Haaveena esikoinen

Kiitos vinkistä! Pitääkö siis yli 35vnäkin odottaa se vuosi ennenkuin pääsee julkiselle tsekkaa tilannetta? Oon aina ollut siinä käsityksessä, et jo puolen vuoden jälkeen voisi kysellä 🫣
Tätä itsekin olen miettinyt, onko se vasta yli 40v kun pääsee puolessa vuodessa julkiselle tutkimuksiin? Itsellä myös se 36v tullut hiljattain mittariin, ja kohta on puoli vuotta yritystäkin täynnä...
Mutta toki toivon, että tämä nykyinen kierto vielä toisi tulosta, dpo 12 menossa ja testaan vasta sunnuntaina uudelleen, jos menkat eivät ala odotetusti lauantaina. Kaikki PMS tyyppiset oireet (joita mulla ei ennen ole ollut) on nyt loppuneet, ja olo on ollut eilen ja tänään hyvin seesteinen ja rauhallinen. Välillä pientä pistelyä aika matalalla emättimen/kohdun tienoilla.

Mukava, että meitä on nyt monta piinailemassa yhtä aikaa, pidän niin sormia ristissä meidän kaikkien puolesta! Haluan nähdä mahdollisimman monta esikoisen odottajaa huhtikuisissa :red-heart:
 
Yli 40 vuotiaita ei hoideta julkisella ollenkaan eli 35v on se raja jolloin pääsee puolessa vuodessa. Tai siis 40 vuotiaille tehdään alkionsiirto jos alkioita ln pakkasessa ja itse IVF tehty aiemmin. Mutta uutena ei siis pääse julkiselle yli 40 vuotiaana hoitoon.
 
Eikun niinhän se olikin! Eli sitten meilläkin olisi reilun kuukauden päästä mahdollista olla yhteydessä ensikäynnistä.. Mietin vain, pitäisikö, tai saako, olla yhteydessä jo aikaisemmin, että saisi sen ajan siihen 6kk täyttymisen aikoihin, vai pitääkö olla se 6kk täynnä ennen kuin saa varatakaan.. Kun ajat ilmeisesti voi mennä kovinkin pitkälle, piiristä riippuen
 
Joo ilmeisesti noissa kauanko pitäs olla yritystä takana on vähä vaihtelua. pirhassa esim sanotaan näin "Kiireellisyys riippuu pariskunnan iästä. Keskimäärin odotellaan vuoden verran (ei ehkäisyä, riittävästi yhdyntöjä ovulaation aikoihin). Tutkimukset on syytä aloittaa aikaisemmin, mikäli on erityistä syytä epäillä hedelmättömyyttä tai jos naisen ikä on yli 37 vuotta."
 
En oo tänne ennen kirjoitellut. Jätettiin kumi pois kuun vaihteessa hetken mielijohteesta ennen touhuiluja ja sattumoisin silloin oli flon:n mukaan ovis.

Eilen alkoi tuhruvuoto ja tuli vähän kirkasta vertakin. Olin varma että menkat alkoi, ja olihan niiden aikakin jo alkaa lähipäivinä. Näitten menkkakipujen vuoksi otin 600 buranan.

Tänään olen pariin kertaan "tyhjentänyt" kuppia, mutta se onkin ollut tyhjä (jos vv ei lasketa). Eli mitään menkkavuotoa ei ole tänään tullut. Menkkakivutkin on poissa ja yleensä kp1 ja 2 on kovia kipujen suhteen.

Nyt testi polttelisi näpeissä, mutta varmasti parempi odottaa huomisaamuun. Jännittää.

Ikää mulla on 33v.
 
Tein cb herkän testin ja toinen viiva tuli tikkuun samantien näkyville.

(en osannut liittää kuvaa suoraan tähän).

Nyt paniikinsekaiset fiilikset. Joo, halusin tätä, mutta en ollut varautunut että tärppäisi jo tästä ekasta yk. Tai en ees ajatellut tätä varsinaiseksi yk, vaan "harjoituskerraksi".

Nyt sit saa jännätä että pysyykö matkassa. Pitää varmaan ostaa digitaalinen testi ja tehdä se muutaman pv kuluttua.

Vielä muutama vuosi sitten olin sillä asenteella, että en halua lapsia. Apua, mitä sitä on menty tekemään :D
 
Kiitos vinkistä! Pitääkö siis yli 35vnäkin odottaa se vuosi ennenkuin pääsee julkiselle tsekkaa tilannetta? Oon aina ollut siinä käsityksessä, et jo puolen vuoden jälkeen voisi kysellä 🫣
Mulla ikää 36v (pian 37v) ja olin puolen vuoden jälkeen yhteydessä julkiselle puolelle josko pääsisi jo tutkimuksiin/hoitoihin, mutta en päässyt. Vuosi pitää olla yritystä. Näin ainakin meillä.
 
ON: palasin juuri viikon vaellusreissulta, joten en ole päässyt tikuttelemaan ovista. Jos tulisi edellisten kiertojen mukaan niin eilen olisi pärähtänyt plussa. Ei ole kyllä kauheasti ollut nyt mitään ovistuntemuksia tai limoja. Eilen illalla/yöllä ehkä nippaili vatsaa, ellei johtunut jostain muusta. Alkuviikosta tuli pari buranaa otettua ja fyysistä rasitusta oli paljon. Nämähän kai voivat mahdollisesti vaikuttaa ovulaatioon. 🤔 No tänään kuitenkin päästiin touhuilemaan, joten saa nähdä. Ehkä illasta tai huomenaamusta voisi vielä tehdä ovistestin varmuuden vuoksi.
 
Mulla ikää 36v (pian 37v) ja olin puolen vuoden jälkeen yhteydessä julkiselle puolelle josko pääsisi jo tutkimuksiin/hoitoihin, mutta en päässyt. Vuosi pitää olla yritystä. Näin ainakin meillä.
Tää tuntuu kyllä tosi uskomattomalta 🙁 etenkin siinä valossa, että yli 40v ei sitten edes oteta julkiselle...
 
Tein cb herkän testin ja toinen viiva tuli tikkuun samantien näkyville.

(en osannut liittää kuvaa suoraan tähän).
Ilmeisesti kuvan pystyy lisäämään tähän suoraan vain sisäänkirjautuneena käyttäjänä. (Kannattaa tehdä käyttäjätili jos haluaa mukaan foorumin odottajien suljettuihin ryhmiin keskustelemaan!)

Ja onnea plussasta, toivottavasti pysyy matkassa. 🤩
 
Muokattu viimeksi:
Tää tuntuu kyllä tosi uskomattomalta 🙁 etenkin siinä valossa, että yli 40v ei sitten edes oteta julkiselle...
Jep, ja sitten kun monessa paikkaa hoitoihin on kuitenkin kuukausien jonot. Eli jos ottaa yhteyttä kun vuosi yritystä takana, saattaa se päästä tutkimuksiin kun on jo vuoden päälle useampi kuukausi yritystä takana
 
Vähän omaa napaa vielä perään:

Niin vain kävi että plussasin testin. (Ei ollut edes herkkä). Ihan selkeä plussa, tosin ei mikään leffaviiva. Nyt ajatukset on tosi pelokkaan toiveikkaat. Vkm kummittelee mielessä ja vähän rajoittaa, sitä miten tähän suhtaudun.
 
Onnea Mariiiia ja @Hannietta 😍 Peukut pystyssä että pysyy mukana!

Itseäkin hirvittää nuo julkisen puolen jonot jos sinne asti pitää mennä. Aloin jo harkitsemaan, että olisiko parempi mennä sitten vain suoraan yksityiselle vaikka se kauhean kallista onkin. ☹️
 
Onnea kaikille, jotka ovat kesän aikana saaneet hyviä uutisia. 💕

Meillä tuli nyt vuosi yritystä täyteen ja fiilikset on huonot. Kävin gynelläkin eikä se käynti ainakaan mitenkään parantanut mieltä. En enää jaksa oikein tikutella ovista enkä oo koko kesänä sitä bongannut. Oonko sitten ne harvat tikuttelut tehnyt väärään aikaan vai eikö sitä oo oikeasti useampaan kiertoon tapahtunut.. Alkukesästä ostin testiin Donafertyä, mutta mun oli niin vaikea juoda sitä, että ehkä siitä parin viikon epäsäännöllisestä käytöstä ei ollut mitään vaikutusta. Royal geleen testaamista oon miettinyt, kun tossa ovulaatiossa nyt tuntuu olevan ongelmaa, mutta onko sekin sitten hukkaan heitettyä rahaa.

Käynnillä gyne haastatteli perusteellisesti ja ultrasi. Kävin vastaanotolla aika lailla kierron puolessa välissä, mutta en saanut ultrasta oikein mitään irti. Gyne ei juuri puhunut mitään, tekstistä sitten luin, että toisessa munasarjassa 11mm follikkeli ja muutama pienempi, toisessa mahdollisesti pieni keltarauhanen, huono näkyvyys. Ilmeisesti ei siis mitään selkeää pco-löydöstä, vaikka itse olen sitä kovasti miettinyt. Jatkoon suositti verikokeita ja miehen spermanäytettä ja voisi tehdä sitten lähetteen julkiselle puolelle. Menin ehkä käynnille ”väärällä” asenteella. Ajattelin, että saan jonkun ovulaatiota tukevan lääkkeen ja päästäisiin uuteen vireeseen yrittämisessä, mutta eihän se tosiaan niin mennyt. Lisäksi kemiatkaan ei ehkä ihan kohdannut gynen kanssa ja kyyneleet poltti silmissä kaiken pettymyksen vuoksi jo vastaanotolla. Tuo käynti oli jo päälle 300e ja labrat puhelinaikoineen olisi varmaan 400-500e + miehen näyte päälle. Melkein 1000e siitä, että tekee lähetteen julkiselle, kun voimme toki itsekin sinne olla yhteydessä. 😬 Onko jollain tietoa, että eteneekö asiat nopeammin lähetteellä, kun tietyt tutkimukset on jo tehty vai alkaako julkisella kaikki nollasta ja tutkimukset tehdään uudelleen?

Tälläinen vuodatus tähän. Oon mielestäni pystynyt aiemmin suhtautua tähän pitkään yrittämiseen melko hyvin, mutta ton gynen jälkeen tuli kyllä pohja vastaan. Jotenkin sellainen tunne, että jos ei tässä luomusti raskaudu niin olkoon. 😭
 
Hirveesti voimia! Pitkään yrittäminen on kyllä tunteiden vuoristorataa ja usein tulee kyllä todella toivoton olo. Eli kaikki sympatiat täältä!
Hyvä että kävit gynellä vaikka teillä ei iha kemiat ehkä kohdannu. Sanoisin omasta kokemuksesta, että asiat etenee kyllä nopeammin jos saa yksityisen kautta lähetteen. Mulla lähete meni läpi alle viikossa ja ainoa asia mikä hidasti siinä vaiheessa hoitojen aloittamista oli mun epäsäännöllinen kierto. Ystävällä joka meni täysin julkisen kautta meni ensin useampi kuukausi, että sai edes ajan lääkärille, joka teki lähetteen sitten erikoissairaanhoitoon.
Labroissa tai siemiennestenäytteissä teidän ei tarvitse käydä yksityisen kautta, jos haluatte siinä säästää, ne voidaan ottaa sitten julkisen kautta. Eli siis tämän gynen pitäisi tehdä kyllä lähete ihan vaan sen perusteella, että vuosi yrittämistä taustalla :)
Jouduin itse pyytämään lähetteen tekoa, koska gyne jolla kävin oli vielä toiveikas, että luomusti voisi onnistaa, voin varmistaa, että ei olisi kyllä onnistunut 😅
Toki jos haluaa niitä ovulaatiota tukevia lääkkeitä ennen julkisen hoitoja, niitä varten pitää olla testit tehtynä ja kontrolliultra.
Tsemppiä vielä hirveesti!!

Onnea plussanneilla 🥰
 
Takaisin
Top