Heinäkuun höpinät

Mä voisin aloitella kuulumisilla tänne, vaikkei mulla mitään ihmeellistä olekaan. Toivottavasti kirjoittelijoita vielä löytyy tännekin, kun kaikki ei syystä tai toisesta voi/halua Facebook-ryhmään liittyä. Itse olen alkanut pohtia vatsakummun jo pyöristyessä, mitä sanoisin ihmisille, jotka tulevat vatsaa koskettamaan ilman lupaa tai kysyvät lupaa?! Olen aika tarkka reviireistäni ja kropastani siten, että en haluaisi vatsaani koskevan kuin mieheni ja ehkä antaisin tulevien isovanhempien joskus kokeilla. Miten siis torjua kohteliaasti tai todeta, etten noin läheisestä meiningistä välitä, vinkkejä?! Töissä haluaisin myös pitää työntekijän ja asiakkaiden roolit kohtuullisen etäällä ja pelkään niitä yksityiselämääni liittyviä kommentteja mitä vatsani saa aikaan... Onko vastaavia tuntemuksia muilla?
 
Mä ajattelin pysytellä täällä foorumin puolella.. En tiedä siirrynkö facen puolelle ollenkaan.
Mulla on myös vähän sama homma, etten mielelläni antais muiden tulla mahan iholle.. Ja tuntuu töykeeltä sanoa uteliaille että "näpit irti - mun maha!" :D Mut ehkä ihmiset tajuais kysyä lupaa ennen mahan hiplaamista?
 
Täällä kans yks reviiritietoinen, joka ei ollenkaan ymmärrä tuota ulkopuolisten hiplailuhalua.. Ehkä siksi, etten ite oo tuntenu mitään vetoa hiplata toisten raskausvatsoja.. Mä varmaan päädyn vaan väistämään ku joku yrittää, ja sitte peittämään kiusallisen hetken nauramalla hermostuneesti ja heittämällä jonku tyhmän öö-luokan läpän päälle.. =D
 
Minä jään tänne kirjoittelemaan. Toki kirjoitan vähän olen sen verran huonossa hapessa viellä. Niin kova nestevajaus.
Masuuni ei kuka tahansa koske. Se on minun vain ja ainoastaan minun... poikkeuksia toki on.
 
Minä selvisin vähällä viime raskaudessa kun kukaan tuntematon ei yrittänyt kosketella. Sukulaistkin jättivät rauhaan. Kummisetäni halauksen yhteydessä antoi taputuksen mahalle ja yksi kaveri halus tunnustella liikkeitä kun omasta odotuksesta oli vuosi aikaa. Tuossa oli mulle ihan tarpeeksi koskettelua. Nyt kun maha näkyy jo ennen vimeistä kolmannesta niin jokohan niitä taputtelijoita tulee. Tekis mieli varmasti taputella takasin tai jotain muuta älytöntä. Kuten on älytöntä heidänkin touhunsa :/
 
Miten täällä kaikki jakselee?
Täällä foorumin puolella tuntuis tosiaan olevan nykysin hiljempaa. Ite oon kans jo tuolla fb:ssä mutta luen myös tätä päivittäin.

Itelläni olo on ollut hyvä. Ei enää kuvottele, mutta tissit ovat taas aika kipeät. Toisina päivinä olen hyvin pirteä, toisina sitten taas hirveän saamaton. Liekkö sitten laiskuutta? :D

Mulla on vieläkin jostain syystä sellanen keskenmenon pelko. En tiiä mistä se johtuu, mutta kai se siitä häviää. Voi tosin vaikuttaa se että oon lukenu varmasti netin melkein jokaisen km käsittelevän jutun ja keskustelun, pitäis olla lukematta mutta en voi itelleni mitään :D
 
Mä odotan että väsymys menis ohi.. Nukun helposti (jos on aikaa) kolmen tai neljän tunnin päikkärit joka päivä ja nukun kuitenkin yötki aiva hyvin :eek: Toki jos ajattelee positiivisesti niin ainaki aika menee nopeesti kun vaan nukkuu kaikki päivät! Odotan innolla sunnuntaita, koska sillon on viikko 12+0 ja keskenmenoriskin pitäisi sitten olla jo aika pieni :)
 
Täällä tuli juuri 11 viikkoa täyteen. Olo on hyvä, jos muistaa syödä usein. Mulla onkin aina nälkä :)
Masu alkaa jo näkyä, joten väljempiä vaatteita on pitänyt etsiä käyttöön. Töissä ei vielä tiedetä raskaudesta, mutta siellä onkin nyt hiljaisempaa kun melkein kaikki on lomalla, niin ehkä saan salattua vielä ainakin sen pari viikkoa :) Itse pidin lomaa jo kesäkuussa.
Kaikista paras on helteillä ollu kun on päässy järveen uimaan :)

Jotenkin täälläkin epäusko aina välillä iskee ja km keskustelut on luettu, ja tutkittu et millä todennäköisyydellä molemmat kaksosista menis kesken yms.. mutta kun maha kuitenkin alkanu kasvaa, niin ehkä sitä elämää sit on edelleen :)
 
Mäkin luen näitä joka päivä, mut oon enemmän tuolla fbn puolella.

Mäkin kuulun tuohon km pelkääjien kastiin, mutta niin ajattelin esikoisestakin. Raskauden jälkeen se muuttuu sitten kätkyt kuolema peloksi ja sitten siihen että jotakin sattuu tai tulee joku onnettomuus. Nytkin itken välillä (olisiko hormonit syypää) sille että poikani menettäisi jonkun aistinsa ja joutuisin kuulemaan joskus sanat: äiti miksi en nää mitään, miksi on niin pimeää aina? Enkä pääse ajatuksesta eroon, itse minulle ei olisi väliä vaikka lapsi olisi down tai sillä olisi jokin muu, rakastaisin heitä aina eniten. Sydämeen vain ottaa kipeää ajatella että lapseni joutuusivat kärsimään tai ajattelisivat että heissä on jotain vikaa, vaikka minulle lapseni ovat aina täydellisiä. Voisimpa käskeä aivojani lopettamaan tuollaisten ajattelu, mutta kun jonkin noista aiheista pääsee pääkopaan, siellä se myllää niin että kyyneleet virtaa.
 
Mä en ole enää oksentnut moneen päivään mutta pahanolon kuvotusta on yhä päivittäin eikä siihen aina auta syöminenkään. Tissit on kipeät kanssa, ollu melkein koko ajan. Vatsa on vähän tullut näkyviin, mutta kohtuu hyvin mahdun isompiin vanhoihin vaatteisiini ja mielestäni olen töissä näyttänyt kohtuu entisenlaiselta, hope so... Töissä suurin osa jää nyt lomalle, jolloin 3-4 viikon päästä mun vatsan kasvu lienee päivien puheenaihe. Itse olen suunnitellut lomat pienissä pätkissä - alunperin ajattelin, että jos ei muutoin tärppää niin kevennän koko kesän siten, että saadaan useampi kierto hajanaisten ja stressittömämpien kesäviikkojen ajalle. Nytkin tuntuu ihan kivalta, että mulla on useita lyhyempiä työviikkoja ja vähän koko ajan hiukan lomaa, niin ei ihan 5 päivää viikossa tarvii skarpata... Kotidopplerin hankintaa olen noiden pelkojen takia harkinnut, että voisi aina tarkistella Muumin kuulumisia... vaikka viikkoja on jo kohtuullisesti kasassa, pieni pelko on silti matkassa vaikka nyt uskaltaa jo ensimmäisiä hankintoja miettiä. Polilla kätilö sanoi jotenkin tosi osuvasti, että kun on tälle tielle päättänyt lähteä niin se pieni huoli ja pelko on aina sitten läsnä loppuelämän kun lasten elämää seurailee... näinhän se vaan on.
 
Niin, eiköhän se murehtiminen oo ihan normaalia, ehkä ois oudompaa jos mikään ei huolestuttais.. Mä oon töissä jo kertonu kaikille kun olen siis sairaanhoitaja niin ihan kaikkea ei saa tehdä, oli pakko kertoa heti ettei tarvi tehä mitään haitallista :) Perhe kans tietää jo, mutta kavereille en oo kauheesti uskaltanu kertoa.
 
Mä käyn kyllä aika lailla päivittäin täällä kans lukemassa, mutta aina en jaksa kirjottaa mitään. Samaistun kovasti Minzeyn mielialaan, mulla on myös se kamala ominaisuus, että aina miettii jtn pahinta vaihtoehtoa. Normielämässä ne ajatukset pystyy nykyään jo siirtämään taustalle, mutta ilmeisesti raskaushormoonit heikentää jotenkin tahdonvoimaa niin, että kaikki mahdolliset kauhukuvat pyörii mielessä varsinkin iltaisin. Lapsi nukkuu meen sängyn vieressä omassa pedissään, ja päädyn pitämään häntä kädestä ja miettimään mitä kaikkea vois tapahtua, ja sitten vollotan niitä itekseni.
Myös kaikki muut kauhukuvat pyörii mielessä, kaikki tulipalosta murtovarkaisiin ja auto-onnettomuuksiin, taidan olla aika masentavaa seuraa hormoonimyrskyjeni ja kauhukuvieni kanssa. =D
 
Ootko Piia millasessa paikassa töissä, ku et saa tehdä kaikkia hommia? Jos saa udella :) Ite oon kans sairaanhoitaja ja töissä akuutilla osastolla, meillä ei mitään haitallisia töitä oo enkä oo kertonutkaan vielä siellä kellekkään. Semppistä töihin! :)
 
Oon teho-osastolla, meillä siis lähinnä että ei saa olla mukana röntgenkuvauksissa eikä magneetti- tai tt-tutkimuksissa ja sit on jotain lääkkeitä mitä ei saa laimentaa. Oon siis kertonu ehkä kolmelle ihmiselle mutta jotenki on juorut kulkenu ja tuntuu että koko osaston henkilökunta ja vähä muutki tietää :D Eipä siinä, toivottavasti kaikki menee sit vaan hyvin ettei tarvi selitellä :/
Tosin mun mahaki alkaa olla jo niin iso että ei sitä saa enää piiloon :D
 
Täällä kans toinen sairaanhoitaja, onkologian osastolla töissä niin en halua iv kemolääkkeitä antaa koska niissä isommat riskit, ja yleensä meil onkin monet raskaana olevat tuosta kieltäytyneet. Eli meilläkin nyt tietää kaikki töissä, paitsi osaston ylihoitajaa en ole nähnyt niin en oo vielä sille kertonut :)

Huomaa muuten että kun on nyt 12viikkoa täynnä niin pahoinvointi on vähentynyt mutta väsymys on vieläkin järkkyä. Tänääkin olin lasten kanssa kirjastossa kerhossa ja sen jälkeen kaverin luona kahvilla. Kotiin päästyä 3h myöhemmin olin aivan ventti ja en muuta jaksanut kun sohvalla maata ja antaa lasten riehua keskenään. Nyt onneksi sain autuaallisen hiljaisen hetken kun mies suostui ottamaan lapset mukaan kaupunkireissulle pariksi tunniksi...aaah...
 
Vatsan koskettelijoista vielä...läheisten työkavereiden ja kavereiden annan kyllä koskea ja perheen mut ois kyllä aika outoa jos joku vieras tulisi lääppimään. Vois ehkä sanoo "Ei kannata koskee, se voi potkia ja ellei potki niin äitinsä potkii" :) joillakin odottajilla oon nähnyt paitoja joissa on joku vastaava texti viitaten ilman lupaa koskeviin.
 
Hahahaa vähä hyvä teksti paitaan :D mua nyt ei tosin haittaisi vaikka koko maailma ronklais masua, ku oon siitä aina niin pirun ylpeä ja haluan että kaikki näkee sen, et en ehkä itte laittas tollasta paitaa mut nauratti kyl niin kovaa tuo teksti, oli niin hyvin keksitty :D
 
Minulla on ollu tänään huono päivä :/ töissä oli tosi kiirettä ja sen seuraamuksena on viiltäny ja koskenu koko hiton päivän mahaan ja selkään. Mahaan koskee jopa nii paljo että mietin soitanko jo lääkäriin että mitä teen.

Sitten minun piti illalla nähä yks minun parhaista ystävistä että olisin kertonu sille vauvasta mutta eipä me nyt sit nähdäkään kun sillä on niin hiton kauhe rapula! Ja mua vituttaa suoraan sanottuna ku ollaa nähty puolen vuoden aikana ehkä kerran, kun se muutti toiselle paikkakunnalle. Tää taas laittaa mut miettimään että ollaanko me enää edes hyviä ystäviä.

Seuraava asia mikä ärsyttää on että mun toinen ystävistäni kohtelee mua nykysin niikun mulla olis joku rutto. En voi olevinaan lähtee sen kanssa sinne tai tänne tai mihinkää ja sitä en voi tehä nyt sitä jat ätä enää ja plaaplaa. Sen mielestä siis lasten hankkiminen tarkottaa samaa kun elämän loppuminen.

Ja kaikesta eniten ärsyttää että oon itkeny nyt koko illan tällästen tyhmien asioitten takia joilla ei loppujen lopuks ole mitää väliä edes, kun ihmisillä on oikeitakin ongelmia! Hävettää ihan :S

Taidan nyt keretä itteni ja lähtee vuokraamaan jonku leffan ja ostamaan ison säkin irkkareita!
 
Piia ja supernova, epäilemättä nuo teidän työpaikat on sellasia joissa on vähä pakko kertoa jollekkin olevansa raskaana, ku varmaan ihmettelevät, jos jatkuvasti välttelee tiettyjä töitä :) Meillä ei tosiaan oo mitään sen kummempaa "vaaraa" sikiölle töissä, tietty c-hep ja ruusupotilaiden hoitoa suositellaan vältettäväksi, mutta oon minä hoitanu niitäki. Nyt oon lomalla, että kuukauden päästä saattaa jo työtakin alta näkyä jottain, että ehkä sitä sitte jo joutuu kertomaan sielläki :) Nyt siis viikkoja 10+6, että mahaa ei erota onko se syömisestä vai raskaudesta johtuvaa eikä kukkaan viitti etes kysyä :D

Johnny, mulla oli ennen lapsia yks tosi hyvä ystävä, jonka kans oltiin, ku paita ja perse aina. Sitte, ku mun esikoinen synty niin välit alko viilentyä. Se sano mulle, että ei liittyis etes kirkkoon, jos pyytäisin sitä kummiksi ja sen mielestä pienet lapset on ärsyttäviä, sitte kuulemma vois olla tekemisissä, ku lapset pysyy omissa oloissaan?? Meidän toista lasta se ei oo nähny ollenkaan eikä itellä oo kyllä halujakaan sellasille viiä näytille omia lapsia. Toiset ihmiset ei vaan voi sietää lapsia tai ovat toisaalta varmaan mustasukkasia lapsista, jotka vie sun huomion ja ajan heiltä pois. Kyllähän se koville otti huomata, että ihminen, joka on ollu läheinen ja tärkiä, katoaa sun elämästä noin vain, sitä on vaikea käsittää.. Onneksi ne ei oo ainuita "ystäviä" tässä maailmassa ja lasten kautta taas, ite ainaki, oon saanu uusia hyviä ystäviä, että ei muuta, ku häntä pystyy ja kohti uusia seikkailuja :)

Sen verran pitänee vielä sanua, että sain kaverilta lainaan dopleria ja eilen löydettiin hiljainen tikutus masulta :Heartred Pari viikkoa vielä np-ultraan ja oireet nollissa niin saa välillä kuunnella onko kettään kotona :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top