Esittelyt

Ehdottomasti jutellaan lisää Kaakaotaivas! Vertaistuki on tärkeetä ettei yksin näitä mieti. Tuntui ettei lääkäreillä ollut muuta tietoa kuin joku vanha tutkimus jostain vuodelta 2012.. eivätkä osanneet oikein kommentoida enempää. Missä voisimme jatkaa keskustelua tarkemmin?
 
Sannaemilia, minullakin mies vielä töissä Helsingissä ja asuukin siellä. Saa nähdä löytyykö työtä lähempää Tamperetta. Ala on sellainen, ettei paikkoja kasva puissa. Täytän tänä vuonna 40 ja vanhemmat lapset ovat jo teinejä, siksi tuntuu, kuin aloittaisi alusta. Miehelle tämä on esikoinen.
 
Hei kaikille!
Plussauksesta lähtien olen lueskellut näitä foorumin keskusteluja ja nyt uskaltauduin rekisteröityä tänne. Olen 28-v ensiodottaja Vantaalta. Aviomies on 29-v. Kahdestaan ollaan oltu ja asuttu jo vuosia ja viime syksynä annettiin vauvalle lupa tulla.
 
Sannaemilia, minullakin mies vielä töissä Helsingissä ja asuukin siellä. Saa nähdä löytyykö työtä lähempää Tamperetta. Ala on sellainen, ettei paikkoja kasva puissa. Täytän tänä vuonna 40 ja vanhemmat lapset ovat jo teinejä, siksi tuntuu, kuin aloittaisi alusta. Miehelle tämä on esikoinen.

Tätä on vissiin liikkeellä. Tampereella asutaan, mies käy Espoossa töissä (tai reissaa pitkin maata) eli on käytännössä viikot poissa aika usein, itsellä toimisto Riihimäellä vaikka teenkin paljon etänä. Työ lähempänä Tamperetta ois ainakin miehelle kova juttu...

Edit. Nyt vasta hokasin että ollaan lokakuisissa (kun itse kirjottelen lähinnä syyskuisiin), ilmankos ei aiemmin ollut rekisteröinyt tamperelaisia nimimerkkejä :)
 
Heips!
Myö asutaan Kuopiossa.
Olen 35v. ja savosta olisi ihana löytää odottajakavereita. :)
 
Muokattu viimeksi:
Kirjoitellut jo olenkin, mutta esittelyt puuttuu. :) Eli 33v pk-seudulta ja esikoista odotellaan. Yhteinen osoite miehen kanssa vielä puuttuu. Tällä hetkellä siis molemmilla omat asunnot ja vielä eri kaupungeissa. On sopinut meille hyvin, kun molemmat tykkää omasta tilasta. Nyt on kuitenkin yhteisen kodin etsintä meneillään ja tietysti toivotaan, että sellainen tässä kesän aikana löytyy. Nähtäväksi jää kuinka käy.
 
Minäkin voisin esittäytyä. Olen muutaman vuoden yli 30v. Olemme aviomieheni kanssa olleet yhdessä n. 15 vuotta, yrittäjiä molemmat.
Meillä on yksi esiteini-ikäinen poika ja toinen viisivuotias, poika hänkin. Meillä on myös reilu vuoden ikäinen koira.
Vauva uutinen tuli jokseenkin yllättävän nopealla aikataululla omista suunnitelmista mutta oikein hyvin kävi näin.
Laskettu aika on 31.10
 
Olenpas unohtanut itseni esitellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)
Eli täytän kohta 27-vuotta, asumme puolisoni kanssa Kainuussa eli oikeestaan keskellä ei mitään :D Avopuolisoni on kohta 35v, molemmille tämä lapsi, jota pitkään toivoimme ja nyt viimein odotamme saapuvaksi, on esikoinen. Uusien ihmeiden edessä siis molemmat ollaan :happy: Koiria meillä on 2 kappaletta mukana odotuksessa. Laskettu aika 24.10.
 
Minäkin taidan esitellä itseni jos innostun kirjoittelemaan, kun nyt liityin foorumille! Eli olen 26, asutaan avomiehen kanssa Kajaanissa ja esikoinen tulossa marraskuun alussa (la 4.11.). Muutin Kajaaniin miehen perässä enkä tunne täältä oikein ketään, niin toivon että foorumilta löytyis vertaistukea ja juttuseuraa, kun kaikki on tässä ensimmäisessä raskaudessa niin uutta, jännää ja pelottavaakin!

PS. Hölmöyksissäni kirjotin tän näköjään lokakuun ryhmään, vaikka toki tarkoitin marraskuun puolelle laittaa, pahoitteluni...
 
Muokattu viimeksi:
Päädyin tänne foorumille vasta nyt, raskaus lähentelee pikkuhiljaa puolta väliä. Minä olen pian 32v ja aviomieheni täyttää kesällä 33v. Tämä on minulle toinen lapsi ja miehelle kolmas. Meillä siis asuu minun ja miehen lisäksi 1v4kk tyttäremme, viikonloppuisin ja Loma-aikoina meillä majailee myös miehen 10v tytär. Kaiken kaaoksen kruunuksi meillä majailee vielä kaksi kissaa. :)

Yhteisille lapsillemme olisi tulossa 1v9kk ikäero. Olen nyt rv 19+0.

Asumme pk-seudulla.
 
Takaisin
Top