Ferritiini

Synnytyksestä on nyt neljä viikkoa ja hb oli noussut 100 --> 138. Juuri ennen synnytystä hb oli 130. Verta menetin synnytyksessä 1300ml. Olen syönyt rautaa 330mg päivässä koko kuukauden. Ferritiini oli eilen 50, voiko pitää millään paikkaansa? Crp oli normaali eli alle 3 ja hcg 5. Minulla oli raskausmyrkytys ja proteiinit edelleen +1.

Ennen raskautta ferritiini oli arviolta 30 (yliherkkyysnuha = leukkarit sotkee tulosta?). Uskon että tulos 105 oli silloin virheellinen, koska 2kk ennen sitä tulos oli 39 ja leukkarit ok jolloin aloitin rautakuurin.

Koko loppuraskauden söin rautaa 200-300mg vuorokaudessa ja hb nousi 112 --> 130. Vointi on kyllä ollut jo hyvä, mutta ponnistellessa edelleen hengästyttää/heikottaa normaalia helpommin, vaikka voi johtua huonontuneesta kunnosta (raskauden aikana liikunta vähäistä).

Eilen löytyi kohdusta residuaa ja sain siihen Cytotecit, mitään ei ole vielä tapahtunut.

Kuulemma synnytyksessä tullut kudostuho voi vääristää ferritiiniä jopa 6 kk ajan. Crp ei välttämättä ole vastaavasti koholla. Kannattaa ottaa myöhemmin uudelleen.
 
Kauanko piti olla syömättä rautaa ennen ferritiininmittausta? Joskus oli 2vkoa sääntö mutta mikäs se muutoin on? Mulla on maanantaina verikoe ja vielä perjantaina otin raudan aamulla. :facepalm: kun sain ajan vasta silloin päivällä.
 
Mulle lääkäri sanoi että ei tiedä miksi pitäisi olla ilman rautalisää kun kyse on VARASTOraudan tilanteesta. Oon ollu pari päivää ilman yleensä, mutta koskaan ei ole ohjeistettu pitämään taukoa tässä varastojen täyttövaiheessa. Tosin mä en oo käynyt millään rautaspesialistilla.
 
Oho. Työterveyslääkäri sano 2viikkoa ilman. Ja Olisko yksityisellä labraklinikalla 2päivää. Mutta kun en muista.
 
Kauanko piti olla syömättä rautaa ennen ferritiininmittausta? Joskus oli 2vkoa sääntö mutta mikäs se muutoin on? Mulla on maanantaina verikoe ja vielä perjantaina otin raudan aamulla. :facepalm: kun sain ajan vasta silloin päivällä.
"Rautahoidon aloittamisen jälkeen ferritiinipitoisuus nousee nopeasti, minkä vuoksi oikean kuvan saamiseksi on syytä pitää 1 – 2 viikon väliaika oraalisesta rauta-annoksesta plasman ferritiinin määritykseen." Näin lukee Fimlabin ohjekirjassa. Itselle myös työterveyslääkäri suositteli pitämään parin viikon tauon.
 
Rautalisä ja alkuraskaus, miten tämän kanssa nyt olikaan, saako/pitääkö käyttää edelleen? Huhti-toukokuussa multa on mitattu ferritiini kahdesti, ensin oli 111, sit välissä reilu kuukausi ja hirviömenkat ja seuraava arvo oli 84. Ihan hyvä sekin. Sen jälkeen oon syönyt satunnaisesti rautaa, muutaman kerran viikossa ja hillinnyt nuo parit menkat caprilonilla. Nyt olis rv 4+1 enkä oo ottanut rautaa pariin viikkoon. Viimeksi varmaan ennen punktiota.

Mulla on lähete loppuvuodelle taas mittaukseen, että ehkä tässä vois olla nyt hetken ilman rautatankkausta? :confused004
 
Mä kanssa havahduin tähän hommaan, kun raskaushommista aloin lukemaan samalla kun yrittäminen alkoi.

Yritys alkoi tammikuussa ja toukokuun alussa mittasin kaikki labrat omaan laskuun. Silloin ferritiini oli 54. Nyt elokuun alussa uusiksi ja arvo oli 40.

Keskenmeno varmaan tuon varaston sai tipahtamaan ja aloitin nyt syömään 100 ml/u päivässä ja joko sitten mahdollisen raskautumisen johdosta kunnallisessa saa testata tai maksan sen sitten itse parin kuukauden päästä.

D-vitamiini on noussut 47:stä 89:ään kesän ansiosta ja pian sitäkin saa syödä purkista, ettei se lähde tippumaan kovin.
 
Hei mites te joilla raskauden aikana ferrit laskenut olemattomaksi, miten se on noussut sen jälkeen?
Mulla hb nyt normaali 136 ja olo ihan hyvä, aiemmin koko raskauden oli anemia, mut ferrit oli 2kk synnytyksen jälkeen edelleen 8 vaik hb olikin noussut ja mätkin 100mg rautaa joka toinen päivä :facepalm:
Vähän kyllästyttää tää kun ei mitään varastoissa tapahdu.. Toki imetän et se varmaan osasyy :think005
 
Rautalisä ja alkuraskaus, miten tämän kanssa nyt olikaan, saako/pitääkö käyttää edelleen? Huhti-toukokuussa multa on mitattu ferritiini kahdesti, ensin oli 111, sit välissä reilu kuukausi ja hirviömenkat ja seuraava arvo oli 84. Ihan hyvä sekin. Sen jälkeen oon syönyt satunnaisesti rautaa, muutaman kerran viikossa ja hillinnyt nuo parit menkat caprilonilla. Nyt olis rv 4+1 enkä oo ottanut rautaa pariin viikkoon. Viimeksi varmaan ennen punktiota.

Mulla on lähete loppuvuodelle taas mittaukseen, että ehkä tässä vois olla nyt hetken ilman rautatankkausta? :confused004

Mä söin koko raskauden ajan, ensin 100 mg muutaman kerran viikossa ja nostin loppua kohti kunnes 200 mg joka päivä. Ferritiini pysyi n. 60 koko ajan, Hb oli ennen raskautta 150 ja raskauden ajan 135. Sektiosta nyt kuukausi ja siinä meni verta jonkun verran, joten napsin ainakin tuon purkin loppuun ja otan verikokeet joskus loppuvuodesta. Jälkitarkastuksessa toki katotaan Hb.

Uskon että sullakin lähtee ferritiini putoamaan nyt raskausaikana ellet ota rautaa. Hb:n putoaminen on fysiologinen ilmiö ja sinänsä ok, kunhan ei mene anemian puolelle. Jos anemia tulee, silloin on toki rautavarastotkin olemattomat.
 
Mä olen löytänyt paljon hyvää tietoa lääkäri Ilona Ritolan kirjoituksista, suosittelen tutustumaan. Kyseenalaistaa ihan pätevin perusteluin esimerkiksi tuon raudan joka toinen päivä ottamisen.
 
Muokattu viimeksi:
Rautalisä ja alkuraskaus, miten tämän kanssa nyt olikaan, saako/pitääkö käyttää edelleen? Huhti-toukokuussa multa on mitattu ferritiini kahdesti, ensin oli 111, sit välissä reilu kuukausi ja hirviömenkat ja seuraava arvo oli 84. Ihan hyvä sekin. Sen jälkeen oon syönyt satunnaisesti rautaa, muutaman kerran viikossa ja hillinnyt nuo parit menkat caprilonilla. Nyt olis rv 4+1 enkä oo ottanut rautaa pariin viikkoon. Viimeksi varmaan ennen punktiota.

Mulla on lähete loppuvuodelle taas mittaukseen, että ehkä tässä vois olla nyt hetken ilman rautatankkausta? :confused004
Oman tilanteen pohjalta sanoisin että älä lopeta rautaa jos vaan pystyt syömään sitä alkuraskaudessa. Mutta tämä on vain omaa mutua enkä ole ammattilainen. Se vaan on niin hanurista kun ne arvot sit tippuu keskiraskaudessa ja sit epätoivoisesti yrittää rautaa syömällä saada sitä arvoa nousemaan samalla kun vauva vaan ottaa enemmän ja enemmän itselleen.. :rolleyes:

Hei mites te joilla raskauden aikana ferrit laskenut olemattomaksi, miten se on noussut sen jälkeen?
Mulla hb nyt normaali 136 ja olo ihan hyvä, aiemmin koko raskauden oli anemia, mut ferrit oli 2kk synnytyksen jälkeen edelleen 8 vaik hb olikin noussut ja mätkin 100mg rautaa joka toinen päivä :facepalm:
Vähän kyllästyttää tää kun ei mitään varastoissa tapahdu.. Toki imetän et se varmaan osasyy :think005
Hei mitä rautaa sä syöt kun imetät? :) Havahduin yhtäkkiä siihen että tätä raudansyöntiä pitäis varmaan jatkaa synnytyksen jälkeenkin, mutta aika varmasti vauva saa raudasta mahaoireita..
 
Oman tilanteen pohjalta sanoisin että älä lopeta rautaa jos vaan pystyt syömään sitä alkuraskaudessa. Mutta tämä on vain omaa mutua enkä ole ammattilainen. Se vaan on niin hanurista kun ne arvot sit tippuu keskiraskaudessa ja sit epätoivoisesti yrittää rautaa syömällä saada sitä arvoa nousemaan samalla kun vauva vaan ottaa enemmän ja enemmän itselleen.. :rolleyes:

Hei mitä rautaa sä syöt kun imetät? :) Havahduin yhtäkkiä siihen että tätä raudansyöntiä pitäis varmaan jatkaa synnytyksen jälkeenkin, mutta aika varmasti vauva saa raudasta mahaoireita..

Joo no meillä koliikki ja mä syön Maltoferin tablettimuotoista rautaa. Se on nostanut nyt vasta rauta-arvoja, raskauden aikana ne vaan tippu ja tippu vaikka mitä vetelin :hilarious:
Mut aiheuttaa meillä vähiten mulle itelleni vatsaoireita ja vauvalle.
 
Okei! :) Hyvä että ovat nyt nousussa kuitenkin. :playful: Ajattelin että voiskohan se suihke olla kokeilemisen arvoinen juttu. :think005 Tai sit vaan jatkan tuota Ferrodania ja katson mitä vauvan masu tykkää..
 
Apua! En ole tullut edes ajatelleeksi, mitä rauta tekee vauvan vatsalle. :facepalm: Esikoisella ainakin oli kovin herkkä vatsa imetyksen alussa...

Raskaana on ollut välillä haastavaa syödä rautaa ja viimeksi hemoglobiini oli alle 110. Ferritiini on mitattu viimeksi juuri ennen raskautta ja taisi olla 35 reilun puolen vuoden tankkauksen jälkeen. Kannattaa kyllä syödä rautaa raskausaikana, jos vaan pystyy.
 
Ei ollut tullut mieleenkään että rauta voisi vaivata vauvan vatsaa. Onneksi ei hirveästi vatsavaivoja ole ollutkaan ja aloin syödä rautaa jo sairaalassa synnytyksen jälkeen. Kiikuttivat heti pillerin, kun olivat mitanneet hemoglobiinin, joka olikin alle sadassa. Nyt on puoli vuotta mennyt.
 
Ferrit viime mittauksessa alle 10 ja anemia, mitenhän arvojen nousua voisi tukea ruokavaliolla, jos ei syö lihaa? Olen vähentänyt maitotuotteiden kulutusta, kahvia menee enää kuppi päivässä. Rautalisää syön.

Onko kenelläkään ollut Caprilonista hyötyä runsaan kuukautisvuodon hillitsemiseksi? Voiko noita syödä, jos on raskaustoive?

Harmittaa, kun en saanut ferritiinimittausta ennen kuin arvot menivät niin huonoiksi kuin ne ovat nyt.:sad-face:
 
@Mew mulla on käytössä caprillon ja siitä mulle ei ainakaan sanottu että vaikuttaisi mitenkään raskautumishaaveisiin vaikka täysin selväksi silloin tein että se on meidän päämäärä :) Mulla se on toiminut ja niukentanut vuotoa kyllä, aluksi hitaasti mutta muuten oon ollut tyytyväinen ja jatkan ehdottomasti käyttöä :)
 
Takaisin
Top