Ilmoittaudun nyt joukkoon. Täällä onkin näköjään ollut aktiivista porukkaa jo. Itsellä ei yleensä ole tapana osallistua näihin keskusteluihin ennen ultraa, mutta tuntuu, että nykyään jää muuten ryhmistä pois
Testin tein pari päivää sitten rv 4+0, joten nyt ollaan 4+2 tai 4+3. Kolmas lapsi olisi kyseessä. Hieman epäluuloinen olo vielä, koska ensimmäisellä yrityksellä tämä olisi tärpännyt ja niin ei tosiaan ollut kahden ensimmäisen lapsen kanssa.
Syy, miksi tein testin jo 4+0 (joka ei myöskään ole tapana), oli että väsymys on aivan tajuton. Mulla menee koko päivä melkein sumussa ja tämä on ollut siis olotila jo viime viikon keskiviikosta. Illalla tuntuu, että pää vasta selviää. Ja tämä ei ole normaalin väsymyksen tuntua, vaan tosiaan sellainen tunne, että pää ei toimi kunnolla ja mitään järkevää ei pysty tekemään. Aika raskasta hoitaa noita kahta ensimmäistä lasta tässä sivussa... Onko muilla ollut samanlaista olotilaa? En millään tahtoisi uskoa, että oireita voi näin aikaisin tulla, kun aiemmissa raskauksissa on tullut vasta kuudennen viikon jälkeen.