Helmivauvojen ihanaiset odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja SoHeRa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Rusinapulla: Ilmeisesti se istukka voi vaihtaa paikkaa. Itse jouduin kovien vatsakipujen vuoksi käymään ylimääräisessä ultrassa. Siinä lääkäri totesi istukan olevan melko lähellä kohdunkaulaa. Ja lisäsi siihen sitten, että "raskaus on vielä niin aikaisessa vaiheessa, että istukka tulee varmasti siirtymään vielä kauemmaksi".

Eli kai vauva siellä sisustaa oloaan kotoisammaksi.

Hallitus kyseli, että onko kenelläkään ollut raskauden aikana ripulointia. Olen itse sen riemun kokenut.
Juoksin lääkärissäkin, mutta mitään selvää syytä ei löytynyt. Lääkärit ja neuvolantäti arvelivat minun
vain herkistyneen jollekin ruoka-aineelle raskauden vuoksi. Kuulemma valkosipuli esimerkiksi on sellainen
ruoka, joka saattaa saada mammavatsan sekaisin. Itse en valkosipulia ollut syönyt, mutta jotakin muuta sitten. Varmaan kuukauden verran oireita oli, mutta sitten onneksi jäivät pois.

Nyt sitten on tilalla selkäkipuja. Normaali tunnin lenkkini venähti eilen 1,5 tuntiseksi, kun selkä alkoi vihoitella. Tämän kuulemma pitäisi mennä  ohitse, kuulemma syy tällekin on se, että beibe raivaa itselleen tilaa. Täytyy siis tyytyä vähän lyhyempiin lenkkeihin vauvan syntymään asti. Olen ottamassa liikuntaohjelmistooni joogaa, toivottasti se helppaa myös selkäparan oloa.

Aurinkoista viikonvaihdetta kaikille!

 
Heippa!
Perjantaina oli neuvola, niin sydänääniä kuunnellessa kuului jokunen lisälyönti sydämestä. Ei kuulemma välttämättä merkitse mitään eikä saa säikähtää (ei kyllä onnistu multa..), voi kuulua näillä viikoilla asiaan kun sydän kehittyy vielä. Tarkistetaan kumminki ens viikolla uudestaan sydänäänet ja laittoi lähetteen äitipolille jos pääsis ultraan tarkistamaan tilanteen. Toivottavasti pääsen ja ois väärä hälytys, kyllähän tuo itku pääsi kun neuvolasta lähdin, että nytkö tämäkin raskaus menee pieleen eikä me saadakaan meidän Pörriäistä :( mutta muuten kaikki oli hyvin. Ja masussa on kova liikehdintä varsinkin iltaisin! [:D]
 
nasu83: Tuo on kyllä paljon vaadittu kun kuulee vauvallansa olevan jotain normaalista poikkeavaa ettei huolestuisi tai murehtisi.. Toivotaan kuitenkin, että kaikki on siellä hienosti ja vain "kasvukipuja" teidän pörriäisellä :)
 
Täälläkin rakenneultrassa siis käyty, kaikki sormet ja varpaat löytyi sekä muutenkin vaavi oli sen näköinen ja oloinen kuin tässä vaiheessa kuuluukin..
Taju vaan meinasi lähteä mammalta, vaikka asento ei ollut ollenkaan epämiellyttävä, jotenkin katonrajaan katselu pisti huippaamaan. Siinä sitten piti hetki köllöttää kyljellään että suurimmat kylmät hiet virtasi pois. Jotkut suonet kuulemma menee tukkoon ko. asennossa sanoi kätsy?
No mullahan nyt muutenkin ne verenpaineet painelee milloin missäkin et ei sinänsä mitään uutta..
 
Kätilö kertoi myös painavan mielipiteensä kun kysyin näkyykö mahdollisesti prinssin vai prinsessan merkkejä. Nyt kovasti näyttäisi siltä, että meille tulee pieni prinsessa [:D] <3 <3 <3 
Minä kotimatkalla unelmoimaan ihanista mekoista ja ukko mietti missä iässä mahtaa mimmiliigaan ilmoittaminen tapahtua.. :D
 
NASU83 toivottavasti kaikki hyvin!!!!

Mulla oli tänään koulutuspäivä kesken loman, no keskustelin pomon kanssa työstä ja hän suositteli etten menisi töihin vähään aikaan. Meille tullut uusi aggressiivinen asiakas ja hän ei pysty takaamaan turvallisuutta. En oikein tiedä et millä perusteella haen sairaslomaa!?!?!?! Voiko sitä hakea työturvallisuuteen vedoten? En tajunnu edes pomolta kysyä ku menin niin jumiin koko asiasta. Siis totta kai oma ja vauvan turvallisuus ensin!!!
 
vitsi ja vielä viikko pitäisi jaksaa rakenneultraan odotella!!
Onneksi en ostellut sitä kotidoppleria... tuli tuossa mieleen että kun nyt nuo potkut tuntuu niin turhaanpa sitä doppleria käyttää ku tietää että siellä kaikki hyvin[:)]
Lähinnä sen takia sen olisin alkuraskaudessa ostanut että saa kuunnella joka päivä onko siellä joku [:D] mutta nyt ei onneksi enää tarvitse.

Massuasukki potkii hullunlailla tälläkin hetkellä.. en edes pysy laskuissa kuinka monesti päivässä, mutta aina silloin kun istun tai makaan niin tulee potkua potkun perään ja välillä naurattaa kun ei tahdo loppua millään.. jopa öisin vessassa tulon jälkeen saa etsiä asentoa missä nukkuisi, kun tämä toinen pitää kauheaa showta tuolla mahassa.. joskus mietin, että nukkuukohan tämä ollenkaan[:D]

Mahan kasvua en edes älynnyt itse kun tulee joka päivä tätä mahaa nähtyä niin se ei isolta edes näyttänyt kunnes otin peilin ja seisoin sivuttain sen edessä!! MAHDOTON PÖTSI[:D]
 
Heipsan kaikki helmimasut!
 
Huomenna olis puolivälin bileiden aika ja aion juhlistaa tätä merkkipaalua kaverin kanssa musikaalissa. Toivottavasti pikkuinenkin tykkää ja innostuisi vaikka tuosta musiikista! [:)] Kamalasti ei ole liikkeitä täällä nimittäin tunnettu vielä. Välillä muljahtelee jonkun verran vatsassa ja tuntuu "ilmakuplia", mutta mistäs niistä erottaa ovatko oikeita potkuja vai vain ilmavaivoja?! Kaipa sitten tunnistaa kun potkut voimistuvat... Olen nimittäin myös kokenut nuo ihanat vatsavaivat. Ummetusta ja vuoroin ripulia oli melkein viikon verran putkeen, vaikka en mielestäni ollut myöskään syönyt mitään poikkeavaa yms., mistä olisi voinut johtua. Parantui myös itsestään juuri kun olin päättänyt soittaa asiasta neuvolaan.
 
Täälläkin odotellaan malttamattomana keskiviikon ultraa. Viime yönä näin ensimmäistä kertaa unta vauvasta (tai ainakin sellaista unta jonka muistan). Unessa vauva syntyi lähes 2kk etuajassa ja oli jotenkin kehityshäiriöisen näköinen. Tämän unen jälkeen heräsi oikeasti ensimmäiset pelot siitä, että mitä jos kaikki ei sittenkään ole niin kuin pitää?? Tähän asti olen ollut hyvin rauhallisin mielin ja miettinyt, että kunhan masu kasvaa niin kaikki täytyy olla hyvin... Kummalliset unet ovat muutoinkin astuneet viime päivinä kuvioihin. Yleensä en nimittäin muista uniani lainkaan. Viime perjantaina olin kaverin synttäreillä ja näin edellisenä yönä aivan kamalaa painajaista siitä, että olin nauttinut juhlissa alkoholia niin paljon, että seuraavana aamuna en muistanut koko juhlista mitään. Unessa oli niin kamala morkkis päällä, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Oli kerrankin mukava herätä herätyskellon soittoon kesken painajaisen ja lähteä töihin. [:D]  
 
Puolet vielä jäljellä... PUUH! Eikö se helmikuu voisi jo vain tulla??
 
Onnellista masujen kasvatusta kaikille! [:)]
 
Pakko kertoa myös vielä viimeöinen uneni kun tänään käytiin siellä rakenneultrassa..

Mentiin unessa siis sairaalaan ihan normaalisti, mutta polilla hoitsu nappasikin vaavin pihalle ja napanuorasta vetämällä tutkimuspöydälle. Siinä hän sitä sitten pyöritteli ja tutkaili, laski sormia ja varpaita ym.
Tuossa unessani tässä ei ollut mielestäni mitään ihmeellistä. Hauskaa mielestäni oli se, että unessa halusin tietää vauvan sukupuolen ja kysyinkin sitä kätilöltä. Vaikka vaavi oli siinä edessäni tutkimuspöydällä, en osannut maallikkona tulkita hänen sukupuoltaan. Kätilö yritti kovin tutkailla vauvan kasvoja ja pyysi kollegansakin paikalle antamaan mielipiteen, mutta eivät päätyneet lopputulokseen. Kysyin vielä unessa, että katsotaanko sukupuoli tosiaan vain kasvoista eikä mistään muualta ja tämä oli kätilön mukaan normaali käytäntö.. [:D] [:D] tutkimus päättyi ja vauveli laitettiin samaa reittiä takaisin kasvamaan. Kaikennäköstä... :)
 
Itsellä kanssa ollut ihmeellisiä unia, mutta liekkö se tupakka jotenkin vielä kummittelee takaraivossa..
Silloin kun raskaustesti näytti plussaa niin samantien annoin röökini miehelleni, että polttelee pois enkä sen jälkeen ole koskenutkaan tupakkaan, mutta monena yönä olen unta nähnyt missä ison mahani kanssa olen juuri jossain baarissa ja vetelen röökiä tietoisena että sisälläni kasvaa jotain ja näissä unissa minulle sitä tupakkaa ihan tuputetaan ja poltan ketjussa monta putkeen.. herätessä tunnen kauheaa syyllisyyttä ja tajuan vasta myöhemmin sen olleen unta [:D]
 
yh[&o]
mies sairastu perjantaina ja oli tuossa viikonlopun kotosalla.. töihin kuitenki maanantaiksi meni mut soitteli äsken että mahtaa ottaa loppuviikon saikkua...
kaiken kukkuraksi miut vissiin nyt tartutti.. tukkonen olo alkaa olla, silmiä pakottaa ja sellanen kuuma olo vaikkei tuota kuumetta vielä ollukkaan mut veikkaan että nousee.. jospa ei pitkään kestäsi tuo sairastelu jos nyt tulee
 
Moikkis!!

Meillä oli ultra viime perjantaina ja sievä töröhuulinen vauva siellä näkyikin. Kaikki kunnossa ja lapseltakin taitaa luonnetta löytyä kun ei isille suostunut esiintymään. [:D] Oli kätilöllä aikamoinen työ saada esim. pään rakenteet kuvattua, kun pikkuinen kääntyi aina pois päin. Sukupuolta ei kysytty, eikä olisi varmaan näkynytkään, kun masuasukki piti jalkansa visusti ristissä. Koulukaverini tokaisikin, että on varmaan tyttö tulossa, kun jo masussa niin visusti jalat ristissä köllii.

Onko muiden miehillä ( jotka ei sukupuolta vielä tiedä) selkeää tunnetta vauvan sukupuolesta? Meillä mies sanoi, että vaikka hänelle on sinällään aivan sama tuleeko tyttö vai poika, on mahassa varmasti tyttö. Aika hassua. Nauroin kavereille, että taitaa ukko tietää minkä siemenen liikeelle päästi.. [:D]

Iloista odotusta kaikille ja voikaahan paksusti!!
 
Täällä kanssa flunssan kourissa koitetaan jotenkin selviytyä [:(]

Eilinen oli ehkä elämäni kamalin ilta, jouduin odottamaan päivystyksessä lääkärille pääsyä viisi ja puoli tuntia 38.5 asteen nousevassa kuumeessa, korvasäryssä, pääsäryssä ym ym. Kyseisessä tk:ssa potilaiden järjestyksen päättää vastaanottohoitaja, jonka päätöksiä en kertakaikkiaan pysty käsittämään. Minua ennen lääkärille pääsi nuoria aikuisia joilla ei näyttänyt olevan sen suurempia tuskia päällepäin. Pari tuntia odotushuoneessa istumisen jälkeen pääsin sentään seurantahuoneeseen, kun vatsaa alkoi supistella. Siellä seurantahuoneessa sitten makasin verhojen takana itkien kolme tuntia ja odottaen. Kävin kolme kertaa sanomassa hoitajalle, että supistukset lisääntyy ja olo vain pahenee, viimeisen kerran kävin sanomassa, tai ainakin yritin sanoa kaiken sen rään ja itkemisen alta etten ihan OIKEASTI kestä enää, pääni räjähtää, vatsaan sattuu ja itkeminen aiheuttaa vielä enemmän hengitysahdistusta. 

Lääkäri tuli lopulta, totesi että minulla on korvatulehdus, kirjoitti penisilliinireseptin ja käveli pois. Kello oli siis jotain 23.00 silloin. Onneksi tajusin pyytää hoitajalta päivystyspakkauksen penisilliiniä, että sain sen aloitettua heti ja LUOJAN KIITOS mulla oli kotona panadolia vielä jäljellä, että sain kuumeen hiukan laskemaan. Huoli vauvasta oli aivan järkyttävää, lääkäri ei kertonut, ei selittänyt kirjoittamastaan reseptistä. Ei sanallakaan maininnut tai kysynyt raskaudestani.... Kukaan ei kysynyt pääsenkö kotiin ja tuleeko joku hakemaan ja vieläkö vatsaan sattuu.

Kyllä ei voi muuta sanoa kuin että miten surullisessa tilassa on kunnallinen terveydenhuolto. Aivan järkyttävää... No ei kirpaise yhtään maksaa sitä vauvavakuutusta, että pikkuinen ainakin pääsee suoraan yksityiselle eikä tuommoisiin helvetillisiin loukkoihin.

Nyt jo parempi olo, kuumeen sain laskemaan yön aikana kun vetäsin 2 grammaa panadolia silloin yöllä kun pääsin kotiin ja kohta saan apteekista loput lääkkeet niin kai tämä muukin särky tästä.Supistelu loppui onneksi yöllä jo..
 
Pikaista paranemista Sash79! Julkiset palvelut kyllä ovat aika hanurista, mutta ilmankaan niitä ei selvittäisi, eli ei kai auta kuin kestää ja venyttää pinnaa. Itse kävin eilen kokemassa julkisen terveydenhuollon mukavuuden hammaslääkärin vastaanotolla. Läheskään tuohon Sash79:n kokemaan en sentään onneksi joutunut, mutta se "liukuhihnatoiminnallisuus" vaan otti päähän sielläkin ja rankasti. 
 
Mutta siis asiaan. Aamulla oli rakenneultra ja pikkuinen terve POIKA se siellä polskutteli tyytyväisenä! [:)] Kätilö tunnisti ja näytti selvät kivespussit sekä pikkuisen pippelin, joten uskottava se on. :) Heh, onkohan tossa mun sinisessä tickerissä ollut jotain ennettä?? Itse olin jotenkin vain asennoitunut, että tyttö olisi ilman muuta tulossa (en tiedä kyllä yhtään miksi?). Meillä on suvussa paljon tyttöjä/naisia, joten se kai tuntui jotenkin luonnolliselta, mutta ihanaa saada poika vähän sekoittamaan pakkaa! :) Isukki vaikutti ainakin hyvin tyytyväiseltä ja suunnittelikin jo lähtevänsä heti töiden jälkeen automatto-ostoksille (matto, millaista hän ei kuulemma ole ikinä saanut pienenä... :)).
 
Tässäpä tärkeimmät toistaiseksi, nyt vain jalkapalloilijaa kasvattelemaan. Nämä toistaiseksi tuntemani potkut eivät vielä kyllä vakuuta tuosta jalkapalloilijamateriaalista...
 
Mie tunsin (ehkä) eilen kunnollisin potkaisun/pukkaisun meidän Alfredilta!!!! Siis sellaista kutittelua on ollut jo jonku aikaa, mut eilen illal istuin kattoos töllöö ni tuossa hiukan navan alapuolella tuntui sellainen muksaisu! Toivottavasti oli liike eikä kadonnu ilmakupla... ;-)
 
Flunssaa parannellaan sängyn pohjalta...

Tilasin ensimmäisen vauvatarvikkeen tänään lohdutukseksi kun olen sairas ja on ihan tylsää maata päivästä toiseen sängyssä... Seliseliseli... ;)

Eli sitteri tilattu. Jipikajee!! Enää kolmesataaviistoistamiljoonaa eri asiaa mitä pitäis yrittää muistaa ennen syntymää. He.. Ei vaan nyt sentään, onneks on se äippäpakkaus meillä täällä Suomessa niin on paljon jo valmiina siinä :)
En tiedä miten selviän vaunujen hommaamisesta. Olen aloittanut vertailun nyt varmaan kolme-neljä kertaa ja aina joutunut turhautuneena keskeyttämään koko homman. Tarjonta on niin järjettömän suuri ja kun ei tiedä mitä etsii / mitä pitäisi etsiä tuntuu se todella mahdottomalta. Hinta nyt on onneksi yksi rajaava asia, se on aivan varma etten aio maksaa rattaista 800,- tai 1000,- tai ylikin. Jumalauta mun autokaan maksanu kun tuplasti tuon. Olen ihan varma, että myös ns. "merkittömissä" vaunuissa löytyy laadukkaita ja vauvalle mukavia. Eli ei oo pakko olla Emmaljungaa, on niin hieno merkki etten osaa edes kirjoittaa...

Että tämmösiä täälä päässä, kertokaahan kuulumisia muutkin, musta on kiva lukea ihan mitä tahansa turhanpäivästä höpinää samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä, eli ei aina tarvii olla asiaa tänne kirjoittaakseen. Ainakaan mun mielestä :)

sipster: Kyllä varmasti oli potku, sellaisiin samanlaisiin muksautuksiin tässä yritän totutella. Parhaimmillaan tän mimmiliigalaisen treenit saattaa kestää tunninkin putkeen tum tum tum tum ja mahaläskit vaan heiluu :D :D

Huomenna taas perkku, mukavaa viikonloppua mammakamurit!!
 
Oon kans katellu kauhulla yhdistelmävaunujen hintoja. Ne on ihan järkyttävän hintasia. Löysin Oran vaunut isoilla renkailla ja olikohan Hobbyhallissa hinta n. 350-450€. Ne saattais viel pystyy hankkimaa!
 
Mooi kaikki!!
on siitä pitkä aika ku viimeks kirjotin. olot on ihan sillee hyvät. välillä vihloo mahaa mutta se kuuluu aisaan.. kaippa mää liikaa touhuan. oon kyllä alkanu vähän varoa. töissäkin kun ruumiillista työtä tekee nii pakko vähän rauhottua.

Nuista vaunuista. kyllä on hulluja hintoja [:-] mäkin kävin ostaa yhdistelmävaunut. sain halvalla 169e ne oli tarjouksessa. ihanat vaalean vihreät jossa beigeä siellä täällä [:)]

18+4 tuntui ensimäiset liikkeet. pieni kuopasu tuntu ku söin mahallani suklaata.. mahtaa olla suklaan perään [:D] niinku äitinsäkin.. sit seuraava oli 2 päivää sen jälkeen kun söin banaania [:D] voi voi.. mies ei vielä oo tuntenu mitään mutta kyllä sekin vielä kerkeää. Maha on kasvanu paljon. se pömpöttää hyvin [:D] Vois kattoo taas BB 24/7. oon jääny koukkuun!!

Polttaja 19+2
 
itse kuumeessa kotosalla, flunssa ja tämä räkätauti.. kokoajan olla niistämässä.
öisin heräillä vähän väliä ja todella tympeä ku pyöriny muutamat tunnit sit ennenku unta saa.. ei yhtään hauskaa[&:]

eikös se ole ettei raskaana saa panadolhot:tia tai finrexiä juoda?
En uskaltanu ottaakaan mut mietin et mitä kuumaa sitä itelle pistäsi tulemaan..

Mie jo tilaillu vauvalle vaatteita [:)]
on tuttia, bodyja, sukkia, housuja, muutama setti (huppari+housut) ku oli niin ihania <3
Ja piti ostaa valkoisena ja ruskeana kun ei vielä tuota sukupuolta tiedä niin pystyypä käyttämään noita sitten kumpi vain [:)]
Nuo tutit ja bodyt tilasin koska niihin sai niin ihania tekstejä että oli ihan pakko hieman erilaisia etsiskellä...

mutta ei kai se auta.. lähteä sängyn pohjalle takasi
 
sipster:  Tuossa taas yksi esimerkki mitä en ole edes ajatellut. Onko renkaiden koollakin joku merkitys ja mikä? Meilläkin suurinpiirtein tuo hinta olisi se maksimi mitä voisi maksaa..

Polttaja:  Sulla on käynyt hyvä tuuri kun noin halvalla olet löytänyt mieleiset vaunut. Olen kateellinen.
Täällä kans herätään heti kun ruokaa tulee ja varsinkin jos jotain makeaa, suklaata, mehua tms. niin jo innostuu :D

Hallitus:  Otan osaa flunssaasi, tiedän todellakin miltä sinusta tuntuu, itse siis maanantaista asti kärsinyt tästä... :( Minä olen kyllä panadol hottia juonut kupillisen tai pari päivässä. Samaa paracetamolia siinä on kuin kovissa panadol tabuissa... Tosin nyt joutunut ottamaan sen maksimit 3 grammaa ihan särkylääkkeenä kun on ollut kovaa kuumetta niin en sitten ole ottanut ettei mene yli. Mutta jos ei halua sitä ottaa ja tuntuu että vain kuuma auttaa niin keitä vettä ja tee normaalisti mehutiivisteestä kuuma mehu. Myös mehukeittoja olen lämmittänyt niin, että olen laittanut tuopin pohjalle keittoa ja päälle kiehuvaa vettä.. Tai lempiteetä tms. Paranemisia sinne!!!
 
Niistä renkaista... Harrastan noutajieni kanssa tuota nomeilua ja metsässä käydään joka päivä. Ystävä suositteli ostamaa vaunut joissa isot ilmatäytteiset renkaat, helpompi työntää metsässä, lumella hiekalla jne. Ystävän 2 ekaa lasta kulkenu niissä kovissa valkoisissa renkaissa ja nyt viimeiselle hommas uudet vaunut ja sano pääsevän paljon helpommi eteenpäin. Huutonetis on kans paljo kohtuu hintaisia vaunuja. En ole ikinä ostanu sieltä mitää.
 
Takaisin
Top