Heinäkuun höpinät

Keskustelun 'Laskettu aika tammikuussa 2014' aloitti Napero, 28 kesä 2013.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. matti Peruskäyttäjä

    Esikoinen sai alkunsa ekasta yrittämästä ja tämä toinen sitten toisesta yrityskierroksesta. On ollut tähän mennessä niin helppoa että ihan hävettää :) Kavereissa on kuitenkin sellasia joiden on ollut vaikeaa tai mahdotonta saada lasta.
  2. Muumiina Aloittelija

    Meillä toivottu yllätys :wink Itsellä ikää 26v ja miehellä 29v, molemmille ensimmäinen. Ollaan oltu yhdessä melkein neljä vuotta. Parin vuoden ajan on ollut ajatuksissa, että tänä keväänä alettaisiin "yrittämään", ajattelin että tähän mennessä "maailma olisi valmis", työt, talo ja sun muut :D No, eipä ollut mutta jätettiin ehkäisy pois, ajattelin, että helposti menee ainakin muutama kk ennen kuin tärppää. Eikä perheen perustamista voi loputtomiin lykätä.. No, tärppäsikin heti ekasta kierrosta ja alkuhämmennyksestä toivottuani olen ollut hyvinkin onnellinen :)
  3. Epsuli Aloittelija

    Se on hassua miten toisilla tärppää heti ekalla yrityksellä ja toisilla ei sitten millään ..
    Ja minulla vielä se teki asiasta isomman yllätyksen, että oli epävarmaa onko mahdollista edes saada lapsia ja kuitenkin kovalla hommalla on pikkuinen halunnut tulla , kun ei normin kierron mukaan oo ees tärppipäiviä ja tosiaan pilleritkin vielä oli käytössä :D
    Noh, toivottavasti samalla tarmolla "tipu" jaksaa tammikuuhun asti masussa pysyä kunnossa :) :Heartred
  4. Saaga** Aloittelija

    Esikoinen oli iloinen yllätys silloin 2010. Toista ajatellen jätettiin ehkäisy pois maaliskuussa 2012, tulin raskaaksi mutta se päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon elokuussa 2012. Nyt sitten vihdoin toista kertaa raskaana, toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti :Heartred
  5. Heleia Aloittelija

    Toista odotan, esikoinen vaati vajaat 3 vuotta hoitoja ja tutkimuksia, tämä toinen lottovoittoon rinnastettava "vahinko", eli ihan 100% yllätys, mutta sitäkin ihanampi. Ei tarvitse mietiskellä hoitoihin lähtemistä ja sen stressin ja pettymysten kaaren alkamista uudelleen.
  6. Mimmu86 Ihastunut foorumiin

    Mä oon nyt ihan tipahtanut kärryiltä kun ollaan oltu reissussa ja muutenkin pitänyt kiirettä. Tämän ketjun nyt luin alusta asti kuitenkin ja noi pelot...ne vaivaa kyllä minuakin! Ja siis meidän esikoisella todettiin synnynnäinen kaihi alle 2 viikkoisena molemmissa silmissä, leikattiin 6 viikkoisena ja sen jälkeen puhkesi vasempaan silmään vielä glaukooma ja silmäleikkauksia (kaikki ihan veitsen alla) on ollut liki 20. Nyt herralla on ikää reilu 3v, tosi vahvat silmälasit, kauas ei näe ollenkaan. Maks pari metriä mistä tunnistaa tutun hahmon. Aamuin illoin menee silmätippoja niin on pitänyt jo miettiä että mitä sitä hälle kertoo ja miten! Kysyy monesti että miksei pikkuveljelle ikinä laiteta silmätippoja ja miksei pikkuveli käytä silmälaseja. Äitinä tekee niin pahaa, tekisin mitä tahansa että voisin ongelmat ottaa omalle kontolleni ja toinen voisi olla aina yhtä huoleton ja onnellinen kun nyt, vielä tietämätön kaikesta eikä oo tarvinnut kiusaamisestakaan huolehtia. Toisaalta onni on, ettei poika tiedä muusta, eli en usko että ihan hetkeen vielä osaa kysyä että "äiti, miksi en näe kunnolla" kun ei tiedä miten muutenkaan nähdä kuin niinkuin nyt.

    Meille tämä nro 3 on ihan täysi yllätys, iloinen kylläkin mutta ihan puskista :D
  7. supernova Peruskäyttäjä

    Meillä esikko tuli hiukan yllätyksenä ehkäisystä huolimatta, ei oltu kauaa vielä oltu naimisissa ja yhdessä mutta ihan kiva ja toivottu yllätys kylläkin. Toinen sai alkunsa suunnitellusti ensi yrittämällä. Väliin mahtui ennen tätä nykyistä raskautta mola-raskaus joka vaati 2kk sytohoidot koska ei pelkällä kaavinnalla suostunut lähtemään. Tämä raskaus ottikin sitten useamman kuukauden yrittämän, aloin jo pelkäämään että mahdanko tulla enää raskaaksi mut vihdoinkin sitten tärppäsi.
  8. Piia Aloittelija

    Me yritettiin melki vuosi, odotettu siis :Heartred Olin jo melki menettäny toivoni!
    Ihana kun täällä on paljon kirjoteltu viikonlopun aikana!
  9. supernova Peruskäyttäjä

    Liikkeitä oon alkanut muuten tunnistamaan! Tänään tuli pari kertaa perätysten ihan selkeä pikku potku ♥♥ uskomatonta! Viikkoja kuitenkin vasta 13+3. Mites muilla?
  10. matti Peruskäyttäjä

    11+ olen tuntenut muljahduksia välillä mahassa, jotka lopulta älysin yhdistää vauvaan :) Ekassa raskaudessa tunnistinkin liikkeet aika myöhään, reilusti puolivälin jälkeen. Esikoinen olikin rauhallinen tapaus ja minä en ole tuntenut edelleenkään mitään perhosen siipiä tai kuplintaa :D Vain muljahduksia ja myöhemmin sitten töytäyksiä ja asennon vaihtoja.
  11. Kerttu2012 Aloittelija

    Naimisiinmenon jälkeen oli tarkoitus pikkuhiljaa alkaa yrittelemään ja jätin pillerit pois syksyn lopussa 2012. Seitsemännestä kierrosta tärppäsi ja ainakaan minun tietääkseni yhdessäkään kierrossa ennen tätä ei tärpännyt. Hassua kyllä, minuakin hieman nolottaa, kun ei ole yhtään mennyt kesken ja kuitenkin alle vuoden yrittämisellä tärppäsi, kun suvussa ja kaveripiirissä on ollut pitkää yritystä ja keskenmenoja paljon.

    En osaa tunnistaa liikkeitä vielä. Mulla on ensi viikolla taas neuvola ja odotan sitä innolla, kun vähän pelkään, että mitä jos ei sydänääniä kuulukaan. Näin viime viikonloppua hirveää todentuntuista painajaista, jossa vatsaani runnoi 5 kätilöä ja totesivat sitten, ettei sydän enää lyö ja joudun kaavintaan. Aivan hirveä tunne oli herätessä! Yritän nyt kuitenkin luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.
  12. Muumiina Aloittelija

    Mäkin EHKÄ tunsin jonkin sortin liikkeen tänään, kun ajatuksissani etsin kotidobblerilla sydänääniä.. Olin kuitenkin uppoutunut dobblerin suhinaan ja vinkunaan joten ole varma kuvittelinko tuntevani liikkeen :D
    Tällä hetkellä mennään 14+6. Järkyttävää miten nopeesti aika kuluu, ei oo kauaa kun olin viikolla 5 ja mietin voiko tää olla totta :D

    Mustakin tuntuu "kiusalliselta" että meillä tärppäs heti ekasta yrityksestä, kun toiset yrittää tosi pitkään.. Mutta toisaalta eihän sille itse mitään voi. Jos alkaa kaikkia ihmiskohtaloita pohtimaan niin hulluks siinä tulee :) Muutenkin jo itkettää kaikki maailman pahuus..
    Mä olen myös nähny unta karmivista synnytyksistä mutta nyt myös yhä useammin näen seksiunia..

    Onko teillä muuten tulevat isät ihan onnesta ymmyrkäisinä..?
  13. Piia Aloittelija

    Hei noi unet on kyllä jänniä, nään kans kaikenmaailman seksiunia ihmeellisistä tutuista, julkkiksista jne, ja synnytysunia oon kans nähny vaikka tietosesti en oo juuri viä ehtiny synnytystä ajattelemaan!
    Liikkeitä en oo viä tuntenut, vaikka oon ajatuksen kans koittanu kuulostella että josko siellä potkittais :) No, mut vasta 13+3.
  14. Napero Tuttu foorumilla

    Ei sitä pidä nolottaa jos nopeasti tärppää se on hieno asia ja onnitellut siitä :) Itse olemme edellsen syntymästä asti yrittäneet toista. niin se luontoäiti päätti, että nyt on vasta aika uudelle. Toisaalta jälkeen päin puolen vuoden koliikki ja siitä yhtäkauan toipuminen kyllä vei meidän perheen voima varat. Ehdimme aloittaa jo tutkimukset ja ne eivät luvanneet mitään kovin hyvää, mutta negatiivisten uutisten tultua ähäkutti tuli oikeastaan yllättäen raskaaksi. Oli jo aika hoitoihin :)
  15. Epsuli Aloittelija

    Jes! Tänään eka kolmannes takana, mutta kovat polttelut ei ota rauhoittuakseen :/
    Ja mulla ei mennyt enää lempifarkut aamulla kiinni! :eek:
    No onneks joku ihana on keksinyt leggingsit :P

    Mulla kans paljon unia siitä, että vaavi olis jo maailmassa ja sitten kun herää, niin haluis vaan takas siihen samaan uneen :)
  16. Kerttu2012 Aloittelija

    Mulla alkaa olla vaatteiden kanssa myös vaikeuksia. Isommat liivit jouduin ostamaan jo reilu kuukausi aikaa, mutta nyt on se puoli jäänyt vähän pienemmälle kasvulle. Näytän lähinnä vain vatsasta lihoneelta, ainakin omasta mielestä, mutta se tuntuu erilaiselta kuin vain pelkkä läski, kun en saa vedettyä sitä vatsaa yhtään sisälle ja se tuntuu kovalta. Vatsa on suurentunut siis jo koko alueelta heti rintojen alapuolelta lähtien, mutta eniten toki alavatsalta. Kotona trikoocaprit ja college-housut on must, töissä ja ihmisten ilmoilla olen pystynyt vielä käyttämään paria pitkiä housuja, jotka säästin tarkoituksella, kun jäivät isoiksi kevät-talven kuntoilu&terveelliset ruokatavat -projektissa. Tilasin tällä viikolla Elloksen alennusmyynnistä muutamia äitiyshousuja kokeiluun, kun töissä en kyllä mitenkään voi koko päivää tietokoneella istua vatsaa ja lantion/jalkojen verisuonia painavissa housuissa. Toissa viikolla mulla oli vähän piukemmat housut töissä parina päivänä ja lopputuloksena oli alavatsalla vihlontaa iltapäivästä ja iltasella lähes koko ajan ja luulen sen olleen niiden housujen vika, kun oireet loppui pienen jumppailun ja housujen vaihdon jälkeen...
  17. amalia Aloittelija

    Minä olen ollut tuntevinani sellaista kuplintaa tässä menneinä parina viikkona. Ja nyt kun ultran jälkeen , kun osaan suunnilleen paikantaa missä kohtaa pienokaiset majailee, niin kyllä sillä seudulla jotain pientä liikehdintää olen ollut tuntevinani :D on tää oottaminen jännää puuhaa :)
  18. Piia Aloittelija

    Mun mielestä on hassua kun sanotaan että vatsa alkaa näkyä joskus viikolta 16 eteenpäin, kerroin viime viikolla kavereille niin moni sano että he on jo kuukauden epäilly :D Oon varmaan aika turvoksissakin, mutta silti. Uusia rintsikoita ostin kans jo heti alkuun, mutta nyt oon pärjänny näillä samoilla.
    Hirveesti tekis mieli jo ostaa kaikkia vauvatavaroita :)
  19. Epsuli Aloittelija

    Mulla jo viikolla 9-10 kasvo tissit nii paljon et nyt käytän kahta kokoo isompia rintsikoita jo...
    Se näyttää kyllä niin hölmöltä ko oon 170 pitkä ja painan sen reilu 50kg ja tissit on kokoa E :D
    Kyl siitä on nii moni jo tullut sanomaa että niihinkö se mun kaikki rasva sitten varastoituu :D
    Mulla ultrassa jo sanottiin et on vähä normaalia eteenpäinkallistuneempi kohtu ni tuntuu et jotenki näkys vielä paremmin toi mahan kasvu ... Ja sit sillon tällön ko turvottaakin vielä ni näyttää niinko oli jo kauhean kokonen pötsi :D
    Miten muilla , onko täytynyt jo kauheestikkin isompiin liiveihin vaihtaa ?
    Niin ja mistä ihmeestä tule löytämään itelleni jatkossa liivejä kun ympärys mitta on 70/75 ja kuppikoko kohta aakkosten lopussa ?! :O :D
  20. amalia Aloittelija

    Mulla on ennestään rintsikat kokoo 75E ja nyt pitäis isommat kans hommata. Liiviliikkeestä yleensä ostan, jotta saan tarpeeksi isot ja tukevat, ja maksavat sellasen 70-100€ yleensä.
    Mulla on kans eteenpäin kallistuva kohtu ja oon alle 160cm pitkä ja odotan kaksosia, joten kauaa en enää pysty masua salailemaan. Asuvalinnoilla on vielä pystynyt tarvittaessa peittelemään, mutta todennäköisesti ei enää kauaa. Vaatteet kyllä mahtuu vielä hyvin päälle, tosin farkkuja en oo kokeillu, kun kesä on menty hamosilla ja capreilla :) mutta koko 36 menee vkelä ongelmitta kun on lantiomallisia hameita, caprihousut ostin jo 38 kokoa että mahtuis koko kesän :D

Jaa tämä sivu