Kirsikka86
Vauhtiin päässyt keskustelija
iltapäivää [:D]
Täällä on mieli korkealla vaikka tukalaa onkin, sain vihdoin ja viimein saikkua koko loppu ajaksi ennen mammalomaa ja olen tosi tyytyväinen, ettei tarvi tressata enää töistä kun torstain työpäivä oli yhtä tuskaa. Häpyluu on todella kipeä ja supistuksia tulee heti jos kävelee kauemmin tai normaalia reippaammin.
Tänään vietetiin ihana päivä ähtärin eläinpustossa, oli hyvä ilma onneksi, ei ollut liian kuuma. Jos nyt malttaisi ottaa levon kannalta niin nuo supparitkin ehkä laantuisi.
Maidosta: ei vielä onneksi rinnat valuta maitoa, en kaipaakaan mitään sellaista vielä pitkään aikaan.
Nukkumisasennot: En pysty nukkumaan kuin jommallakummalla kyljellä, selälläni en lainkaan kun heti alkaa ahdistamaan. Nukkuminen on muutenkin tosi huonoa ja varsinkin nukahtaminen kun vatsallani nukun yleensä mutta eipä tämän pallon kanssa oikein voi mahallaan nukkua. Ja yöllä jos herään vessaan kuten melki joka yö joudun niin valvon aina noin tunnin ennen kuin nukahdan uudelleen ja se rasittaa yli paljon. [:@]
Mammaliina: Minäkin oksentelen jälleen useampaan otteeseen, alkuraskauden oksentelin sinne viikolle 20asti päivittäin, siitä eteenpäin pari kertaa viikossa aamuisin ja nyt jälleen kaksi viikkoa olen oksentanut päivittäin ja välillä useamman kerran päivässä. Itse olen sen laittanut tämän raskauden syyksi koska ensimmäisessää raskaudessa oli samanlaista ja hampaat ei tykkää yhtään, heti reiän alkuja hampaissa. [:'(][>:]
Minzkuli: kuulostipa hyvältä tuo kirsikkakakku, nam [8D]
Päivänjatkoja, vielä hetkeksi autoon istumaan ja katsomaan yhtä taloa, talokuume on kova(toiveena, ettei niitä naapureita olisi kovin lähellä kun alkaa nuo naapurit tympiä)