Heinä-äidit 15! Tuntemuksia, oireita, odotuksia, ajatuksia ja tutustumisia.

En ihan koko ketjua ole läpi lukenut, mutta tuo anopit hyppäsi silmiino_O Välillä on kyllä tosi mukava ja tullaan hyvinkin toimeen, mutta se jääkin siihen välillä.. Mies tietty syyttää minua joskus että en heistä tai hänen äidistään pidä, mutta kyllä asia on vaan sillain että tunnistan ihmisestä jos minusta ei pidetä ja kauhea teeskentely alkaa samantien.. :mad: ja ärsyttää kun se on välillä niiiiiin ylimukava:wtf: enemmän siis sellaista vi*@*lua. Tulipas taas avauduttua siitä:angelic: Tyttöä se kyllä tykkää hoitaa ja heistä saa aina apua kun tarvitsee mutta ei se sitä tarkoita että me oltaisi ylimmät ystävät :joyful:
 
Älähän vielä murehdi Sajo, näillä viikoilla saattaa hyvinkin käydä niin, ettei niitä aina neuvolassakaan saa kuuluviin niitä sydänääniä. Ja itse ainakin voisin epäillä, että eiköhän kotidopplereissa ole hippasen heikompi toiminta"kenttä", eli no worries :)
 
SannaKoo, et todellakaan ole ainoa joka räyhää turhistakin asioista... Täällä toinen ja mies ei aina ymmärrä ja sitten soditaan... Ehkä se ei vaan osaa ajatella että ne hormoonit tekee tän tunteilun, kun ei ole aiempia kokemuksia raskaana olevista... :D
 
Hih, kiukuttelua on ollut ilmassa myös täälläpäin :D Välillä kaikki on niiiin ihanaa ja välillä pienenpieni asia saa koko maailman mullinmallin! Yks päivä aloin itkeen jostain ihan mitättömästä syystä (oisko ollu pieni rahastressi kun tajusin kuinka pieni äitiyspäiväraha on :D). Ja siis itku tuli sen takia kun mies ei justhetisilläsekunnilla ois ehtiny mun kanssa asiasta keskustelemaan. Onneksi ainakin vielä miehen puolelta ymmärrystä löytyy näihin hormoni-itkuihin, koppas vaan syliin ja kysyi, että "mitenkäs sie oikein jakselet, kerro jos on huolia".

Yks päivä aloin myös vollottamaan holtittomasti katsoessani venla-gaalaa. Oli ilmeisesti niin liikuttavaa katsoa, kun ihmiset voitti niitä palkintoja. :D
 
Nonnii...Rantautu sitte se oksu/vattatauti meillekki...Ittelle näköjään ensimmäisenä...Olotila on kuin Zombiella ja näytänki varmaan siltä...Muksut ei oikein käsitä ettei äitillä ole just nyt virtaa jokaiseen haluun ...Tulis isäntä äkkiä töistä hoitamaan...Onneksi yksi koululaisista tulee kohta nii saa ees vähän levähtää ite...
 
Tuli mieleen se kun eilen sain ihan ihmeellisen itkupotkuraivari-kohtauksen töiden jälkeen kun pääsin puoli neljä töistä, mies oli menossa neljään itse töihin ja pidin kauheeta kiirettä että ehditään näkemään nopeesti. No olin kotona 15.40 ja kämppä oli tyhjä, mies ei ollut vastannut yli tuntiin puhelimeen muutenkaan ja mä olin ihan paniikissa että missä se on... Sit lopulta kun mies vastasi puheluun niin mä itkin ja kiukuttelin ja kitisin sille kun sen olis pitäny laittaa viestiä missä se on, oli siis mennyt töihin aikaisemmin kun oli joku paniikkitilanne ja se pyydettiin sinne. Mies totesi vaan ettei tajunnut tämän asian olevan niin vakava ja pyysi anteeksi ja mä vaan itkin... Ihanat hormoonit... <3 :D
 
Jennyy, oliks sulla muut arvot koholla? Aika vahva diagnoosi noin pienestä heitosta.
Itsellä oli esikoista odottaessa rasituksessa korkeat arvot, jonka jälkeen oli viikon kotimittaus. Arvot oli kotona ylärajoilla, muttei yli, joten sen jälkeen ei ollut seuraamuksia (muuta kuin muutama lisäultaus - tutkivat ettei lapsi ole sokerilapsi eli kauhean iso). Ei siis välttämättä ole mitään loppuraskauden kestävää seurantaa tai lääkitystä.
Mä lihosin aika paljon esikoista odottaessa ja söin herkkuja. Nyt oon välttänyt herkkuja ja oon jopa laihtunut. Kävin just sokerirasituksessa juuri menneisyyden vuoksi ja nyt oli kaikki arvot alhaiset :) eihän korkeat sokerit aina johdu ruokavaliosta, mutta ei terveellisestä ruokavaliosta ja sokerin välttämisestä haittaakaan ole :)
 
Enkä mitenkään tarkoita peloitella, mutta mulle ei kukaan tätä kertonut esikoista odottaessani enkä jotenkaan itse sitä ajatellut niin tarkkaan. Edes neuvolassa ei sanottu mitään. Ihan itsestään selväähän tämä on...
Se mitä itse syö vaikuttaa paljon ja suoraan lapseen. Toki sen ravinnon jakaa sen lapsen kanssa, mutta se myös vaikuttaa siihen lapseen. Jos vetää herkkuja ja lihoaa, niin on todennäköistä, että tulee iso lapsi. Mä ramppasin 2 viimeistä viikkoa eri lääkäreiden luona ja ultrattavana, koska epäiltiin isoa lasta. Mulle sanottiin 2 päivää ennen synnytystä, että 4,5-5kg lapsi olisi tulossa ja synnytys on käynnistettävä, jottei ehdi kasvaa vielä isommaksi. Mä lihosin melkein 30kg raskausaikana, koska kun ei oikein ruoka maistunut, niin söin mitä mieli teki. Ihan huomaamatta niitä kiloja vaan kertyi. Hampurilaiset ja karkit ei oo hyväksi äidille eikä vauvalle. Tuntui aika kauheelta jälkikäteen miettiä mitä moskaa sitä oli syönyt ja miten se mahdollisesti vaikuttaa vielä tulevaisuudessakin lapseen.
 
Artemis, muut arvot oli ihan normaalit, pelkästään sen 0,1 heiton takia nyt diagnoosi ja aluks ruokavalioneuvonta ja kotiseuranta. Katotaan nyt mitä liikunnan lisääminen ja ruokavalion muutos tekee...
 
Mun ei aluksi tehnyt edes mieli herkkuja ja paino tippui. Vuodenvaihdon jälkeen kun olo parani alkoi herkutkin maistumaan ja nyt kiloja on tullut 2,5 parissa viikossa. Täytyy alkaa himmailemaan ja jättää hetkuttelu paljon vähemmälle. Liikunnastakaan ei tahdon tulla mitään kun väsyttää iltaisin töiden jälkeen.
 
Miulla sammaa. Nyt vois taas olla syömässä koko ajan jottain. Mutta onneks jaksaa lenkkeilläkki. Silti ne ei paljo kävelyillä pala :D
 
Huiii, olipa tullu kivasti viestejä sitte viimekerran. :p käyny kyl päivittäinn lukemas ja aatellu että itte kirjottelen sitte paremmalla ajalla ymym.

Meillä parisuhde on ihan normaali, paitsi että seksiä ehkä vähemmän. Olen päätellyt että miehenikin suuri ylipaino vaikuttaa ja mahdollisesti sekin stressaa tulevaa perheenlisää omalla tavallaan ja sekin vaikuttaa. Mutta noin muuten aika samoissa uomissa kyllä mennään. :)
Erona on ehkä se, että itkuja ja hermostumisia tulee helpommin. Nopeemmin lähtee kierrokset nollasta sataan ku ennen raskautta. Vaikka sillonki ne nous kyl aika jouten, olen vähän tempperamenttinen, leijonaluonne :D
Mutta isäntä myös ite ottaa niistä kohtauksista vähempi nokkiinsa ku ennen ja jää useammin tilanteeseen tai tulee hetken päästä herkemmin lohduttamaan kuin ennen.

Esimerkkitapaus. Oltiin yhtenä pakkaspäivänä lähössä metsään lumikenkäilemään ja reenaamaa koiraa jäljelle, oli vissii hirvi menny edellisiltana. Noo ensinnäkään mulla ei oo toppavaatteita vaan kerrospukeutumisella mennää tuulipuvun alle, mutta kerta isäntä itse pyysi että mennääkö ni pakkohan se on vaikka ne vaatteet alkaa jo vähä kiristää :D autossa matkalla isäntä sit sanoi että on mun isän kanssa lähössä risteilylle (edellispäivänä mainitsi että firman risteily on, kun kysyin meinasko mennä ni vastaus oli "nääääh, emmiä tiijä". Isäni on siis samassa lafkassa töissä.) ja tästäkös otin kiepin sitte! Mua muutenkin stressaa meiän rahatilanne, isäntä ainut joka tienaa, ite odottelen liiton rahoja, kesällä iso viemäriremontti ja lastenhuone pitäs rempata kans, ja toinen kuisti. Annoin palaa sit ihan kunnolla, tosin, en raivonnu ja huutanu vaan puhuin rauhallisesti (itse pelkään itseäni tossa tilassa) ja kerroin että kuinka pettynyt olen ku ei voi edes kotona keskustella asiasta ja mua vituttaa ku multa ei edes kertaakaan meiän yhdessäoloaikana ole kysytty että käytäisikö risteilyllä. Minustakin olisi kiva päästä. No ei siinä, tuumasin että en tahdo lähtä hänen kanssaan metsään ja on hyvä ja pysäyttää auton. Kävelen kotiin. Niin miä sit hyppäsin autosta ja käännyin kävelemään kotiin, 6km pikkupakkasessa tunnin verran, pullukka oli vähä hikinen :D

Kotona sit toimitin suihkut ja muut ja hyppäsin sänkyy kattomaa telkkaria, koira ja isäntä tulee kotii jossaa vaihees ja tuleevat ekana mun tykö, koira nuolemaan naamaa ja isäntä kysymää, että vieläkö mökötän. Vastasin mököttäväni. Meni hetki ku sit aloin kertoa perimmäisiä syitä mököttämiselleni ja itkun saattelemana tietenki. Isäntä kuunteli ja jäi mahan päälle makoilemaan toviksi. Yhtäkkiä häippäs keittiöö ja kuulin ku alko väsää leipää vaikka ruokaaki kaapissa. Tuli sit leivän kanssa sänkyy ja tarjotteli mulle, ja että pitää ottaa haukku. "Siksi ku tää on sun poikaystävän tekemä leipä sulle, sen poikaystävän kuka rakastaa sinua kovin"..
A) se ei IKINÄ kanna mulle sänkyyn evästä vaikka kuinka elättelis toiveita :D B) en yhtään muista koska ois viimeksi selvinpäin sanonu r-sanan... O.o

Sit oltiin sovussa taas ja yhdessä syötii leipänen pois. :D
 
Hahahahah, pitkästä aikaa, ja täällä ei muuta kun vitutuskäyrä kasvaa ton ukon kanssa, jälleen huomattiin että aivan turhia lupauksia, miksi mä ihan oikeasti menen ja uskon, tuo ei muutu.
Suhde ei toimi, piste.
Hitto mä tulosta huomenna eropaperit ja herra saa ihan itse nakata ne postiin!
Voi ******* :spitoutdummy:
 
Voi ei rupikonna :( Todella ikävää, että tilanne on nyt ajautunut tuohon. Kovasti voimia tulevaan!

Te naiset kirjottelette niin paljon, että mä oon ihan sekaisin jo jutuista :grin

Radi diagnoosien kanssa kamppaileville tsemppiä! Varmasti kurja vaiva, toivottavasti kaikilla hoituisi homma ruokavaliolla eikä pistoksia tarvittaisi.

Anopeistakin on ollut puhetta... Mulla on ihan kiva anoppi. Usein menee kyllä hermot häneen. Tai no, joka kerta kun nähdään.... Ihan kiva ihminen muuten, mutta meillä on hyyyyyvin eri siisteys- ja hygieniakäsitys. Anopilla ei oo niin justiinsa jos juusto on vähän homeessa tai kala haiskahtaa vähän. Avatut hillot, ketsupit jne. säilytetään lämpimässä ja villakoirat saavat rauhassa tehdä pentuja joka paikassa. Mä olen taas tosi tarkka ruoan säilytyksestä, enkä esim. "kykene" juomaan teetäni uudelleen lämmitettynä :wtf: Samoin jos meille tulee yövieraita, niin he saa aina puhtaat lakanat ja usein peitot ja tyynytkin on pesty. Anoppilassa joudutaan nukkumaan lakanoissa jossa miehen veljen perhe on majoittunut viikon :dead:! Hyi stana! (Nykyään mulla on makuupussi mukana.) Lasten kasvatuskin on hieman erilaista. Tottakai mummolassa saa olla hieman vapaammin, mutta meillä on tietys periatteet joista EI tingitä (ei herkkuja ennen ruokaa, jos ei jaksa ruokaa ei jaksa jälkkäriäkään, eikä keittiö ole viihdekeskus, eli ei leluja, tietokonetta tai telkkaria pöydässä), mutta ei tunnu menevän jakeluun :mad: Ja mä en myöskään suostu syömään raskaana ollessani sitä kaupan graavikalaa enkä juo mitään heidän yrttiteetään.
Oh, tulipa avauduttua.... Ei kannata edes aloittaa siis appiukosta :grin (me ei oikeen tulla toimeen) Taidan jättää toiseen kertaan :stinkyfeet:
 
Heips. Itsellä tähän parisuhde asiaan tuli mieleen kun teidän juttuja/huonoja fiiliksiä lueskelin, että itsellä on nyt ekaa kertaa varmasti ikinä elämäni aikana semmoinen mies joka on maailman ihanin. Mikä se oikein on sitten kun on saanut aiemmin aina ihan täyttä piiiiiiip niskaan ja urakalla ja sitten kun tää prinssi uljas saapuu kuvioihin JA ON MAAILMAN PARAS ISÄ EHDOKAS.. Niin sitä alkaa epäilee: pettääköhän se? Että siis tää kaikki on vaa niin hyvää ollakseen totta, ettei itsekkään usko. Varman joku aattelee et "onpa sullakii nyt ongelma" mutta välillä se vaa hiipii ajatuksiin. Huhhuijaa..
 
Unohin tosta anoppiasiasta kirjottaa edellisee. Mutta siis joo, anoppiani en ole koskaan tavannut ja tuskin tulen tapaamaankaan. Ellei sitten tule joku oikeesti pakkotilanne ymym. Ei ole kertaakaan harmittanut, että en ole tavannut. On siis elossa kyllä, ollut siskoillani heidän koulussaan koulunkäyntiavustajana että siskoni kyllä tietää ja tuntee :D mieheni ei ole missään tekemisissä äitinsä kanssa, eikä välit tule palaamaan ennalleen. Ei ole edes tervetullut häihimme.
Ja pakko kyllä itsekkäästi myöntää, että on kyllä helpotus että ei ole anoppivelvoitetta. Edellisten kanssa on ollut ja se anoppilassa ravaaminen oli kyl välil sellanen henkinen show vaikka tulin kaikkien heidän kanssa toimeen ja mielelläni menin kylään. Mutta silti jotenki tuntu välillä semmoselta arvosteltavana olemiselta. Emmiä tiiä. :D appiukkokokelaita on ollut yksi jonka tapasin.
Mieheni isä on kuollut v.97 ja hän juttujen perusteella vaikuttaa myöskin ihmiseltä jonka oisin huolinut tavata, kuten mieheni vaari.

Mieheni taas tulee ERITTÄIN hyvin toimeen minun vanhempien kanssa. Vanhempani tunteneet mieheni kauemmin kuin minä. Isäni ja mieheni 10v sitten aloittaneet työt samassa paikassa. En sitten tiedä kokeeko mieheni anoppilakyläilyt ahdistavana ja taakkana, tuskin ku sinne menemistä itse ehdottaa usein. Vaikka isäni kanssa töissä päivittäin tekemisissä ja jutuissa. Ne on ku paita ja perse kyl keskenää ja hyvä niin. Edellisiä poikaystäviäni vanhempani ei oo ihan noin hyvin sietäneet. :D

Mutta parempaa isää en kyllä voisi lapselleni saada vaikka toi nyt on tommonen jörömöllikkä välillä. Joutunut kasvattamaan omat pikkusisarensa ja isosiskonsa muksutki osittain. Eli kokemusta onneksi löytyy. :) "kuule akka, miepä oon hoitanna lapsia enempi ku sinä oot syönnä pottuja." Ja en kyllä kyseenalaista asiaa. :) veikkaan että alkuun menee niin että miä pyydän mieheltä apua että mitä pitää tehä ja milloin.. xD
 
Meillä menee parisuhteessa pitkästä aikaa todella hyvin (mikä ihmetyttää kun mies ei kokenut olevansa valmis isäksi ennen raskautta) :eek: raskaus oli yllätys ja järisytti meidän molempien maailmoja, aluksi meikäläisen seksihimot katosivat koska mielsin sen "syyksi" uuteen tilanteeseen. Nyt sitten harrastetaankin haureuksia selibaattiviikkojenkin edestä :D jänniä nää hormonihommat! Saa nähdä kauanko sit ollaan seksittä synnytyksen jälkeen o_O

Olen mammautunut henkisesti täysin. Pidän mielen rauhallisena ja pyrin iloitsemaan pienistä asioista kuten päivän pitenemisestä. Olen alkanut näkemään asuntomme "vauvan silmin" , siivoaminen ja sellainen kotitouhuilu huomaamatta lisääntynyt (vihaan siivoamista).

Ulkonäköasioihin liittyvä ahdistus on vihdoin väistymässä, olen hyväksynyt sen faktan että perseeni on taas leveä ja jalat paksut , merkkifarkkuni eivät mahdu jalkaan ja ei se seuraavakaan koko niistä mene. Kunhan pääsen mammavaateostoksille niin lähden asenteella että ennemmin liian iso kuin liian pieni vaate, koska mukavampi olla. TIEDÄN että saan hepulin (itkupotkuraivarin jopa) peilikuvasta mikä minua pukuhuoneessa odottaa mutta "think it's for the baby" ennemmin syö liian hyvin kuin liian vähän (pienimuotoinen syömishäiriö takana). :) tulispa jo edes vauvamasu niin lohduttautuisin sillä, siitä kummusta tulen olemaan ylpeä :P
 
Muokattu viimeksi:
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top