Heinä-äidit 15! Tuntemuksia, oireita, odotuksia, ajatuksia ja tutustumisia.

Itku pääsi kun luin sun kirjoituksen Nannaniina. Vaatii uskallusta ja rohkeutta ja lujaa tahtoa tuollainen! Ihana uutinen, onnea odotukseen, foorumillinen tsemppejä ja varmasti kaikki menee hyvin, niin on tarkoitettu. Pieni on melkoinen sisupussi jo ennen syntymäänsä :joyful:

Mulla lähipiirissä esikoista odottaessa oli myöskin lapsettomuushoidoissa käyvä ystäväpariskunta.. Omasta raskaudesta kertominen tuntui hankalalta, mutta heilläkin tärppäsi vuosien hoitojen jälkeen ja meidän ipanoilla on pari kk ikäeroa :)

Joskus teinivuosina tajusin, että ehdottomasti lapsia haluan, mutten osannut silloin nuorena ja naiivina ajatella, että se voisi olla hankalaakin.
Elämä heitteli minuakin ja jossain vaiheessa (n. 21-24v) olin suhteessa, jossa päätimme jättää ehkäisyn pois, vauva saisi tulla, jos olisi tullakseen. N. 8kk mentiin näin, kunnes ero tuli, enkä tänä päivänä voisi siitä onnettomasta sattumasta olla onnellisempi! ..siis siitä, ettei lapsi tuolloin alkua saanut. Huh.

Kyllä nää jotain henkimaailman juttuja on, pakko olla :happy119

Kalaäiti & Kyytiläinen 20+0 *poks* :love017
 
Miä oon kans monta kertaa kelaillu tekemiäni ratkaisuja elämän varrella. Poikaystävät vaihtunut ja asuinpaikkakunta melkein, mutta sit on on tullut aina jokin mihin homma tyssää vaikk ollu kuinka ihanaa ja suunitellaa elämää eteenpäin.
Oltiin edellisen poikakaverin kanssa muuttamassa Helsinkiin yhdessä. Hän puhui pitkään että on sieltä saanut työpaikan ja sinne on syksyllä lähdössä. Ja miä nuorena ja sokeena et miä tuun mukaan jos passaa ja ajattelinki sitä siistinä ideana. :) Ja mun rahoillahan hän eli. no ite sain työpaikan Helsingistä ja asustelin sitte serkkuni nurkissa, mies jäi vielä lorvimaan tähä kaupunkiin mun asunnolle. Miä kävin töissä ja ravasin asuntonäytöissä, vierasta kaupunkia eestaas ja vitutti niin perkeleesti ku ei tuu kämppää ja vuoden loppuunmennes ois pitän löytyy ku piti kämppä irtisanoa. Kuukauden päivät ravasin ja oli pakko tehdä päätös. Selvisi että miehellä ei olekaan luottotiedot kunnossa (tässä rakkaus oli niin sokea, en halunnu nähä sitä kaikkea mitä mies ei ollutkaan. En kertaakaan seurustelumme aikana nähnyt hänen henkkareitaan esim, monta kertaa epäilin et onkohan toi nyt se kuka sen pitäs olla). Sit palasin takas kotiin hieman pettyneenä, just olin alkan tutustuu ja ystävystyy uuden työporukan kanssa. Puolisen vuotta täällä vielä veivattii luottamusta ja yhdessäoloa, sit tuli stoppi. Vielä annoin vähän narua ja vihreetä valoa että sillontällön voijaa viettää aikaa, helpotti muka omaa oloa. Sitte tuli nykyinen mies kuvioihin.
Pääsin edellisestä helpommin tunnepuolella eroon ja noin muutenkin. Olin nykyistäni kuolannut monta vuotta ja nyt, nyt mulla oli tilaisuus! En aikonu antaa sen valua hukkaan.

Vaakakupissa epärehellinen renttu vs. nykyinen mieheni, kunnolliseksi tietämäni mies jota isäniki aina "hehkutti" ja naminami.
Tässä me nyt ollaa. Elämäni miehen kanssa, saamassa perheenlisäystä. Vaikka omat mutkat on matkassa ja toi on tommonen mölli ja mulla palaa hermo, mutta silti tiiän hänen olevan se one and only.
En usko että olisin tässä jos olisin silloin muuttanut kotikaupungista pois. Kaikella on siis tarkoituksensa. Ja juurikin ne vastoinkäymiset elämässä sen meille osoittaa.

:happy:
 
Nannaniina siis vau.. mää en saa kyyneleitä loppumaan <3
Oon ihan hirveen onnellinen sun puolesta. Mulla on lähipiirissä tuttuja jotka ei saa lasta, ja yks joka on ollut raskaana kahdesti mutta on mennyt alussa jo kesken.
Joka kerta kun olen tullut raskaaksi olen arastellut kertoa näille tutuille. Tuun todella helposti raskaaksi ja monesti olen miettinyt että mielellään antaisin osan mun hedelmällisyydestä jollekin joka sitä tarvii mutta eihän se onnistu. Munasoluluovuttajaksi en enää ikäni puolesta kelpaa ja painokin on esteenä.
Mutta vautsivauvau miten ihana sun tarina on.
Ja yksinkin pärjää <3 <3 ja kohta oot kaksin =)
 
Miulla ainakkii itellä hirmu hankala saaha pitemmäks aikkaa kuulummaan pelkän vauvan syänäänet, aina sekottuu ommaan ni laskeeki ne sitte ihan päin peetä.. 150 ja yli ollu nytte. Viimeks neuvolassa ei ees kertonu paljo oli, ku olevinnaan lähti alta.. lähtihän se mutta just sillon ku oli lopettamassa kuuntelun. Itellä vielä kans se 2 viikkoo..

Ja nannaniina tervetuloa joukkoon, olipa vaan kertomus siun kokemuksista! Hyvä että pieni nyt kuitenkin tuloillaan! ❤
 
Annika, onko se istukka jommalla kummalla sivulla enemmän? Entä onko taka vai etuseinässä sen lisäks että on kohdunsuun päällä?
Ja ihanaa että pääset kotiin. Muista ottaa rennosti-

Mä en tykkää yhtään että mun mahaan kosketaan, enkä anna kenenkään hiplailla sitä. Sit on varmaan eri kun on loppuraskaus ja alkaa olee sellanen olo että tulis nyt jo ulos sieltä.

Kävin soittoajalla neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet. En ollu tuntenu liikkeitä kunnolla vähään aikaan ja alko kaikenlaiset jutut myllätä mielessä. Kaikki oli hyvin mut syke oli vaan 135 :O Mulla on kaikista aina ollu 170 ja yli.
No ehkä tää on rauhallisempi vauva <3 Muoks* Olipa nuorimmasta paristi 150... norm 170.

Rakenne ultraan viel 3 pitkää viikkoa. Tai päivää vaille, mut silti. Nää on ne kituviikot. Sit rakenne ultran jälkeen pääsee kattelee vaatteita tms :)
Ei oo ainakaan kukaan lääkäri sanonu, et olis jommallekummalle kummalla sivulla, vaan etuseinässä ja osittain kohdunsuun päällä. En tiedä, kai sen on siitä vielä mahdollista nousta, kun sitä seurataan. Maanantaina pääsen äitiyspolille vastaanotolle. Ja huomenna verikokeisiin, joissa pitääkin nyt käydä joka toinen päivä. Parempi sekin, kun saa kerta olla kotona. Ja toivottavasti ei tarvi Kättärille mennä yöks kun seuraavan kerran kesällä kun tää, jos kaikki hyvin menee, syntyy.

Tervetuloa miunkin puolesta mukaan Nannaniina!
 
Voi ei!!! :'( Täällä ollaan kans hengessä mukana!!! Toivotaan, toivotaan että kaikki on hyvin...
 
Nannaniina siis vau.. mää en saa kyyneleitä loppumaan <3
Oon ihan hirveen onnellinen sun puolesta. Mulla on lähipiirissä tuttuja jotka ei saa lasta, ja yks joka on ollut raskaana kahdesti mutta on mennyt alussa jo kesken.
Joka kerta kun olen tullut raskaaksi olen arastellut kertoa näille tutuille. Tuun todella helposti raskaaksi ja monesti olen miettinyt että mielellään antaisin osan mun hedelmällisyydestä jollekin joka sitä tarvii mutta eihän se onnistu. Munasoluluovuttajaksi en enää ikäni puolesta kelpaa ja painokin on esteenä.
Mutta vautsivauvau miten ihana sun tarina on.
Ja yksinkin pärjää <3 <3 ja kohta oot kaksin =)

Kiitos kauniista sanoista ♡
Itse olin aina kuitenkin iloinen ystävieni puolesta, toki se tuntui myös aina muistutukselta omasta tilanteesta, ja riipaisihan se... mutta kurjinta oli, kun osa ystävistä tunsi olonsa juuri kiusalliseksi ja hankalaksi kanssani, osa alkoi vältellä, vaikna tottakai halusin myös jakaa ystävieni iloa. Ystäväsi on jo kertonut missä mennään, joten hän luottaa sinuun ja uskaltaa puhua. Kannattaa ihan rohkeasti kertoa suoraan omista ajatuksista, niin ystäväsi tietää että ajattelet hänen tunteitaan ja voitte keskustella ystäväsi tunteista ja ajatuksista samalla.
 
Jaksamista Mimoza! Toivottavasti et joudu kauan odottamaan, että pääset lääkärille ja että kaikki kääntyisi parhain päin!
 
Heti pomppaa oikeen sydän kurkkuun kun lukee että joku teistä on sairaalassa tai että joku voisi olla hullusti... Tsemppiä sinne mimoza !
 
Mimozalle tsemppiä, toivon mukaan vain "väärä" hälytys eikä mitään vakavaa.

Nannaniina, tervetuloa joukkoon ja onnittelut raskauden johdosta! Varmasti lapselle tulee rakastava koti, hoitaa sitä sitten äiti, isä yhdessä tai erikseen. :)
 
Takaisin
Top