Helmikuun helmet

Hmm.. pitäsköhän sitten vaan viedä lääkäriin, ihan varoiksikin. Aamuyöstä on ehkä pahin, kun on koko yön kerääntynyt limaa, päivisin mielestäni ei ole vauvalle hirmusesti haittaa. Saa syötyä ja ilmakin kulkee, tosin hengittää myös paljon suun kautta.  Nenäfridalla olen nyt myös saanut räkää pois, mutta ei avaa nenää kunnolla, tai että hiukan rohisee vielä sitten jälkeenkin.

Äh, pääsisköhän jo tänään. Meidän terveyskeskukseen on hankalaa saada edes puhelinyhteyttä, vain tiettyinä aikoina on tietyt henkilöt kiinnisaatavissa. Ei hirveästi hotsita päivystykseen mennä, kun siellä saa sitten olla tuntikaupalla ja hyvällä tuurilla saa kasan pöpöjä lisäksi. Inhoan lääkäriin menoa, kun odotusaula on aina täynnä sata eri pöpöä. Itse en ole tullut kipeäksi, mutta vauvan takia inhottaa.
 
km70: Voimia! Tiedän tuon tunteen kun on ihan poikki ja tuntuu mahdottomalta selvitä kotona ilman miehen apua ja miehen avullakin molemmat on ihan poikki... Puhu ihmeessä neuvolassa teidän ongelmista! Vaikkei he ehkä osaa vauvan tilanteessa auttaa, niin neuvolasta saatte tukea teidän vanhempien jaksamiseen. Itse olin eilen neuvolassa ja sillä käynnillä suunniteltiin aika lailla tukitoimia, että jaksetaan tämä tilanne. Perhetyöntekijä ottaa meihin nyt yhteyttä kun en itse sille jaksanut edes soittaa. Se tulee pikapuoliin käymään meillä kotona. Neuvolalla oli paljon muutakin tarjota ja mua ainakin helpottaa jo sekin, että saa näistä ongelmista siellä puhua. Lääkäriin menoa suosittelen lämpimästi vauvan kanssa jos ette vielä ole olleet. Mulle toi helpotusta se, että tiedän ettei vauvalla ole mikään hätänä vaikka huutaa. Siellä saatiin poissuljettua muut aiheuttajat kun kunnolla tutkittiin. Jäljelle jäi siis meillä koliikki...
 
Moikka!

Lueskelin noista pikkunenien tukkoisuuksista ja ajattelin kertoa oman keinoni miten tuota nenää availen ja meillä ainakin hyvin toiminut (tyttö ollut tukossa oikeastaan koko ajan, maitoa tulee niin paljon ja tämä kuivuus). Eli laitan sen 3 tippaa kumpaankin sieraimeen keittosuolaa, odottelen pari minuuttia (teen yleensä aamulla ensimmäisen ja illalla viimeisen vaipanvaihdon yhteydessä ja annan ilmakylpyillä, niin ei ole sitten vauvallekaan aivan niin kamalaa) sitten imaisen oikein kunnolla fridalla, kun töhnä pehmentynyt, niin yleensä tulee aikalailla kaikki. Laitan sitten vielä sen pari tippaa keittosuolaa tämän jälkeen, niin pääsee sekin sitten perille asti kunnolla ja loput lähtee itsekseen. 

Aluksi en laittanut imun jälkeen tippoja, mutta tuntui, ettei silloin saanut kaikkea imettyä. Suosittelen kokeilemaan jos tukkoisuutta löytyy ja toivotaan, että auttaisi muillakin! Meillä ainakin hengitellään vapaasti päivät ja lähes koko yö =)
 
Hyi, mikä pakkanen! Ihanannäköinen aurinkoilma ulkona ja tekisi mieli lähteä lenkille, mutta -21:ssä on puolet liikaa kylmyyttä (mun makuuni tosin noin 45 astetta liikaa kylmyyttä), joten pakko tyytyä ihastelemaan tätä kevään toivoa likaisen ikkunaruudun läpi pölyhiukkasten tanssiessa ympärillä.

Vauvaa on huijattu! Hän on tottunut tuhnottamaan joka päivä ulkona vaunuissa reilut 6h unet (ennenkuin käyn herättämässä sikiunesta), mutta tänään ei päästä ulos. Hmph! Huijaus on tapahtunut siten, että vauva on puettu kevyeeseen vanuhaalariin, laitettu normaalisti makuupussiin ja vaunuihin ja vaunut jätettykin tuohon meidän puolilämpimälle kuistille, missä on +10 astetta. Siinä tyttö sitten harjoittelee kevättä. :D Saa nähdä, nukuttaako siinä yhtä hyvin.
 
Pajunkissa: Täällä juuri tehtynä tuo sama suuri vauvanhuijausoperaatio. Vielä pitäisi tuo kaksivuotias huijata päivänokosille, hänkin on tottunut nukkumaan ulkona rattaissa tai kauppamatkoilla autossa ja tosi hankala nukuttaa sisälle - paitsi kipeänä - tosin tänä talvena on onneksi alkanut onnistua hieman paremmin. Toisinaan olen vielä tuotakin joutunut huijaamaan eli puen haalarit päälle ja nostan rattaisiin ja siinä nukkuu sen pari tuntia, mitä vielä päivällä nukkuu. Vauva nukkuu 2-3,5 tuntia eli puolet siitä mitä teidän neiti, mutta minun lapsekseni yllättävänkin pitkään. Meillä päiväunet ovat jokaisella olleet aina maksimissaan  kolme tuntia kerralla.
Tuo Ennan konsti tukkoiseen nenään on hyvä, silloin kun kyse tosiaan on vain tukkoisesta nenästä, ne suolatipat pitävät hyvin limakalvot kosteana ja vähentävät tukkoisuuden. Minulla parilla pojalla oli pienenä se ongelma, että maitoa meni nenään ja rohisivat ja siihenkin suolatipat auttoivat hyvin. Nyt kun oli oikea räkätauti kyseessä niin oli hieman eri kaliibrin tukkoisuutta, kun rohina ja limaisuus oli ihan keuhkoissa asti. Kamalaa kuunneltavaa se oli, kun toinen köhi ja rohisi ja etenkin öisin myös haukkoi henkeä.
Km70: Kuulostaa tosi ikävältä tuo teidän tilanne, ihan tulee meidän allergikon vauva-ajat mieleen, eli kannattaa kyllä käväistä lääkärissä sulkemassa nuo mahdolliset allergiat pois.
Nyt pitää alkaa yrittämään tuota toiseksi pienintä päiväunilleen eli kaunista päivän jatkoa kaikille. Kävin muuten vähän aikaa sitten koiran kanssa lenkillä sillä välin, kun mies oli lasten kanssa sisällä ja oli aivan ihana kirpakka ilma, itse rakastan näitä talvikelejä, pienimpiä vain en uskalla sinne mukaan ottaa.
 
Oonkin kokeillut laittaa keittosuolaa just ennen imemistä, että pehmittäis mahdolliset kököt, mutta en ookaan sen jälkeen sitten laittanut. Kiitos vinkistä, menee kokeiluun! Tuntuu, että ehkä hiukan olis helpottanut. Muutenkin rohina on pahimmillaan sitten, jos Aleksi hermostuu hiukan. Jos pysyy rauhallisena, rohina on lievempää. Ehkä tämä tästä. Onneksi Aleksi itse on suht tyytyväinen, eikä ihan äkäinen nenänsä takia. Eli ilmeisesti se ei ole ihan niin inhottava, miltä kuulostaa.

Meinasin huijata Aleksia pistämällä vaunuun postinhakureissun ajaksi, mutta en jaksanut :D Nukahti sisälle, mutta täytyy kyllä välillä heijailla ja rauhoitella. Pääasia, ettei sentään valvoskele ja jätä unia kokonaan väliin tai ihan pätkiksi. Ei sitten ole ihan väsykiukku illalla.
 
Me asutaan onneks sen verran etelässä (Vantaalla) että uskalsin pistää Meten ulos unille. Pakkasta oli -11 astetta kun lähdettiin ensin pienelle lenkille vaunujen ja koiran kanssa. Sitten lykkäsin jatkamaan uniaan takapihalle. Siinä vaiheessa pakkasta oli enää -10 astetta. Mä en tosiaan ihan tunnontarkka ole tuon pakkasrajan kanssa, mutta en minäkään kyllä -20 pakkaseen laittaisi... Kääräsin tyttösen biisonintaljan sisään vaunuihin ja hyvin tuntui tarkenevan, vaikka äiti jännitikin vähän...

Meillä kävi tänään perhetyöntekijä. Oli mukava höpistä sen kanssa. Käytiin läpi käytännön asioita arjessa. Hän totesi, että meillä on todella ahdasta. No, se tiedettiin itsekin. Hän piti erittäin hyvänä sitä ajatusta, että suunnitellaan muuttoa isompaan. Tämä asunto ei kuulemma ole lapselle turvallinen kun hän alkaa liikkua. Liikaa tavaraa. Joo, niin se on. Pitäis saada aikaiseksi alkaa sitä muuttoa puuhaamaan... Tuntuu vaan, ettei millään jaksaisi. Iso rumba alkaa miettiä lainaa, myymään kahta asuntoa ja etsimään ja ostamaan uutta... Kaikki pitäisi vielä saada ajoitettua oikein. Ja huolehtia koliikkivauvasta yhtä aikaa.... :-/

Mette just heräilee tuolla vaunuissa. Äsken hain sen sisälle kun alkoi itkeä. Reilu pari tuntia se ehti nukkua.
 
meillä on keksitty nyrkit ja sormet!!! niitä voi imeä lussuttaa kunnon ääniefektin kera! hullun kuuloista :D
Poika nukkuu yöt kuin tukki...eilenkin 23-07 ja 7.30-10.30.... äitin poika...ilta virkku ja aamun torkku. Ite vaan kärsin unettomuudesta....hullua...
voimia tosi paljon teille masuongelmaisille...!!!!!

niin ja meemi, me muutettiin vauvan ollessa viikon ikäinen 40 m2:n kaksiosta kerrostalosta 80m2:n rivariin...kaikki toimii niin paljon paremmin kun on tilaa ja lapsen tarvikkeet järkevästi laitettu!
ja tilaa olla!!! raskasta mutta palkitsevaa todella!
 
Siis wtf????!!!!! meemi ootko tosissas, etä perhetyöntekijä, jonka pitäs auttaa teitä jaksamaan arjessa NYT, toteaa että teidän kannattaisi muuttaa?? Ja koskas vauvat alkaa liikkua? Ei ihan heti. Kai se siis oikeesti sano jotain muutakin ja satuit vaan kertoo tuosta?
 
Joo, sorge - sitä näköjään kertoo sen mikä jää vaivaamaan... :D Jos jatkan samaa linjaa voisin myös kertoa, että hän kommentoi kämpän sotkuisuutta ja suositteli siivouspalvelua jos ei itse jaksa siivota. :D Juu, millähän rahalla... Toivon, että kun tuo itkuisuus helpottaa ja voimia saa takaisin niin aikaa ja voimia jää siivoamiseenkin...

Hmm. Kyllä se käynti silti tuntui ihan positiiviselta. Hän piti montaa meidän ratkaisua hyvänä vauva-arjessa ja tuntui kunnioittavan sitä, miten näissä tiloissa kuitenkin pärjäillään kun on vielä 3 eläintäkin. Saatiin jutella rauhassa kun neiti veteli sikeitä takapihalla. Seuraava käynti on 2 viikon päästä.

Kyllä toi muutto oikeesti vaan pitäis saada tehtyä. Se on niin pitkä prosessi, että kyllä tosiaan olis hyvä saada alulle ja totta on se, että arki helpottuisi kummasti jos olisi isommat tilat.
 
Ja mäkin luin uudelleen sun viestin ja sanoithan, että oli apuakin :D Itekin vaan kiinnitti heti huomiota, että kun toisilla on ollut rankkaa niin joku tulee vielä lisäämään stressiä jollain muuttopuheilla :)

Onko teillä omia vanhempia jotenkin saatavilla avuksi? Voisitte semiulkoistaa tuota muuttosuunnittelua. Joku kaverikin voisi varmasti auttaa. Tsemppiä kovasti teille!
 
Meemi: Mukava, että koit perhetyöntekijän käynnin yleisesti positiivisesti. Minulle tarjottiin neuvolasta mahdollisuutta saada ptt silloin, kun raskausaikana jouduin makoilemaan, mutta kieltäydyin kun pärjättiin ilmankin. En sitäpaitsi tiedä lainkaan, mitä täällä ptt tekee eli olisiko ollut tuota keskustelua vai olisiko tehnyt jotain konkreettista kotitöiden ja lasten eteen.
Nyt muuten meillä vihdoin ja viimein pienen nenän tukkoisuus ohi, enää ei tarvi jatkuvasti laittaa edes keittosuolaliuosta vaan riittää, että sitä laittaa ihan kerran päivässä.
 
Mä oon vähän öönä nyt, että mikä tuota tyttöä vaivaa... Tilanne muuttui päivässä. Eilen aamusta asti tyttö on puklannut hurjia määriä. Eilen vaihdoin sille vaatteet kolme kertaa kun olivat kauttaaltaan ihan märät. Omat vaatteet meni myös pesuun useamman kerran. Eilistä ennen puklut oli olleet huomattavasti pienempiä ja harvemmin. Nyt tuo tuntuu puklaavan jatkuvasti. Puklailu jatkui yöllä ja lakana oli aivan täysi puklua. Onko tämä nyt aivan normaalia, että näin yhtäkkiä tällain puklaa?? Tyttö syö jatkuvasti, yölläkin syötiin tunnin välein. Puklaako se todella niin paljon, että tulee nälkä heti uudestaan?? Tuntee ittensä ihan tyhmäksi... ja osaamattomaksi. Ja oon myös aika lailla poikki kun oon yön valvonut syöttäessä. Tuo ei myöskään syötöiltä rauhoittunut nukkumaan ilman huutoa.
 
Meemi: Ettei olisi mahatautia? Meillä sitä oli noilla isommilla, mutta toisaalta meillä oli joku tosi lievä muoto, kun jokainen oksensi vain kerran tai pari. JA allergiatkinhan voivat iskeä milloin tahansa - meilläkin tytöllä alkoi oireet (puklailu ja kutina) ykskaks juuri tässä parin kuukauden iässä - aiemmin ei varmasti olisi mitään testeissäkään näkynyt.
Mahatautipöpöistä tulikin mieleeni... Olen nyt käyttänyt toistaiseksi tuolla pienimmällä tällä viikolla kertavaippoja ihan sen rotarokotteen saamisenkin takia, kun inhottaa ajatus, että joutuu käsittelemään viruskakkaisia vaippoja.
edit: Joo, tulipa vielä vain mieleen, että kun tyttö jaksaa ja haluaa syödä niin tuskin kuitenkaan on mahataudista kyse, sehän vetää aika voimattomaksi isommankin eikä ruoka maistu eli jotain muuta varmaan kuitenkin.
 
Mahatautia voi meemin tytöllä olla, tai sitten kun söi  noin usein niin voi sen vuoksi olla ylitäysi ja itkeä senkin vuoksi. Ikävää tuo :(

Meillä taistellaan kakan kanssa, ensin oli toissapäivänä kakan seassa pikkusormenpään kokosia kokkareita ja eilen ei sitten tullut kakkaa ollenkaan. Yön punnas kakkaa koko ajan mutt amitään ei pihalle, aamulla teki sitä itkun kanssa, tuloksetta. Kuumemittarilla autettuna sai punnattu hieman hyvin sitkeää, limansekaista ja paksua tavaraa. TAYSiin soitettiin että mitä voi tehdä niin mallasuutetta nyt pitää kokeilla :/ saa nähdä, yhtään ei houkuta syöttää mitään ylimäärästä pienelle mutta pakko sen kakan tuloa on helpottaa, kun ei tuollaista sittasta tavaraa saa itse punnattua pihalle..
 
Tuosta kakkaamisesta, meillä poika kakkaa noin 2-3 viikossa, yleensä se 2kertaa ja siinä onki kova homma vaikka ei olekaan mitään kovaa vaan löysää tavaraa.. Alkuun olin tosi ihmeessäni kun ensimmäisinä viikkoina kakkasi useasti päivässä ja kun se kääntyi tallaiseen rytmiin. Ja sen huomaa pojasta milloin kakkaa aletaan tekemään kun aamusta asti aletaan puhisemaan ja ähisemään. :)

Ja niin! 2kk kunniaksi poika veti ensimmäiset 8tunnin unet! Voi hurja kun olin aamusta iloinen!
 
Kiitos tättärä ja Pikkunipsutin! Tässä taitaa olla vähän jumissa, kun en perus mahatautia edes ymmärtänyt miettiä. Kaikki mahdolliset refluksista lähtien mietin läpi, mutten tuota tajunnut... Mahatauti kuulostaisi sikäli kyllä todennäköisemmältä kun alkoi noin yllättäen. Tai sitten tuo allergia. Tytön naamaan ja kaulalle on viime päivinä ilmaantunut pienen pieniä näppylöitä. Niitä ei mitenkään hirveästi ole, mutta kuitenkin löytyy. Voisko ne olla allergiaoiretta? Miltä tättärä (ja muut) kuulostaa?

Uskaltauduin kuitenkin pistämään tytön unille takapihalle. Ajattelin, että kunnon uni ainakin tekee varmaan hyvää, vaikka toisaalta hirvitti pistää pakkaseen jos toinen on kipeä... Toppasin kyllä tosi hyvin. Täytyy miettiä pitäiskö taas lääkäriin lähteä kun tuo on vasta 5 viikkoa ja kuivuu nopeasti jos mahatautinen on. Ajattelin ensin neuvolaan soitella.

Ilkeän kuuloisia kakkaamisongelmia teillä. Meilläkin ennen oli joka vaipassa kakkaa. Nyt viime päivinä on alkanut harventua kakkavaipat ja sitten kun sitä tulee, onkin kunnon megaläjät vaipassa. Eilen katselin illalla epätoivolla kakkaa täynnä olevaa kestovaippaa kun piti sitä alkaa huuhtelemaan. Noh, nyt ne pyörii tuolla koneessa ja pistin tehopesun päälle, jotta varmasti kunnolla peseytyy jos jotain ylimäärästä bakteeriakin on.

Tyttö itki taas koko aamun, ei sillä varmaan kovin hyvä olo ole. :/

 
Soittele meemi ihmeessä neuvolaan, kuivumisongelma on kyllä pienellä pian jos mahatautia on..
Meillä kanssa niitä näppujä ilmaantunut leuan alle ja poskiin ja eilisestä vain lisääntynyt, sellasta pientä kuivaa näppyä.. Itsekin epäilen että allergiaa kun sitä meillä muutenkin epäillään..

Kärttysiä täällä ollaan edelleen lähes koko hereillä olo aika, välillä jaksaa hymyillä mutta aika paljon on enemmän levoton kun hyväntuulinen.. yöt mennän parin tunnin-tunnin syöttövälillä. Lääkäri ei ole kuitenkaan mitään vikaa löytänyt mutta allergioina todennäkönen.. On tämä,päivääkän ei ole mennyt ettei tarvitsisi jostain stressata. Ihana tyttö silti on kaikinpuolin :)
 
Täällä kanssa oli noita näppyjä aika paljon kasvoissa ja ympäri kehoa, nevolassa sanottiin että olisi hormooninäppyjä, jotka itsestään lähtisi pois :)

 
Joo, samaa mulle sanottiin noista näpyistä, että ovat luultavasti hormooninäppyjä. Soittelin siis äsken neuvolaan. Käskettiin lääkäriin viedä tuon oksentelun takia. Varasin ajan seitsemäksi, toivottavasti sieltä löytyis apuja.
 
Takaisin
Top