Täällä 33-vuotias, ihanan 1 v 8kk tytön äiti Uudeltamaalta. Perheeseen kuuluu lisäksi mies (aina silloin, kun työkiireiltään ehtii.
)
Mulle on lääkärit ilmoittaneet jo seitsemän vuotta sitten, että lapsia ei tule, ei ainakaan ilman hoitoja. Anoreksia, pcos ja muuta sellaista taustaa. Ykkönen sai kuitenkin alkunsa luomusti ja tuli täytenä, iloisena yllätyksenä perheeseemme. Raskaus oli kyllä mun kohdallani aivan hirveää aikaa, ja pari kuukautta jouduin olemaan sairaslomallakin, kun ensin voin pahoin koko ajan, ja sitten alkoivat supistukset ja jatkuvat raskausmyrkytysepäilykset. Lisänä tähän vielä melkein koko raskauden kestänyt unettomuus, johon määrättiin lääkkeitä (eivät auttaneet) ja jonka takia jouduin olemaan osastollakin... Olin pitkään sitä mieltä, että yhteen jää, sitten ajattelin, että tulee, jos on tullakseen ja viimein sitten Clomien avulla saatiin plussa tikkuun. Mies aina halunnut useamman lapsen.
Olen iloinen plussasta, mutta suhtaudun tulevaan pelonsekaisin tuntein. Ilmeisesti clomi-vauvojen kanssa suurempi todennäköisyys km, ja jos pysyy matkassa, pelkään, etten jaksa esikon kanssa, jos halaan pyttyä tai ämpäriä taas kellon ympäri.
LA oviksen perusteella 30.7., varhaisultraan mennään jo 5+5, koska reissun takia menisi aika myöhään muuten. Perheessä ollut useampi ektooppinen, enkä haluaisi miettiä sellaista matkan aikana.