Hankintoja vauvoille

En minäkään aatellu ainakaan hetialkuun mitään toppapukua hankkia kevättä varten. Äitiyspakkauksen puku on muuten sen verran iso, että on ihan valtava vastasyntyneen päällä. Ennemmin hankkisin juuri jotain vanupukua, fleecepukua tms. Ja kaukaloon esim. kaukalopussi, on kuulemma tosi kätevä, kun ei tarvi välttämättä kuin lakkia ja tumppua kun pussin saa ihan kiinni ja vaikka kaupassa ollessa voi sitten avata vetskaria ettei tuu liian kuuma. Kaverilla oli ja kehui tosi paljon. Ja vaunuihin just vaikka untuvapussia, ne on niin reiluja yleensä, että sama menee sitten melko todennäköisesti seuraavana talvenakin. Eli sellaisen kevyemmän puvun alle tai päälle sitten kerroksia.

Talvisaikaan se suositusaika ennen ulkoilua on tosiaan 2 viikkoa, mutta keleistä riippuen. Meidän esikoinen syntyi lämpimän syyskuun alussa, niin sanottiin että riittää se viikko ennen ulkoiluja mikä kesällä on suositus.
 
Nuppu87, vauvavaatteiden määrästä. Se riippuu hyvin paljon sinusta (kuinka usein haluat pyykata ja onko käytössä kuivausrumpu) ja lapsesta - puklaileeko paljon - ja kuinka paljon valskauksia tapahtuu. Minä päätin esikoisen kanssa niin, että oli viikoksi yhdet vaatekerrat sekalaisesti kokoa 50/56 (ja lapsen syntymän jälkeen mies kävi sitten ostoksilla hankkimassa lisää pieniä kokoja, kun lopputuloksena oli pieni vauva - ja on jotain muutakin hommaa kuin pyykin pesu).
 
Ja myös lapsen koosta, joillekin vauvoille ne ihan pienet koot menee tosi vähän aikaa ja joku vauva tarvii pienempää vaatetta paljon pidemmän ajan.
 
Oon innostunut liikaa, löytyy yhdet housut, body, pehmolelu, vaukirja paketti & siskoni on tilannut vauvakirjan :D Itselleni ostin tuon Yhdeksän kuukautta elämästäni kirjan, suosittelen!
 
Mä haluaisin vaaville kehdon, ekan kohalla ajattelin että turhaan semmosta kun on äippäpakkauksen laatikko, mut nyt haluisin kehdon! Se olis tarpeeks korkee ettei esikoinen pääse vauvaan käsiksi (ehkä? :D) ja sais olla lukitavat pyörät alla niin olis helppo liikutella eestaas. Meijän kirpalla olis yks, mut en kehtaa varaa kun sit joku ovelana huomais ja ihmettelis mitä semmosella teen :D Ja se ei oo valkoinen ja haluaisin valkoisen. Ja prinsessakatoksen. Vaikka olisi poika. :D
 
Se oli käytetty :) äiti oli käynyt ostamassa meille. Sellanen perusvalkonen mistä saa pohjan nostettua ylemmäs tai alemmas :D
 
No mut niitä saa aina maalattua yms jos siltä tuntuu :) Meilläkin siskon lasten pinnasänky ja on elämän jälkiä mut mitäpä se haittaa :D
 
Joo ja se oli kyllä ihan ku uuden näkönen :) et voipi olla että sellaseks jää. Toisaalta vois olla hauska et ois jotain väriä :D
 
Ei taida olla mitään ostettavaa.. :eek: tuplatkin tilasin keväällä, ja ollaan käytetty niitä ilman sisaristuinta.. Vaatteita on kamalasti. Öö nojoo, uus asunto ja auto pitää ehkä ostaa :D

Noista vaunuista, meillä on hauck apollo ja hauck duett -vaunut. Molemmista oon tykänny paljon :) keskustassa on aika kätevät, mutta testattiin noita apolloja myös umpimetässä ja hyvin kulki :)

Vaatteista, en myöskään paljon ostellu pieniä vaatteita viimeeks, mut n kaks viikkoa ennen neidin syntymää tilasin setin 44 cm vaatteita. Niitä sit käytettiinki ahkerasti eka kuukaus kun 50 cm olikin hirmu isoja. Neiti oli 2780 g ja 47 cm syntyessä, eli aika pieni. Keskosvaippojakin jouduttiin ostamaan muutama paketti kun ykköskoko oli aika reilu :P
 
Mä tarvisin kans tosi paljon jeesiä vaunujen valinnassa! Ilmeisesti noi Emmat ja Emnaljungat on hyviä (ainakin kun hintoja katsoo:D), mutten kyllä yhtään tiedä, että millaset sitä pitäis ostaa, jotta olis paras mahdollinen hinta-laatu-suhde ja vaunut vastais omia tarpeita mahd hyvin.. Jos meen jonnekin vaunuliikkeeseen testailemaan, pyrkiikö myyjät aina kauppaamaan ne kalleimmat vaunut, vai ymmärtävätkö he kuunnella ostajan tarpeita ja budjettia?
 
Manteliina Mie oon aina tehny taustatyöt kotona ja menny liikkeeseen niin että kaks kolme vaihtoehtoa jotka haluanhaluan, tietty testaillu muitakin, mutta sit vaan tehnyt selväks että kamala, en halua jne ni eivät tyrkytä turhaan :) Emmat on semmoset perusvaunut, Emmaljunga on suht hintavaa, varaosat kalliita verrattuna vaikka Brioon. Mä olen emmaljunga, bugaboo ja teutonia fani tällä hetkellä :) Mä lähen eka siitä että vaunut miellyttää ulkonäöllisesti ja sitten ominaisuuksiltaan. Listan tekoon vaan ja sitten kahtelee valikoimaa. Fb:ssä vaunuhullut ryhmä jossa myydään ja osataan auttaa. (Kai kirpparyhmän maininta oli sallittu?) :D
 
Mä tein esikoisen odotusaikana vauvatarvike ja vaateshoppailusta taidetta. Mulla oli kaikkee valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa :) huone remontoituna ja sitä rataa.. Kirjoittelin blogia silloin :) nyt on ehkä vähän maltillisempaa... Ehkä. Esikoisen pieneksjääneet tuli myytyä heti eteenpäin eli samahan tässä kohta edessä taas :D Muutettiin isompaan taloonkin niin olis jopa 2 huonetta mistä valita lastenhuone nro2:kai.. Pientä pintaremonttiakin siis edessä.. No mut anyway. Ostin eilen ensimmäisen härpäkkeen. Gracon sweetpeace keinun! Käytettynä kylläkin. Tutulla oli sellanen ja kuulemma oli tosi hyvä vauvannukuttaja ja laskupaikka :) en panikoi koliikkia mutta jos sellainen on, tuo kuulemma auttaa.. Meidän esikoista piti heijata aina kauheesti sylissä ja tämmönen olis ollu loistava..joten kokeillaan kakkosen kanssa nyt sitten.
 
Sit vaunuiksi mä nyt himoitsen niitä stokken Xplory yhdistelmiä ja siihen liitettävää turvakaukaloa lisäksi. Olen pitkä ihminen niin jotenkin houkuttaa toi korkeus ja se että lapsi on siinä lähempänä äitiään. Hirmu näpsäkän oloiset pelit. https://www.stokke.com/FIN/en-fi/strollers/stokke-xplory/1752.html#functions kai sitä täytyis odottaa vielä vähän ennen kuin tekee tilausta... Mut mikä näissä on kun niitä himottaa heti päästä hiplaamaan :D
 
Meillä on edelleen esikoisen jäljiltä Oran taiga?- yhdistelmärattaat.. Pitänee tarkistaa.. Ei olla myyty hirveesti tavaroitamme pois.. Nuo sai niin käytevästi sillon kasaan ja autoon mahtu peräloosteriin vielä muutakin. Esikoinen nukku ekat kuukaudet niissä, kuopus ei suostunut nukkumaan niissä ollenkaan vaan aina tuli huuto.. Nukkui kyllä sit liinassa tai ihan omassa pedissä. Sit ku sai alkaa oleen pystyssä niin alko kelvata. Mulla ei paljon muista rattaista oo kokemusta mut noi on ollu hyvät ja tukevat lykkiä täällä maalla ja kaupungilla.. Vaihdettu kyllä kaupparattaiksi sitten myöhemmällä iällä Carrano?n rattaat joissa saa kääntyvät etupyörät.
 
Meillä on tällä hetkellä emmaljungan city crossit, ollaan tykätty ihan sikana, meillä on pituuseroa miehen kanssa aika reippaasti ja hyvinpä mun parimetrinen pikkuvelikin on noiden kanssa kävelly :D Noihan me joudutaan myymään pois kyllä nyt, jos ekassa ultrassa kaikki on hyvin.
Mä himoitsin ekaks teutonian vaunuja, mutta kun käytiin niitä kattomassa ja kokeilemassa ei ne sitten istunukaan meille, eli ei kannata merkin perässä juosta vaan käydä kokeilemassa mitkä on ne omiin tarpeisiin sopivimmat vaunut! Sitten jos niistä vaunuista joutuu maksaa enemmän (emmaljunga, teutonia...) Niin on niillä yleensä myös parempi jälleenmyynti arvo kuin muilla merkeillä. Me tykättiin kovasti myös tosta emmaljungan kolmen vuoden runkotakuusta :)
Nyt mua harmittaa hirveesti, etten voi ostaa niitä vaunuja mitä haluaisin (teutonian tuplat), kun meijän kellarin ovi on niin kapea, että ne ei mahdu. Oviaukko tais olla just niiden vaunujen levynen, eli ei... Nyt etitään kompromissiratkaisua ja näyttää siltä, että emmaljungan super vikingit tulee meille tuplana, koska se nyt toimii.
Vauvalle olis myös tarkoitus osaa sellanen sängynvierussänky, esikoinen varmaan nukkuu sitten toisella puolella ja tämä pikkukakkonen minun kanssa toisella puolella. Se riippuu hirveästi siitä, kuinka paljon tuo esikoinen silloin tarvitsee meitä yöllä.
Saksasta oon kattonu sellasta settiä siis missä olis liinavaatteet patjat yms, siinä olis pyörät alla niin se kulkis näppärästi ympäri kämppääkin, mutta saas nähdä mihin päädytään :)
Jos noita vaunuja sais koeajalle, niin voisin testailla mitkä taipuu tonne meijän kellariin, ehkä mä saisin sit lisää vaihtoehtoja :D
 
Takaisin
Top