Helmikuun höpinät

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Eliza79
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minulla vuoto tiheni ja kävin ultrassa. Kohtu on tyhjä, eli joko on mennyt todella varhaisessa vaiheessa kesken, tai sitten on todella alussa. Veikkaan ensimmäistä. Viikon päästä uusi ultra, mutta tuntuu kyllä siltä, että tämä raskaus oli tässä.

Oho, meni tää viesti ihan ohi :( voimia ja tsemppiä!
 
http://forum.vau.fi/threads/facebook-whatsapp-tms-säännöt-lukaise-ne-täältä.1580800/

Tuossa ketjussa on juttua noiden Fb-linkitysten/ryhmähuhuilujen kiellon perusteluista.

Juuri näistä säännöistä asiasta luin ja siksi kommentoin. Tavallaan en ylläty tästäkään tiukasta säännöstä - onhan tuonne salaiselle puolelle pääsemisen vaikeuttakin jo ehditty ihmetellä. Väki varmaankin vain halutaan pitää foorumilla. Tavallaan kuitenkin olen sitä mieltä, että mikseivät halukkaat voisi Facebookiin siirtyä, miksi sitä estelemään. Mutta kai se on niin, että maassa maan tavalla.
 
TIlona Kovasti tsemppiä odotteluun ja jospa kaikki olisikin hyvin lopulta. <3
 
Esikoisen lasketun ajan ryhmässä sovittiin livetapaamisia sitä varten erikseen perustetussa ketjussa, ja varsinaiset yhteistiedot jaettiin sitten tulijoiden kesken yksityisviestitse. Eli ei ole pakko jäädä etäiseksi vaikkei Fb-ryhmästä saakaan täällä sopia. :) Mutta samaa mieltä kyllä, että harmittaa jos on kovin tiukka kuri tällaisessa.
 
Olen samaa mieltä kuin Mangustimamma. Kiinnostaisi kyllä tietää, miksi näin tiukat säännöt on tehty? En näe perusteluja missään.
 
Mie luulen että sillä fb-ryhmien kiellolla pelataan ihan omaan pussiin. Eli totta kai Vau haluaa pitää ihmiset täällä keskuudessaan, jos fb-ryhmistä puhuttaisiin jatkuvasti, niin sinnehän varmaan siirtyisi kokonaan osa porukasta, mikä olisi puolestaan tappiota Vaulle.

Musta on hyvä että salaiseen ei pääse ihan kuka vaan, vaan täytyy oikeesti osoittaa aktiivisuutta foorumilla :) Sillä varmasti halutaan myös varjella ihmisten yksityisyyttä. Meitä on niin joka lähtöön, että en yhtään ihmettelisi jos täälläkin pyöris kaiken maailman trolleja utelemassa muitten asioita, joten itse ainakin oon uskaltanu kirjottaa salaisella vähän yksityisempiäkin juttuja :) Niin ja eiks tuolla jossain sanottu, että salaiselta ei lainata keskusteluja Vaun artikkeleihin, mutta täältä julkiseltahan niitä voidaan poimia?
 
Kyllä se on tosiaan hyvä, että sinne salaiselle puolelle pääsee vaan ne aktiivisimmat. Meillä ainakin on tosi tiivis porukka esikoisen ajoilta, ja olis se tosi tympeetä jos siellä kävis "kuka vaan" niitä yksityisimpiä juttuja lukemassa.
 
Millä tavalla te rentoudutte? Mulla meinaa stressi nousta :( mä oon aina ollut kauhean herkkä ja nyt jään miettii kaikkia asioita. Onneksi on kumminkin viikonloppu vapaa että ei tartte töihin mennä.

Kide-85, stressaatko raskautta vai yleisesti?
 
Onko kellään muilla pieniä pikkusisaruksia? Oma isäni sai lapsen vuosi sitten ja mietin että mitenhän suhtautuu minun raskautumiseen.
 
Millä tavalla te rentoudutte? Mulla meinaa stressi nousta :( mä oon aina ollut kauhean herkkä ja nyt jään miettii kaikkia asioita. Onneksi on kumminkin viikonloppu vapaa että ei tartte töihin mennä.

Mulla sama ongelma stressaamisen suhteen. Ite pelkään tosi paljon että mokaan tämän jotenkin. Itellä auttanut uiminen stressiin.
 
Esikoisen lasketun ajan ryhmässä sovittiin livetapaamisia sitä varten erikseen perustetussa ketjussa, ja varsinaiset yhteistiedot jaettiin sitten tulijoiden kesken yksityisviestitse. Eli ei ole pakko jäädä etäiseksi vaikkei Fb-ryhmästä saakaan täällä sopia. :) Mutta samaa mieltä kyllä, että harmittaa jos on kovin tiukka kuri tällaisessa.
Hyvin vaikea on sopia mitään kenenkään kanssa tätä kautta. Kun ilmeisesti yksityisviestitkin tutkitaan. Varmasti numeroiden vaihtaminen tai oikeiden nimien kerominenkin olisi liian epäilyttävää. Ainakin itse haluaisin nähdä ja oppia tuntemaan ketä on näiden salaprofiilien takana ja eihän se täällä kyllä onnistu. Tapaamisienkin kanssa on aina se ongelma että asun taas ihan eri suunnalla kuin muut.
 
Mites mimmit, meinaatteko huomioida rakastanne jotenkin ystävänpäivänä? :-) Me ollaan menossa lauantaina syömään romanttisesti, kun saadaan tyttö hoitoon. :-)
 
Meilläkin ois aikomus mennä kahdestaan syömään (romanttisesta en niin tiiä, kunhan ruoka on hyvää :p), ei vaan olla saatu kysyttyä anoppia vielä lapsenvahdiksi :)
 
Mulla oli joku hyvä lahja idea miehelle, mutta oon unohtanu sen :confused: no mutta mennään ehkä syömään keskiviikko iltana, mutta vauva tulee mukaan kun ei taideta viitsiä vaivata ketään nyt vahtihommilla. Ajatuksrna vähän niin kuin juhlistaa samalla tätä Pölliä :)
 
Me ollaan menossa syömään ja elokuviin. Lapsi menee pitkästä aikaa muutamaksi tunniksi hoitoon :)
 
Me tuskin mitään ihemitä tehdään. Kysyin mieheltä yks päivä kaupassa et joko on suunnitellut jotain ystävänpäiväksi niin tää vaan vastasi et en todellakaan, niin yliarvostettua jenkki höpötystä :D:D:D
 
Takaisin
Top