Helmikuun höpötykset

Meillä ollaan vielä 56-62 kokosia, tosin meidän poika on muutenkin sieltä nuorimmasta päästä, niin on elinviikkojakin vähemmän kuin monella. Mutta tänään vähän haikeana pakkailin pois noita ihan vastasyntyneen 50cm vaatteita, ja nekin oli alkuun vähän isoja, snif! Eri merkeillä on kyllä hirveen suuria eroja kokojen välillä. Meillä esim. H&m:n 62 koon body alkaa olla liian lyhyt, ja Lindexin 56 on just sopiva.
 
Meillä on osa koon 68 bodeistakin jo pieniä. En kyllä tajua et miten, ku pituutta on kuitenki vaan 60 senttiä. Poitsu kerää kyllä painoa aivan älytöntä vauhtia. Toivottavasti hiukan alkaa hidastua, ettei ihan vielä tarvii siirtyy aikuistenosastolle :D

Meillä on yöunet kokonaisuudessaan noin 6 tuntia, välissä on yleensä yks tai kaks herätystä. Suunnilleen kuudelta aamulla vauva herää syömään eikä enää rauhotu nukkumaan. Yli seitsemän tuntia ilman herätyksiä kuulostaa lähinnä kaukaselta haaveelta. Edellisen kerran oon tainnu nukkua silleen joskus lokakuussa :P
 
Meillä ollaan koossa 62, mut housuissa menee ihan hyvin 56. Jos vaatteet ei likaannu, ni kuinka kauan käytätte samoja vaatteita? Nyt kun vaippatsydeemit on taas kunnossa, niin ei tuu kakka/pissavahinkoja ja samat vaatteet pysyy puhtaana vaikka kuinka montaa päivää. Hikoilun puolesta vois kyllä vaihtaa.
 
Meillä aletaan vasta nyt siirtyä 60 vaatteisiin. Just kattelin että muutama viikko sitten ostettu 56 yö haalari alkaa jäädä pieneksi. Mut kyl meillä poju on pieni ku ikää jo 10 viikkoa huomenna ja pituutta vain 54cm viime neuvolassa..
 
Meillä kävi eilen pojan päällä neljä bodya ja kolmesti pyllynpesulla, kakkativolia ja selkäkakkojen ihanuutta taas. Meillä käytössä koon 62 vaatteet, näissä osa just sopivia ja osa telttoja, koot vaihtelee tosiaan huimasti.
Ihana oli jumpassa käydä vauvan kanssa kun toinen posotti nukkua koko ajan, syötin vain ennen jumppaa ja sillä mentiin kotiin asti.
 
Hyvää huomenta! Meillä on jälleen pyykkipäivä kun aamu alkoi selkä/sänkykakoilla... olis vaa pitäny mennä aamuyöllä vaihtaa vaippa kun kuulin että poika kakkasi mutta en sit kuitenkaa jaksanu nousta...
 
Meillä sama, yökkärin läpi tullut aamulla kakkaa. :D

Meillä käytetään jo 4 koon muumivaippaa ja vaatteissa menee koot 68 pääsääntöisesti. Joku newbien body oli jo 74 koon. :rolleyes:
 
Vius: mä käytän samoja 1-3 päivää. Riippuu just likaantumisesta.

Meijän illan/aamun aikataulu menee suurinpiirtein:
Ennen klo 22 on mahdollinen kylpy+ pyjaman vaihto.
Klo 22 neiti laitetaan sänkyyn.
Klo 22-00 neiti nukahtaa (saattaa nimittäin haluta lisää ruokaa).
Klo 7-9 aamupala.
Klo 11-13 lounas + vaatteiden vaihto + "viimeiset" unet olkkarissa sitterissä.

Jos sitä menis kaivaa 62 vaatteet esille.

Ai niin. Huomattiin eilen äidin kanssa, et neiti kasvaa samalla tavalla ko mä vauvana Ihan outoo
 
Vius, mä saatan housuja käyttää ties kuinka montakin päivää putkeen jos eivät likaannu. Bodyt menee vaihtoon päivän kahden välein, yleensä puklun takia. Eli likaantumisen mukaan juurikin. Joskus saatan vaihtaa vaan huvinkin vuoksi vaatteet, vaikkei tarvetta varsinaisesti olis.
 
Meillä myös samat vaatteet käytössä pääsääntöisesti 1-3 päivää. Poika kyllä puklailee niin paljon että aika usein saa olla vaihtamassa.

Meillä siirrytty 62 koon vaatteisiin, jotkut 56 bodyt vielä menee. Pituutta oli kyllä viime neuvolassa yli 60cm.

Vaipaoista (Muumi) käytössä yhä 2 koko...
 
Vaatteiden mallit ja koot vaihtelee paljon valmistajien mukaan. Esim. Name It on slimmiä ja niistä meillä pitääkin olla 68 tai 74. Sit taas Polarn O. Pyret on reilua ja niistä menee 62 aika hyvin..jopa 56 on joku neuletakki vielä. H&M on taas ihan mahdottoman pientä mallia. Pitää tosissaan miettiä, että mitä kannattaa ostaa. Poika oli niin slimmi, että meni pitkään samat vaatteet. Tyttö on niin ihana pyöreä pallero. :)

http://aijaa.com/590Wz3][img]http://i1.aijaa.com/m/00698/143
 
Muokattu viimeksi:
Meillä nyt kävi muumin 2 koko aivan liian pieneksi. Nafti se on ollut jo kauan mutta yritin kuluttaa viimeiset loppuun (piti vaihtaa kyllä usein kun rupes tulvimaan yli nopeasti). Muumin 2 ja 3 vaipalla oli hirvee kokoero, joten käytin päikkäreillä ja yöunilla liberon comfort 3. Nyt varmaan käy jo se muumin kolmonenkin kun on tullut kilo lisää painoon.

Meidän poika on niin pullava että monet bodyt on liian kapeita ja inhottava pukea päälle :/ ..no onneks hamstrasin niin paljon vaatteita, ettei haittaa :D
 
Aina oon yhtä mielissään kun kakka tulee, vaikka nytki tuli keskellä yötä :D se kun tulee nähtävästi nykyään vaan kerran viikossa. Nyt toi poikaliini jokeltaa ylipirteenä ja nukkua pitäis. Tosin, ei muaka ny niin väsytä :)
 
Ja mua jo kyllästyttää tuo pyllyn pesu kun rota-rokotteen jälkeen on kakkaa tullut jatkuvalla syötöllä. :D
 
Meil on menossa pissaa äitin päälle -viikko. Oon jo seonnu laskuissa, et montaks kertaa mun päälle on yritetty pissata :D
 
VIttu, mä teen tosta katista tumput!! Se vittusaatananperkeleen kusipää alotti huuto- ja ovenraapimiskonsertin viideltä ja tietenkin neiti heräs siihen.. Miten mä vihaankaan alkuvuotta, ku nartut käy pihalla ruikkimas ja saa kollin pään ihan sekasin. Tarttee varmaan koht hankkii loukku, et saa raahattu ne nartut helvettiin täältä. Nyt pidän peukkui, ettei neidil mee muu rytmi, ku yökkärin vaihto ja sitteissä nukkuminen.
Onneks kosto on suloinen :D Meenpäs tökkii pojun taas hereille xD Älkääkä huoliko, herätän sen vaan pari kertaa, en pidä koko päivää hereillä :)
 
Eikös täällä muillakin ollut jo menkat alkaneet? Onko ollut epäsäännöllistä vuotoa? Minulla tuli eilen vähän siteeseen ja nyt sen jälkeen ei ole tullut. Vatsassa on ollut myös menkkamaista jomotusta. Olikohan nämä menkat nyt tässä vai kuuluuko ollakin näin epäsäännöllistä vuotoa? Normaalisti vuotoni on runsasta..
 
Mun ekat esikoisen jälkeen oli poikkeksellisen runsaat, lähdin töistä keskenpäivän kun housutkin jo ihan veressä, siis tulvi yli siteistä. Seuraavat sit taas niukat. Ei voi yhtään tietää millaset tulee synnytyksen jälkeen
 
Täälläkin alko menkat n 6 viikkoa synnytyksen jälkeen, nyt sitte ei taas kohta kuuteen viikkoon oo kuulunu mitään o_O Piti jo tehä raskaustestiki ku kuvittelin kaikkia oireitaki, negatiivinen kuitenkin oli. Ei ihan näin pian vielä kakkosta :joyful:
 
Takaisin
Top