HEIKUN KEIKUN HELMIKUU

Iltaa!

Olipa jännää käydä leffassa! Siis vauvan kanssa tänään aamusella, nyt meidän kuusviikkonen on sit päässyt elokuviinkin jo, ihan oikeaan teatteriin! Itse saatoin olla lähemmäs kymmentä vuotta, ennenkuin sellaista ihmettä pääsi tapahtumaan. Aika siisti mutsi Joonalla!
Ukkeli huitas sitten siinä leffaa kattoessa ihan ohimennen 2dl nannia... mä lämmitin koko tetran ja aattelin, että syö minkä syö, ja yhtäkkiä huomasin pullon sitten olevan tyhjä. 2h myöhemmin jätkä veti sit vielä eka 100ml, jonkun ajan päästä alkoi kitistä ja vaati lisää ja veti sitten vielä 70ml. Meidän pohjaton kaivo... jos vielä mukamas alipainoseksi sanovat parin vkon päästä neuvolassa, niin ihme on! Tankkausta on jatkettu tää ilta, tosin oon antanut vaan pienempiä annoksia, mutta eihän toi apina sellaiseen oo suostunut... neljästä yhdeksään se on käytännössä vaan kitissyt, ja kun oon yrittänyt kaikin muin keinoin viihdyttää, niin huudokshan se yltyi... Ainoa millon oli hyvä, niin saadessa tissin tai pullon suuhun. Enpä tajunnut laskea, mutta tänään on varmaan mennyt joku 7-8dl! Kohta täytyy varmaan siirtyä antamaan vettä välillä, jos tollain karjuu ja tahtoo vaan jotain mahaansa...?

Ihana oli lukea, että sintulla oli parempi yö takana! Se itkuttomuus tuntui varmaan ihan luksukselta, vaikka unta ei kovasti oiskaan ehtinyt nauttia :) Meillä ainaskin piti ite soittaa sille papille ja varata kastekeskusteluun aika. Siellä sit yhdessä käydään läpi ne maistraatista lähetetyt paperit, katsotaan se kaava läpi ja sovitaan virret ja samalla ilmotetaan kummit. Kaavaan vaikuttamisesta en osaa ihan kovin paljon sanoa, mutta on siinä vähäsen sentään soveltamisen varaa :) Soitapa sinne teidän seurakuntaan, saatte sen kastekeskustelun varattua, ja kysy, josko pääsisitte tutustuu myös srk-saliin (tai missä teillä kahvit sit juodaankaan).
Uteliaisuudesta kysyn, missä teillä kaste suoritetaan? Ei oo pakko vastata :)

Halipossu, ohhoh! Siellä se palstan juniori on sitten ihan vallan iso mies! Meillä oltiin viikko sit reilu sentin teitä lyhkäsempiä, ja oon Joonan pituuskasvua taivastellut!

Amppu, saatan ehkä vähän käsittää, mitä koitit sanoa... mua kyllä haluttais ja varovasti herkintä nypykkää oon antanut miehen silitellä, mutta "pelko kivusta" on vielä kovempi kuin tää vallan suunnattomalta tuntuva halukin. Tilannetta ei auta yhtään se, että 6 päivää synnytyksestä kun sitten sain sen kohtutulehduksen, niin nehän joutuivat sairaalassa tekemään ultran sisäkautta, ja sehän sattui rikkipoksuneisiin paikkoihin aivan saatanasti. Eli ei todellakaan tee mieli vielä penetroida, ei niin itse kuin että miestäkään sinne päästäisin... Jälkitarkastus sitten 22. pvä, ja sitä ennen ajattelin pyytää miehen avuksi varovasti tutkimaan mun sopukoita... Mielummin se ensin, kuin se idiootti venakkolekuri, se kun tuskin tulee olemaan hellävaranen vaikka kuinka pyytäis. [:(]
 
Terve kaverit!
 
Taustalla olen seuraillut juttuja mutta kovin on jääneet kommentoinnit vähäisiksi meikäläisen osalta. Erityisellä mielenkiinnolla oon seurannu Ionan ja muiden lentokeskusteluja, kun meilläkin tuo Suomeen lähtö lähestyy. Mun oma äiti tuntuu kuitenkin hermoilevan enemmän kun ite tuosta lentämisestä mut jännittää se itseäkin. Meillä lento tulee oleen noin kolmisen tuntia pitkä, joten toivon, ettei mitään kakkaralleja osu kohdalle. Tosin Ollin kakkitahdilla päästöt on lähes satavarmoja - onko täällä ketään muuta, jonka pienokainen turauttaa tasan joka vaippaan tavaraa?? Miten tuollaisen pötkylän on edes mahdollista kakata jopa 8-10 kertaa päivässä?? No, syömätahtikin on meillä aika tiuha, ja vasta nyt yöt on alkaneet mennä edes 2-2,5 tunnin syöttöväleillä. Onkin muuten ihanaa, kun sitä rytmiä alkaa löytyä - Olli nukahtaa yleensä 8-9 aikaan illalla, puoliltaöin syöttö ja sit tosiaan reilun parin tunnin välein joskus jopa kasiin asti. Mä olen pidentyneistä unista huolimatta huomannu saman, ku moni muu täällä: NYT se oikea väsymys alkaa iskeä ja tosiaan alkaa tuntua, et viimeeks on nukkunu yli 3 tuntia putkeen joskus joulukuussa - huokaus.
 
Heh, Ionalle piti vielä kommentoida, että en tiedä mistä sen 100 kiloa repäisin matkatavaraa, oiskin aika komeeta! Vois vaikka ryhtyä maahantuojaksi, melkeen minkä tahansa tavaran [:D] 
 
Kauheesti tsemppiä kaikkien yökukkujien perheille, muutamat yöt kun ite olen valvonu känisevän pienen kanssa ja pitäny sitä jo tosi raskaana niin voin vaan kuvitella millasta on, kun tosissaan oikeen itketään ja huudetaan koko yö [:o] Meillä on tullut viime aikoina sellanen viideltä alkava iltakitinä, joka kestää nukkumaanmenoon saakka. Väsynyttä narinaa ja koko ajan pitäis viihdyttää tai antaa tissiä, muuten naama vääntyy lohduttomaan alahuuliväpätykseen. Pitkiä tunteja voi olla nekin, kun yleensä oon sillon yksin kotona. Eikä muuten meillä oikein hymyillä vieläkään, joskus ihan vienosti mut useemmin seinälle tai sohvalle ku meille vanhemmille..
 
Mulla myös Ailimen tavoin ollu hakusessa nuo maidonkerääjät. Tästä meijeristä kun heruu tota tavaraa ihan desikaupalla hukkaan, erityisesti yösyöttöjen aikana jos suoja ei oo paikallaan kastuu kaikki vaatteet ja sohvat ja lakanat. Ja kun mun tissit on sitä pumppua kammoavaa lajia niin vois helpolla vaan keräillä noita maitoja pakkaseen. Mut enpä oo täältä löytäny ja mä myös kauhistelin noita Amazonin hintoja. Taidan oottaa Suomi-reissua, kuten myös sappisaippuan kohdalla (täällä on muuten saanu äippäpakkauksen valkoiset vaatteet jo mukavaa värikkyyttä, ainakin jos tykkää pesussa haalistuneesta keltaisesta...)
 
Meillä on alkanut käydä pari kertaa viikossa lastenhoitaja, joka auttaa silloin kotitöissä kun ite olen Ollin kanssa ja välillä on jo jäänyt vähäksi aikaa kahdestaan pojan kanssa kun äiti on käynyt kaupassa/pankissa tms. asioilla. Eilen lähdin ensimmäistä kertaa vähän huvittelemaankin, tavattiin ostarissa kaverin kanssa lounaalla ja kävin hakemassa Ollille vähän viihdykettä, eli sellasen jumppamaton kaarineen. (En oikein vielä tiedä toimiiko, ensimmäisen kerran kun kaveri asetettiin sinne alle se kyllä rauhottui herkeämättä tapittamaan - meikäläisen lattialle jäänyttä käsilaukkua [:D] ) No mut siis toi lastenhoitaja on ollu mulle ihan korvaamaton apu!! Aluks ajattelin, et mitä sitä nyt jo, kun en vielä töitäkään tee, mut kun mies tosiaan on sekä työmatkoilla että usein tavallisenakin työpäivänä käy vaan nukkumassa kotona niin kyllä vaan kummasti alkoi jo parissa viikossa tämä äiti väsyä ja vauva-arki maistua tervanjuonnilta. Kun ei oo niitä sukulaisiakaan lähimaillakaan välillä päästämään omiin rientoihin. Kummasti eilinenkin reissu piristi eikä sen jälkeen iltaitkutkaan tuntuneet missään - ja kun äiti ei hermostunut niin Ollikin itki vähemmän. Hyvän (hyvinvoinnin) kehä!
 
Seuraavaa kehiin? Yllättäen yksi ilta mies avasi keskustelun, kun puhuin siitä, et mitä jos ois tullu kaksoset, miten sitä jaksais! Mies vaan sanoi, että mieti kuinka ihanaa olis, jos noita oliskin kaksi tossa tuhisemassa yhden sijaan [:)] No siitä päästiin sujuvasti siihen keskusteluun, että ehkä sitä vois suht piankin antaa seuraavaa tulla, jos on tullakseen. Meillä tosin rajoittaa tuo keisarinleikkaus, ei saisi vuoteen tulla raskaaksi, jotta arpi varmasti parantuu. Ehkä ihan hyvä vaan, tulee pakollinen mietintä- ja rauhoittumistauko sentään [:D]
 
Oletteko jo muut, vauvan hoitoon lyhyeksikin aikaa jättäneet, huomanneet käsittämätöntä levottomuuden tunnetta itsessänne? Oon nyt kaks kertaa ollu niin pois, että joku muu on antanut pakastamaani äidinmaitoa Ollille. Olen pääosin nauttinut reissuista mutta sellanen järjenvastainen levottomuus on molemmilla kerroilla iskenyt sekä lähtiessä kotoa että sinne palatessa. Se on sellanen ahdistava tunne rinnassa, että on pakko ehtiä tuohon bussiin, levottomuus, jota ei järjellä rauhoittamalla voi poistaa.. äidinvaistoa? En olisi uskonut, että näin voimakas, melkein hädän tunne tulee!
 
Jahas, täytyiskö käynnistää päivän pyykkiralli kun Ollikin kerran vetää sikeitä... Mukavaa loppuviikkoa vaan koko jengille!
 
Hyvää huomenta!

Pienestä se on mullakin onni kiinni... tällä viikolla ei olla miehen kanssa edes haleja juur ehditty vaihtaa, kun se tulee kotiin ja kaatuu sänkyyn nukkumaan vaan noustakseen ylös muutaman tunnin päästä ja lähteäkseen töihin. Tänä aamuna se sitten tuli töiden jälkeen käväsemään kotona ennen kouluun lähtöä, ja tuli ottamaan mut syliin hetkeksi. Ja vaikka vielä oliskin väsyttänyt, niin ei harmittanut yhtään herätä! Nyt oon sit koko aamun hymyillyt ja vuodattanut ikäväkyyneliä vuoron perään... Oh silly me :)

Kiva kuulla Mariannan kuulumisia! Teillä se sitten suoli toimii Ollilla, vaan eikös ne sano, että vauvojen kakkatahti on normaalia oli se sitten mitä tahansa monesti päivässä-kerran viikossa tahtiin! Mä oon kyllä silti paljon tyytyväisempi tohon 3-4 kakkaa viikossa tahtiin ;) Ihanalta kuulostaa tuollainen lapsenvahti! Onko se jotenkin kaikille tarjottavaa/miehen työsuhde-etu/vai ihan yksityisesti palkattava? Kuulostaa siltä, että oot Ollin kanssa yhtä paljon kaksin kuin me Joonan kanssa, joten tiedän että se on yksin oikeesti tosi rankkaa.

Hoitoon jättämisestä, mua ei edes ekalla kerralla ahdistanut jättää Joonaa pariksi tunniksi äitini ja siskoni kanssa olemaan, kun me käytiin se pari tuntia kaupoilla. Joona ei ollut sillon ees kahta viikkoa... Miehelle luonnollisesti jätän ihan tosi hyvillä mielin vauvan! Muilla tuo ei ookaan ollut hoidossa, mutta ei mua kyllä ahdista ajatus ja ajattelin tässä taas pian pyytääkin miehelle ja mulle vähän vapaa-aikaa. Ja vaikka poikaa poissaollessa ajatteliski, niin en mä sanois ikävöiväni tai et tekis mieli soittaa ja kysellä sen perään. Jätän ton pienen aarteen kuitenki vaan sellasiin käsiin, joihin luotan ihan täysin...
 
SannaKoo, se on ihan meidän palkkaama hoitaja, suht edullisesti saa kun palkkaa kuukausitaksalla ja tää on luotettava, toisen perheen jo 10 vuoden takaa suosittelema. Ja vaikuttaa oikein mukavalta ja hyvältä hoitajalta ja Olli selvästi tykkää kans! [:)]
 
Ja toi hoitoon jättäminen. En mäkään ole jättänyt kellekään, johon en luottaisi, toisen kerran oma mies hoiti ja toisen tämä mainitsemani hoitaja. Tää "hätä" ei ookaan mitään järjellistä, TIEDÄN et kaikki on ok ja järjellä sitä itelleni sanon, mut se hätä ja hirvee pakko päästä takas iskee silti. Ei tosin sillon, kun esim. juttelen kaverin kanssa jotain ihan muuta tai teen jotain, mut ne matkat, erityisesti paluumatka on tollasta outoa huolta täynnä. Ihan uusi tunne ja todellakaan ei liity mitenkään "todelliseen" huoleen. Äidinvaistoa kai...
 
Ollin passiasia on muuten lykkääntyny ja niin myös meidän Suomen-reissu [:@] vasta maaliskuun puolessa välissä päästään tod näk liikkeelle. TAhtoo jo!!!! Salmiakkia! Irtokarkkeja!! Ystäviä!! Valion KAIKKIA tuotteita!! SAunaa!! Passausta omalta äidiltä ja isältä!!! YOU KNOW [:D]
 
Amppu - ei ole ollenkaan tavatonta synnytyksen jälkeen pelätä ekaa kertaa... Ekan lapseni syntymän jälkeen meni puolisen vuotta ennen varsinaista seksiä ja se ei ollut mikään miellyttävä hetki. Voin kyllä täysin samaistua sun kirjoitukseen ja tietää tuon tunteen.

Ihana on miehesi, sillä ei ne miehet aina oikein pysty olemaan tilanteessa täysin kärryillä, vaikka kuinka yrittäisivät. Miehillä, kun yleensä ne halut jossain vaiheessa jyrää ymmärtäväisyyden edelle. Kuten niin monessa muussakin, niin on tosi tärkeää, että puhut fiiliksistä ja peloistasi. Etkä anna kenenkään niitä väheksyä... [:)] hurjana vaan kärsivällisyyttä ja jaksamista!

Voin kolmen lapsen synnyttäneenä sanoa, että ekan jälkeen alapää oli ruhjottu ja ajattelin ettei siitä koskaan enää kunnon "värkkiä" tule, enkä enää ikinä pysty nauttimaan seksistä...[:o]  tokan jälkeen oli vaan tunne, että joo olen synnyttänyt, mutta ihan kävi istuminenkin heti samantien kivuttomasti ja kolmannen jälkeen seksi maistui kahden viikon jälkeen synnytyksestä ja pientä nippailua lukuunottamatta kaikki oli kuin ennen. Joten ei huolta siskot! [;)]
 
Huomenia!

Me oltiin tänään kerrankin ajoissa hereillä.. Pakko, kun on sovittu tapaaminen kahdeksitoista. [:D] Benji tosin jo nuupahti ekoille päikkäreilleen tuossa kymmeneltä. Hyvä kun ei nukahtanut hoitopöydälle, kun mä vaihdoin sille (toista kertaa tänään!!) päivävaatteita päälle!

Halipossu: kylläpä teidän vauveli on tosiaan reippaasti kasvanut! Meidän apina tais olla kaikista joulukuun syntyneistä pisin, mutta on kyllä nyt jääny pituuden kanssa ihan jalkoihin! Oli tosiaan 6-viikkoisena sen 56,5 cm. Ja vieläkin menee 56 senttiset vaatteet päälle.. Hmm. Toivon, että jäpikkä ois kasvanut. Huomenna meen mittailemaan!

Amppu: Mua kanssa vähän pelottaa tuo seksi... Onneksi meillä molemmilla on sitten ymmärtäväiset miehet. Täälläkin mies vakuuttelee jaksavansa odottaa. [:)] Silti haluisin jo minäkin päästä kuitenkin pikkuhiljaa kokeilemaan sitä halimista. Vähän jännittää muuten sekin, että kuinka hemmetin löysiä ne paikat mahtaakaan olla... Vähän kyllä lohduttaa tuo Riikan vika kirjoitus. [:)]

SannaKoo: Helsingissäkö pääsee vauvojen kanssa leffaan? Olispa kiva päästä kokeilemaan! [:D] Minkä leffan kävitte katsastamassa?

Marianna: Benjamin kuuluu kanssa tuohon kakkakerhoon! Tasan on tosiaan vähintään pierunjämät joka vaipassa! Tänään on tullut jo 2 kertaa kakat vaipasta läpi, eli se sappisaippua tulee tosiaan tarpeeseen! Pääsee äiti taas pyykkäilemään. [:D] Pahoittelen teidän Suomen reissun lykkääntymistä! Ei oo kivaa... Mä komppaan sua kaikkien noiden kaipailujen kanssa! Oon ihan täpinöissäni, kun ajattelen, että kohta pääsen saunaan (ekaa kertaa yli vuoteen!!!), syömään niitä Makuunin irtokarkkeja ja hyvää jugurttia, ja tietty ystäviä ja sukulaisia tapaamaan!
 
Ailime, on noita muissakin isoissa Finnkinon tattereissa, kerran kuussa aamupäivällä! Kurkkaa finnkino.fi/vauvakino (ei välttis suora osoite!) jos on teidän reissun aikaan jossain lähikaupungissa, niin käykää kokeilemassa. Me käytiin siis terhituulin ja nyyttien kanssa kattomassa Avio-onnea Morganeiden tapaan (leffa oli kyl aika huono...). Toimi tosihyvin näiden pienten kanssa, liikkuvaisen ryömimisikäsen kanssa en lähtis ja sit taas 3+ vuotiaat leikki siellä iloisena mm. salin etuosaan tuoduilla leluilla ja liukumäessä. Salissa on myös hoitopöytiä ja mikro, valot himmeästi päällä että näkee kulkea ja tilaa voi ottaa itelle hyvin. Eilinen oli kuulemma loppuunmyyty, mutta oikeasti salin paikoista oli siis ehkä kolmannes myyty - tilaa ei siis edes myydä ihan täyteen. Kokemus oli kyllä tosi kiva, lippukin vaan sen 6.8€ ja siellä jaetaan yhteistyökumppaneiden tuotenäytteitä (libero, piltti, lehtiä), ja varmasti tahdon käydä vielä toiste! Etenkin ku Joona oli nätisti ja nukku sylissä oikeestaan koko aika ja ehdin kattoa sitä leffaakin :)
 
Tosi hauska idea tuollainen vauvakino! [:)] Hollantilaiset sais ottaa Suomesta mallia! Näköjään just missaan seuraavan vauvakinopäivän, mutta ehkä kesällä pääsen tuota sitten kokeilemaan.

Hitto, täällä on yhtäkkiä taas pakkasta! Korvat tuli ihan tuhannen kipeiksi, kun hullu lähdin ilman hattua vaunulenkille... Yleensä mulla on aina talvella baskeri päässä, ja nyt se tietty just tänään oli hukuksissa. Benjamin nukkui kyllä hyvin vaunuissa, laitoin sen siihen äippäpakkauksen makuupussiin nukkumaan, kun se ei enää siihen huku. [:D]
 
Moi!

Meille on tainnut muuttaa hra Rääky. Eilisestä päivästä asti toi on saanut ihme kiukkukohtauksia ja vaan rääkynyt päivällä+illalla, sit on ihan naatti, mutta ei suostu nukkumaan ku max. tunnin päikkäreitä. Yöllä nukkuu kyllä siis ihan hyvin, nytkin vaan hoidin iltapesut, annoin maidon ja tuuppasin sen petiin, jonne se rauhottui heti, eikä edes ölissyt siellä yksinään! Päivällä onkin sitten huudellut, rääkynyt ja ölissyt senkin edestä, lyhyet torkkunsa suostunu ottaa vaan sylissä ja muutenkin kaipaa koko aika viihdyttäjää... Ruokaa se vetäis varmaan koko ajan ja ihan pohjattomasti, tänään on aamukasista asti syönyt nyt illan viimeiseen tankkaukseen 925ml korviketta + kerran tissit (joista siis ei tuu ku se parikyt milliä yhteensä). Eli liki litran safkaa - en uskois, ellen ois kirjannut kaikkia määriä ylös! Ei voi olla normaalia, kun ei toi mikään jättiläinen kuitenkaan oo... veikkaisin että se himpun yli viis kiloa ja ehkä joku 58cm ois tällä hetkellä koko. Vaan jos vauva itkee, eikä rauhotu millään muulla kuin pullolla, niin kai se on sit vaan annettava, kun ei sitä voi nälässä pitää?? Ja ei auta, vaikka oon yrittänyt antaa pienempiäkin "välipala"määriä, jos se vaan hetkellisesti haluis maitoa massutella... Tää safkamäärä on lähtenyt nousuun nyt tarkemmin ajatellen suunnilleen kai samoihin aikoihin kun alotettiin cuplatonta antaa?

Nyt en sit tiiä, et annanko vaan tota maitoa, laimennanko sitä ees vedellä tai antaisinko välillä vähän keitettyä vettäkin vaan (jos maistuu)...? Tolla tahdilla tolla kyllä alkaa painokin nousta, nyt taidetaan olla jo vihdoin päästy sieltä alakäyriltä pois, kun on alkanut vähän saada reisiin ja käsivarsiinkin massaa.

Tämä tästä omasta navasta, pitäis koittaa varmaan itsenikin ruokkia välillä ja käydä unille. Huomenna on taas ohjelmaa kerrakseen, täytyy varmaan apina viedä äitille hoitoon, ettei tarvii sitä ympäriinsä roudata.
 
Tulee lyhyt viesti kun kännyllä kirjoittelen. SannaKoo: kuulostaa ihan kasvuspurtilta, ja viikotkin täsmäis sen kanssa. Pitäis mennä muutamassa päivässä ohi! Tsemppiä sinne!
 
Huomenta!

Empä sitte muistanutkaan mille puoliksi valvottu yö aamulla tuntuu. Ja se sietämättömyys, kun kitinä kopasta kuuluu taas ja taas ja taas. No oasaks omaa syytä. Kauppareissu meni päivällä huudoiks ja ilta sitten sen mukaan vartin unilla rytmitettynä vajaaseen klo.24:ään. Sitte luullin ja kerkesin jo huokaista. Mies rupee väsää viikonlopun juhiiln ruokia. Kolmen pää ruoan valmistelut vege versiona ja lihaisena. Minä kerkesin suihkuun ja ajattelin vähän henkäistä omien leipomusteni jälkeen. Noooo, suihkusta kun tuun, niin mies tuumaa, että Venlasta lähtee ääniä. Minähän sinne kopalle kurkkimaan touhukkaana ja taisin tyhmyyttäni herättää ite koko tytön. Siitä se vemputus sitten alkoi.... 03.30 tuli vihdoin HILJAISUUS!

Että oikeasti SÄÄLIKSI käy jokaista kotia, missä vauvan kanssa valvotaan joka yö! JOKA IKINEN YÖ! Ei minua ainakaan helpota, vaikka kuin ajattelen, että kyllä se KOHTA nukahtaa. Silloin kun siinä vispaa rääkyvää punanaamaa eestaas, alkaa olla jossain vaiheessa itellä lähellä hermojen menetys. Ja sitte kun lapsi kuukahtaa ja on niin suloinen nukkuessaan, tulee itelle syyllisyys omasta kärsimättömyydestä. Sellaista se on, vaikka kuinka kiiltokuva hileitä reunoille ripottelisi!

No niin. Tänää odotamme tänne ihmemaahan tulevaksi ne meidän laskiaisen juhlijat! Mukava saada ihmisiä ympärille tohisemaan. Näissä kekkereissä annoin periksi, enkä ala taittelemaan servettejä ja kiillottamaan lasinreunoja ;) Mut me kun ollaan tämmösiä järjestelijöitä,niin mies yrittää ehtiä askarrella soihtuja valsiemaan pihaa ja metsä maisemaa ja sitä pyllymäkeä! Saa nähä miten tytön naama mutristelee, kun joka puolella lepattaa soihtuja ja iso nuotio roihuaa pellon kulmassa. Viedään hernekeitot tulille porisemaan ja katetaan laskiaispullat ja kaakaot pölkkyjen päälle. Nuotiokahvi kuuluu tietysti asiaan!!! Semmonen olo, niinkuin joulua tekis! Ja tämä maalle muutto varmaan sitten sopii meille. En usko, että oltais saatu Arabian rantaan privattikemuja kerrostalon pihaan!!!

...hm..Joonalla on kyllä Espoossa aika mahtavat annoskoot! Taitaa olla niitä miehiä, jolle ei isompanankaan riitä se Saarioisten mitätön maksalaatikko rove? En kyllä osaa neuvoja jaella. Mutta tuli mieleen, että jos tuo tyttö syö yhen tissin kerralla, ja sen neljän tunnin välein, niin mitä se tekee? Minusta tää meijän ihmelapsi syö hirveen vähän! Vaan eipä tuota tissimaidon määrää pääse tuonne väliin mittaamaan! Syökööt ja kasvakoot, sanois mummokin! Kippisss!

HOITOON JÄTTÄMISESTÄ. (alleviivus sanassa jättäminen) Saatin eilen naaapuriapuinen ehdotus, että voitais viedä tyttö sinne hoitoon JOS JOSKUS tarvitaan apuja. Noh, mullahan meinasi mennä raesokerit pullan päältä väärään kurkkuun ja kahvikin lirisi suupielestä rinnuksille, pelkästä ajatuksesta! Meijän viaton pieni piltti vierailla ihmisillä, JÄTETTYNÄ hoitoo! Enhän minä ossais ees maitoo kaupan hyllystä ottaa YKSIN!
Niin se järjenvastainen on tuo reaktio. Äidinrakkaus ja suojeluvietti! Minun pentuni, minun pesueeni! Me vastaan muu maailma! Joskushan se karmeus on kuitenkin koettava.

Okei, mun huumorilla ei enempi tekstiä heru tänä aamuna. Kaikki oon kyllä taas lukenu ja kiivaasti nyökytelly. Semmosta.

Se on moro!
 
SANNAKOO: saat udella kastetilaisuudesta [;)] se siis järjestetään vuosaaren kirkossa kun itse aurinkolahdessa asustellaan. Ja tosiaan soitin sinne toissapäivänä ja kyselin kun ei ole papista kuulunut, niin vastaus oli vaan että he ovat yleensä arkipivät vapaalla ja jos ei siitä pian kuulu niin alku viikosta täytyy itse soitella taas perään.. aika viime tippaan siis menee se tapaaminen [&o]

KOLIIKKI: SITÄ TÄN ON OLTAVA!! eilen illalla taas viidestä yhdeksään pelkkää huutoa.[:@] huokaus..
Mihin mennessä koliikin pitäis loppua? 3kk? 4kk? hermoja raastavaa tämmönen...

Tuntuu että syökin nykyään paljon vähemmän kun on jatkuvasti niin paljon ilmaa masussa ettei sinne mahdu mitään...
Ja oon pistäny merkille että imiessä sinne menee sitä ilmaa ihan tajuton määrä. oikein kuuluu kun ne kuplat sinne pulppuaa. Ja myös kun toi imee kuuluu semmonen ääni että ilmaa jostain suupielestä sinne lipsuu. Ja siis rintakumin kanssa joudun edelleen syöttämään, ja imuote on omasta mielestäni ihan hyvä. Koko "tötterö" on suussa ja alahulli rullalla. MITÄHÄN MÄ TEEN TAAS VÄÄRIN? tuntuu tosi pahalta kun tulee semmonen tunne että en osaa syöttää oikein ja sen surauksena itse aiheutan tytön vaivat....

semmosta....
 
niin ja tuli vielä mieleen, että onko niitä maitohappobakteeri valmisteita pakko antaa vauvalle???
oli ne sitten RELA-tippoja tai mitä hyvänsä...???
Antaako kaikki niitä? Onko ne pakollisia? eihän niitä ennenkään ole annettu kun ei niitä ollut...
 
Sinttu: Mä en oo antanut mitään tippoja nyt pariin kolmeen viikkon, paitsi d-vitamiinit. Eikä ne oo pakollisia enkä itseasiassa oo edes huomannut mitään eroa annoin tai en. Paitsi kakkaa nyt ei tuu niin usein, mutta en tiiä johtuuko se tipoista vai vaan ton suolentoimintatyylistä. Imetystukilistan sivuilla on muuten hyvä juttu tuosta imetysasennosta ja -otteesta. Itekin sieltä luin ja korjasin otetta, kun tuntui että kuulu sellanen poks aina välillä, että se tyhjiö rikkoontuisi vauvan suussa ja sinne pääsisi ilmaa. Ei vieläkään imetys suju täysin ilman noita poksahteluja, mutta treenataan koko ajan.

Hoitoon ANTAMISESTA: hihi, pakko ajatella, että antaa Kaapon hoitoon omalle äiskälleen kun toi jättäminen kuulostaa niin tylyltä. Mä en oo kokenut mitään tuskia jättää pojua äidilleni tai miehen hoiviin kun oon lähtenyt koiran kanssa touhuilemaan tai omiin treeneihin. Yleensä koitan saada pojun nukkumaan melkein koko ajaksi kun on hoidossa. Oon ollu yleensä maks kaksi tuntia poissa, kerran olin kolme, joten ei oo tarvinnut lisämaitoa antaa. (paitsi kerran mies antoi mun omia pumppaamia) Musta on ihanaa päästä touhuilemaan ilman vauvaa omia juttuja, joita ei voi pienen kanssa tehä. Siltikin tunnistan tuon Ailimen kuvaileman hädän tunteen juurikin kotiin palatessa. Pitää äkkiä päästä katsomaan onko kaikki kunnossa, vaikka onkin soitellut tilannetarkistuspuheluita puolen tunnin välein. Jaksaa taas paremmin piiperoisen ähinöitä kun on saanut edes sen tunnin olla omassa seurassa.

Mutta nyt pakkaamaan ja kotia kohti! Tuo elämäni rakkaus ja sydämeni suoja saapuu tänään kotiin!! IHANAA!!! EHtii kummasti viikossa ikävöidä, enkä malta odottaa että pääsen taas kiehnäämään sen hikikainaloon!
 
Morjes

Kiitos mobilen ihasteluista, ne lämmittivät sydäntä[:)]

Sinttu vain D-vitamiini on pakollinen, ei mikää  muu!!! Kaikkea vaan neuvotaan kokeilemaan, jos vaikka olisi avuksi. Kyllä teillä on rankkaa, mutta se loppuu vielä se huuto, siihen asti vain paljon jaksamista ja torkkuja. Vaikka ei se helppoa ole keskellä päivää mennä nukkumaan, mutta kun tarpeeksi väsyttää niin kaatuuhan sitä sänkyyn.

maarisen laskiainen kuulostaa tunnelmalliselta. Kun vähän valmistelee niin virittäytyy samalla jo itse valmiiksi tunnelmaan. Ihanaa viikonloppua teidän revohkalle!

Hoitoon JÄTTÄMISESTÄ. Kuten täällä on jo puhuttu, tulee itselle juuri sellainen huoli ja levoton olo mistä puhuitte. Itsekin jouduin mielessäni hokemaan että siellä ei ole mitään hätää ja jos itkee niin sitten itkee. Harmittaa vaan vieläkin se kakkavaippa mitä äiti ei ollut viitsinyt vaihtaa. Kyllä minäkin huutaisin jos olisi paskat housussa..[:@]

Hampaita taitaa pukata meidän "vastasyntyneelle"[;)] Nyrkki on suussa ja kuolaa tulee. Sellainen jääkaapissa pidettävä purulelu tuntuu maistuvan ja pieniä kitinöitä on ilmassa. Itselleni on kolmen kuukauden iässä tullut ensimmäinen hammas.
Eka naurun kikatuskin saatiin ihan yllättäin toissapäivänä. Eilen illallakin puoliuninen harittavakatseinen pikkupoika kikatti pitkät pätkät eikä siinä meilläkään pokka pitänyt vaan yhdyttiin hervottomaan nauruun[:D] Hiukan hei suloista<3
Luonnettaan Valo on alkanut enenevässä määrin näyttää. Kun ei nappaa niin ei sitten nappaa! Ja ihan kunnon narinaa pitää välillä ihan vaan kun väsyttää tai ei huvita tai huvittaisi jotain muuta. Vaatii seuraakin jo ja vaihtelua. Ei samat lelut jaksa kiinnostaa montaa päivää.

Mies on tämän päivän asioilla ja olen pojan kanssa ihan kaksistaan KOKO PÄIVÄN ja ensimmäistä kertaa. Hui!
Valo nukkui vaunuissa, jotka olivat paikallaan, ulkona IHAN YKSIN. Niin se kasvaa..

Luin kaikki jutut enkä  nyt muista tietenkään kaikkia kommentoida. SannaKoolla ja terhituulilla on ollut tovi kiva leffareissu. Virkistävältä vaikuttaa. Tsemppiä SannaKoo kotielämään ja miehen kainalon kaipuuseen<3

Mitäs vielä? Laitan jälleen kuvan tuonna galleriaan. Tällä kertaa Valon kummatädiltään saamasta paidasta, aivan hillittömän ihana! Päätimme säästää sen ja ommella joskus sitten teini-ikäisen pojan paidan etumukseen sen kiinni.. Naurattaakohan sitä teini-Valoa sitten?

Amppu omaan tahtiin vaan, vain sinä itse tiedät milloin on sopiva aika. Ja kiitos tiedosta, maidon määrästä. Kauhea määrä mitä sitä vrk:ssa tuottaa! Olen sitä samaa miettinyt moneen kertaan mutta mites sitä nyt tissistä mittaa.

Lentomatka voiko se tosiaan noin helposti mennä? Mahtavaa ja vielä ettei tullut ne mahtikakat matkalla!

Levollista viikonloppua kaikille!

Ihana palsta.
 
MInä en sitten millään ehdi kaikkea teän kirjotuksia lukemaan, sillon kun tyttö nukkuu niin saatan vain "haahuilla" ja en saa mtn aikaseksi, ilmeisesti väsymys pistää noin tehottomaksi. Nyt tuntuu että on pönttö sekasin kun tyttö nukkui 7h putkeen siis mie jo epäilen tietenki hysteerisenä että se on raukka sairastunu, muutenkin hää on nukkunu 2 pvänä niin paljon että mie oon tosissaan tarkkaillu sairauden merkkejä!?! (vielä eiole löytyny [:)])

Toi vauvakino kuulostaa mukavalta, pitääpä tarkastaa onko täällä Roissa semmosta, epäilen vahvasti!

Hoitoon jättäminen aiheuttaa kyllä täälläkin kauhistuksen väreitä, en edes ajatellut jäkitarkastukseen lähtiessänikään ettenkö ottais vauvaa mukaan, ei sitä vaan osaa ajatella niin. Ne hoitoon jättämiset olkoon sitten hamasa tulevaisuudessa. Lähellä asuva mummokaan ei ole tarjoutunut niin en edes tiedä onnistuuko siltä esim vaípan vaihto [:)]. Mites teiän isovanhemmat ja kamut? Mulla esim yks kaveri ei ota syliin edes, kyllä juttelee ja silleen... pitääkö käskeä, jos vaikka ei uskalla?? Eihän kaikki tietenkään halua tai sitten vaan odottavat että annetaan lupa...?

Sannakoohan se tais kanssa opiskella? Mites sun kouluhommiin siirtyminen? Itellä vähän rassaa kun sosionomilinja lakkautetaan Roista, jote kurssit järjestetään nyt viimeistä kertaa ja opettajat tietysti oelattavat että olisin paikalla luennoilla. Noh tänään pitikin ekaa kertaa mennä kokeilemaan vauvan kanssa luennella olemista vaan kun iski .-27 astetta pakkasta niin eihän tuonne voi lähteä kun ei saa autoakaan roikkaan... onkos teillä muilla kokemusta näistä läsnäolovelvoitteiden vaikeuksista?? Toisaalta elän nyt ainutlaatuista vauva-aikaa, joten tuntuu että ehkä mun läsnäoloni luennoilla ei ole ihan niin tarpeellista... osa opettajista onkin antaneet korvaavia tehtäviä ja osan teen tenttimällä... aloitan sitten kun jaksan/ kiinnostaa, vauva on kuitenkin se ykkönen nyt!
 
Neuvolaterveisiä: meidän pieni jättiläinen painaa nyt 6550 g ja on 58,5 cm pitkä. Kahdessa viikossa on siis tullut reippaasti sekä painoa, että pituutta. [:)] Taitaa multakin siis tulla maitoa ihan kiitettävä määrä, vaikka tuo jätkä vaan sen kymmenisen minuttia kerrallaan syökin. Jee.

Kyselin tädiltä myös puolityhmiä kysymyksiä, eli mitä tehdä silloin kun Benji kuulostaa kauhean räkäiseltä. Neuvoi jättämään nenänniistäjät kauppaan, ja vain kääntämän Benjin masulleen niin, että hän voi itse hieroa nenäänsä vaikkapa lakanaan. Näin siis pitäis rään tulla ulos. Tai sitten pitää kutitella nenää puuvillaisella liinalla, jotta toinen aivastaisi, ja räkä tulisi näin ulos. Hihi.

Ja lentämiseen antoi vielä vinkkiä, että koneessa voi antaa nousussa ja laskussa keitettyä vettä pullosta vauvan imettäväksi, jos ei halua imettää. Miksi vettä? En tiedä. Varmaan se imeminen on tässä se vaan se juju.

Samaa mieltä oon sun kanssa, Maarinen. Vaikka se lapsi rääkyis sen muutaman hetken yöllä vaan, niin meinaa kyllä hermot mennä, eikä se auta, vaikka kuinka ajattelis, että kohta se huutokohtaus menee ohi. Meillä Benji itki viime yönä vähän ennen nukkumaan menoa, ja mä jo ehdin ajatella että voi ei, mutta lopulta pikkumies nuupahti tavalliseen aikaansa, eli 23:30. Multa myös paljon paljon jaksamisia kaikille, joilla yöt ei vielä suju niin mallikkaasti!

Oijoi, pitäis varmaan munkin vääntää laskiaispullia.. Voi kun olisi ihanaa saada syödä hillolla ja kermalla täytettyjä pullia. Ja se mantelimassakin maistuis siellä välissä. Namiskuukkeli! Ehtisköhän tänään leipomaan...?

Sinttu: voi, kun tuntuu ikävältä sun puolesta. [:(] Et tee mitään väärin, ei koliikille kuulemma oikein voi mitään tehdä, ja se loppuu itsestään jossain vaiheessa. Ei varmaan lohduta tämä kyllä ollenkaan, mutta oot ajatuksissa täällä!

Pranametri: samaa kuviota täällä havaittavissa, eli Benjaminista on kehkeytynyt oikea kuolamonsteri, ja nyrkki hinkuttaa ikeniä koko ajan. Itketä ei vielä kuitenkaan, eli tuskin ne hampaat ihan heti vielä puhkeaa. Mulla oli muuten myös syntyessä jo eka hammas näkyvillä, ja 2,5kk ikäisenä se sitten jo puhkesikin. Voi raukka äitiäni... Imetti mua sitkeesti kuitenkin 9 kk ikään saakka! Kuvaa en ehtinyt vielä pällistellä, siispä hyökkään nyt kivagalleriaan kurkkimaan!
 
Voin kysäistä tuolta antajalta missä tuollaisia on myytävänä. Hän tuppaa reissaamaan Ranskassa, joten en ihmettele jos sieltä asti saat lähteä hakemaan[;)]

No nih. Ailime tuotemerkki on grain de blé. Tässä yksi putiikki jossa merkkiä myydään, mutta en ihan heti tota paitaa bongannut. On siellä kyllä body jossa lukee "iPoo" [:D]
http://www.littlehipsters.com.au/p/985407/ipoo-jumpsuit.htm
 
Takaisin
Top