Meillä on kolme koiraa, joista nuorin oli juuri puolivuotias, kun esikoinen syntyi. Oli tuolloin jo lähestulkoon sisäsiisti, mutta tarvitsi pissalenkin hieman useammin, kuin kaksi vanhempaa koiraa. Etukäteen jännitti, mutta rutiinit muodostuivat äkkiä, en muista, miten hoidimme pari ekaa viikkoa (mies oli isyyslomalla joten luultavasti lenkitti enemmän), mutta pojan ollessa pariviikkoinen rupesimme tekemään vaunulenkkejä, joita sitten vaan pidennettiin ajan kuluessa. Oikeastaan oli ihan hyvä, että oli "pakko" lähteä liikkeelle, nautin niistä lenkeistä itsekin tosi paljon kun ei tarvinnut enää raahata mahaa mukana. Muistaakseni silloin koiran ollessa puolivuotias, mies vei sen aamulla, minä kerran miehen työpäivän aikana, mies sitten taas töiden jälkeen ja vielä illalla. Lätäköitä koira teki satunnaisesti jonnekin 8kk ikään asti, mutta ei se maailmaa kaatanut, yleensä vahinkoja sattui lähinnä, jos eddellisestä ulkoilutuksesta oli jo aikaa ja toinen innostui kovasti vaikka vieraiden tulosta.
Vielä raskaana ollessani raahustin ulkona rauhalliseen tahtiin koirien kanssa, yleensä vein ensin pennun ja sitten vanhemmat koirat, koska meilläkin osataan vetämisen jalo taito ja kaksi koirista on isoja. Rattaiden kanssa nuo ovat oppineet kulkemaan yllättävän hyvin.
Niin ja voisin samalla pikaisesti esitellä itseni, kun tämä on esittelyketjukin :) Ilmoittauduin siis juuri heinäkuisten listalle, LA on laskujeni mukaan 25.7. ja kyseessä toinen lapsi, ennestään meillä on poika joka täytti vuoden pari viikkoa sitten. Enemmän olen kirjoitellut viime vuoden lokakuisten ryhmässä. Pk-seudulla asustetaan, perheeseen kuuluu itseni ja pojan lisäksi mies ja ne kolme koiraa, joista yllä kerroin. Olo on tällä hetkellä onnellinen, mutta sellainen, että eniten ällöttää kaikki
Ihana alkuraskaus