Mulle tulee toivottavasti tuo sama tilanne eteen (odottelen, että pääsisin jatkoon yhteen paikkaan, jonka suhteen tehdään päätöksiä toooooodella hitaasti, ja olen kuullut, että lähiaikoina saattaisi olla auki toinenkin paikka, johon voisin hakea). En ole ajatellut kertoa, koska toivon, että mahdolliset työhaastattelut olisivat ennen vuodenvaihdetta, ja sehän tarkoittaa, että mentäisiin kuitenkin vielä aika varhaisissa viikoissa. Että periaatteessa monta asiaa voi vielä muuttua tämän raskaudenkin suhteen, vaikka tietysti toivon, että kaikki mene hyvin ja loppuun asti. Mutta kun tosiaan siihen heinäkuuhun on niin pitkä aika vielä, en pidä salaamista mitenkään erityisen arveluttavana.
Ehkä siinä tapauksessa, jos olisin hakemassa johonkin tosi pieneen yritykseen, joka satsaisi valittuun tosi paljon vaikka koulutuksen muodossa ja joka olisi tosi riippuvainen uudesta työntekijästä, miettisin tarkemmin ja saattaisin sanoa, koska sellaisessa tapauksessa mahdollinen äitiysloam voisi olla tosi hankala yritykselle. Mutta voisihan joka tapauksessa käydä niinkin, että uusi työntekijä vaikka sairastuisi vakavasti ja pitkäaikaisesti ja aiheuttaisi siten kuluja työnantajalle.
Saako työhaastattelussa muuten edes oikeasti kysyä raskaudesta? (siis jos ei ole työ, josta voisi olla sikiölle vaaraa?) Mahdollisista lapsihaaveistahan ei saa edes kysyä. Jos multa suoraan syyttäisiin, saattaisin ehkä kysyä takaisin, onko kysymys todella relevantti työn kannalta (on mulla täällä kysytty joskus uskonnostakin, vaikka täälläkin se on laitonta) ja sitten jos oikein painostettaisiin, saattaisin sanoa rehellisesti. Kuulin täällä kyll¨yhdestä suomalaisnaisesta, jolle oli tehty kertomatta raskaustesti ja sitten kun hänet valittiin, todettiin, että voitiin valita, kun testi oli nega. Ylläri ylläri, nainen ei sitten ottanut paikkaa vastaan.