Helmikuun höpinät

Ultimate, munkin ystävä sano että ei se mies kuitenkaan auta, kuten ei hänenkään miehensä, eikä ottanut kuuleviin korviinkaan kun sanoin että olen kyllä miehenki kanssa keskustellut tästä asiasta paljon ja olemme sopineet niin ja näin ja luotan ja uskon mieheni kykyihin...

Ystäväni ei vaan halunnut uskoa sitä.

No, en sitten viitsinyt jatkaa - tuntuu että moni nainen ei vaan halua uskoa jos toisella on oikeasti jollain tapaa "parempi" mies kuin itsellä....=/ Tai ei välttämättä parempi, mutta erilainen.

Toinen ystäväni, jolla myös 1v ikäinen lapsi, sanoi minulle minkälainen ensimmäinen vuosi on, miten kurjalta se ja se asia minusta tulee tuntumaan yms. Ihan faktana luetteli miten perseestä kaikki MYÖS minulla tulee olemaan (kun hänelläkin oli).

Onko kaikki 1-2v lasten tuoreet äidit jotenkin saakelin katkeria?? MÄ kun tunnen olevani hirveen onnellisessa asemassa nyt kun vauva on tulossa, olkoonkin sitten väsyttävää ja rankkaa ja kaikkea mahdollista, mutta ennen kaikkea se on mielestäni UPEAA!! ;) Yrittäköön muut sitten lytätä mun haaveita miten tahansa, ei onnistu!! En mä odotakkaan että se vauva tuoksuu koko ajan ruusulta ja minulla on ruhtinaallisesti aikaa itselleni ja saan nukkua 9 tunnin yöunia ja vauva vain hymyilee. En mä tyhmä ole!!!!!!


Asiasta sadanteen, luin että joku kirjoitti että potkut tuntuu NYT navan yläpuolella, what? Mulla on tuntunu raskauden puolivälissä just navan yläpuolella, nyt ne on tuntunu pitkään jo kylkiluissa, ihan tossa rintojen alla!

Painoa mulle on tullut nyt 7kg (oon laihtunut nyt kilon kuukaudessa).. maha on ihan järjetön pallo, mutta raskausarpia ei vielä ainakaan ilmaantunut.. Oon juonut paljon vettä ja syönyt hyviä kasvirasvoja ja muutenkin monipuolisesti kasviksia. Lisäävät ihon ja kudosten kimmoisuutta. Myös kuivaharjaus tekee hyvää verenkierrolle ihonalaiskudoksessa.
 
No huhhuh... siellä taas on joku tietänyt, että "näin meillä menee, ni menee pakosta muillakin ihan samalla tavalla".
Ei se niin ole! Voin kertoa myös toisenlaisesta tarinasta, jossa mies on kyllä ihan omaehtoisesti mukana todella paljon vauvanhoidossa ja karsii omia menojaan jos aika meinaa olla kortilla. :) TOTTAKAI oma aika vähenee ihan radikaalisti ja TOTTAKAI se yhteinenkin aika vähenee. Mutta se on elämänvaihe joka kestää aikansa, ja myöhemmin sitä aikaa ei saa takaisin vaikka miten yrittäisi. 

Mutta yksi juttu kannattaa oppia kyllä hyväksymään: parisuhde tulee muuttumaan, sille ei vaan voi mitään. Eka vuosi lapsen kanssa on usein todella todella vaativa vahvassa ja hyvässäkin suhteessa, ellei jopa niitä vaikeimpiin lukeutuvia. MUTTA! Tämäkään ei tarkoita, että se olisi vain rankkaa ja ikävää ja yhtä paskaa. Se todella myös yhdistää pariskuntaa... Sitä ei ennen lasta voinut kuvitellakaan, miten käsittämättömän selittämättömän samalla aaltopituudella ja täydellisessä synkassa voi miehensä kanssa olla, kun aamuyöstä istuu itkuisen lapsen seurana sohvalla ja vaan katsoo toista silmiin. :) Sitä tunnetta ei voi edes aavistella, vaikka miten olisi läheinen jo ennen lasta. 
Ääh, ei sitä osaa todella edes selittää.

Voihan se olla, että tuo Ultimaten kaveri purki itseasiassa pettymystään juuri siihen parisuhteen täydelliseen muutokseen, mutta se nyt vaan tuli ulos tuollaisena "vauva-arki on ihan helvettiä"-purnauksena. En toki tiedä, kun en ihmistä tunne. :D

Noh, nämä on näitä. Olemme kaikki viisaampia sitten kun olemme asian omalta kohdaltamme kokeneet. Itse sanoisin vaan, että pitäkää miehen kanssa puheyhteys auki, koko ajan. Mitä hankalampi on tilanne ja mitä enemmän valitettavaa, niin sen lempeämmin ja rakentavammin kannattaa yrittää asiasta keskustella (helppo taas sanoa :D). Ei ne osaa ajatuksia lukea, vaikka ihania ovatkin. <3
 
Kiitos kaikille mukavista sanoista ja tsemppauksesta!
Heti tuli parempi mieli, että muutkin uskoo kuten mä.

Kyllähän tuota minäkin tunnen oman mieheni sen verran hyvin että tiedän millaiset asiat tulevat pitämään kuten on sovittu ja mitkä taas ei välttämättä ihan niinkään.

No tää kaveri ei oo ollut miehensä kanssa edes sen vertaa yhdessä mitä me, joten ehkä ei sitten ollut vielä nähnyt oman miehensä käytöstä tämmöisissä erilaisissa tilanteissa ja miten ne sanomiset voi muuttua toiseen ehkä joissakin tilanteissa. Tai sit tosiaan oli vaan turhautunut omaan tilanteeseensa. Tiedä häntä.

Meillä on kuitenkin nähty ja koettu yhtä ja toista, joten on tuota käsitystä aikalailla tullut jo senkin aivojen liikkeistä. ;)
Ja samanlain ajattelen, aivan varmasti sitä on tuhannen väsynyt vauva-ajan, seuraavan vuoden jos toisenkin, eikä sitä omaa aikaa ole kuten nykyään.
Mut siitä täytyy olla onnellinen kun on sen lapsen saanut!
Meille ainakin on kovan yrityksen jälkeen ja muiden kökköjen lisäks jotenkin vieläkin tärkeempää että sieltä on oikeasti nyt tulossa se ja aivan sama miten raskasta se tulee olemaan niin se on se oma lapsi, jonka eteen on tehty töitä ja josta on unelmoitu vaikka kuinka pitkään.
Mieheni kanssa ollaan molemmat samanmoisia, isosta perheestä, rakastetaan lapsia ja minäki jo teini-iästä haaveillut omasta muksusta. Kuten mieskin. Tiesin jo ennen kuin alettiin olla yhdessä, että tää mies muuten tahtoo lapsia, vaikkei ikää ollutkaan (eikä toki ole vieläkää) paljoa.
Mä onneks tykkään muutenkin olla kotona ja viihdyn aloillani, joten toi kotona oleminen ei ole ongelma. Ja vähän tuota "omaa-aikaa" nytkään on, kun tosiaan viihdyn kotona koirien ja miehen kanssa.
 
Ihanaa, että muillakin on näitä samoja tuntemuksia noista ihmisten jutuista :) Mulla on niiiiin monta kertaa palanut ihan kiinni, kun ties mitkä sukulaiset ja puolitutut tulee avatumaan, miten mun oma elämäni tulee sitten loppumaan tähän. Mut oon sit soittanut siskolle, jolla on pari lasta, ja saanut siltä taas järkevämpiä näkökulmia asiaan :)

Vaikka meillä tää lapsen hankkiminen tuli aika nopeena päätöksenä, niin kyllä mä silti tiedän mihin olen ryhtymässä. Eikä me olla missään kaupungilla riekuttu enää pariin vuoteen, joten kai sitä kotona viihtyy vastakin. Oon yrittänyt asettaa mahdollisimman vähän odotuksia tulevalle, ni ei sit tulis ainakaan valtavia pettymyksiä. Kaikki jutut on sellasia, et "jos siltä tuntuu". Esimerkiks tuo mun opintojen jatkamisajankohta. Epäilen, et yhdistelmä työ+vauva+opiskelu voi käydä rankaksi...

Joo, mä olen se kummajainen, jolla vauvan potkut tuntuu tuolla navan yläpuolella, kaukana kylkiluista - onneksi. Mulla on kohtu ollu lähtökohtaisesti tosi alhaalla ja kun pituuttakin on aikast paljon, niin kyl tuolla vielä tilaa riittää joksikin aikaa.
 
Jokainen parisuhde ja jokainen perhe on erilainen. Ei niitä "tosiasioita" kannata tosiaan soveltaa tosiasioina omaan elämään. Poimitaan vaan marjat päältä ja jätetään muut neuvot jne oman onnensa nojaan. Toisissa perheissä se on mies joka uurastaa kodin eteen yksin ja toisissa nainen, mutta itse toivoisin että oma suhde pysyisi sellaisena että molemmat tekee osansa. Tottakai suhteemme muuttuu, mutta nyt meistä tulee PERHE ja se on ihan mielettömän ihana juttu. Helpolla sitä voi tuttavapiiristä seurailla niin toisilla menee hyvin keskenään ja toisilla ei aina niin hyvin. Sellaista se elämä on. Onhan se niinkin että niitä kriisejä tulee kaikille ennemmin tai myöhemmin jossain muodossa, se sitten vaihtelee ketkä niistä pääsee yli ja pystyvät selvittämään suhdekuoppansa.
Mä kävin viikolla kampaajalla, ihan kiva tuli.
Onko muilla havaittavissa ihon kuivumista? Siis mulla on ihan järkyttävän kuiva iho! Yleensä en juuri rasvaile jatkuvasti mutta nyt oikein kirraa jokapaikasta ja kutittaa ellei rasvaa kunnolla.
 
Mulla pamahti viikolla saunareissulla törkeet ihottumat reisien sisäpuolelle. Tuli sellainen nokkosrokontapainen, ja nyt siitä jäänteenä (ei enää kutinaa) punaista ihottumasyheröä.
Ihoni on atopiaan taipuvainen, ei varsinaisesti atooppinen. Pitää nyt rasvata päivittäin ja luulen ettei tuo E-Epa-riitä, alan ottamaan öljyä lusikallisen päivässä vielä lisukkeeks.
Ei kiva! Olen herkistynyt raskauden myötä myös erilaisille hajusteille ja ihmiset jotka kaatavat hajuvedet/partavedet päällensä saavat aikaan sekä hengitys-että ihoreaktiot :(
Sama homma huuhteluaineiden, suihkushampoiden ym. kanssa.
 
Ihan samoilla linjoilla, tottakai niitä haasteita tulee joka suhteessa ja perheessä, mutta ne on osa elämää ja uskomatonta kyllä niistä voi selvitä ;) eikä ne vähennä onnea ja rakkautta jota tuntee sitä perhettä kohtaan, vaan vahvistaa! <3

IhaNainen, täällä on sama ilmiö.. Tai oon atoopikko ja kuivaihonen AINA. Mutta nyt nää pakkaset tietty pahentaa sitä. Muuten ei raskaus ihossa näy.. Rasvaan itseni aamuin illoin päästä varpaisiin kuten joka päivä muutenkin vuoden ympäri...

Ei mutta joo, rinnanpäät hilseilee ja on kuivat. Tätä ilmiötä ei ole ennen ollut et sen on pakko liittyy hormonaalisiin juttuihin.
 
Tiedän todella niin ton tunteen kun muut tulee sulle kertomaan miten se vauva-arki sit vaikuttaa suhun ja miten väsyttävää se on ja onhan sulla nyt sit apua sen lapsen kans kun tarviit ja mites kun asutte niin kaukana kaupungista, niin tuleeko sulle yksinäistä ja entä jos sattuu jotain ku mies on töissä etc etc... Joo, voi hyvää päivää, en ole tyhmä, tiedän että voi tulla paljonkin valvottuja öitä ja tosiaan se "oma-aika" jää vähemmälle, mutta eikös se niin kuulukkin mennä?! Eihän niitä lapsia tehdä sen takia että ne tossa sitterissä tai sängyssä patsastelee ja sä vaan hoitelet omia hommia ja pidät itestäs huolta. Ja mullahan on auto tossa pihassa, vauva matkaan ja menoks jos tuntuu että alkaa seinät kaatumaan päälle. Ja voihan sen pienen kans sattua mitä vaan mutta niin voi muutenkin. Ihmeellistä stressaamista ihmisillä on ja tosiaan kuvitellaan että jos se oma arki on ollut sitä helvettiä, niin kaikilla muillakin on. Ja tottahan se myös asiaan vaikuttaa, kuinka mihinkin suhtautuu, mä olen ainakin asennoitunut niin että sen vauvan kans menee sitä aikaa ja aionkin keskittyä vain siihen etenkin alkuun ja sit tulee muut. 

Ja mä kyllä uskon vakaasti, että mun mies tulee osallistumaan lapsen hoitoon siinä missä minäkin. Mutta täytyy myös muistaa se, että minä olen kotona ja mies käy koulua vielä ensi kesän, joten en mä voi vaatia siltä yöheräämisiä yms. kun pitäis jaksaa vielä opiskellakin. Mulla on täällä kyllä aikaa nukkua kun vauvakin nukkuu, entäs sitten jos tiskit jää tiskaamatta, voivoi. Ei me olla mitenkään sovittu, että sä teet sit näin ja mä näin, vaan mennään sit miten hyvältä tuntuu, ei sitä voi suunnitella etukäteen. 

Joskus aiemminkin kirjotin, että meidän parisuhde on vahvistunu hirveesti tän raskauden myötä. Ollaan nyt neljä vuotta oltu yhdessä ja tuntuu että nyt ollaan jotenkin lähennytty enemmän kuin koskaan. Meillä kummallakin on aika myrskyinen tausta aiemmista parisuhteista, joten ehkä nyt on asiat loksahtaneet paikalleen ja on vaan tunne että tää toimii ja tää on sitä mitä me halutaan ja näin ollaan onnellisia. Ja täälläkin meinataan rouvaksi ryhtyä kesällä, mutta vasta loppukesästä, kun vauvakin pärjäilee jo mummon kans sen verran että äippä ja iskä pystyy vähän juhlimaan <3 Jossain vaiheessa puhuttiin, että jos ristiäisten yhteydessä mentäis naimisiin, mutta sit ajateltiin, että kyllä niitä häitä halutaan juhlistaa ihan kunnolla, kun kerranhan sitä on tarkoitus naimisiin mennä.

Se oli eilen illalla just niin ihana, kun se pähkäili, että mikäs raskausviikko se nyt on menossa, kun hän mietiskeli sitä tossa päivällä :) Veikkaus meni kyllä pari viikkoa pieleen, mutta kyllä se on jo ihanaa että se tollasiakin miettii. Yks ilta se kans hiplas mun mahaa ja selitti meidän koiralle että tuus kattoo täällä se isin typykkä on <3 

Raskausarpia ei oo mullekkaan vielä tullut, ja toivottavasti ei tuliskaan mitään pahoja, meinaan nimittäin käydä masukuvissa ihan valokuvausliikkeessä tossa parin-kolmen viikon päästä, eikä oo kiva mitään arpimahaa näytellä sellasissa kuvissa :D Mut minkäs niille mahtaa. Oon kyllä rasvaillu ahkeraan jo pelkän kutinankin takia ja sit oon myös juonu vettä paljon. Ja sitpä sitä saakin ravata vessassa, mutta mitäpä sitä ei nainen hyvinvointinsa eteen tekisi. 

Tulihan tuota taas tekstiä, mut oli niin paljon asiaa kun lueskelin noita teidän juttuja :) 
 
Tänään kärsitty pahasta olosta. Hyi!
Sit iski taas jokseenkin kummallinen tunne ala vatsaan, en oikein tiedä oliko kohtu kova vai ei. Neukkutätikihän sanoi siellä käydessäni että onpa kova kohtu. Tiedä sit olisko voinu olla harjotus suppareita, vai mitä lienee kipuilua/ikävää tuntemusta alavatsassa.
Meni kuitenkin sit ohitse jonkin ajan päästä.

Päätin myös jättää käymättä perhevalmennukset, saan tarvittavat tiedot kyllä, ellen jo aikalailla tiedä niitä. Kaveri on aika kovaan otteeseen puhellut kaiken ja äitikin kätilö. Ja kaveri koki tuon valmennuksen myös ns turhaksi, koska jos tietoa oikeasti tahtoo niin netistä/kirjoistakin sitä saa kuulemma paremmin ja enemmän. Joten tää keskittyy mieluummin itse lueskeleen ja juttelemaan tuttujen kanssa niistä.

Ja torstaina taas ultra..
 
Haukotus! Täällä on alkanut unettomuus vaivata. Toissa yönä heräsin kolmelta ja pyörin sängyssä tunnin verran päänsäryn kimpussa kunnes päätin vaihtaa nukkumapaikkaa alakertaan. Siellä nukuinkin melkein kuuteen asti. Jäin kuitenkin suosiolla kotiin huonojen unien ja päänsäryn takia. Kymmenen jälkeen otin jo päikkärit...
Viime yönä menin kympiltä nukkumaan mutta heräsin jo ennen kahtatoista ja olin niin virkeä että oli ihan turha jäädä sänkyyn pyörimään. Menin siis alas telkkaa katsomaan muutamaksi tunniksi. Kolmen maissa yritin uudestaan mennä nukkumaan ja sainkin unen päästä kiinni. Kerran heräsin viideltä mutta sitten sain jatkettua unia seitsemään asti. Vielä olen pysynyt hereillä töissä mutta luulen että iltapäivästä saattaa tehdä jo aika tiukkaa pitää silmiä auki...
 
Heippa! 

Ihmeellistä porukkaa tiedätte ja tunnette, kun moisia sopertavat vauva-arjen rankkuudesta ym. :D Mulle ei ole vielä kukaan pitänyt moisia puheita, pelkkiä positiivisia juttuja,- no tottakai sitä on väsynyt kun lapsi heräilee, tottakai seinät välillä kaatuu päälle ym, mutta nää on kaikki omat vanhemmat ja miehen vanhemmat ja kaverit ja muut sitä mieltä, että mitä sitten, se kuuluu juttuun, ja musta ne on ihan oikeassa. (= Meillä kuunnellaan vaan jatkuvasti "teistä tulee hyvät vanhemmat" ja "vähän kivaa kun susta tulee tommonen sunlainen äiti" -juttuja. 

Jännä lueskella, miten erilaisia voi raskaudet olla. Mulla ei ole vielä ollut (tietääkseni :D) minkäänlaisia supistuksia, selkä ei oikeastaan ole vatsan painon takia ainakaan temppuillut ollenkaan (sen sijaan lapsi kun potkii välillä selkään päin, menee mulla ainakin noi isommat lihakset ihan jumiin) ja sheivailutkin tulee hoidettua kivasti itse, kun ei vatsakaan vielä edessä ole. Toivottavasti tuo ei kovin isoksi kasvakaan. Mulla on jopa napakoru edelleen paikallaan, kun ei vielä iho kiristä niin, että olisi pelkoa että se kasvaa ulos ym. (: 
 
No huomenta!

Kyllä toi töistä pois jääminen voi sitten vaikuttaa positiivisesti ihmisen jaksamiseen - liekö syynä että oon viimesen vuoden ollut tossa stressihelvetissä töissä, jossa harvemmin on sillä omalla mukavuusalueella vaan joutuu jännittään että mitä nyt tapahtuu, hallitsenko tänään kaikki hommat, mitä jos sitä tai tätä....

Nyt kun ei oo tarvinnu olla kolmeen viikkoon töissä, mulle on tapahtunut ihmeparantuminen ilman mitään ihme lääkityksiä: se mun saakelin puoli vuotta kestänyt jatkuva tukkoisuus, poskiontelotulehdus ja yskä ei oo antanut itsestään mitään merkkejä!! Ja se loppu oikeesti tasan siihen kun loma alkoi. Oli siis varmaan pitkälti stressiperäistä + epäsäännöllisestä elämänrytmistä johtuvaa.

Ei oo hirveen epäselvää mulle meenkö samaan työpaikkaan loman jälkeen vai etsinkö uutta. Vai menisinkö kenties takasin koulun penkille. Onneks sitä on aina mahdollisuuksia. Tuleen on turha jäädä makaamaan....
 
Jokainen raskaus on erilainen ja jokainen äiti ja isä on erilainen. Tosiaan kyllä noi väsymiset ja umpioitumiset vaan taitaa kuulua pakettiin. Minusta tuntuu että ne jotka eniten mollaa vauva-arkea ja muutakin parisuhde/perhearkea vaan yksinkertaisesti ovat maalailleet sellaista pilvilinnaa että sieltä on muksahdettu vähän liian kovaa alas. Toisaalta kyllä varmaan omakin hymy hyytyy jos vauvalla on koliikkia tai muuta jonka takia valvotaan enempi vähempi 3kk putkeen. No ei sitä kannata etukäteen varmaan murehtia turhan paljon. Päivä kerrallaan sitten. Miehen kanssa juuri tänään nuareskeltiin tuota napakorujuttua, mulla ei siis ole mutta nyt vois laittaa kun mun napa ei ole missään kuopassa, ihokin vielä sen verran "löysällä" siinä navanreunassa että ihan näpsäkästi saisi laitettua "timantin" killumaan!
Vesimeloni: Ei se välttis johdu ollenkaan stressistä toi tukkoisuuden poistuminen. Itsellä oli reilu vuosi tuossa 2008-2009 kokoajan flunssa päällä ja lopulta 2009 keväällä kaksi kertaa keuhkokuume putkeen. Tilanne helpotti aina lomilla ja lopulta katkesi siihen että työpositio vaihtui toiseen rakennukseen! Eli se voi tosiaan johtua ihan työpaikastakin, tosin jatkuva flunssa varmaan myös luo stressiä...
 
No mutta ku mä haluun uskoo että se nimenomaan johtuu siitä emoticon koska oon nyt muutenkin tuhat kertaa paremmin voiva ja onnellisempi!!
Mulla on muutenkin taipumusta kehittää itselleni psykosomaattisia vaivoja: oon aina kärsiny stressivatsasta ja jännityspäänsärystä...emoticon

No johtukoot mistä vaan, nyt on kaikki hyvin... :) Alle viikkokin niin päästään muuttamaan!! (tai ensin remppaamaan ne saakelin seinät, sit muuttamaan!)... Mä toivon yli kaiken, että vauva pysyy mahassa niin kauan että saadaan muuttohommat viimesteltyä ja asuttua uudessa asunnossa hetken aikaa, eli nyt pitää vaa ottaa rennosti enkä saa huhkia liikaa muuton yhteydessä. Pitäähän jonkun olla myös työnjohtaja. ;) Kieltämättä vaan luo pientä jännitystä ryhtyy tämmöseen remppa ja muuttoprojektiin about kuukausi ennen laskettua aikaa.... :D
 
Laittelinkin kuulumiset tonne neuvolakuulumiset osioon, vaikka kontrollikuulumisia ne onkin. Kohta on muuten maaliskuu!!
 
Hohoo, toivottavasti tämä lapsi olisi jo kasvot menosuuntaan :D

Varmuutta siitä ei taas ole. Kävin neuvolalääkärissä (yleensä n. rv36 tienoilla, mutta ruuhkan ja lääkärin koulutuksen+lomien vuoksi mulla oli jo nyt).
Olipa TURHA reissu!
Lääkäri ei ollut sen vertaa viitsinyt mun tiedoista katsoa, että en olekaan esikoisen, vaan toisen lapsen odottaja. Se on silleen ihan kohtalaisen olennainen tieto raskaudenseurannassa kuitenkin... Kyseli vaan, että joko oot synnärillä käynyt tutustumassa jne.
Kohdunsuun tutkittuaan se sanoi, että "joo, mennään vielä ultraamaan kun tuota nyt on aikaisemminkin seurattu" ja samoin vauvan asennosta, kun ei ollut ihan varma päästä ja pepusta "kohtahan me se ultralla nähdään". VIISI minuuttia myöhemmin se oli jo unohtanut nämä jutut ja sanoi, että hyvää jatkoa ja hyvää synnytystä, että varmaankin sitten jälkitarkastuksessa nähdään. Ja mamma pihalle huoneesta.
Siis. Jep. Eli ei sitten ultrattu. 
Parastahan on, että verenpaine ja paino pitää lääkärikäynnillä mitata itse, koska moinen homma ei ilmeisesti tohtorisihmisen arvolle sovi. Ja pissastakaan se ei mitään kysynyt, kävin kyllä tikuttamassa sitten lekurin jälkeen (ei ollu hätä ennen sitä).
Ja lääkäri on AINA myöhässä, nytkin puoli tuntia. Sitten mulla menee siellä tuskin varttia, ja sekin on ihan ajanhukkaa...

No v***u joo, tää julkinen terveydenhuolto on muutenkin just tämmöstä, eli jos yhtään mitään tapahtuu olossa ni meen käymään taasn naikkarin polilla. Siellä kohtelu on sentään todella asianmukaista, vaikka ihan järjetön kiire niillä siellä onkin.

Tästä eteenpäin on sitten neuvolaa joka viikko. Ajattelin, että tasan neljän viikon päästä (37+4) vois synnytys vaikka alkaa käynnistymään. Näinhän nää asiat vaan päätetään, eiks? :D

Mut niin: kaikki siis kohdunsuulla hyvin, paino oli tippunut taas 100g, verenpaineet yhäkin vähän turhan alhaiset (mutta ei ihan kamalasti huimaa, joten...) ja pissa puhdas. Enemmän tietoa oisin saanut varmaan mun neuvolantädiltä, se kun ei ois unohtanut ultrata vauvan asentoa...
 
No tohon ei voi ku sanoo että huh h*lvetti!
Kyllähän sen lekurin nyt pitäis pikkusen ees perehtyä ja näin. Et sanonu sille kummiskaa sit siitä et eikös tää pitäny ultrata?
Tällä tekis hulluna mieli lähtee käymään jossain vähän pitemmällä, parin saan kilsan päässä vaikka. :D
 
Ultimate:
jos mulla ois hermot kestänyt siitä säätöä ja sähläystä, ni olisin varmaan sanonutkin. Mutta siinä vaiheessa kun tajusin, ettei sillä ollut MITÄÄN käsitystä minusta odottajana, tai mun historiasta, ni ajattelin vaan että selvä, antaa olla.
Ensi viikolla neuvola, siellä kurkataan toi vauvan asento. Ja mitä kohdunkaulaan tulee: ainoa mitä voin joka tapauksessa tehdä JOS se nyt olisi lähtenyt edes avautumaan, ois ottaa rennosti. Ja sen teen anyway. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top