Hankinnat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ce
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sillon kun vauvoilla vielä kädet ovat huitoneet nukkuessa niin olen laittanut heidät kapaloon. Kapalo mun mielestä paremmin rauhoittaa kuin unipussi. Mutta tokikaan kapaloida ei voi sitten enää isompaa vauvaa. Ja vaikka suositus on nukuttaa selällään niin kyllähän esimerkiksi vatsavaivaiselle vauvalle se mahallaan nukkuminen voi olla toimivampi. Ite vaan yritän välttää sitä vatsallaan nukuttamista kun kätkytkuolemat on selkeästi yleisempiä mahallaan nukkuvilla vauvoilla.
 
Mistä mä voisin löytää mahdollisimman pienen peiton? Tulisi siis kehtoon joten se ei voi kovin iso ollakkaan.
 
Me kapaloitiin esikoista melkein ekat 3 kk. Ei vaan rauhottunut mitenkään, jos kädet pääsi huitomaan. Sen jälkeen sitten mentiin peitolla. On kyllä siitä lähtien osoittanut perineensä isältään yöhikoilun, eli potkii peiton aina päältään pois tai vähintään makaa peiton päällä herätessään :) Ja mitä viileämpi huone, sen paremmat yöunet.


piipaa 33+6
 
Mistä mä voisin löytää mahdollisimman pienen peiton? Tulisi siis kehtoon joten se ei voi kovin iso ollakkaan.

Mä tilasin Jollyroomista, 65x80 taitaa olla koko, siihen löytyi vaikka mitenkä paljon kivoja lakanoitakin samoilta sivuilta, kun lisäsi hakusanan "pussilakana" perään "vaunu" tai "kehto". Kympin maksoi, joten ei ollut investointina mitenkään järjetön.

Mä en ihan oo vielä varma, osaanko unipussia käyttää, sellainen kuitenkin on tulossa, että testaamallahan se selviää. :rolleyes:
 
Jelly_Bean, voispa vaikka toimiakin! En vaan jotenkin osaa sitoa kiinni toista :) no katotaan millainen kaveri tää tulee olemaan, voihan olla ihan eri kuin nuo edelliset.
 
706dfc8d21abe0e2a10177dcaa3303a9


Minä oon ikäni vihannut käsitöitä ja tänään sitten yllätin itseni ja väkersin vaaville unipesän <3 yllättävän työläs oli ainaki tämmöiselle "kaikkimulleheti" tyypille :D vaikka ohjeet oli siis tosi simppelit!

Pikkumyy 33+6
 
Pikkumyy, oliko sulla jostain tähän kaava ja ohje?
Itse olen lähes "ammattilainen", mutta mielellään ohjeita ja valmiita kaavoja käytän, niin ei itse tarvitse kaikkea kehitellä.
Materiaalit olen ostanut pinnasängyn pehmusteeseen, vielä kuitenkin ompelematta :)
Isosiskolle ehdotin, jos se jaksais neuloa meille sen hahtuvalankaisen kosteussuojan pinnikseen. Kun olen itse tehnyt 7 villikset, niin niitä en niin monia enää tartte!
 
Mä hain meijän turvakaukalon kaupasta, ja samalla mukaan ostin untuvakaukalopussin. Meillä ei oo lämmintä tallia ja autot on vanhoja ja vetoisia, joten päädyin lämpimään vaihtoehtoon. Ehkä tuota voi hyödyntää vaunutellessa myös, jos se äippämakuupussi on liian vilpo.
 
Nonni, nyt on meilläkin ne pirun vaunut tilauksessa. Eikä mene edes tiukille, kun toimitusaika on kuitenkin kolmisen viikkoa. :happy:

En edes ottanut niitä, jotka olin jo kertaalleen päättänyt ostavani (Kunertin Silverit).. ja joista kuosikin oli valittuna (musta valkoisella koristekuviolla). Arvoin ja pyörittelin ja ihmettelin eilen ja päädyin lopulta valitsemaan Baby-Merc Leo Kombit tummanharmaalla, osittaisella nahkaverhoilulla.

Jotenkin nuo nyt (tällä hetkellä..) vaan miellytti enemmän silmää.. isännästä ei ollut yhtään apua, sain kuulema valita itseäni eniten miellyttävät vaunut, kun hän ei sellaisia ole ikinä aikaisemmin ostanut.. haloo, enpä ole mäkään. :banghead: Mutta noilla nyt sit mennään.

Pakko lähteä kauppaan ostamaan omppupiirakka tarpeet tai ostan muuten kaikki verkkokaupat tyhjiksi - tässä on nimittäin samalla menossa sängyn, keittiönpöydän ja -tuolien vertailu. Isännälle ostin myös eilen kauan sitten lupaamani X-Boxin - rahan menoa ei näköjään voi estää. Syödään sit pari viikkoa vaikka pelkkää makaroonia. :hilarious:
 
Oletteko hankkineet imetystyynyä? Jos, niin minkä imetystyynyn? Kun mä en aiemmin ole ostanut ja nyt harkitsen sellaisen hankkivani. Onko hyviä käyttökokemuksia jostakin tietystä? :)
 
Oletteko hankkineet imetystyynyä? Jos, niin minkä imetystyynyn? Kun mä en aiemmin ole ostanut ja nyt harkitsen sellaisen hankkivani. Onko hyviä käyttökokemuksia jostakin tietystä? :)

Olen hankkinut ja on muuten aivan loistava jo ennen imetystäkin! Sen saa mukavasti jalkojen väliin yöksi ettei lonkkiin ala koskemaan ja samalla sitä pystyy halailemaan :D on ihanan muhkea. Pikku-Piia merkkisen ostin.
 
Mä löysin kirppikseltä huippukuntoisen Pikku-Piian tyynyn. Otin talteen kun oli niin halpa. Vielä en oo kokeillut mihinkään kun päällinen on silittämistä, mutta sellaisena styrox-pallerotyynynä vaikuttaa ainakin hyvin muotoutuvalta. Muuten ajattelin koettaa hyödyntää kotiin kertyneitä erinäisiä sisustustyynyjä, joista suurin osa on peräisin Ikeasta.
 
Mulla on imetystyyny olemassa, sain sen aikoinaan miehen siskolta. Mutta tosi vähälle käytölle se on mulla jäänyt, ehkä siksi että tyyny on aina jossain muualla ja mä saatan imettää missä sattuu :grin Mutta kyllä sen käyttö varmaan voi osaltaan ennaltäehkäistä niska- ja hartiavaivoja. Mullakin tyyny on tuollainen styroxpalleroa täynnä oleva niin helposti saa muotoiltua.
 
Mulla on myös imetystyyny. Tai jopa kaksi...
Toisen semmosen pienemmän L-muotosen sain ystävältä, ja toinen semmonen isompi U-muotonen tehtiin yhdessä mummin kanssa.
Aikaisempaa kokemusta mulla ei ole, mutta pian taitaa olla. :happy:
Toinen menee meillä varmaan sitte yläkertaan ja toinen alakertaan...ni on sitte molemmissa lähellä, kun tarvii.
 
Takaisin
Top