Liityinpä sitten minäkin viimein tänne turinakerhoon. Kuukauden verran olen käynyt lueskelemassa teidän juttuja ja nyt kun oma odotus on siinä vaiheessa että riskialttein aika on ohi, uskaltaudun minäkin kirjoitteleen ajatuksia tänne. Näkökulma ja tilanne on varmaan vähän eri kuin suurimmalla osalla teistä.
Eli, olen kohta 38-vee esikoista odotteleva nainen lapin läänistä. La on 15.8. eli taitaa tänään tulla just rv 13 täyteen. Tunnen itseni aika ikälopuksi teidän nuorempien seurassa!
Neuvolassa, lääkärissä ja np-ultrassa on käyty ja kaikki näyttää olevan oikein hyvin. Kuvittelin ekaa kertaa neuvolaan soittaessani että kuulun johonkin riskiryhmään ja että minua tullaan seuraamaan tarkemmin kuin muita ikäni puolesta, mutta toistaiseksi kaikki on menny normaalin kuvion mukaan. Neuvolatädin mukaa 40-vee alkaa olemaan jo riskisynnyttäjä...
Itse ole voinut koko alkuraskauden todella hyvin, ei pahoinvointia, ei pahemmin väsymystä, mutta migreeni/raju päänsärky on varjostanut viimeisiä viikkoja. Olenkin joutunut kaksi kertaa päivystykseen tiputukseen ja olen vetäny viimeisen kolmen viikon aikana niin paljon panacodeja että välillä pelkäsin että olen tappanu sen kummitus-Kutvosen tuolla masussa. Onneksi viime viikkoisessa np-ultrassa sydän sykki ja jalat ja kädet heilui todella hienosti
Nyt on sitten kolmas migreenitön päivä ja toivon koko sydämmestäni että ne ovat myös taakse jäänyttä elämää. Olen makoillut viime päivät n. 30min/pvä fakiirimatolla, joten lieneekö siinä syy olon helpottumiselle.
Itsellä on koko ajan ollut tosi epätodellinen olo tämän raskauden suhteen. Missään nimessä vauva ei ole vahinko, mutta ilmoitteli olemassa olostaan todella yllätyksenä ja ihan luomuna. Koska mulla ei ole ollut mitään pahoinvointeja ym. oireita, meinasin käydä vielä päivää ennen ekaa lääkäriä (rv 10) ostamassa apteekista varmuuden vuoksi raskaustestin jotta voisin perua ajan...
No onneksi en hakenu. Kummitus-Kutvonen osoittautui ihan oikeaksi pieneksi ihmisen aluksi joka kovasti heilutteli jalkojaan!
Viime viikkoisen ultran jälkeen olen pikkuhiljaa alkanut itsekin uskomaan että vauva siellä masussa kasvaa ja olenkin jo kertonut työkavereille iloisia uutisia. Ette usko miten kovasti he yllättyivät ja jopa ilon kyyneleitä nähtiin...
Nyt sitten onkin hauska nähdä miten pitkään pystyn tekemään töitä kun maha alkaa kasvamaan, työni on ihan puhdasta seisomatyötä.
Iloista ja aurinkoista kevään alkua ja odotusta kaikille!
Mehän kyllä mennään melkein samoissa lukemissa Maan kanssa, näköjään päivä eroa lasketuissa ajoissa.
