Hankinnat vauvalle

Mietittiin, että tarviiko kauheasti muuta kuin esikoiselle uusi sänky, että vanhan saa vauvalle. Mutta nuo tuplarattaat on vielä vähän kysymysmerkki? Millasilla ikäeroilla olette pärjänneet/ajatellen pärjätä ilman tuplia? Ei huvittaisi ollenkaan hommata uusia rattaita ja ikäeroa tulee 2,5v. Matkarattaat on myös, että tarvittaessa kahdet rattaat olisi käytettävissä.
 
Me lenkkeillään paljon ulkona ja edelleen 3,5v istuu välillä tuplissa, koska ei jaksais kävellä niin pitkää lenkkiä, ylipäänsä eteneminen ois niin hidasta. Ollu helppo kans lähtee kotoa esim kauppaan tai minne vaan, kun molemmat lapset saanu rattaisiin. Meidän esikoinen on kyllä aika vilkasta sorttia enkä ois pystyny yksin ikinä ulkoiluttaa koiria ilman tuplia silloin kun kuopus syntyi ja esikoinen oli 2v 2kk 😁
 
Ja en ajatellut ottaa äitiyspakkausta. Tärkeimmät on edellisestä tallessa niin ei ole järkeä hommata toisia.
 
Meilläkään tuskin tarvetta äitiyspakkaukselle, kun se esikoisesta otettiin. Mieluummin ehkä sillä rahalla hankkii sitten jotain kohdistettua tarpeellista. Esikoisen kaikki tavarat kuitenkin vielä jemmassa.
 
Me ei oteta äitiyspakkausta vaan ostetaan mieluummin jotain muuta hyödyllistä 😊 Vaatetta ym tallessa jo niin aiemmilta.
 
Me ollaan otettu äitiyspakkaus ekalle, viidennelle ja kuudennelle. Nää kaksi viimeisintä ihan vaan kuosien takia. Nyt en aikonut ottaa kun eipä siinä mitään sellaista ole mitä erityisesti haluaisin. Sen ainoan bodyn mikä miellyttää, voisin hankkia jostain kirpparilta.
 
Minulle tuli postissa kotimainen Te-Va Peitteen imetystyyny. Edellisistä olin jo laittanut pois. Näppärän kokoinen ja tukeva. Ja sai eri kankailla kuin nettisivuilla valikoimassa oli. Imetystyyny on kyllä tärkeä ollut aina alkuun.
20230203_134145.jpg
 
Mä ajattelin ottaa äitiyspakkauksen myös tälle toiselle, koska haluan säästää sieltä hänelle muistoksi joitain asioita. Pohdin myös, että onko järkeä hankkia tuplarattaita, kun esikoinen yli 3v vauvan synnyttyä.
 
Mä ajattelin ottaa äitiyspakkauksen myös tälle toiselle, koska haluan säästää sieltä hänelle muistoksi joitain asioita. Pohdin myös, että onko järkeä hankkia tuplarattaita, kun esikoinen yli 3v vauvan synnyttyä.
Tuolta riippuu paljon siitä miten paljon kuljette jalan. Seisomalauta voi olla myös toinen hyvä vaihtoehto.
 
Mä en ole hankintoja vielä tehnyt ennen kuin rakenneultra tehty ja on varmaa että lapsi on tulossa. Kaikki joudutaan aikalailla ostamaan kun viisi ja puoli vuotta ikäeroa tulee olemaan sisaruksilla.
 
Meillä ei ole vielä mitään hankittuna, enkä kuulemma saa vielä mitään hankkiakaan. 😅 Mutta ultrien jälkeen varmasti alkaa kertymään, oli mulla "lupa" tai ei 😅🤭

Oon mä katsellut vaunuja, turvakaukaloa ja sänkyä. Vaatteita vähän sivusilmällä ihmetellyt käytettynä.

Mutta kovin kaikki on muuttunut 10 vuoden aikana, kun viimeksi joutui näitä hankkimaan 😅🤣
 
Turvakaukalo meidänkin pitää hankkia, kun sen myin pois. Kaikki muu on aika hyvin tallessa, tosin imetystyyny jo aika kulahtanut.
 
Ja äitiyspakkausta vähän arvon vielä. Molemmille lapsille sen olen aikoinaan ottanut, nyt toki on vähän siinä ja tässä, että miten tehdään. 🤔 Toisaalta se hypistely on ihanaa ja oma kokemuksensa, mutta jääkö valtaosa käyttämättä niinkuin aiemminpien kohdalla..
 
Ei ole todellakaan vielä ajankohtaista, mutta onko jossain olemassa listaa siitä, mitä voi tarvita?
Mä muistaakseni keräsin omasta mielestä tärkeitä hankintoja listalle aiemmin tähän ketjuun. Meillä siis lähes kaikki löytyy valmiina jo mutta muita ajatellen tein listaa. Täytyy perushygieniatarvikkeet hankkia mutta niillä nyt ei kiire ole.
 
Isommista hankinnoista tulee mieleen
Sänky
Kaukalo
Vaunut
Sitteri
Imetystyyny (käy myös pulloruokintaan)
Rintapumppu (jos meinaa imettää)
Itkuhälytin

Pienemmistä hankinnoista
Vaipat
Hygieniatarvikkeet (pesuneste, vauvaöljy, puhdistuspyyhkeet, vanulaput jne)
Vaatteet
Nenäfriida ja keittosuolatipat
Muutama pullo
Pari tetraa maitoa varmuuden vuoksi
Harsoja

Tässä äkkiä koottua listaa. Osa meillä ainakin must have mutta ei välttämättä kaikilla. Järjen käyttö on sallittua hankinnoissa.
Mikä on kaukalo? Lisäisin ammeen ja lämpömittarin. Vielä en kyllä moneen kuukauteen ala mitään hankkimaan, mutta mulla on jo edellisestä raskaudesta kirppislöytöjä: kantoliina ja sellaisia klipsejä, joilla saa keittiön kaapinovet kiinni.
 
Mikä on kaukalo? Lisäisin ammeen ja lämpömittarin. Vielä en kyllä moneen kuukauteen ala mitään hankkimaan, mutta mulla on jo edellisestä raskaudesta kirppislöytöjä: kantoliina ja sellaisia klipsejä, joilla saa keittiön kaapinovet kiinni.
Veden lämpömittari on käsittääkseni äitiyspakkauksessa. Amme juu mutta meillä ei ole tykätty siitä vaan on käyty tavallisessa suihkussa. Kaukalo autoon, aina kun on itse käyttänyt tuota sanaa niin ei välttämättä edes hoksaa että kaikki ei ymmärrä mutta siis ihan perus turvakaukalo.
 
Aika paljon pystyy hankkimaan myös vauvan syntymän jälkeen. Meillä oli hankittuna ensimmäisen kohdalla kaikki ja vähän päälle. Ja suurin osa turhaan.. Esimerkiksi imetystyynyä en käyttänyt kuin 2 kertaa, kantoliinassa vauva ei viihtynyt yhtään ja pulloa ei huolinut kuin vasta 5kk eteenpäin. Me emme ostaneen korviketta etukäteen kun ajatus oli että imetän, ja jos se ei olisi onnistunut olisi puoliso voinut hakea sitä kaupasta ennen kotiutumistamme.
 
Takaisin
Top