Heinä-äidit 15! Tuntemuksia, oireita, odotuksia, ajatuksia ja tutustumisia.

Meillä myös ajoittain tosi paljon riitoja, mutta ne hyvät ajat kyllä onkin sitten sitäkin parempia. Eikä tästä nyt kumpikaan ilmeisesti pois halua vaikka joskus on riidan yhteydessä sellaisiakin juttuja toiselle huudettu.. Nää raskaushormonit ja väsymys ei aina ole mitenkään kovin hyvä yhtälö miehen väsymyksen kanssa, mutta kaikesta selvitään kuitenkin.
 
Heippa pitkästä aikaa!
Täällä vihdoin pahoinvointi (ja yks influenssakierre) selätettynä ja elämä alkaa todenteolla voittaa! Liikkumaan pääsee taas ja ruokakin alkaa taas normaaliin tapaan maistumaan. Ihanaa! Nyt vain innolla odotellaan koska tulis ne ensimmäiset pienet liikkeet. Joko muilla on tuntunut?
Oli harmi lukea, että niin monella tuntuu olevan nyt vastoinkäymisiä parisuhteessa. Toivotan paljon tsemppiä ja yrittäkää jaksaa puhua molempien tuntemuksista yhtälailla tasapuolisesti. Omalta osaltani en voi kuin vain olla kiitollinen, että mies jaksoi taas katsoa mun pahoinvointia 2,5kk ja elää sellaisen kävelevän zombien kanssa. Mutta nyt onneksi fiilikset itsellä katossa ja mies saa toki oman osansa tästä positiivisestä liidosta. Ja saatiin kuin tilauksesta yksi lapseton päivä ja yö, niin saimme edes hetken keskittyä toisiimme (ensimmäinen kerta yli kahteen vuoteen).
Näihin fiiliksiin oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille ihanille vauvamasuilijoille!
 
Moikka! Päivittelinkin jo tonne la listaan itseäni mutta mä voisin tännekin vähän kuulumisia päivittää. Oon siis 22v odottaja Ja toinen tulossa. Innolla odotellaan toista tulevaksi, saadaan toivottu pikkusisar perheeseen :) Katotaan miten pääsen vauhtiin kirjoittelusta, mutta mukava päästä vaihtamaan vähän tuntemuksia yms muiden kanssa :happy:
 
Mullakin sokerirasitus edessä, mutta mulla se on vasta joskus 20+ viikolla.. Kuulemma tehdään täällä kaikille, tai ainakin ensisynnyttäjille yleensä, näin käsitin..
 
Täällä on niin paljon tekstiä tullut viikossa ettei kyllä yhteen pötköön jaksa millään lukea :) oltiin esikoisen kanssa espanjassa viikko mummulassa. Oli kyllä mukavaa, jos raskastakin reissaus..
Oli myös varmaan ensimmäinen viikko kun ei juurikaan tullut raskautta ajateltua, muuten kun pyörii mielessä koko ajan. Siellä se kuitenkin kasvaa ja on alkanut nyt liikkeetkin tuntumaan :)
 
Eilinen nt meni hyvin...Vielä joutuu jännäämään tämän päivän niitä nt-ultran ja veriseulan yhteistuloksia...Kädet kyynerpäitä myöten ristissä....
 
Heissan! Olin tänään pari tuntia hengailemasssa labrassa, eli siis sokerirasituskokeessa... Nyt on rv 14+3 ja varmaan ton ylipainon takia pääsin testiin tässä vaiheessa... :/ huomenna kuulemma jo voisin soitella neuvolaan tuloksista, jännittää ihan kamalasti. Jotenkin tuntuu että kun tähän mennessä on menny kaikki hyvin niin eiköhän joku radi tässä puhkee :(

Muuten kaikki on mennyt hyvin. Viikko sitten huomasin että se navasta alaspäin menevä viiva on ilmestynyt mahaan :)
Kurja päänsärky on vaivannut tässä parin päivän sisällä,pyh!
 
Rupikonna, et oo idiootti, vaikka parisuhteessa menisi huonosti. Eipä sitä voi ikinä ennalta tietää, koska harva silloin lähtisi leikkiin. Et ole myöskään idiootti siksi, että toivot yhä, että asiat toimisivat miehen kanssa. Se on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää. joku siinä miehessä on suhun vedonnut. Silloin kun menitte yhteen, se tuntui oikealta vaihtoehdolta. nyt sun pitää vaan miettiä, mikä on nyt oikea vaihtoehto sulle. Ei lapsille, vaan sulle. Mies voi olla hyvä isä lapsilleen, mutta huono mies sulle. Jos sinä kärsit tai te kärsitte, lapsiin se heijastuu kuitenkin. Mies voi olla lapsilleen läsnä isänä, vaikka ette olisikaan yhdessä. Aina välillä vaahdotaan, miten avioerossa lapset kärsii, mutta en mä ainakaan kärsinyt mitenkään erityisesti (olin alle kouluikäinen, kun vanhemmat eros) eikä jäänyt mitään traumoja siitä. Sen sijaan mulla on kolme vanhempaa: äiti, isä ja äidin uusi mies, joka on mulle kuin isä. Jos vanhemmat olisivat väkisin kitkuttaneet rakkaudettomassa liitossa, olisi varmaan mun lapsuus ollut paljon ikävämpi. Tärkeää oli se, että vanhemmat erosta huolimatta piti omat asiat ja meidän asiat erikseen, eikä kumpikaan ikinä puhunut pahaa toisesta, koska tiesivät, että hyvä vanhempi voi olla, vaikka ei olisi se paras puoliso.

Mieti, mikä sun kannalta olisi se vaihtoehto, jota ei tarvisi tulevaisuudessa vanhana katua. Sanot, että hävettää, että elämä meni näin. Älä häpeä. Sä oot nuori, ehdit vielä vaikka mitä! Mitä voit tehdä, ettei vanhana joskus tarvi ajatella samaa, sitten kun ei enää mitään voi muuttaa?
 
Meillä on ollut jokunen vuosi sitten tosi vaikeeta ja meinattiin erota monta kertaa, mutta sitten päätettiin tosissamme yrittää, koska rakkautta oli vielä. Jos rakkautta tai tahtoa ei ole, niin on turha kituuttaa.

Minun niin piti kehua, että täällä menee ihanasti, eikä yhtään riidellä. Mutta tilanne saattaa muuttua tänään, heräsin jo valmiiksi vihaisena kun on ollut koko yö aikaa miettiä taas kaikkea. Mies ei tunnu millään tajuavan, kuinka tärkeätä mulle on, että se on minun ja vauvan kanssa ensimmäiset viikot, kun se on syntynyt. Puhuin sille isyyslomasta niin ei varmaan voi pitää, "kun ei tiedä miten siihen työpaikalla suhtaudutaan, kun silloin on kesälomatkin". Ja just eilen suunnitteli, että vois pitää kesäloman elokuussa, "kun sitten päästäis jo joka paikkaankin sen vauvan kanssa". Joo, kiva ajatus, mutta miten se kuvittelee, että mä selviän kuukauden kuin tuosta vaan yksin vastasyntyneen kanssa. Olenhan mä lapsia hoitanut, mutta pikkuisen eri tilanne tämä tulee olemaan kuin lapsenhoito keikat siskon luona. Ja tätäkin olen jo useasti yrittänyt sen päähän takoa!:smiley-angry019
 
Opiskelujen ja tenttien takia oon vähän viettäny hiljaiseloa. Olipas tullut monen monta uutta viestiä. :)

Mulla vaikka ylipainoa on paljon niin on sokerirasituskoe vasta rv 24 paikkeilla. Ittekki vallan hämmästyin, mutta meillä neuvolassa sanottiin että usein puhkeaa vasta myöhemmin ja ellei pissanäytteissä oo sokerit koholla, ennen ei tartte käydä. Sinänsä mukavaa kun meidän diabeteshoitaja on aikamoinen persoona.... ei siis houkuttele käydä siellä enempää kuin tarvis. Oon tehnyt jo alkuraskaudessa päätöksen että karkit ja muut makeiset saa jäädä ja liikkumista täytyy lisätä. Oon kyllä sen osalta ittestäni ylpeä, juurikaan ei ole tullut makeisia syötyä ja kiitos joululahjaksi saadun polar loopin aktiivisuuskin näyttää hyvältä. :)


Mitä tulee parisuhteeseen niin me ollaan kyllä lähennytty. :) Mä tosin luulen, että mikäli tää miehen hössötys mun kulkemisesta jatkuu (pitää siis laittaa aina viestiä jos lähtee johonkin ja kun palaa kotiin niin täytyy lähettää viesti "kotona, kaikki on") niin tiedän että mulla palaa käpy. Vaikka tiedän, että hän on meistä kahdesta huolissaan ja osoittaa tällä tavoin välittävänsä nii silti.. :D Kyllä on molempien porukatkin huomannut että me ollaan lähennytty entisestään ja anoppi kyselikin millon häitä tanssitaan.. Mä olen sitä mieltä, että muksu kyllä syntyy ilman sormuksiakin ja mennään naimisiin sitten kun se meistä kahdesta tuntuu sopivalta. :)
 
Ittellä tullut taas se sama tunne mikä on jo tuttua aikaisemmista raskauksista eli tunne ettei mies välitä tulevasta vauvasta tai ettei se enää rakasta mua :( Joo,tiedän...omat tunteet heittää nii palavasta vihasta palavaan rakkauteen...Onneksi on miehelle tuttua niin osaa olla sopivasti pois jaloista ja sopivasti lähellä :joyful:

Nää on niiin ihania nää hormooni myrskyt ku iskee...Tuntuu välillä et on maailma vastaan ite...Kuhan tuon puolen välin ohittaa,johon luojan kiitos ei ole montaa viikkoa enää nii tilanne rauhoittuu...Loppuajasta sitten taas ollaan nii marttyyriä et kaikki ossaa olla jo pois jaloista tai sopivasti tukena..

Mut silti tämä raskaus on maailman ihanin asia :Heartbigred



Kaikille jaksuja suhteisiin ja odotuksiin :Heartpink
 
Hih, ihanasti Greyjana kuvailit tuota miehen välittämistä! :) Koska itse olen yhdessä sellainen suomalaisen jurottajan, joka ei kyllä puhu eikä pussaa, kanssa, niin tommonen "tiedottamista" odottava puoliso kuulostaa kyllä ennenkaikkea söpöltä! :) Toki joo luulenpa, että ei se enää loppupeleissä sit kovin kivalta tuntuiskaan, mutta kiva, että osaat nähdä sen kuitenkin välittämisenä.

Mä kyllä tunnistan myös Mansuliinin kokemukset, että se mies, joka ei höösää ja hössötä, niin ei se varmasti mua enää rakasta ja vauvastakaan välitä... jepjep! :) Onneksi nyt kolmannen kohdalla saa välillä sentään itsellekin järkeiltyä, että se ei nyt ehkä ihan kuitenkaan oo se oikea totuus. Mutta mä väitän, että mulla oikeesti nää helvetin hormonit sekoittaa mun pään aivan totaalisesti!

Pitikö teidän täyttää neuvolaan se voimavarakyselylomake? Meillä se oli taas eessä, ja ei oo ku pari kk, kun on se just täytetty keskimmäisen 1.5v neuvolaa varten. Mä en odota (lue = halua) miestä mukaan neuvolareissuille enää nyt (esikoisen aikana se kiltisti kävi jokaikisen, ja olihan se aika ihanaa olla siellä yhdessä! Tokan kohdalla oli tulossa, mutta mä hölmistyneenä sen torppasin, että hittoako se sinne tulee :D Sen jälkeen ei oo enää yrittänyt! Ultrat tietysti käydään yhdessä), ja sitten edellisenä iltana pyysin, että se täyttäis sen lomakkeen osaltaan. Se kun ei tehnyt sitä just tasan sillä hetkellä, kun mä pyysin, niin kävin vihaisena nappaamassa sen ehkä 5min lojuneen lomakkeen pois sen läheltä ja täyttelin yksinäni. Sitten pakkasin lomakkeen neuvolakortin väliin ja painuin petiin sanomatta sanaakaan!
Mies kun tuli hetken päästä perässä kysymään, että missäs se paperi on, niin esitin unista ja mörisin vaan, että tuolla noin ja mä nukun nyt. Mies totesi rauhalliseen tyyliinsä, että täyttää sen sitten aamulla... No aamulla tiesin sen nukkuvan, joten eipä saanut täytettyä, hahaah. Neuvolatädilleni tätä episodia sitten naureskellen kerroin ja sain taas todeta, että joo, enpä mä oikeesti oo maailman ihanin puoliso näin hormonien vallassa! :D

Edellisissä raskauksissa mies-raukka on siis joutunut kokemaan myös aivan samanlaista turhaa tuittuilua, ihanku oisin joku helvetin teini taas!

Sanokaa pliis muutkin, että käytte aivan kierroksilla ja räyhäätte turhasta?! :anyone
 
Hei piti muuten vielä kyselemäni liitoskivuista!

Onko muilla alkanut pahat liitoskivut jo aikaisin? Mulla esikoisesta rv 30, tokasta jo puolvälissä ja nyt pahoin pelkään, että mun aivan rapakunto ja suht lyhyt aika edellisestä raskaudesta tulevat tekemään tepposensa... aivan jumissa lonkat jo nyt välillä, mutta mulla on yliliikkuvuutta kyllä niissä. Se saattaa siis pahentaa varmaan noita liitoskipujakin, tai mistäpä mä tiiän, mikä kivuista lasketaan mikskäkin... Kuitenkin huomaan, että jos kannan meidän vuosikasta pitkään toisella lonkalla, niin jo alkaa juilia kurjasti ja lonkka on "väärässä asennossa" sen jälkeen. Tukivyö mulla on jossain, se SI-vyö ihan, mutta en kyllä muista yhtään missä... sen verran arvokas kapine kuitenkin, ettei nyt ehkä huvittaisi uudestaan samaa rahaa satsata, joten peukut pystyyn, että sen jostain löydän! :/
 
SannaKoo: Nuista liitoskivuista ei ole kokemusta näin varhaisessa vaiheessa ittellä vaikka siis kyseessä on jo 7 raskaus...Olen ilmeisen onnekas siis..Ittellä alkanu vasta noin 3-4 viikkoa ennen synnytystä kipuilemaan...En sitten tiiä johtuuko kun on hiukan ylipainoinen nii ei tunnu vai ...Itte hommasin kans tuon tukivyön 5. raskaudessa vasta kun silloin oli kumpukin isoin ja kärsin selkäkivuista...Helpotti oloa kummasti ku ryhti oli suora eikä kaareva :D
 
Otin tuossa aamusella kunnon itkut kun mies ei uskalla puhua töissä mitään isyyslomasta ettei työsuhdetta sanota irti (sopimus toukokuuhun). Porasin, etten pärjää vastasyntyneen vauvan kanssa yksin. Mies sitten nappasi napakasti syliin ja lohdutti että aikoo hän ottaa sen heinäkuun kesälomaa, eikä mun tarvii olla yksin.
Kaupassa vähän tapeltiin kun valittiin eteiseen mattoa, mutta menee taas ihan hienosti. :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top