Hankinnat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ce
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Musta ne Lindexin ja H&M:n kaarituettomat imetysliivit vaikutti tosi samanlaisilta. Mutta Hennesillä ei ollut kokoja jäljellä joten ostin ne Lindexin liivit. Tosin ostin eka kokoa M ja piti käydä vaihtamassa kokoon L (ois vaan pitänyt sovittaa jo kaupassa kun kokoa pohdin mutta kun aina olen ollut pieni tissinen niin ajattelin, etten todellakaan nyt sentään L-kokoa tarvitse).

Varmaan eroja merkkienkin välillä. Mulla noi henkan menee tosiaan hyvin kokoa M. Mut ylipäätään olen järkyttynyt miten isoja kokoja jossain vaatteissa tarvitsee ostaa ja on jotenkin tosi vaikea arvioida oikeaa kokoa. Mun normi koko on yleensä M-L, joskus menee esim. paidoissa S:kin. Mulla alaosa siis isompi kuin yläosa. No kuitenkin esimerkiksi tilasin odotusajan uimapuvun kokoa XL sillä ajatuksella, et varmasti mahtuu vielä loppuun asti, mitä vielä, hyvä kun just ja just venyi mahasta riittävästi ja hirveä operaatio pukea ja riisua. Nyt tilasin itselleni odotusajan häämekon ja pelkään ettei sekään varmaan mahdu päälle vaikka taisi olla joku XXL, tarkistin sen kokotaulukon mukaan ja olin järkyttynyt. Kuitenkin olen hartioista suht kapoinen ja rinnat ei ole mitkään erityisen suuret, et pelkään et se putoaa ylhäältä mut on liian pieni mahan ja lantion kohdalta. :nailbiting:
 
Ostin imetysliivit kokoa 75G, tavallisesti olen kokoa C. Ei yhtään tunnu niin isorintaiselta, kun vatsa kulkee kuitenkin etummaisena. Äitiyspaidat ovat housujen lisäksi jääneet pieneksi. Vielä on jotain mekkomallisia paitoja, jotka venyvät vatsan yli ja mammalegginsit.
 
Mä kävin kans eilen ostamassa välilihanvoidetta eli Weledan synnytykseen valmistautumisöljyä vai mitä lie. :)
Mistä löysit sitä venytysöljyä? Meinasin vauvaöljyllä aloitella, jos ei löydy Weledaa helposti.
KappAhlista ostin puuvillaiset imetysliivit 2-packin. Kuppikoko siinä 75D, normisti about 75A tai nippanappa B. Kysyin referenssiä kaksoissiskolta, ja hyvin samoissa mennään.
 
Mistä löysit sitä venytysöljyä? Meinasin vauvaöljyllä aloitella, jos ei löydy Weledaa helposti.
KappAhlista ostin puuvillaiset imetysliivit 2-packin. Kuppikoko siinä 75D, normisti about 75A tai nippanappa B. Kysyin referenssiä kaksoissiskolta, ja hyvin samoissa mennään.

Neuvolassa suositeltiin mulle Ceridal lipolotionia, se 100 millinen on suihkepullossa ja maksoi apteekisaa alta seittemän euroa. Käy sit myös vaikka vauvalle öljyksi kylpyveteen, liukkariksi yms.

Samaan sarjaan kuuluu kans lipogeeli, jota suositeltiin nännirasvaksi - ja vissiin käy myös sit vaikka mihin muuhunkin: vauvalle, huuliin, "laastariksi", rakoilta suojautumaan jne. eikä tainnut sekään maksaa juuri mitään.

Mä taidan kallistua noihin, vaikka sitä Weledan välilihaöljyä (jösses.. :hilarious:) alkuun meinasinkin ostaa.
 
Mä näin Lifessa ja Stockalla sitä "tavallista" raskausöljyä, mutta en sitä välilihaöljyä. Katotaan mihin tuotteeseen käsi tarttuu :b
 
Mulla on yhtäkkiä alkanut pyöriin hankintojen suhteen enemmän 2v esikoiselle hommattavat jutut :D Aattelin pari jotain kirjaa, sitten aquadoodle-jutun hommata ja ehkä jotain muutkin. Ajatuksena että ne vousi ottaa aina välillä esille kun vauvalla on imetysmaratooni menossa. Ja jos vaikka nukenkin esikoiselle hankkisi mille voi vaihtaa vaippaa jne.
 
Tampereella Koskarin Lifessa ainakin oli molempia, samoin Ideaparkin Lifessä. Ja Tampereen Sokokselta löytyi molempia, sekä raskausöljyä että välilihaöljyä.
 
Voi että kun vielä asuis Tampereella. Helsingissä kun käy työssä, niin pitää laskea mitä maksaa pysäköinti, jos käy asioilla keskustassa (tulee yksittäiselle tuotteelle hintaa) ... Ostoskeskusten "lifeissä" ei ole aina niin iso valikoima.
 
Hei, pakko vielä sanoa, kun oon tässä arponut sen pumpun hankinnan suhteen, että sisko suositteli Aventin käsikäyttöistä - sanoi, että sillä on kätevä lypsää vaikka kylppärissä suihkun jälkeen, kun maito nousee paremmin lämpimässä ja voi jopa osittain olla ite myös suihkun alla, niin ei tule vilu ja saa rentoutua samalla.

Kehoitti myöa hankkimaan jotain ihan överi-luksus suihkusaippuaa ja rasvaa, jotta olis edes yksi hetki päivässä, jolloin tuntee itsensä naiseksi äitinä olon sijasta. Antaa kuulema ihan eri tavalla voimaa, kun iho om pehmeä ja tuoksuu hyvältä.
 
Ootteko kokeilleet sitä venytysöljyä? Mä hankin sen weledan ja paikat on ihan herkät! Kokeilin pariin otteeseen ja ei tee mieli venytellä yhtään! Hyi kauhee ku tuntuu oudolta ja epämiellyttävältä..Onks tää ihan normaalia? :grin:eek:
 
Miltäs viikoilta sitä sai alkaa kokeilla? Rv32? Nythän olis aika :) mä en oo kunnolla aiemmin onnistunut venyttämään, mut oon rasvaillut sillä öljyllä enemmän tai vähemmän sekä pientä venyttämistä samalla (hirveän hankala ylettyä asemiin). En tiedä onko ollut hyötyä, mutta en ole ainakaan pahasti aiemmin revennyt.

Mrs V rv 32+1
 
Vähän aiheen vierestä mut Ilyana meillä on esikoinen nyt 1v8kk ja mie en oo saanu vuoteen ja kaheksaan kuukauteen käydä rauhassa kiireettä suihkussa... :hilarious: Eli ei ois onnistunu suihkussa pumppaus täällä. Mut hyvä vinkki jos joku saa rauhassa käydä suihkussa :) Ja Aventin käsikäyttösen pumpun puolella minäkii.

Onks joku muuten löytäny mistää ohuempaa kangasta olevaa unipussia? Kun miusta kaikki on hirmu paksuja. Ohuempi ois meillä hyvä kun ei koskaan kovin viileä ole.
 
Vähän aiheen vierestä mut Ilyana meillä on esikoinen nyt 1v8kk ja mie en oo saanu vuoteen ja kaheksaan kuukauteen käydä rauhassa kiireettä suihkussa... :hilarious: Eli ei ois onnistunu suihkussa pumppaus täällä. Mut hyvä vinkki jos joku saa rauhassa käydä suihkussa :) Ja Aventin käsikäyttösen pumpun puolella minäkii.

No juu.. onhan tuota sellaisiakin juttuja kuultu, ettei siellä suihkussa saa rauhassa plla. :smug: Mutta mä elättelen ainakin näin alkuun toiveita, että joutaa isänsä nyt ainakin sen aikaa katsomaan pienen perään, että vessassa (ja suihkussa) saan edes joskus käydä ihan omassa rauhassa.
 
Voi jumpe! Kattelin nuita vauvan kotiinlähtö vaatteita valmiiks.. siis apua,miks meiän KAIKKI 50-56cm vaatteet on valkosia?! :D täytyiskö sitä vielä käyä pyörähtää vaikka kirpparilla jos löytäis vaik vähä jotai väriä.. tai no täytyis käyä kirpparilla,niitä pikkuvaatteita on kyl aivan liian vähän :(

Onneks löysin sentää toisen kotiinlähtöhaalarin ku muute seki ois ollu valkonen :D
 
IceQueen mulle tuli toi tilaamani SwaddlePod unikapalopussi tänään, joka ed. sivulla ja se on ainakin mukavan ohkaista kangasta. Jos on ompelutaitoinen niin sellainen on helppo surauttaa itsekin tai tehdä siitä unipussiversio. Mustakin noi unipussit on aivan turhan paksuja, kun meilläkin on tosi lämmintä sisällä. Eikä noi tavalliset unipussit ole aivan vastasyntyneellä mielestäni kovin käteviä muutenkaan ja kädet niissä pääsee kuitenkin heilumaan ja lyömään naamaa, joka juuri se ongelma onkin.
 
Me hankittiin tämmöinen, tosi samantyyppinen kun tuo Marras16 unipussi. On myös ohkaista kangasta, ei pitäisi tulla kuuma.
 

Liitteet

  • ltsu-harmaa.jpg
    ltsu-harmaa.jpg
    34.3 KB · Katsottu: 46
Me hankittiin tämmöinen, tosi samantyyppinen kun tuo Marras16 unipussi. On myös ohkaista kangasta, ei pitäisi tulla kuuma.

Vaikuttaa kätevältä ja menee varmaan päällä pitempäänkin kuin toi kapalounipussi. Äiti teki tosiaan esikoiselle ton tyyppisiä pari pussia ja oli just hyviä, kun sai ne kädetkin sinne pussiin. :)
 
Takaisin
Top