Fit mamat :)

Mites muilla kulkee treenit? Tulin just pumpista ja hyvältä tuntui. En oo joutunut painoistakaan pudottamaan sitten alun. Combatissa en oo käynyt nyt kuukauteen ja mietin, että vieläkö uskaltaisin mennä. Stepissä oon korvannut jo kaikki hypyt askeltamisella ja kyllähän samaa taktiikkaa voisi combatissakin soveltaa. Hmm.
 
Täällä treenit kulkee hyvin .  Edelleen tulee se 6-7h/vko ja päälle hyöty- ja arkiliikunta.
Tänään jäi vakipumppi välistä miehen työreissun vuoksi ja olen ollut vähän kiukkuinen. Mä niin tykkäisin käydä ja aina kun jää välistä niin tympäsee vähän.
Mä en oo löysäillyt painojen suhteen, mutta en edes tiedä omia oikeita painoja, koska aloitin pumpin raskaana ollessa. Mutta arvelisin, että painoja olisi enemmän.
Mä oon kyllä ihan koukussa pumppiin :) Käyn rmp:ssäkin vielä, vaikka ajattelin, että pian se lysti loppuu. Toki siellä mä joudun hölläämään, koska sykkeet nousee liian korkealle.
Tuota steppiä mä mietin, että pitäskö käydä ja tosiaan hypyt vain askeltamalla.
Mua hirvittää, että ehtiikö sitä töiden jälkeen enää käymään ja jaksaakokaan sitä samalla tavalla kuin ennen, vähän arvelen sen suhteen.

Vitsailin pumpin ohjaajalle viime viikolla, että jos mä lähtisin täältä synnyttämään sitten tuossa marraskuussa :) Totesi siihen, että hänen kollegansa veti synnytystä edeltävällä viikolla pumppituntia. Siinä on tavoitetta kerrakseen ;)
 
Mä oon kyllä ainakin tykännyt tuosta stepistä. Siinä pystyy tosi hyvin säätelemään sitä omaa tehoa ja kuitenkin saa hyvän hien päälle. Mua kun tökkii kävelylenkkeily, kun ei syke nouse eikä hengästytä. Viimeksi tosin menin kävelylle lähipururadalle, jossa on aika isoja mäkiä niin siellä sai edes vähän sitä fiilistä, että tässä oikeasti liikutaan. Joo, mulla on ajatusvamma kävelylenkkeilyn suhteen, kun oon aina juossut... Saan ajatukset järjestykseen juostessa, kun taas kävellessä jotenkin pää junnaa. Ehkä mä tässä raskauden aikana vielä totun kävelemiseenkin.

Mun kälykin kävi jumpassa vielä 2vkoa ennen laskettua. Saa nähdä, miten pitkään sitä itse pystyy jatkamaan, toivottavasti mahdollisimman pitkään. 
 
En minäkään kovin hengästy kävellessä ja en ota sitä yhtenä treeninä vaan lisänä päivän treeniin. Eilen kävin aamupäivällä tunnin lenkillä rattaiden ja ystävän kanssa ja illalla pumpissa. Toisaalta kun rattaiden kanssa käy lenkillä ja kun reippaasti kävelee niin kyllä se hiki lopulta tulee. Mä saatan joku päivä käydä helpost  1.5h lenkkiä ja suihkuun on mentävä sen jälkeen ennen kuin muuta pystyy ajattelemaan. Tehokasta se on silti vaikkei niin hengästykään ja mä ainakin piristyn kun saan lähdettyä johonkin ja varsinkin, jos pääsee ystävän kanssa. Matalatehoinen liikunta polttaa kuitenkin rasvaa, vaikka siis toki raskas liikuntakin. Juostessa eri lailla kun kävellessä. Mä tahtoisin juosta, mutta se nyt jää ensi kevääseen. Olen paljon juossut ja puolikkaita maratonja tuli juostua ja nytkin keväällä olisi ollut kaksi, mutta eipä niihin pystynyt osallistumaan.
Olen onnellinen, että pumppi sujuu hyvin ja olen sillä pystynyt pitämään kehoni ja ennen kaikkea mieleni vireessä :)

Mites muilla sujuu?
 
Juu salilla tulee edelleen treenailtua, ei tosin enää maksimiteholla, mut kuitenki :) Ja koitan kaa tulee lenkkeiltyä päivittäin n. 2h.. Juttelin kuntosalin pt:n kanssa, ja hänen mielestään kaikki liikkeet on sallittuja omaa kehoa kuunnellen. Tosin joissain liikkeissa on pakko soveltaa, kun ei "enää onnistu" tai maha otaa vastaan. Spinning on kuulema kans ihan turvallinen kun ottaa vähän kevyemmin, eli ei vedetä enää kieli vyön alla :D
 
Löytyykö marrasmammojen joukosta joogeja? Kävin pari vuotta sitten syksyn astangassa ja vaikka se tekikin hyvää sekä kropalle että mielelle, ei innostus säilynyt jolutauon yli. Mulla jäi 10-korttiin kertoja jäljelle ja nyt ilmoittauduin äitiysjoogaan, joka alkaa elokuun puolivälissä. Saa nähdä, millaista on ja miten pitkään nyt jaksan käydä. Luulisin, että ainakin tekisi tällaiselle rautakangelle hyvää :)
 
Minuu kiinnostais, mut mitä oon tuol meijän kuntokeskuksessa käyny kokeileen body balancee ja sit jotain joogaa, ni yhteen kertaan on jääny, ku ei kiinnostanu :S pitäs kyllä, ku on itekki nii jäykkä ku rautakanki ja nivelet/kalvot etenki olkapäissä on välillä toooosi kireellä, et sit iha normi elämäki vaikeutuu. Mut kyllä siihen pari kertaa vuoteen hierontaki auttaa.. mut jotai tuommost iha vaikka perusvenyttelyäkin pitäs harrastaa.. ja on tuolla venyttelytunteiki esim. iltaisin, mut en tiiä miks en  saa itteeni sinne... kai ku aattelen ne "turhaksi" ja et senki ajan voi ottaa ja treenata, ku et vaan makoilis lattialla venyttelemässä :D
 
Mä ajattelen kans just noin! Pitäis käydä venyttelyssä, mutta oon tainnut käydä edellisen kerran joskus tammikuussa... Oon käyny kans testaas BodyBalancea, mutta se ei oo yhtään mun juttu. Joogassa ohjaaja antoi paljon paremmin neuvoja, miten niihin asentoihin totutellaan vähitellen, kun taas Balance oli suurimmaksi osaksi yhtä tuskaa mun mielestä, kun oli nopeempi tahti.
 
Joo se body balance on liian nopeatempoinen, siks kai innostus lopahtikin heti alkuunsa.. ja toi jooga mitä kävin testaan ni ei sekään jostain syystä "auennut", jotenki huvitti vaan leikkiä jotain kobraa tms :D
 
Luultavasti mullakin ois jäänyt jooga kokeiluun ellen ois työpaikan kautta osallistunut kurssille. Siihen kun piti heti alkuun ostaa 10krt kortti niin ekat kerrat meni sisulla ja sit alkoikin jo huomata kropassa positiivia muutoksia :)
 
Meidän salilta löytyy mammajooga ja sinne aion osallistua jahka en käy enää tavan jumpissa niin ahkeraan. Se on sunnuntaina ja sunnuntaina tulee mulla jo kaksi treeniä niin ei kehtaa kolmattaa ottaa tai voishan sen toisen vaihtaa joogaksi. Vielä ei kiinnosta ns. rauhalliset lajit kun kulkee niin hyvin. Toki se tekisi hyvää keholle ja mielelle :) Ja hotjoogaa ajattelin kokeilla vielä ennen synnytystä! Nyt ne on vaan samana päivänä jumppien kanssa että jostain olisi luovuttava ta vaihdettava treenien paikkaa. Minäkö viikkotuntiorjatreenaajako :)
 
Meijän salilla ei oo mammajoogaa, mut kai sitä jossain järjestetään... se vois olla kyllä aika hauskaa :) Tai ainakin kokeilemisen arvoista... :)
 
Ihan mahtava liikuntaviikonloppu takana :) Perjantaina käytiin vanhempien kanssa Nuuksiossa retkeilemässä (aika hurjia mäkiä), lauantaina kaverin polttareissa oli afro-tanssitunti ja tänään kävin vielä testaamassa perjantaina ostamani uudet jumppakengät Combatissa. Se meni vielä kyllä ihan hyvin, kun välttelin niitä hyppyjä, mutta en oikein vapautunut, kun edellisestä kerrasta oli niin pitkä aika niin jotenkin koko ajan jännitin. En oikein osaa selittää sitä fiilistä. En tiedä tuleeko enää mentyä.
 
Minä oon käyny hotjoogassa ja oon tykänny siitä. Saa nyt loman jälkeen nähä, miten se kuumuus siellä vaikuttaa. Nyt näillä helteillä on nimittäin ollu aika tuskaa tuo oleminen. Hiki tulee jo pelkästään pienestä kävelystä koirien kanssa. Mahan kasvun myötä myös olo on älyttömän kömpelö, joten asentoihin taipuminen voi olla haastavaa :/ Mammajoogaa ois todellakin kiva kokeilla, siellä ne liikkeetkin kun on suunniteltu mahaa ajatellen ;D Nyt loman jälkeen pitäisi kyllä saada muutenkin potku persuuksiin, että sais taas ittensä salille edes vähän jumppaamaan. Onneksi on koirat niin pakostakin joka päivä tulee lähdettyä lenkille.
 
Mulla alkaa tänään nyt sitten se odotettu äitiysjooga. Voin tulla illalla raportoimaan, minkälaista oli :) Tulee kyllä kaikenlainen venyminen niin tarpeeseen, oon huomannut, että vatsa sallisi hyvin vielä kumartelut, mutta oon niin jumissa tai kankea, että alkaa siksi jo nyt tuntua hankalalta.

Eilen olin stepissä ja muuten tuntui ihan kivalta, mutta pientä kiristelyä huomasin vatsassa jossain biisissä. Oletan, että supisti. Onneksi tänään oli neuvolalääkäri niin pääsin kysymään tuosta ihan lääkäriltä ja sanoi, että hyvin voi jatkaa omien tuntemuksien mukaan, että supistelu on ihan normaalia ja vaaratonta, kunhan ei tule tiheästi. Että sen takia ei tarvitse himmata. Kysyin myös vatsalihasten treenaamisesta niin kommentoi siihen, että luultavasti ei tunnu ainakaan pitkään enää kovin mukavalta, mutta jos hyvältä tuntuu niin voi jatkaa. En oo kunnon istumaannousuja tehnytkään, mutta pienempiä rutistuksia kyllä ja vinoja vatsoja myös. Lankkua oon vielä tehnyt polvet maassa.
 
En eilen enää ollut koneella illalla, joten nyt raporttia tuosta äitiysjoogasta. Ainakin ensimmäisellä kerralla meni aika paljon aikaa puhumiseen, mutta meitä oli aika pieni ryhmä, joten oli kyllä ihan kiva kuulla, millaisia ihmisiä ryhmässä on. Aika monet olivat suht samoilla viikoilla 30 molemmin puolin. Pari viikoilla 38-39, joten nyt sitten jännätään, montako viikkoa pysyvät mukana :)

Hengitys- ja rentoutumisharjoituksia aika paljon, mutta myös venytyksiä ja syvien lihasten harjoittamista. Tuntui, ettei ehtinyt ainakaan näin ensimmäisellä kerralla paljoa, mutta kropassa oli kyllä kevyempi olo, kun lähdin joogasalilta. Yksi ihan huippu venytys ainakin tällaiselle näyttöpäätetyöläiselle oli sellainen, missä ristitään käsivarret edessä ja nostetaan ylöspäin. Venytti ihanasti yläselkää ja hartioita. Tuota kun muistaisi tehdä vaikka tässä työpäivän lomassakin...
 
Missä sitä äitiysjoogaa pidetään tai siis kuka sitä vetää?? Onkse joku kuntokeskus vai joku muu järjestäjä? Onkohan meijän kaupungissa tuommosta, vois olla kivaa kyllä :) Mä meen huomenna iha tavalliselle venyttelytunnille meijän kuntokeskuksessa, sekää ei varmasti ainkaan huonoa tee. Etenkään ku minäki teen näyttöpäätetyötä, ni täs jäykistyy ja kipeyttää kyllä jäsenensä jos ei huolehi taukoliikunnasta.
 
Ens viikon maanantaina olis tarkoitus aloittaa mammapilates. Kurssiin kuuluu 5 ohjattua tuntia. Saas nähä.. välillä tosin reipas kävelykin saa supistuksia (tosin ei kivuliaita) aikaan. Mut siellähän saa tehä omaan tahtiin ja eiköhän ohjaaja osaa hommansa. Olis varmasti vaan synnytykseen apua, kun sais vähän ohjeita lihashuollosta raskauden aikaan. Ja palautuiskin nopeampaa.. No torstaina on tulos tosin nvl lri:n tarkastus, joten pitääpä kysyä vielä sieltä  saanko osallistua.
 
ddrops, minä yritin etsiä äitiysjoogaa kesällä täältäpäin, mutten löytäny kyllä mistään. Katoin kuntokeskusten lukkareista ja sit ihan joogayhdistyksen sivuilta, mut ei sielläkään ollu mitään tietoa. Pitäs vielä käydä läpi tuo eilen tullu kansalaisopiston vihkonen läpi jos sieltä löytyisi jotain mammajumppaa, siis odotusajalle. Sit kun vauva on 3 kk:n niin, sit on äiti-lapsijumppia, ne voi olla kans ihan kivoja kokeilla.

Minä meen huomenna aamulla kuntokeskuksen hotjooga-tunnille. On ihan pakko saada venytellä, kun selkä ja hartiat on niin jumissa. Katoin myös niska-selkä-hartia jumppaa, se vois myös tehä ihan hyvää. En oo koskaan kokeillu, mut tuntiesitteessä oli, että tehdään esim keppijumppaa niin sitä vois sit hyvin kotonakin aina välillä hyödyntää tai töissä, kun paikat tuntuu menevän jumiin :)
 
Tuota äitiysjoogaa järjestää paikallinen joogasali. Sitä järjestetään aina 5 viikon jaksoina, joista jokaiseen pitää ilmoittautua erikseen. Ohjaaja sanoi, että tarkoitus olisi kyllä jatkaa ihan non-stop jouluun asti eli ettei noiden 5 viikon jaksojen väliin tule taukoa.

Ohjaaja ei ollut mikään terveydenhuollon ihminen, mutta neljän lapsen äiti ja joogannut kauan. Sanoi, että jos on vakavampia kremppoja niin kannattaa mieluummin kysyä lääkäriltä, että hän ei uskalla kommentoida ja tunnilla on todellakin lupa tehdä omaan tahtiin ja jättää vaikka kokonaan tekemättä, jos tuntuu siltä, että joku liike ei itselle sovi. Hyvin sellainen rento, salliva ilmapiiri, omaa kehoa kuunnellen.

Uskoisin, että on todellakin hyvää vastapainoa muulle liikunnalle. Nauratti, kun ohjaaja alussa sanoi, että jos tuntuu siltä, että tarvitset vain hengähdystauon ja haluat vain rentoutua koko tunnin niin sekin on ok, kun minä kuntokeskuksen jumppiin tottunut odotin jo malttamattomana, että koska ruvetaan tekemään jotain.... :D
 
Takaisin
Top