Haaveena esikoinen

Ihan kauhea kokemus, osanottoni❤️ Ihanaa, että ootte puolison kanssa keskustelleet ja saaneet tukea toisillenne. Hyviä puolia näissä kokemuksissa in, että parisuhde saattaa syventyä ja liimata vielä tiukemmin yhteen 😉
Ihana kiitos🥰🥰 Näin tässä on käynytkin ja ehkä se olikin tarkoitus lähentää meitä entisestään ❤️ Antaa kyllä paljon toivoa sinunkin tilanne kun tietää, että saitte loppujen lopuksi pikku nyytin syliin asti😍🌸
 
Liityn nyt tähän keskusteluun, kun en oikein tuntenut itseäni kotoisaksi tuolla kuumeilijoiden parissa. Esikoinen ollut haaveissa ja ehkäisy jätetty jo vuosia sitten pois, mentaliteetilla tulee jos on tullakseen. Noh ei ole ikinä tullut. Ei edes tärppiä. Kierto ollut aina suhteellinen säännöllinen 28-30 päivää. Tässä kierrossa ilmeisesti ovulaatio oli räjähdysmäinen, koko alakerta kramppasi suolta myöten ja jouduin makoilemaan lattialla kauan aikaa. Siitä lähtien on ollut jos jonkinlaista tuntemusta kropassa. Mies aavistellut kun olen voivotellut pahentuvaa tissien kipua, että olisi voinut tärppi käydä. Tissit kipeytyivät ihan hulluna alta ja sivuilta ja turposivat kuppikoolla. Lisäksi vatsaa on turvottanut ihan hulluna ja tietenkin vatsassa ollut jos minkälaista nipistystä/tylppää kipua yms. väsyä, voimattomuutta, jatkuvaa valkovuotoa ja aivosumua. Nyt on oireet hieman helpottaneet, paitsi turvotus ja ummetus. Tissien kipu on onneksi hieman laantuneet viikonlopusta.

Noh nyt ollaan about 24/28-30 kp. Testasin lauantaina hyvällä mielikuvituksella olevan haamun eli negan. Eilen sitten tyhmyyksissäni testasin ei herkällä testillä puhtaan negatiivisen ja nyt en sitten uskalla testata enää uudelleen, kun tuo eilinen negatiivinen oli niin kova pettymys. Olen ollut jotenkin niin varma raskautumisesta, että tuo negatiivinen oli kyllä kuin märkä rätti vasten kasvoja. Tunnen itseni aivan hulluksi. Ajattelin, että jos perjantaina uskatautuisin testaamaan uudelleen, mutta tarvitsen kuitenkin jonkinlaista tukea että saisi pääkoppansa taas kasaan.

En yleensä seuraile kiertoani tai tuntemuksia saati tikuttele tai muutakaan, mutta nyt tämä kierto on ollut niin erilainen etten vain voi olla miettimättä raskauden mahdollisuutta. Tunne on että kohtu on kiinni ja pysyy. Sellainen ettei menkat olisi hetkeen alkamassa. Sitten taas ne nega alkoi kummitella takaraivossa ja aloin epäilemään itseäni oikein toden teolla.
Voihan olla, että olet tehnyt testin vaan liian aikasin ja sen takia näyttänyt negaa. Sanoisin, että tee perjantaina uudestaan ja niinkuin @Aaltokukka sanoi niin anna vaikka miehesi tehdä se. ☺️

https://www.countdowntopregnancy.com/pregnancy-test/
Tässä hyvä taulukko joka kertoo prosentteina kuinka iso todennäköisyys milläkin DPO:illa on saada näkyviin + testiin. ☺️
 
Ihania kannustavia tarinoita ja kommentteja täällä! ♥️ täältä saa kyllä ylipäätään niin hyvää vertaistukea. Eiköhän täällä ala osallistujilla plussia tulla raskaustesteihin ennemmin tai myöhemmin. 🥰 Tuo oli kyllä helpottava ajatus, että ehkä se meille oikea vauva tule sitten kun on juuri hänen oikea aika tulla.

Meidän toinen OI epäonnistui, nyt on kp 1. Olin jo vkloppuna ihan varma, että olenkohan raskaana, kun oli pe niin kovat menkkamaiset jomotukset alavatsalla etten meinannut unta saada. La tissit kipeytyivät, mikä herätti toiveita entisestään. Siihenpä se sitten jäi, su enää rinnat vain vähän arat ja lopulta ei enää mitään tuntemuksia. Huomenna täytyy taas soitella hormonipolille uutta ultrausaikaa, ajattelin kysyä, eikö minulle ole ollenkaan tarpeen tehdä sitä munajohtimien aukiolotutkimusta. Olen ymmärtänyt, että se kuuluisi perustutkimuksiin ennen OI:oon siirtymistä? Hyvää näissä hoidoissa on onneksi se, että vihdoin kierrot on normaalin pituisia ja pms-oireita ei oikeastaan lainkaan. Akne myös parantunut täysin 😲 Nyt vielä pettymyksen tunteet kovat, mutta muutama päivä kun menee, alkaa onneksi taas toiveikkuus. Harmi vaan, että miehellä taas työreissu ehkä ovulaation aikaan.. mutta eipä näitä pitäisi näin laskeskella ja elämää on elettävä muutenkin.
 
Kiitos vastauksista ja tuosta linkistä. Rauhoitti mieltä nyt jaksaa taas uskoa tähän oloon, ettei ne mebkat olisi tulossa. Kiitos kovasti vertaistuesta! Toivottavasti kaikki saavat plussia tulevaisuudessa, ilmeisen rankkoja ja pitkiä teitä ollut. Viimevuosina on menkat kyllä alkaneet enemmän ja enemmän ottamaan koville.
 
Pidin vähän taukoa täältä ja keskityin muuhun elämään, mutta kiva lukea teidän kuulumisia. Itse olen taas tikutellut ovulaatiota. Tänään on kp 17, tuli positiivinen ovulaatiotesti ja saatiin talleteltuakin.🤞🏼Jännästi viime kuussa oli tosi paljon nipistelyä munasarjassa ja muita oireita, mutta tässä kuussa ei juuri mitään tuntemuksia. Mielenkiintoista seurailla, miten erilaisia kierrot voivat olla.
 
@Pepino sama täällä, pari kiertoa nyt ollut sellaisia ettei ole ollut niin vahvoja ovisoireita kuin yleensä. 🤔

Täällä mennään dpo 8. Yleensä menkkoja edeltävä tuhruvuoto on alkanut dpo 9. Testin aion nyt jokatapauksessa tehdä jo la dpo 10 vasten tapojani, sillä olen lähdössä risteilylle. Se olisikin sitten vasta kolmas elämäni aikana tehty raskaustesti, jännää! 🙈
 
Ihana kiitos🥰🥰 Näin tässä on käynytkin ja ehkä se olikin tarkoitus lähentää meitä entisestään ❤️ Antaa kyllä paljon toivoa sinunkin tilanne kun tietää, että saitte loppujen lopuksi pikku nyytin syliin asti😍🌸

Ihana kuulla! Toivottavasti saatte pienen nyytin syliin piakkoin 🥰
 
.@Emri Pidän peukkuja positiiviselle testille, niiden tekeminen on aina niin jännää.🤞🏼

Tässä kierrossa ei ole ollut juuri mitään valkovuotoakaan, tosin sen määrä on muutenkin vähentynyt paljon parin viimeisen vuoden aikana. Se mietityttää, mutta toivottavasti se ei liikaa haittaisi mahdollista raskautumista.
 
Vois koittaa itekkin ajatella silleen "näin on tarkoitettu"-tyyppisesti, että haikara on kyllä tulossa, mutta ei vielä. Töissä onkin yhdenlainen "projekti" minkä kesken jääminen on etukäteen jo harmittanut ja lähteminen tulee riipaisemaan sydämestä niin ehkä se on hyvä jos sitä saa työstää vielä jonku aikaa 😊 mutta siitä huolimatta työtä tehdään kyllä jokaisesta kierrosta, lottokuponkia haikarabingoon!
(siinäkö se vika onkin! 😲 pelaa kahta peliä sekasin 🤦🏻‍♀️😂)
 
Miekin tulen tänne mukaan! Olen ollut tuolla raskaaksi 2024 -ketjussa jonkun aikaa, jotain kirjotellutkin sinne. Tänään just tuntuu, että olis niin paljon asiaa. Pientä tiputtelun alkua ja mielentilana vitutus. Eli ei epäilystäkään mitä tulossa. Vähän paha mieli, vaikka yritän pysyä positiivisena. Välillä tuntuu, että universumi vaan kettuilee mulle. Tässä kierrossa meillä jäi hyödyntämättä oletetun oviksen ajankohta. No nyt tämän vuodon alun perusteella tämä kierto onkin vähän lyhyempi ja oviskin siis ollut aikaisemmin, eli kuitenkin saatiin hyödynnettyä ovisaika. Ja siltikään ei taaskaan onnistunut. Pelkkää spekulaatiota tietysti, koska en tällä kertaa ovista tikuttanut. Nyt haluan vaan että vuoto alkaa kunnolla, jotta pääsee taas yrittämään ja pettymään.
Meillä myös siis ensimmäistä yritetään 👶🏻
 
Oli muuten hyvää keskustelua jouluvauvoista muutama sivu takaperin. Itsekin olen sitä kovasti miettinyt, ja pohtinut pitääkö jättää joku yrityskierto väliin, kun toivoisin lapsen itsensä vuoksi, ettei hän syntyisi ihan jouluna. Alkukuusta ei niin olisi väliä. Nyt katsoin laskurista, että jos tästä kierrosta tärppäisi, niin laskettu aika olisi marraskuun lopussa. Hyvinkin saattaisi siis syntyä joulukuun puolella, mutta ei kuitenkaan ihan joulun alla. ♥️ Seuraavasta kierrosta voisikin tulla sitten uuden vuoden vauva, saisi jännittää kummalle vuodelle menee. 😄
 
Nyt ei ota selkoa menkoista millon ne aikoo loppua 🤷🏻‍♀️ tuli jätettyä tulppa liian aikasin pois ja meinas tulla töissä ongelmia 😅 onneksi asutaan melkein naapurissa niin mies pysty käyä nakkaan. En käytä mitään kertakäyttöstä niin tämmöset poikkeukset pääsee joskus yllättää 😬 4 päivää en muista pitkää aikaan kestäneen. Useimmin se on viime aikoina ollut enää 2. Nyt tuntuu myös vähän herkältä sisukset. Kuivuus ei koskaan oo ollu ongelma. Älytön suunnitteluvirhe noissa Nomain kuukupeissa, että niiden on pitänyt kohokirjaimin laittaa nimi kupin kylkeen. Kyllä mun sisukset meinaa tuntee kirjainten joskus raapivan.

Huomenna varmaan alottaa oviksen metsästys. Monia hyvin selitettyjä vinkkejä oon kuullu, mut ehkä helpoimmaksi koen, et alotan liuskoilla ja sit ku alkaa nousta niin varmistusta digeillä. En tiiä miten nuo digit tuntuu nyt jotenki epäinnostavilta. Liuskat on niin selkeet. Digissä vilkkuu sitä ja tätä merkkiä 😅
 
Mustakin tällä hetkellä liuskat tunrui helpommilta ku digit 😁 mulla menee vielä ikuisuus ennenkuin oviksen testaus alkaa kun se niin myöhään tullut 😅
 
Te jotka käytätte kuukuppi niin tiedoksi vaan, että tuolla yhdessä ryhmässä oli pitkään yrittänyt joka raskautui sillä. Elikkäs jos on haasteita syystä tai toisesta hyödyntää ovis niin edeltävänä iltana tai samana päivänä mies hoiti purkkiin homman kuppiin. Siitä tiivisti kiinni ja jääkaappiin. Sitten kun hyvä aika niin niitä simpoja sitten siihen kuukuppiin ja sisään. Vissiin sen jälkeen makoilemaan ja jalat ylös, että valuu varmasti sisään.😄
Tällä metodilla olen lukenut, että monella muullakin on raskaus alkanut, jos on ollut haasteita työn puolesta tai muutenkin hoitaa homma loppuun asti.
Ihan tämmöinen pieni info jos joku muukin haluu kokeilla☺.
Itse en osaa käyttää tamppooniakaan nii saatika sitten kuppia 😂 muuten olisi jo kokeiltu aikoja sitten kun välillä työvuorot haastavia tai sitten vaan kun menee liikaa yrittämisen puolelle niin ei vaan meinaa hommasta tulla mitää.🙈

Toivotaan, että kevät ja aurinko tekee ihmeitä ja niitä plussia satelisi joka puolelta kaikille🥰🌸✨
 
Ihania kannustavia tarinoita ja kommentteja täällä! ♥️ täältä saa kyllä ylipäätään niin hyvää vertaistukea. Eiköhän täällä ala osallistujilla plussia tulla raskaustesteihin ennemmin tai myöhemmin. 🥰 Tuo oli kyllä helpottava ajatus, että ehkä se meille oikea vauva tule sitten kun on juuri hänen oikea aika tulla.

Meidän toinen OI epäonnistui, nyt on kp 1. Olin jo vkloppuna ihan varma, että olenkohan raskaana, kun oli pe niin kovat menkkamaiset jomotukset alavatsalla etten meinannut unta saada. La tissit kipeytyivät, mikä herätti toiveita entisestään. Siihenpä se sitten jäi, su enää rinnat vain vähän arat ja lopulta ei enää mitään tuntemuksia. Huomenna täytyy taas soitella hormonipolille uutta ultrausaikaa, ajattelin kysyä, eikö minulle ole ollenkaan tarpeen tehdä sitä munajohtimien aukiolotutkimusta. Olen ymmärtänyt, että se kuuluisi perustutkimuksiin ennen OI:eek:on siirtymistä? Hyvää näissä hoidoissa on onneksi se, että vihdoin kierrot on normaalin pituisia ja pms-oireita ei oikeastaan lainkaan. Akne myös parantunut täysin 😲 Nyt vielä pettymyksen tunteet kovat, mutta muutama päivä kun menee, alkaa onneksi taas toiveikkuus. Harmi vaan, että miehellä taas työreissu ehkä ovulaation aikaan.. mutta eipä näitä pitäisi näin laskeskella ja elämää on elettävä muutenkin.

Ensinnäkin pahoittelut kuukautisista🙁
Meillä ei myöskään ole tehty tuota aukiolotutkimusta, enkä ymmärrä kyl että miksi sen kanssa pihtaillaan😳. Eivät nämä hoidot mitään halpoja ole, niin olis ihan kiva tietää, onko siellä kaikki edes auki vai onko muurautunu ajan saatossa umpeen🙄 mielenkiinnosta kyselen, olikos teillä letrotsolit induktiossa vai mikä valmiste?

Tsemppiä teille hoitoihin! Meillä kanssa on noiden aikataulujen suhteen ärsytystä, miehen menot on tietty ihan väärään aikaan taas tässä kuussa. Pitää toivoo, ettei ovulaatio nyt osuis sit sinne... riitaakin tästä saatu jo aikaiseksi😅
 
Te jotka käytätte kuukuppi niin tiedoksi vaan, että tuolla yhdessä ryhmässä oli pitkään yrittänyt joka raskautui sillä. Elikkäs jos on haasteita syystä tai toisesta hyödyntää ovis niin edeltävänä iltana tai samana päivänä mies hoiti purkkiin homman kuppiin. Siitä tiivisti kiinni ja jääkaappiin. Sitten kun hyvä aika niin niitä simpoja sitten siihen kuukuppiin ja sisään. Vissiin sen jälkeen makoilemaan ja jalat ylös, että valuu varmasti sisään.😄
Tällä metodilla olen lukenut, että monella muullakin on raskaus alkanut, jos on ollut haasteita työn puolesta tai muutenkin hoitaa homma loppuun asti.
Ihan tämmöinen pieni info jos joku muukin haluu kokeilla☺.
Itse en osaa käyttää tamppooniakaan nii saatika sitten kuppia 😂 muuten olisi jo kokeiltu aikoja sitten kun välillä työvuorot haastavia tai sitten vaan kun menee liikaa yrittämisen puolelle niin ei vaan meinaa hommasta tulla mitää.🙈

Toivotaan, että kevät ja aurinko tekee ihmeitä ja niitä plussia satelisi joka puolelta kaikille🥰🌸✨

Ne siittiöt kuolee siinä kylmässä. Pakastaa pitäisi niin säilyisi. Siis syväjää. Mutta tosiaan kuolee huoneenlämmössä ja jääkaapissa aika nopsaan. Jos esimerkiksi vie näytteen labraan ni se pitää toimittaa n. Tunnin sisällä ja pitää kehon lämpöisenä.
Sen tiedän kyllä että kuukuppi laitettu sisään seksin jälkeen. Ehkä auttaa, ehkä ei. Samoin sen että mies tekee purkkiin ja sieltä sitten ruiskulla heti sisään.
 
Täällä pudottiin pohjalle. En tehnyt testiä, vaikka menkat viikon myöhässä. Mulla tosi säännöllinen kierto. Aikaisemmin ei mitään tärpin tuntuistakaan näinä vuosina.. Nyt kuitenkin menkkajuilintaa ja pientä vuotoa. Kai se tyhjennys on alkanut.Aika toivoton olo, että sen pienokaisen saisi joskus syliinsä.
 
Hei kaikki, pakko purkautua. Täällä mennyt koko viikko ihan uusien tuntemusten kanssa alavatsassa. Välillä muljahtelee ja välillä vihloo. Päätä särki myös pari päivää putkeen. Ainakin luulisin, että tämmöistä ei ole ollut vielä koskaan. Vai kuvittelenko vaan... Koitan pysyä housuissani, mutta silti vahvasti tuntuu, että onnistuiko se tällä kertaa? Ei voi liikaa innostua koska se pettymys on ihan ylitsepääsemätön jos teen negatiivisen testin. Mutta koskahan sen testin uskaltaisin tehdä? Nyt on vasta 22 päivää kulunut viime vuodosta. Jos siellä nyt on joku pysyvästi kiinnittyneenä niin eipä sen testin kanssa hoppuilla tarvitsisi. Mutta on niin vaikea odottaa 😬 Nyt on ihan kunnon piinapäivät! 😅
 
Takaisin
Top