki meni ihan ok, homma tuntu vaan pitkalta ku oltiin koko yo sairaalassa (sunnuntai paiva) ilman etta nukku jne.. Supistuksia tuli, koviakin "ongelma" oli etta eivat olleet saannollisia... Jossain vauiheessa teki mieli hypata ikkunasta! Kaikki siis luomuna.. Klo 17 sunnuntaina katilo ilmoitti etta voidaan menna synnytyshuoneeseen, olet kokonaan auki ja 18.37 syntyi Nico, painoa 3.900g (laakari arvioinut aikasemmin 3450g) pituus 51cm. Ihana!!   Meni kaikki niin hyvin ettei tarvinut leikella mitaa tai laittaa tikkeja! Taytyy myos mainita mies oli aivan ihana, oli alusta loppuun mukana! Ja ei varmasti ollut sillakaan helppoa. Ilman hanta en olisi saanut vauva ulos!  
Kotonakin lahtenyt menee mukavasti. Kaveri on suhkot rauhallinen, en voi valittaa etta itkisi turhia. Tietysti unet jaa lyhyiksi, mutta kun katsoo tuota pikkukaveri vasymys haihtuu! :)

En ole ehtinyt lukea aikaisempia kirjoituksia! Toivon etta kaikilla raskaus etenee hyvin ja ketka ovat synnyttaneet kanssa tassa valissa onnea kovasti!
 "Maailmassa monta on ihmeellista asiaa.."
Tyystin rakastunut pikku mieheen ja isoon mieheen!
 
Paljon Onnea AnnaItalialle pojasta!! :)

Nyt ei enää osaa yhtään arvuutella, kuka voisi olla seuraavana vuorossa! :)
 
No niin, pääsinpäs kirjautumaan

Eilen sitten tuli ja meni ja tuli ärsytykset.  Ihan tuskasen kuuma oli, hiki valui noroina vaikkei tehnyt mitään.  Harmitti tosissaan se ettei vieraita tullukaan ja se että miehellä oli töitä.  Oletin kuitenkin että se ukko olis ehtiny edes vähän mua auttamaan pojan kanssa mutta hädin tuskin ehti kotiin pojan iltapuurolle.  Mullahan oli menny hermo jo aikoja sitten, päivä oli yhtä itkua ja huutoa äidin ja pojan osalta...  Päiväunetkin meni ihan kehnosti, lapsi heräsi huutamaan tunnin jälkeen.  No näitä päiviä on...  Sitten kun mies tuli kotiin, sillä oli semmosia uutisia mukanaan että koko ensi viikko menee samalla lailla eli kahta työmaata tehdessä = olen siis ensi viikonkin käytännössä kahestaan pojan kanssa.  Ja sitten kaiken kukkuraksi kun oli jo valmiiksi paha mieli ja itku niin mies sitten tahtoi kattoa rallia kun olis tullu telkkarista mun odottama Syksyn sävel retro...

Menin sitten überaikaisin nukkumaan kun ei mikään enää huvittanut mutta otti sitten niin päähän etten saanu unen päästä kiinni.  Pakko oli sitten lähteä vähän tuulettumaan, hyppäsin auton rattiin ja ajelin Helsingin yöhön.  Kiersin Pasilaa ja Kalliota, entisiä kotikontujani, ja fiilistelin.  Ja tottakai säälin itteäni, pyöri mielessä kuinka juuri nyt tarttisin eniten lepoa ja hellyyttä ja huomiota kun on vielä hetken siihen mahdollisuus.  Ja säälin poikaa kun äiti on niin huonovointinen ja väsynyt ja kiukkuinen ettei jaksa lapsen kanssa edes touhuta.  Olis niin paljon helpompaa jos olisi edes viileetä...

Tänään mies sitten ehdotti (hänen patenttiratkaisunsa kaikkeen....) että kutsuisi äitinsä meille mun avuksi.  Kieltäydyin ehdottomasti, se on se mitä mä viimeiseksi kaipaan.  En tahdo sitä anoppia tänne höösäämään niin että mulla olis entistä paskempi olo kun en jaksa tehdä mitään, makaisin vain sohvalla kun toinen kokisi velvollisuudekseen suursiivota ja touhuta ties mitä.  Ahdistaisi vaan miljoona kertaa enemmän. 

Kaipa tää tästä, tänään on onneksi toistaiseksi ollut parempi päivä, on ollu suht' viileetäkin (paitsi auringossa ulkona).  Saatiin käytyä kaupassakin pojan kanssa ja joskos sen kohta sitten lykkäisi päikkäreille. 

Cilmi:  Ihan normikokoinen vauvahan sulla kuulostaisi olevan.  Eiköhän se alle neljään kiloon jää jos ajallaan tulee.  Isoissa vauvoissa on kyllä se hyvä puoli että niitä on yleensä helpompi käsitellä (ovat jämäkämpiä) ja usein myös nukkuvat paremmin eikä tartte ihan niin usein syöttää.  Ja aika rohkaisevaa oli tuo AnnaItalian tarina, ihan reilun kokoinen vauva eikä repeämän repeämää!
Ja noi kohdunsuun ja kanavan mitat...  Mullakin kävi samalla lailla...  Ensin olin kuulemma auki ja viikon kuluttua kiinni :D  Se on kuitenkin käsikopelolla tehtävää tunnustelua joten tuskin oikeesti semmosta muutosta on tapahtunut, eri mittaajat vaan arvioi eri tavalla :)
Ja valittamisesta vielä:  Tottakai saa valittaa!  Ei se että on tukala olo tarkoita että olisi kiittämätön!  Moni vois varmaan mustakin ajatella että miten ihmeessä haluan lisää lapsia kun valitan esikoisen toilailuista ja omista pahoinvoinneista jne. mutta ei se ihan niin onneksi mene.
 
Ei helvetin helvetti, kirjoitin pitkästi ja yhteys katkesi SEKUNNIKSI just kun lähetin. Että sinne meni. Nyt pitää kuitenkin lähteä ruuanlaittoon, joten lyhyet terveiset vain täältä. Mietin sitä kun pissassa on proteiinia, ja alustava labratulos ei tullutkaan eilen, vaan joudun odottamaan maanantaihin tuloksia. Tosi kiva miettiä koko viikonloppu onko kaikki hyvin: lisäksi viime yönä vauva ei liikkunut juuri ollenkaan, ja nytkin on koko aamun tullut vain ihan vähäistä ja vaimeaa liikettä. :( Aaaagh, mä niin odotan että tää huoli ja tuska loppuu - tai siis tietysti vaihtaa tyyppiä. :)

Onnittelut AnnaItalialle! 

Ja vielä sellainen juttu, että tarkoittaako tuo painoarvio todella tämänhetkistä painoa? Torstaina hoitaja totesi että on aika iso vauva: arvio 3500g. WTF??? Esikoinen syntyi 39+3 ja painoi vain 3kg, eli tällä olisi nyt jotain kilon verran enemmän painoa kui ekalla tässä vaiheessa??? Kun viikkoja on vain 38. Nyt alkoi synnytys pelottaa, eikä ihme että paikat tuntuu jo repeävän. Pahuksen suklaalevyt. Mä en jaksa enää odottaa.....!
 
Takaisin
Top