Helmikuun vauva kuulumiset!

Meillä menee päivät tällä hetkellä suurinpiirtein seuraavanlaisesti: yöunille 22-00 ja herätys 06-07, syö ja nukahtaa ehkä vielä tunnin parin unille. Päivät mennään vaihtelevasti. Välillä vaan pienillä torkuilla ja tiheillä syötöillä ja välillä nukkuu sitten pidemmän pätkän. Alkuillasta nukahtaa sitten yleensä vähän pidemmäksi aikaa, noin 18-20.30. Sitten ollaan se muutama tunti hereillä ja tankataan yötä varten.

Yöt nukkuu siis hyvin, jos tuossa illalla on ollut tarpeeksi pitkään hereillä. Huomasin, että tytölle oli vaan tullut tapa havahtua unesta kahdelta yöllä ja jatkoi tyytyväisenä unia tutin kanssa. Sen jälkeen olen käynyt päivälläkin tarjoamassa tuttia jos alkaa kitistä, mutta on vielä silmät kiinni ja näyttää siltä että hakee unta.

Meillä auttoi sillon alun nukkumishärdelliin ja kitinään tutti, kapalo ja disflatyl. Siirryin myös vauvantahtisesta imetyksestä neljän tunnin syöttöväliin (rinnalla noin puoli tuntia, 2-3 tuntia unta ja hetki seurustelua). Epäilin silloin, että tiheä syöminen vaan pahensi vatsavaivoja, kun rinnasta haettiin selvästi lohtua. Nyt mennään taas vauvantahtisesti, kun tilanne on rauhoittunut. Nykyään myös vien sänkyyn, vaikka ei olisi vielä edes unessa ja nukahtaa sinne sitten itsekseen. Alkuun vaati vähän vaivautumista kun piti ravata laittamassa tuttia suuhun.
Meillä tosin on aina rauhottunut vaunuihin ja turvakaukaloon. Eli ei ollut mitään ihan hirmuista ongelmaa sen nukkumisen kanssa.
 
Kaikille "menkka pohtijoille." Juttelin lääkärin kanssa mun hiivasta ja sen aikana johtuneesta ruskeasta vuodosta..
Lääkäri vain totes, että jos rehkii (käy raskaalla lenkillä, siivoaa tms.) niin saattaa aiheuttaa vuotoa joka ei ole menkkoja, eikä oikein jälkivuotoakaan. Viittasi ns jälkivuodon jäämiin..
Eli siis ei tarvi mennä ite lääkäriin, selvisi pelkällä puhelulla :) jes! Toki jos oireet uusiutuu niin sitte..
 
Ompas tänne tullut juttua jos toista..ei pysy meikä perässä :D:D
Täällä meillä nyt toiset d-tipat käytössä..nyt kun muistin hakea..jekovit tippoja..eilisestä asti tyttö oireillut varmaan rota rokotetta..ottaa varmaan massuun jonkin verran..mut lun hää on muutenkin kitisiä aina iltapäivästä eteenpäin niin ei aina sit tiiä varmaksi mistä johtuu...:):confused:

Pitää kirjoittaa myöhemmin lisää ku nyt tuli ilmeisesti tytölle kilarit :D:D


Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Tänään neiti 2,5kk :)

Miisa78 meillä on hyvinkin samanlainen nukkumisrytmi ainoastaa päikkärit on täällä 10-30 min ja kerkiin n. 1h lenkin heittää vaunuilla.. Eli aikamoista hässäkkää päivät :)

Joku kyseli noita nukkumaan meno vinkkejä. Meillä mentiin aluksi aina samaan tilaan missä sänky, niin yömaidolle. Sitten hieronta oli ihan jees ja meilläon myös kylvetty joka ilta ( iho on pysynyt hyvänä) eli nämä keinot rauhoitti hyvin. Sitten toki iltajuttujen säännöllinen rytmi on auttanut.

Huomenna me aloitetaan kerho jee :)

Olen miettinyt tuota velli-maito yhdistelmää ainakin yöksi. TMJ oliko sulla kokemuksia tästä aiheesta? Vaikuttiko velli alkuun mahan vointiin?

Nyt pitäis kanssa alkaa tekeen kotitreenejä. Haluan itseni normikuntoon ennen mahdollista uutta raskautta :) painossa 5kg liikaa lähtöpainoon nähden.

Mukavaa viikkoa :)
 
Huomenta..

Meillä täällä esikoinen kuumeen kourissa...eilen illalla nousi ja sitä oli 38.9 :sad001 nyt yön nukuttua se on onneksi laskenut..pelottaa kyllä vähän iskeekö se meihin muihin...

Meillä tytteli nukkuu hyvin yöt..menee illalla klo:21-22 nukkumaan, herää syömään 2.30 ja nukkuu sinne aamuun 7.30 saakka..että aika hyvin meillä..toi yö syöminenkin varmaan loppuis jos antasin iltapalaksi sitä maito velli seosta..mutta taidan nyt vielä hetken oottaa..kohtahan hän on jo 3kk niin sit annan jo ekat vellit

Täällä varmaan olis kohta ne menkat alkamassa..ainakin jomottaa siihen malliin alavatsaa :D

Tänään meen henkilökohtaiseen ohjauskeen punttikselle..saamaan neuvot ja vinkit harjoitteluun jotta sais kroppaa kiinteämmäksi ja tuon löysän nahkan kokoon tosta mahasta
Oikee ällöttää katsoa itseensä peilistä :sad001 aina oon ollut hieman pyöreä mutta se ei oo niin paljon haitannut mutta nyt kylläkin ku nahka roikkuu

Mutta jospa se tästä lähtis uuteen nousuun..

Tsemppiä kaikille äipille ja vauvoille vähempi tai enempi huonoon rytmiin

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Mirkkuli, ja muutkin. Joo, mä annoin esikoiselle velliä jo n. 2,5kk iässä. Korviketta alkoi mennä lähelle 2L vuorokaudessa ja toinen oli nälissään jatkuvasti niin pakkohan se oli.

Aloitin tosi varovaisesti kokeilun ja aamupäivästä että mahdolliset masuvaivat tulis päivällä eikä sit yöllä.

Alkuun sekoitin tosi pieniä määriä korvikkeeseen, tyyliin 10ml maissivelliä ja sit 90ml nannia.
Elmerille ei koskaan tuosta tullut mitään masuvaivaa niin vellin määrää uskalsi aika pian lisätä ja vastaavasti nannin määrää vähentää. Viikon- parin sisään Elmeri söikin sitte velliä pelkästään yöunille mennessä ja oli tyytyväinen ja ennnen kaikkea nukkui paremmin.

Niin ja kannattaa sit testailla että kun tuota velliä lisäilee nanniin taikka rintamaitoon että missä vaiheessa seos on sit niin paksua että pulloon pitää laittaa se vellitutti :)

Meillä menee yöt edelleen hyvin Onnin kans ja muutenkin vaikuttaa olevan tyytyväinen kaveri.

Nukkuu 23-08 yöt heräämättä, ennen unia juo 180-200ml nannia. Heräilee 08 ja nannia menee 180-200ml.
Vähän aikaa ihmettelee hereillä ja n. 10.00 menee unille jotka on 2-3 tuntia. Herää viimeistään 13 ja taas syödään 160-180ml. Loppupäivä Onnilla menee parin tunnin sykleissä hereillä / torkkuen ja välillä syöden.
Eli ei ota oikeestaan pidempiä unia kuin noi yhden aamupäivästä. Mut mulle kelpaa kun yön nukkuu noin nätisti heräämättä. Nautin tästä niin kauan kuin tätä kestää :D Rokotteet, hampaat, liikkumiset rikkoo ihan varmasti tän mun systeemin kohta :D
 
Meillä neidin rytmi on edelleen aika sama mitä on ollutkin. Yöunille mennään 23-00 aikaan yleensä ja nukutaan aamulla 9-11. Sille välille sitten mahtuu 1-3 herätystä yleensä. Joskus yöllä syötön yhteydessä voidaan valvoa tunnin verran, mutta pääasiassa nykyään nukahtaa heti syötyään. Sopii kyllä mulle tämä rytmi kun en itekään jaksa aamuisin herätä kovin aikasin. Päivällä nukutaan kahdet pidemmät päikkärit, yleensä 1-3h kerrallaan. Illasta sitten pieniä torkkuja ja paljon tankkaamista.

Nukuttaminen on ollut edelleen aika homma iltasin. Nyt neidille on ruvennut tutti kelpaamaan päivällä, niin eilen sitten ajattelin kokeilla nukuttaa tutin avulla ja sehän toimi. :grin Yleensä siis havahtuu hereille noin 5minuutin nukkumisen jälkeen ja alkaa huitoa ja ähistä ja lopulta itkeä jos en ota syliin. Ja tämä kaava toistui sitten muutaman kerran ennen kun jäi sänkyyn. Eilen sitten tuikkasin tutin suuhun ja sehän nukahti samantien eikä tarvinnu syliin nostella ollenkaan. Jee! Toivottavasti toimii jatkossakin. Seuraava projekti on sitten omaan sänkyyn nukuttaminen. Olis joskus mukavaa nukkua vähän leveemmin ja lähempänä miestä. :p

Pääasiassa menee kyllä tällä hetkellä ihan kivasti. Melko tyytyväinen neiti on ollut ja me vanhemmat osataan ehkä tulkita jo paremmin mikä milloinkin on vialla. :) Imetyskin on sujunut ihan mukavasti ja rintakumikin alkaa jäädä enemmän ja enemmän pois.
 
Ainiin, käytiin myös siellä ultrassa ja lääkärissä lonkan naksumisen takia ja onneksi kaikki oli niinkun pitää. :) Ei tarvitse mitään jatkoseurantaa.
 
Onko täällä muuten muita osaimettäjiä? Paljon menee korviketta?

Meillä menee korviketta noin 3-5 dl päivässä ja neuvolantäti alkoi suosittelemaan, että jättäisin korvikkeen kokonaan pois... Jättäisinhän mä, mutta onnistuukohan enää tässä vaiheessa täysimetys? Muuten siis imetys onnistuu hyvin, kun poitsu suostuu tissille. Mutta välillä tuntuu, ettei sieltä tissistä vaan tule tarpeeks ja poitsu huutaa suoraa huutoa niin kauan, että saa sen noin 100 ml korviketta. Koitin neukulta sitten kysellä vinkkejä, että mitäs mun kannattais tehdä, mutta ei hänellä niitä sitten ollut... Huoh, tuntuu että vaan täysimetys ois se oikea tapa... :mad:

Niin ja olen kokeillut antaa korviketta myös ennen imetystä, jotta poika jaksais keskittyä tissiin, mutta ei se imetys silloin ainakaan onnistu, kun "päästy jo pullon makuun".
 
Cherry87: Meillä on menty osittaisella alusta asti, kun mulla ei meinannut millään maito nousta. Terkkari ei ole kyllä kehdannut sanoa mitään, kun itkin sitä aluksi niin vuolaasti joka neuvolakäynnillä. :p On se kyllä kumma, että ne kehtaavat ruveta painostamaan, jos kuitenkin parhaansa yrittää. :smiley-angry019
Korvikkeen määrä vaihtelee meillä tosi paljon päivittäin, ja sitä menee välillä hukkaan ihan älyttömästi, kun välillä poika ei sitten syökään kuin muutaman 10 milliä. Toisinaan taas tuntuu, että mikään ei ritä ja ahmii jonkun 150 milliä kerralla (puklaa siitä sitten kyllä osan pois). Varmaan tuo 500 miliiä menee vähintään päivässä. Yöllä ja aamulla on pärjäilee usein pelkällä tissillä, mutta iltaa kohti korvikkeen määrä aina lisääntyy ja viimeisenä illalla vetää reippaasti korviketta. Tuntuu iltaisin meikäläisen maito aina olevan kortilla ja poika rupeaa heti tempomaan, kun ei herralle heru riittävää vauhtia. Enkä tosiaan ole keksinyt tuohon tempomiseen mitään ratkaisua. Kokeilin annushkan mainitsemaan kävellen imettämistä, mutta kaveri ei siltikään ymmärtänyt lopettaa. Täytyy sanoa, että odotan kyllä kiinteitten aloittamista suurella hartaudella!

Nykyään tyyppi ei muutenkaan enää malta keskittyä syömiseen samalla tavalla kuin aiemmin. Usein irrottaa otteen rinnasta kesken imuuttelun ja rupeaa juttelemaan ja hekottelemaan äidille. Mulla on vissiin aika koominen naama. Huvittava tapaus kyllä kaiken kaikkiaan. :love7
 
Meilläkin osaksi korvikkeella, mutta sitä menee päivässä yleensä ehkä yksi tai kaksi purkillista ja välillä on ollut päiviä että ei ole tarvittu yhtään. Ja usein sitten kyllä menee viemäriinkin, kun neidillä olikin vaan pikkunälkä (mitä ei kyllä huudon määrästä olisi voinut uskoa). Aiemmin oli kyllä päiviä kun meni enemmänkin.

Taitaa tosiaan täällä myös olla sitä, että ei vaan huvita tehdä töitä maidon eteen. Välillä onnistuu huijata rinnalle sillä kävelyllä, mutta joskus ottaa sitten vaan pullosta. Iltasin saa usein korviketta senkin takia, että lähden koiran kanssa treenaamaan ja AIle jää isille. Varsinkin jos on hetkeä aiemmin syönyt niin pumppaamalla ei irtoa juuri mitään.

Huomasin kyllä tänään että vaikka rinnat tuntuu tyhjiltä niin maitoa kyllä alkaa nousta kun nostaa vauvan paljaalle rinnalle. Kai olen vaan ollut myöskin laiska tuon imetyksen suhteen kun se on ollut niin ikävää. Enköhän tuota maitoa saisi tulemaan jos vaan reippaasti nostelisin sitä vauvaa rinnalle. Kovasti kuitenkin jo odottelen kiinteiden alottamista :)
 
Täytyypä vielä lkertoa, kun tuossa harmittelin miekkoselle että menkat alko ja pohdin oisiko ne pysyneet poissa jos oisin täysimettänyt. Soimasin siinä sitten itseäni asiasta kun hän totes että eihän kukaan täysjärkinen jaksa täysimettää :D

Ei nyt siis loukkauksena kenellekään täysimettävälle, mutta kannustuksena niille joilla sitä korvikettakin menee :D
 
Mä olen varmaan ottanut liian herkästi tän imetys-asian, kun tuntuu etten meinaa päästä tästä korvike-syyllisyydestä. En kestä sitä ihmettelyä ja kyselyä, että "miks annan osin pullosta" ja "eikö tissimaito riitä", "tissi on paras" jne.. Ja en siis pysty ollenkaan imettämään kenenkään läsnäollessa (paitsi oman miehen), kun poika tarvitsee totaalirauhan, että jaksaa keskittyä tissillä oloon. Mutta onneks meitä osittaisimettäjiä löytyy, kun tuntuu, että vaihtoehdot ovat aina joko tai. Mutta pitäis vaan olla lotkauttamatta korviaan muiden puheille, kun kyseessä on kuitenkin mun tissit ja poika ja omakustanteiset korvikkeet :grin.

Mininen ja Annushka,kokeilin muuten tuota kävellen imettämistä ja kyllä se tais vähän auttaa :).

Niin ja siis pakko vielä mainita, että mä en todellakaan pidä korvikkeita mitenkään huonoina tai niiden antajia, mutta ite en vaan kestä kritiikkiä niiden antamisesta :oops:.
 
Mulla olis imettäjille kysymys: onko teillä tissit kipeet liikkuessa, miten ootte pystyny urheileen imetyksestä huolimatta..? Mulla on tissit koko ajan kipeet ja kunnolla tukevat liivit sattuu. Pystyn käveleen kunhan on lämpimästi päällä, mutta tänään koitin lähtee vaunujen kans hölkälle ni sattu aivan sairaasti.. Ois kyllä must päästä hölkkään ettei ne seinät ala kaatua päälle.. Onko kellään vastaavaa/ mitään hyviä vinkkejä?
 
Muokattu viimeksi:
Cherry87 tiedän tunteen tuosta korvikkeen antamis morkkiksesta...silloin kun esikoinen synty niin olin tosi herkkä..mulla ei ole noi imetykset onnistuneet ollenkaan kolmen lapsen kohdalla..kaikki ovat syöneet korviketta 1-2 kuukauden ikäisestä eteenpäin...

Mutta kovetin itseni asian suhteen..kellekkään ei kuulu se miten lapsi ruokansa saa..oli se korvike tai rintamaito..kummatkin on hyviä vaihtoehtoja... :) mun anoppihan ei meinannut ymmärrää tätä korvike hommaa ollenkaan ja tutti hommaa..aika useesti tuli kommentti että kyinka HÄN on imettänyt ja HÄNEN lapset ei ole tuttia syönyt..mut ei ENÄÄ tule sanomaa :wink:wink:D mä olen meistä kolmesta miniästä se musta lammas joka ei ole täysimettänyt ja antaa tuttia...Hahaaa

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
marzi: Mun anoppi on ihan samanlainen. Tai oli :D Kysyi joka h*lvetin kerta meillä käydessään että riittääkö mulla maito vai pitääkö antaa korviketta. Ei muuten kysy enää kun tuumasin kerran vastakysymyksen hälle että riittääkö hällä itellään maito x)

Minä oon yrittäny imettää esikoista sekä tätä kakkosta. Esikon kanssa taistelin osittaisen imetyksen kans 1, 5kk ja sit lppu tissittely. Kakkosen kanssa meniin hienosti täysimetyksellä 2kk ja sitten pari viikkoa kikkailtiin osittaisen imetyksen kanssa. Tissittely loppui kun mulla loppui järki pikkuherran kanssa taistelemiseen. Kun ei maitoa kertakaikkiaan enää ollu niin rinnalla olo oli ihan silkkaa repimistä, rimpuilua ja kauheeta taistelua.

Mä en pode minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä että ruokin JO toisenkin lapsen niin korvikkeella. En todellakaan :)
Eiks pääasia kuitenkin ole se että vauva on tyytyväinen? Ja jos vauva on tyytyväinen niin äitikin on tyytyväinen :)


Varmaan toistan jo itteeni mutta sanon silti vielä että se miten jokainen oman lapsensa ruokkii on jokaisen oma asia. Imetät taikka annat korviketta niin siltä sitä on paras ja ainoa äiti lapselleen. Ei kenekään pitäis joutua potemaan huonoa omaatuntoa siitä että syöttää vauvallensa korviketta. Se on vaan tän meidän yhteiskunnan painostuksen tulosta tuokin kun jokapaikassa hoetaan imetyksen olevan ainoa oikea tapa ruokkia vauvaa. Joo o. Mikäs siinä jos onnistuu. Mutta ei pitäis tuomita niitäkään jotka tekee toisin. Joko omasta halustaan taikka sitten pakosta. Imettäminen on kakspiippunen juttu. Ja takuuvarma riidanaihe keskustelufoorumeilla :p

Anteeks virheet, syytetään puhelinta taas.
 
Aeria, mä pumppaan rinnat tyhjiks aina ennen pienintäki liikuntasuoritusta :D Maidon nousu tuntuu myöskin todella ikävältä ja vielä ikävämmältä se tuntuu jos rinnat on jo valmiiks täynnä. En tiedä onko sun boobsikipu millasta mutta tuota voi kokeilla. Itsellä ainaki liian tiukat paidat ja liivit painaa ikävästi sillon ku rinnat alkaa pingottua maidosta.
 
Täälä myös annetaan korviketta imetyksen tukena :) Normaalisti vain iltaisin, sitä menee se 200ml illan aikana. Eilen huomasin hänen suuttuneen päivällä, koska tissit ei ollut niin täynnä ja vaati pulloa. Eli tääläkin hiukka totuttu helppoon pullo syöntiin :) Ite oon ajatellu, että syö mistä syö, kuhan saa tarpeeksi että kasvaa! :) kohta alkaa kiinteätkin :)
 
Takaisin
Top