Esittelyt
- Ketjun aloittaja Eliza79
- Aloituspäivämäärä
AnneM
Vauhtiin päässyt keskustelija
Heipparallaa vaan kaikille. Täällä 34v, Tampereelle juuri muuttanut kahden pikkuprinsessan äiti. Mies (35v) sulattelee vielä tätä raskausasiaa ja 2013 ja 2015 syntyneet neitoset pitävät kiireisenä, joten en itsekään ehdi liiaksi tulevaisuutta stressaamaan. Ei tosiaan arvattu, että heti tärppäisi kun varsinkin esikoista piti yrittää niin kauan ja hartaasti. Vähän apuakin siinä lopulta tarvittiin. Kiitollisin mielin tässä nyt siis mennään ja toivotaan, että syliin tulisi pieni nyytti sitten lokakuussa.
emssi
Jostain jotain jo tietävä
Moikka! Mun stoorini tälle palstalle päätymiseen on ehkä vähän normistapoikkeava, ja toivon etten tällä aiheuta pahaa mieltä kenellekään!
Olen 26v naisenalku hämeestä, enkä ole koskaan halunnut lasta. Olen ikäni vannottanut perheelleni, kumppaneilleni ja ystävilleni, etten tule ikinä lapsia hankkimaan. En ole koskaan edes pitänyt lapsista. Ehkä olen ollut liian itsekäskin ajattelemaan asiaa edes sen enempää, kaikki haaveeni ja tavoitteeni elämälle on pyörinyt minäminä-akselilla, elämäni tärkein juttu oli treenaaminen ja suurin haave päästä loistamaan fitness-lavoille.
Sitten koitti päivä kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestini. Turha varmaan edes mainita, ettei raskaus ollut suunniteltu, ja olin plussasta todella shokissa ja itkin hysteerisesti melkein tunnin. Lähes heti mulle oli kuitenkin selvää, että abortti ei ole vaihtoehto, vaikka elämäntilanteeni onkin hieman vaikea. Heti ensiplussasta koin vahvan yhteyden siihen pieneen riisinjyvään vatsassani ja olin valmis tekemään kaikkeni, että sillä olisi hyvä olla. Olen viimeisen puolentoista viikon aikana kasvanut henkisesti enemmän kuin koskaan. Olen oppinut valtavasti rakkaudesta, huolenpidosta, välittämisestä ja ennenkaikkea empatiakyvystä ja epäitsekkyydestä. Tämä pieni alkio on jo ensiviikkojensa aikana opettanut minulle enemmän kuin kukaan koskaan.
Tämä raskaus ei ole se, mitä halusin, mutta se on ehdottomasti se, mitä haluan. Olen kantanut valtavat määrät huolta ja itkenyt lukuisia kyyneleitä pelosta ja huolesta siitä, että jos pienellä ei olekaan kaikki hyvin. Äidinrakkauteni on herännyt, ja tiedän, että tulen rakastamaan tätä pientä enemmän kuin mitään. Koen, että tämä on mun mahdollisuus, mun tilaisuus. Saada oma lapsi, nyt tai ei koskaan.
Tiedän, että monien tie tälle palstalle on pitkä ja kivinen ja lapsi on hartaasti toivottu ja haluttu. Ajoittain tunnen syyllisyyttä siitä, että olen tässä tilanteessa haluamattani, ja pelkään, etten ansaitse tätä. Maailmani on kuitenkin mullistunut ja tämä lapsi on nyt se mitä kaikista eniten haluan
Olen 26v naisenalku hämeestä, enkä ole koskaan halunnut lasta. Olen ikäni vannottanut perheelleni, kumppaneilleni ja ystävilleni, etten tule ikinä lapsia hankkimaan. En ole koskaan edes pitänyt lapsista. Ehkä olen ollut liian itsekäskin ajattelemaan asiaa edes sen enempää, kaikki haaveeni ja tavoitteeni elämälle on pyörinyt minäminä-akselilla, elämäni tärkein juttu oli treenaaminen ja suurin haave päästä loistamaan fitness-lavoille.
Sitten koitti päivä kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestini. Turha varmaan edes mainita, ettei raskaus ollut suunniteltu, ja olin plussasta todella shokissa ja itkin hysteerisesti melkein tunnin. Lähes heti mulle oli kuitenkin selvää, että abortti ei ole vaihtoehto, vaikka elämäntilanteeni onkin hieman vaikea. Heti ensiplussasta koin vahvan yhteyden siihen pieneen riisinjyvään vatsassani ja olin valmis tekemään kaikkeni, että sillä olisi hyvä olla. Olen viimeisen puolentoista viikon aikana kasvanut henkisesti enemmän kuin koskaan. Olen oppinut valtavasti rakkaudesta, huolenpidosta, välittämisestä ja ennenkaikkea empatiakyvystä ja epäitsekkyydestä. Tämä pieni alkio on jo ensiviikkojensa aikana opettanut minulle enemmän kuin kukaan koskaan.
Tämä raskaus ei ole se, mitä halusin, mutta se on ehdottomasti se, mitä haluan. Olen kantanut valtavat määrät huolta ja itkenyt lukuisia kyyneleitä pelosta ja huolesta siitä, että jos pienellä ei olekaan kaikki hyvin. Äidinrakkauteni on herännyt, ja tiedän, että tulen rakastamaan tätä pientä enemmän kuin mitään. Koen, että tämä on mun mahdollisuus, mun tilaisuus. Saada oma lapsi, nyt tai ei koskaan.
Tiedän, että monien tie tälle palstalle on pitkä ja kivinen ja lapsi on hartaasti toivottu ja haluttu. Ajoittain tunnen syyllisyyttä siitä, että olen tässä tilanteessa haluamattani, ja pelkään, etten ansaitse tätä. Maailmani on kuitenkin mullistunut ja tämä lapsi on nyt se mitä kaikista eniten haluan
Hyppään nyt ketjuihin mukaan uhkarohkeasti, vaikka tänään vasta DPO 11.
Minä olen 26 ja mies täyttää tänä vuonna 31 vuotta. Meille syntyi esikoistyttö 4/-17 ja lupa sisarukselle on annettu heti esikoisen syntymän jälkeen. Marraskuussa saatiinkiin tikkuun maagiset kaksi viivaa, mutta se raskaus meni kesken joulukuussa rv 6+5, tämän takia tulevaisuus jännittää, mutta jotenkin tästä raskaudesta on paljon varmempi ja parempi fiilis... Jos kaikki menee hyvin, meidän lapsille tulee ikäeroa 1 v ja 6kk. :) Ja ollaan Joensuusta kotoisin.
Minä olen 26 ja mies täyttää tänä vuonna 31 vuotta. Meille syntyi esikoistyttö 4/-17 ja lupa sisarukselle on annettu heti esikoisen syntymän jälkeen. Marraskuussa saatiinkiin tikkuun maagiset kaksi viivaa, mutta se raskaus meni kesken joulukuussa rv 6+5, tämän takia tulevaisuus jännittää, mutta jotenkin tästä raskaudesta on paljon varmempi ja parempi fiilis... Jos kaikki menee hyvin, meidän lapsille tulee ikäeroa 1 v ja 6kk. :) Ja ollaan Joensuusta kotoisin.
Jansku82
Vauhtiin päässyt keskustelija
Olen 35-vuotias ja avomies on vuotta minua nuorempi. Meillä on myös 6-vuotias poika ja 3-vuotias tyttö. Asutaan Etelä-Karjalassa ja opiskellaan kumpikin eri aineiden opettajiksi, mies ammatillisen puolen ja minä yliopistossa. Tuo opiskelu on mulle sellainen suuri haave jota toteutan ja siksi joudun olemaan toisella paikkakunnalla välillä useitakin päiviä ja öitä putkeen. Onneksi mies tukee minua valtavasti ja nostan hattua, kun hän hoitaa lapsia täällä yksin niin paljon oman opiskelunsa ohella, vaikka koti onkin nyt sitten kuin pommin jäljiltä. Tämä yllätysvauva nyt aiheuttaa vähän mutkia matkaan, vaikka oli kyllä hartaasti toivottu, ajankohtaa ei vaan ollut vielä päätetty. Meillä raskautuminen ei ole ennen käynyt helposti ja mulla monta todettukin pco, joten tästä ei voi olla kuin onnellinen. Toivottavasti saan sitten opinnotkin vielä valmiiksi, kun ikää alkaa jo olla. Ensi vuosi olisi kandivuosi.
Minä olen 20 ja mieheni 24. Asumme Keski-Suomessa. Minulla on entisestä suhteesta 02/15 syntynyt poika ja miehellä entisestä suhteesta 04/13 poika ja 08/14 tyttö. Olen opiskelija ja valmistun toukokuussa 2018 merkonomiksi. Mies on töissä.
Poikani, kohta kolme vuotta aloittaa päiväkodissa ensi viikolla. Hirmu jännää!
Poikani, kohta kolme vuotta aloittaa päiväkodissa ensi viikolla. Hirmu jännää!
Moi! Minä olen 29. Asutaan Uudellamaalla mieheni kanssa. Molemmat työssäkäyviä ja lapsi ollut toiveissa 11/2015 asti. Yksi kkm ollut välissä ja nyt toiveissa että kaikki menisi viimein hyvin. Raskaus alkoi toisella letrosolikierrolla.
Naksutiili
Asioista perillä oleva
Ihanan aito teksti. Voin sanoa että moni ketkä on toivonut lasta pitkään pelkää myös hitokseen ja tunteet laidasta laitaan käy läpi. Äitiys on kyllä todella kasvattava kokemusMoikka! Mun stoorini tälle palstalle päätymiseen on ehkä vähän normistapoikkeava, ja toivon etten tällä aiheuta pahaa mieltä kenellekään!
Olen 26v naisenalku hämeestä, enkä ole koskaan halunnut lasta. Olen ikäni vannottanut perheelleni, kumppaneilleni ja ystävilleni, etten tule ikinä lapsia hankkimaan. En ole koskaan edes pitänyt lapsista. Ehkä olen ollut liian itsekäskin ajattelemaan asiaa edes sen enempää, kaikki haaveeni ja tavoitteeni elämälle on pyörinyt minäminä-akselilla, elämäni tärkein juttu oli treenaaminen ja suurin haave päästä loistamaan fitness-lavoille.
Sitten koitti päivä kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestini. Turha varmaan edes mainita, ettei raskaus ollut suunniteltu, ja olin plussasta todella shokissa ja itkin hysteerisesti melkein tunnin. Lähes heti mulle oli kuitenkin selvää, että abortti ei ole vaihtoehto, vaikka elämäntilanteeni onkin hieman vaikea. Heti ensiplussasta koin vahvan yhteyden siihen pieneen riisinjyvään vatsassani ja olin valmis tekemään kaikkeni, että sillä olisi hyvä olla. Olen viimeisen puolentoista viikon aikana kasvanut henkisesti enemmän kuin koskaan. Olen oppinut valtavasti rakkaudesta, huolenpidosta, välittämisestä ja ennenkaikkea empatiakyvystä ja epäitsekkyydestä. Tämä pieni alkio on jo ensiviikkojensa aikana opettanut minulle enemmän kuin kukaan koskaan.
Tämä raskaus ei ole se, mitä halusin, mutta se on ehdottomasti se, mitä haluan. Olen kantanut valtavat määrät huolta ja itkenyt lukuisia kyyneleitä pelosta ja huolesta siitä, että jos pienellä ei olekaan kaikki hyvin. Äidinrakkauteni on herännyt, ja tiedän, että tulen rakastamaan tätä pientä enemmän kuin mitään. Koen, että tämä on mun mahdollisuus, mun tilaisuus. Saada oma lapsi, nyt tai ei koskaan.
Tiedän, että monien tie tälle palstalle on pitkä ja kivinen ja lapsi on hartaasti toivottu ja haluttu. Ajoittain tunnen syyllisyyttä siitä, että olen tässä tilanteessa haluamattani, ja pelkään, etten ansaitse tätä. Maailmani on kuitenkin mullistunut ja tämä lapsi on nyt se mitä kaikista eniten haluan
Fuego
Puuhakas puhuja
Terve kaikille :) Täällä kirjoittelee 30v oululainen! Perheeseen kuuluu mies ja esikoinen 5/17. Kovasti ollaan toivottu plussaa heti esikoisen syntymän jälkeen ja nyt 9kk jälkeen viimein plussa ilmestyi testiin! Imetyksen oon lopettanu noin 5kk sitten! Kovasti toivon, että tämä pysyisi mukana!
RockQueen
Vauhtiin päässyt keskustelija
Moi kaikille!
Olen 31v, elän avioliitossa, muutimme Kymenlaaksoon syksyllä ja ennestään on 11/16 lapsi. Perheeseen kuuluu myös kaksi kissaa. Palasin töihin syyskuussa ja olen kyllä viihtynyt todella hyvin. Nyt kuitenkin seuraava mammaloma siintää jo tulevaisuudessa. Imetän edelleen.
Lapsien toivottu syntymisaikataulu on puhuttu miehen kanssa jo hyvissä ajoin, mutta se jääkö tämä lokakuinen viimeiseksi ei ole vielä tiedossa. Ikäero tulee olemaan siis pienesti vajaat 2v. Itse olen aina halunnut kolme lasta mutta mies ollut kahden kannalla. Hiljalleen lämmennyt kyllä ajatukselle vaikka toki esim kolme turvaistuinta autossa samaan aikaan tuo pieniä rajoituksia. Luulen että tiedämme lapsen synnyttyä puuttuuko palapelistä vielä yksi palanen
Edellisessä raskaudessa tykkäsin täällä kirjoitella erityisesti alkuraskauden aikana kun ei paljastumisen pelossa uskaltanut Facebookin odotusyhteisöihin liittyä.
Olen 31v, elän avioliitossa, muutimme Kymenlaaksoon syksyllä ja ennestään on 11/16 lapsi. Perheeseen kuuluu myös kaksi kissaa. Palasin töihin syyskuussa ja olen kyllä viihtynyt todella hyvin. Nyt kuitenkin seuraava mammaloma siintää jo tulevaisuudessa. Imetän edelleen.
Lapsien toivottu syntymisaikataulu on puhuttu miehen kanssa jo hyvissä ajoin, mutta se jääkö tämä lokakuinen viimeiseksi ei ole vielä tiedossa. Ikäero tulee olemaan siis pienesti vajaat 2v. Itse olen aina halunnut kolme lasta mutta mies ollut kahden kannalla. Hiljalleen lämmennyt kyllä ajatukselle vaikka toki esim kolme turvaistuinta autossa samaan aikaan tuo pieniä rajoituksia. Luulen että tiedämme lapsen synnyttyä puuttuuko palapelistä vielä yksi palanen
Edellisessä raskaudessa tykkäsin täällä kirjoitella erityisesti alkuraskauden aikana kun ei paljastumisen pelossa uskaltanut Facebookin odotusyhteisöihin liittyä.
Heipä hei!
Minä 28v ja mies 28v. Perheeseen kuuluu esikoispoika 7/16 ja pieni karvavauva koiramme. Pk-seudulla asumme.
Eilen plussattu toisesta. Uhkarohkeasti liityn jo joukkoonne :) 18kk on toista toivottu, mutta yrittämään päästy vasta puolivuotta sitten kierron alkaessa. Imetys ehkäisi tehokkaasti. Kierto myös ollut todella sekaisin, mutta nyt vihdoin plussa
Minä 28v ja mies 28v. Perheeseen kuuluu esikoispoika 7/16 ja pieni karvavauva koiramme. Pk-seudulla asumme.
Eilen plussattu toisesta. Uhkarohkeasti liityn jo joukkoonne :) 18kk on toista toivottu, mutta yrittämään päästy vasta puolivuotta sitten kierron alkaessa. Imetys ehkäisi tehokkaasti. Kierto myös ollut todella sekaisin, mutta nyt vihdoin plussa
27- vuotias pohjois-pohjanmaalainen täällä hei Ensimmäistä lasta odotetaan, mies 28. Perheeseen kuuluu myös koiravauva jonka otimme kun lasta ei alkanut kuulua. Ja samantien tärppäsi kun tämä karvavauva saapui taloomme ❤ Yli vuosi on lasta toivottu. Nyt pelottaa ja jännittää pysyykö matkassa, toivottavasti kaikilla meillä pysyy ❤ Olen onnesta sekaisin!
Mjais
Jostain jotain jo tietävä
Olen 28-vuotias ja mieheni muutaman vuoden vanhempi, asumme pääkaupunkiseudulla. Naimisiinmenon jälkeen mies alkoi melko nopeasti haaveilemaan vauvasta, minulla meni vähän pidempi aika lämmetä ajatukselle. Sitten päätimme 2017 loppuvuodesta jättää ehkäisyn pois kriiseiltyäni muutaman viikonlopun ihan hullun lailla pelkoani vauvan tuloon liittyvästä elämänmuutoksesta. Tuntui, että kun oli rauhassa asiaa prosessoinut ja koki itse olevansa valmis, niin sitten aloinkin alusta alkaen tosi suunnitelmallisesti hakea tietoja, selvittää kiertoa ja ovulaatiota, ja tahdistaa yrityskertoja jne. Teen projektityötä, ja taidan suhtautua tähänkin "projektiin" samalla systemaattisuudella :) Kolmas kerta toden sanoi, ja nyt ollaan rv 7+0. Ylihuomenna ensimmäinen jännitys päättyy, kun menemme varhaisultraan - mies on ihan täpinöissään, eikä kuulemma usko, että siellä mitään on, ennen kuin itse näkee! :)
Kirjotellaan tännekkin nyt esittely.
Olen 22v ja mieheni 27v perheeseemme kuuluu esikois poika 12/16 sekä minun 5vuotias kissa :)
Takana meilä on raskaudenkeskeytys 12/17 trisomia 13 löytymisen takia..
Aavistelen pahaa kun nyt tärppäsi heti ensimmäisestä niin hyvin varovaisesti olen täällä mukana..
Olen 22v ja mieheni 27v perheeseemme kuuluu esikois poika 12/16 sekä minun 5vuotias kissa :)
Takana meilä on raskaudenkeskeytys 12/17 trisomia 13 löytymisen takia..
Aavistelen pahaa kun nyt tärppäsi heti ensimmäisestä niin hyvin varovaisesti olen täällä mukana..