Esikoista odottavat

Eipä muuten oo perinteinen lukeminenkaan hyväksi silmille. Siitä on ihan tutkimuksia, että lukemisella ja huonolla näöllä on selvä yhteys. Meidän perheessä toteutuu täydellisesti: lukihäiriöinen sisko on ainoa joka ei tarvii laseja ja mulla kolmevuotiaana lukemaan oppineella ja aina paljon lukeneella kaikista surkein näkl.

Ei mun mielestä tietotekniikan kautta käytettävää mediaa pidä nähä sen isompana mörkönä kuin muutakaan mediaa. Mediasisällöthän on se mikä ratkasee ja se miten niitä käytetään. Kyllä mä ainakin oon kaksvuotiaankin sukulaistytön kanssa pelannut silloin tällöin yhdessä jotain lasten kännykkäpelejä ja usein vielä nimenomaan sellasena rauhottumiskeinona. Kyllähän siinä kännykkää käytellessä oppii hienomotoriikkaa ja sitten niitä taitoja mitä itse peli vaatii (aika samanlaisia juttuja usein kuin puuhakirjoissa, muotoja, värejä, eroja, yhtäläisyyksiä) ja keskittymistäkin. Ja se on kivaa yhdessä tekemistä.

Kyllä musta nykyaikana lapsi joka vasta kouluikäisenä alkaa käyttää tietotekniikkaa alkaa olla aika harvinainen tapaus ja niissä taidoissa siten aika paljon muita jäljessä.

Ja kyllä aion esim. ulkoilla lapsen kanssa paljon. Sehän on lasten kanssa ollessa usein helpointakin. Ulkona ei tarvi niin paljon kieltää, komentaa ja keksiä tekemistä ja energiaakin kuluu, niin ettei tarvi sitten sisällä niin paljon riehua.

Mä en kauheesti viiti etukäteen ajatella, mitä sääntöjä vaikka taaperoikäisen kanssa on. Sehän riippuu niin lapsestakin, mitkä asiat vaatii enemmän kontrollia ja mitkä kannustusta. Jos nyt eka synnyttäis ja elelisi vauvan kanssa.
 
Nykyisin muuten jo joissakin päiväkodeissa käytetään tabletteja ihan lasten kanssa työskennellessä. Eskari-ikäiset saa itsekseenkin touhuilla niiden kanssa esim kuvata videoita mutta myös nuorempien kanssa olen kuullut niitä käytettävän. Toki niissä on ne rajalliset jutut mitä saa tehdä mutta kuitenkin.
 
Varmaan ku kouluiän saavuttavat ni kirjat luetaan sieltä tietskan näytöltä:confused: mulla ainaki ottaa silmiin tv/kännykkä/tietokoneen näytön valo(?) jos pidemmän aikaan kyttää:inpain::shifty:
 
Ihan oikeessa oot Kirahvi. Mä henk koht kyllä eniten katsastan sellasta ns. riippuvuutta lapsella jonkin sortin tablettiin tai etenkin telkkariin. Pienen lapsen passiivinen telkkarin tuijottaminen on musta jotain kamalaa..
 
Aubrey sanoi:
Tuli tosta vielä mieleen, että miehellä on myös tapana katsoa puhelinta heti, kun se piipittää. Toivottavasti tuo tapa myös vähän väistyy esim lapsen kanssa leikkiessä, koska itsestä tuntuva viaton nopea vilkaisu kuitenkin katkaisee sen yhteyden lapseen ja siitähän sitä vasta lapsi oppiikin, että aha tuo on tuommoinen laite jota pitää kokoajan pitää silmällä.
Click to expand...

Ah! Tässä kyllä juttu mikä pitää itsekin pitää mielessä ja tarvittaessa sanoa miehellekin. Viesteihin vastailemisesta(ja muusta kännykän näpräämisestä) on tullut niin yleinen tapa, ettei siihen enää pääsääntöisesti kiinnitä huomiota mutta kyllä joskus pistää potuttamaan jos juttukaveri vähän väliä neppailee puhelimella. Silloin jos lähdetään vaikka kaverin kanssa kahville, niin kyllä sitä toivoisi että keskityttäisiin siihen hetkeen ja siihen toiseen ihmiseen. Sama pätee lapsenkin kanssa.



Haha, ala-asteellahan on jo ainakin joissain kouluissa käytössä smartboardit eli sellaiset kosketusnäytölliset taulut liitu- ja valkotaulujen tilalla :wink
 
Niin ja siis kyllä muakin sattuu näytöt pitkän päälle silmiin ja luen mielummin paperilta. Oon esim. tenttikirjoja valinnut joskus sillä perusteella, minkä saa oikeenakin kirjana eikä vain sähköisenä. Ihan vain perspektiivinä tuo, ettei lukeminen ylipäänsä oo näölle hyväksi, muttei sitä silti lapsilta kielletä. Tuntuu vain monesti, että kaikkea "uutta" pidetään uhkana.

Ite toivon, että oison nuorempana ollut innokkaampi tietotekniikan kanssa, kun meillä kerta oli isän työn takia kaikki uusimmat vempeleet. Enpä ollut vieläkin soitan ongelmissa isiltä apua.
 
Minä olen 18, täytän syyskuussa 19 ja odotan esikoista. TOSI nuori äidiksi, mutta todella toivottu lapsi :) Mutta koska ensimmäinen lapsi niin olen hukassa vähän kaikessa raskauteen ja synnytykseen ja kasvatukseen liittyvässä. Vertais tukea en saa muualta ku täältä foorumilta vaikka vanhemmillani on jo yksi lapsenlapsi.

Lapsen isä on ihan täysillä mukana ja odottaa innolla tulevaa nyyttiä. Olisi suunnitelmissa että pappi vihkisi minut ja lapsen isän kastepäivänä ennen lapsen kastamista ja tämä naimisiin meno on kaikille sukulaisille ja tutuille täysi yllätys.
 
heihoi! :)
Tässä kun kaikki aika loppusuoralla ollaan niin kiinnostais kuulla että oletteko laittaneet korvan taa sitä kuinka teidän kumppani on/ei ole kasvanut sisäisesti tässä raskauden aikana? :)

Mun on pakko kehaista että mun sydän meinaa pakahtua ylpeydestä kuinka tuo mun raavas, materiaa rakastava, bailaava, ehkä vähän pinnallinen mieheni on kasvanut! :love7

Tämä tuleva lapsi ei ollut mikään suunniteltu juttu, kun sain tietää siitä olin että voi sun vittu - musta taitaa tulla yh-äiti. Yksi abortti takana jonka jälkeen vannoin että ikinä en siihen enää rupea eikä tuosta miehestä isäksi ole, eikä se edes halua! Kerroin hänelle uutisen johon hän reagoi juuri niin kuin kuvittelin "no voi vittu. Ja abortti ei ole mahdollisuus?" ei ole.
Pari päivää myöhemmin ehdotin hänelle että laitetaan lusikat jakoon , en odota isyyden tunnustamista enkä minkäänlaista vastuun ottamista häneltä. Aioin muuttaa takaisin pohjoiseen missä oma perheeni ja puolet sukulaisista asuu. Heistä olisin saanut hyvän tukiverkoston . Yllätyksekseni sain vastaukseksi että ei missään nimessä, hän ei halua menettää minua eikä myöskään halua ajatella että oma lapsi kasvaa ilman isää tuolla jossain. Kyllä me tästä selvitään. Ja niin alkoi (meille molemmille) henkisesti raskas mutta kovin kasvattava taival.

Yhdessä keskusteltiin että isännän ei tarvitse rajoittaa menojaan millään tavalla jos ei halua, pyysin ainoastaan että sitten loppuraskaudessa kun en kykene enää kaikkeen normaaliin arkitoimintaan niin tarvitsen apua. Ja sen pyysin että kun minä olen kotona niin meillä ei vietetä illanistujaisia (ryyppäjäisiä siis) koska minä en jaksa kuunnella ja tarvitsen enemmän unta. Sopii hyvin molemmille.

Niin se ukko kuitenkin pyytämättä alkoi ottaa tilani huomioon, vähensi heti mm. alkoholin käytön (humalan) noin kertaan kuussa, alkoi suunnitella rahan käyttöä ja säästämistä tosissaan (tästä hieman lipsunut kyllä :grin) ja pienen muistutuksen jälkeen alkanut kantaa joka ikisen kassin / vähänkään painavamman tavaran mitä on. Nyt ihan loppupuolella minun ei tarvitse tehdä mitään jos tuntuu ettei pysty ja ukko sen kuin vaan pysyy tyytyväisenä. Sekin on ihan huippua että suurin osa alotteista peiton heilutteluun tulee miehen suusta, miten hän kykeneekin herättelemään sisäisen oriinsa tällaista pontsovalasta katsellessa :angelic: Parantaa kummasti meikäläisen itsetuntoa kun joku sentään katselee perään :smiley-ashamed005

Yhtä asiaa en ole miestä saanut vielä automaattisesti tekemään: siivoamaan !! :smiley-chores007:smiley-chores011:smiley-chores020
Ehkä kestän sen, on sitten aina aika ajoin vähän kakkasempi huusholli kun mammasta on virta pois . :smiley-ashamed004


Kylläpä tuli avauduttua, itkunkin kerkesin vääntää tätä kirjoittaessani ja muistellessani koko raskausaikaa. Nyt loppusuoralla. Vihdoin ja viimein, en millään jaksanut uskoa että tämäkin päivä koittaa . Aamen! :smug:
 
Kuulostaa kyllä ihan mielettömältä matkalta minkä ootte tähän pisteeseen kulkenut! Ja toisaalta - kohtahan se matka alkaa ihan uudella tavalla! Ehkä se siivoaminenkin siitä alkaa toimimaan kun vauva on kuvioissa ja mies näkee että mammalla ei riitä siihen virtaa :wink

Meidän tilanne eroaa ehkä siinä että mies on jonkunverran itteä vanhempi ja lastakin halusi jo ennen kuin ite ajatukselle lämpenin, mies elellyt aika rauhallista eloa jo joitain vuosia, joten sellaiselle kasvulle ei ollut edes tarvetta. Ehkä huomaa että elämiseen ja asioihin suhtautumiseen on tullut uudenlainen viba, kun nykyään tulevaisuuteen lasketaan aina mukaan myös meidän pikkutyyppi. Mutta uskon ja toivon että me molemmat tullaan kasvamaan vielä monessa asiassa sitten kun mahan sisältö on ulkoistettu ja päästään ...nauttimaan... vauvaperheen elämästä :D
 
Meillä raskaus oli ns. puoliksi suunniteltu. Päätetty siis, että saa tulla jos on tullakseen, mutta olimme varautuneet todella pitkään odotukseen. Mutta kuinkas sitten kävikään, pienenä yllätyksenä tulikin tämä. Kuitenkin positiivisena sellaisena :)

Meillä se kasvamisen paikka löytyy kuitenkin ehkä ennemmin minusta entä miehestä. Hän jo malttamattomana odottaa eikö tulokas voisi jo saapua. On koko raskauden ajan kyllä huomioinut vointini todella hyvin ja on mukana ihan kaikissa kodinhoitoon liittyvissä asioissa. Avustaa myös pyytämällä muissakin asioissa, kuten eilen kiltisti avusti sukkien laitossa, kun ei itsellä halunnut onnistua :hilarious: Minun voinnin lisäksi huomioi kyllä myös tulevan esikoisen, kyselee lähes päivittäin myös hänen voinnistaan ja onko tänään touhuiltu mahassa enemmän vai vähemmän. Joka ilta ja aamu myös halitaan ja pusutellaan mahaa, päivittäisiä silittely hetkiä unohtamatta :love7 On kyllä siis korjannut pisteet kotiin nyt odotusaikana :happy:
 
Täällä nuo yöelämän jutut on enempi ollu minun juttuja ja minullakin tosi tosi harvoin. ( tällä hetkellä v*tuttaa kun en jysäriin pääsy :wink ) Niin ei tuon miehen oo ainakaan siinä mielessä tarttenu kasvaa. Tosin onhan tuo jo kolmekymppinen niin tässä on jo useampi vuosi kasvettu yhdessä. Mutta sen olen nyt ihan viime aikoina huomannut että kun siskontyttöni juttuja kerron tai kuvia/videoita näytän niin sillä on paljon hempeempi asenne ja näyttää että sitä oikeasti kiinnostaa.
 
Joko on esikoisten tuoreilla vanhemmilla käynyt mahdollinen pikkusisarus mielessä vai onko aivan liian aikaista edes miettiä koko asiaa? :happy:
 
Joo, kyllä toista lasta toivotaan. :happy: Mutta ainakin se vuosi odotellaan rauhassa ja varmaan hieman kauemminkin ennen kuin aletaan yrittämään.
 
Voih... Itsekin toivoisin kyllä pikkuiselle sisarusta/sisaruksia, mutta täytynee vissiin se mies ensin hankkia... :sad001 Eipä vaan oo tullu mieleenkään juoksennella missään treffeillä kun pulaa tukassa ja kakkaa paidalla harvase hetki :D Nooh, mulla on nyt elämäni rakkaus juuri sylissä, ja tämäkin tuli eläämääni niin ennalta arvaamatta ja vienyt sydämeni täydellisesti, että ehkä se toisenlainenkin rakkaus vielä jostain putkahtaa yhtä arvaamattomasti... :wink
 
Apua Miisa :D! Mutta oliko niin, että ikäkin oli tähän pienenä motivaattorina? Mä just mietin, että huh ku on sisaruksia joilla 10 kk ikäeroa ni nyt ois jo pulla uunissa :D Hui!

Kyllä mä ehdottomasti vieläkin haluaisin sen 3 lasta :) Mutta oon ajatellut, että jos nyt nauttia tästä esikoisesta rauhassa (niin no max 2 v kun itsekin jo 27 täytän) ja sitten seuraavat yrittäis vähän pienemmällä ikäerolla. Nyt kun näkee ihan pieniä vauvoja ni tulee jo sellanen olo, että miten mun on jo näin iso!! :D ja vieraat kaupungilla ihmettelee, että VOOI kun pieni :D
 
Niin kuka muistaa kuinka kamalaa se synnyttäminen oli :joyful:?
 
Mulla on jääny koko prosessista mieleen "ei se synnyttäminen kamalaa ollut vaan se raskaus" xD ja pelottavaa kyllä ei se raskaus ookkaan muistoissa enää niin kamala.. oh shieeet meille tulee ehkä sittenkin lisää lapsia :D aikaisintaan kyllä 5v päästä :P
 
Kyllä me varmaan molemmat se toinen haluttaisiin. Ei vielä ihan heti kuitenkaan. Jos nyt ainakin sen puoli vuotta odottaisi ennen yritystä :wink kun se ikä tässä alkaa painaa :wink
Ja synnytyksestä. Ite synnytys ei sinällään ollu paha vaan se noin neljä tuntia jonka aikana tuli supistuksia ponnistustarpeen kanssa eikä saanu ponnistaa. No okei epiduraali lievensi vähän mutta kyllä se oli helpotus kun sai ponnistaa..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top