Smilygirl79
Oman äänensä löytänyt
Täällä meinattiin kyllä ottaa äitiyspakkaus. Näytti olevan paljon kaikkea hyödyllistä. Haalarin voi sit käydä erikseen ostamassa ja laittaa vaikka tuon pakkauksessa olevan myyntiin mikäli ei tarvetta itsellä ole. Ajattelin muutenkin, etten ihan hirveästi viitsi etukäteen ostella mitään vaatteita vauvalle. Tietää, että sukulaisilta kuitenkin bodeja ja muita tulee kunhan aika koittaa. Ja varmasti kavereilta saa pieneksi jääneitä. Vielä en ole kertonut asiasta kuin parhaalle kaverille. Hänellä onkin jo teini-ikäinen tyttö, joten hänellä tuskin vaatteita enää varastosta löytyy :) Miehen ystävältä saadaan sänky, joten sitäkään ei tarvitse hankkia.
Jotenkin tuntuu, että aika menee ihan hirveää vauhtia. Huomenna alkais jo 16. viikko. Juurikin vasta tein testin ja ajattelin, että synnytykseen on ikuisuus. Tää väsymys ei täällä vaan tahdo hellittää. Ajattelin tuossa töihin ajellessa, että kun ei kerran muita oireita ole ollut niin tää väsymys on varmaan sit vähintään tullut mulle triplana. Ihan hirveetä. Hyvä jos työpäivän pysyy hereillä. Tiistaina jouduin kyllä ottaan pienet päikkärit tossa työpöydän ääressä enkä jäänyt edes kiinni :)