Esikoisen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Santtu88
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuollaiset tuntemukset, emmaemilia, on ihan normaaleja. Itsellänikin on samanlaisia ajatuksia lapsen hoitoon ja sen kanssa pärjäämiseen liittyen, eiköhän ne vain valmistele äitiä pitämään lapsesta huolta ja pohtimaan esim. mitä haluaa lapselleen antaa ja miten tämän kasvattaa. Tottapuhuen, muutaman kerran on tullut sellainen olo, että onkohan tässä tehty nyt virhe, olikohan sittenkään viisasta hankkia lapsi nyt. Ja tämä siitä huolimatta, että yritettiin raskautta yli vuosi ennenkuin tämä tyttö sai alkunsa. Aika moni tuntuu olevan yksinäinen raskausaikana. Itselläni on onneksi ihana kummitäti, jolle voi puhua kaikesta, mutta silti tuntuu, että välillä on vain todella yksin ajatustensa kanssa. Siksi olenkin nauttinut niin paljon tästä foorumista ja juttelusta teidän kaikkien kanssa, sillä kukaan toinen, kuin samassa tilassa oleva nainen, ei voi ymmärtää, mitä tässä käydään läpi! Lapsen synnyttyä olen ajatellut mennä erilaisiin, esim. MLL:n järjestämiin kerhoihin, jospa sieltä löytyisi uusia mammakavereita, joiden kanssa jakaa vauva-arjen mietteitä :)
 
Siis puhut just kun mun elämästä ja tunteista ihan täysin emmaemiilia! Tuo on kaikki se mitä itse tunnen myös ja mikä tilanne on, itseltä katosi kanssa raskauden myötä kaikki ystävät oikeastaan, sillon tällöin tulee nähtyä ja en oikeastaan voi puhua kellekkään raskaudestani paitsi miehelleni mutta hänkin on armeijassa ollut tammikuusta asti niin olen oikeastaan koko raskaus ajan ollut yksin

Sent from my C6903 using Vau Foorumi mobile app
 
Vinkkinä yksinäisille äideille että lähtekää heti alusta vaan rohkeasti perhekahvilatoimintoihin ja esim MML:n järjestämiin kerhoihin, joista tekah jo mainitsi. Sielä äidit usein samassa tilanteessa, vailla vertaistukea ja perheellisiä ystäviä :)

Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app
 
Itse suosittelen kans MLL:n kerhoja, vaikka odotankin ensimmäistä. :) Oon melkein koko raskausajan käynyt odottavien äitien kahvilassa ja tykännyt tosi paljon. Ystäviä sieltä ei ole vielä tarttunut mukaan, mutta on ollut mukavaa kun on saanut purkaa omia tuntemuksiaan esim. doulan kanssa ja kysyä vähän vinkkejä synnytykseen ym. liittyen. Varsinkin synnytys jännittää, joten tuon kahvilan kautta olen saanut jonkulaista itsevarmuutta siitä, että eiköhän se homma jotenkinpäin mene ihan hyvin.
 
Emmaemilia, mä tuun tsemppaamaan sua tänne vaikka ite en esikoista odotakaan. Niinkun monet muutkin on täällä sanonu niin tollaset tuntemukset kuuluu asiaan. Se on just sitä äitiyteen kasvamista eikä ne tunteet oo aina pelkästään positiivisia. Kyllä sä pärjäät! Kun se vauva tulee niin asiat menee kun itsestään. Kyllä sitä aluksi mietti itekin esikoisen syntymän jälkeen että mitä tuli tehtyä ja osaanko mitään mutta se äidinvaisto ohjaa ja auttaa pitkälle. Luotat vaan ittees koska sä oot kuitenkin oman lapsesi paras asiantuntija. Ja pikkuhiljaa tutustutte vauvan kanssa toisiinne. :)
 
Miten, ensiodottajat, onko raskausaika ollut tähän mennessä sitä, mitä odotitte? Onko tullut yllätyksiä vai kaikki mennyt kuten "pitääkin"? Entä te, keillä on jo lapsi tai useampi, onko raskaudet poikenneet paljon toisistaan?

Mulle ainakin yllätys oli se, että alkuraskaus oli niin helppo. Ei mitään oireita, ainoastaan kasvavasta mahasta tiesi odottavansa. Mutta nyt loppua kohti mentäessä yllätti vaivat. On selkäkipua, liitoskipua, menkkakipua, vaikea nukkua... Vaikka nämäkin on pieniä siihen verrattuna, mitä osa on joutunut kokemaan, mutta kaikenkaikkiaan normaalielämän vaikeutuminen ja energiatasojen lasku tuli täytenä yllätyksenä.

Sitten mua yllätti myös nämä kaikki hankinnat. Kun mentiin vaunuja ostamaan, sanoin myyjälle, että tarvitaan vaunut. Myyjä alkoi sitten kyselemään, että minkätyyppiset vaunut ja millä ominaisuuksilla jne jne. Mää sanoin vain, että sellaiset misssä on renkaat :grin Samoin kävi turvaistuimen oston kanssa, kun myyjä kysyi onko meidän autossa isofix, niin sanoin, että meillä on audi :rolleyes: Ja kaiken sen tavaran määrä, mitä vauvalle on tarjolla, yllätti. Tulee sellainen olo, että pitäisi ostaa ihan kamalasti kaikkea, vaikka oikeasti aika vähällä pärjää.

Myös neuvola yllätti. Olin ajatellut, että siellä seurataan jotenkin tosi tarkkaan, mutta siellähän käydään vain puntarilla ja katsomassa pissa, ja sydänäännet tietty. Jotenkin kuvittelin, että neuvolan tädin kanssa jutellaa odotuksesta, synnytyksestä ja vauva-arjesta. Ja se myös yllätti, että neuvoja vauvan hoitoon ei ole tullut, kaikki opiskelu on omalla vastuulla.

Tällaisia ajatuksia mulla näin lauantaiaamuna :) Entäs muilla?
 
itse olen kanssa yllättynyt siitä, miten helposti ja nopeasti raskaus on mennyt. vauva on kohta jo sylissä, ja silti tulee kerrottua ihmisille, että "tulin raskaaksi tossa vähän aikaa sitten" :D onhan tässä ollut pahoinvointia ja muuta, mutta kaikki tuntuu menevän jotenkin rutiinilla.. tuntuu, ettei tästä raskaudesta kovin kurjaa muistoa voi tulla, vaikka viimeisestä kuukaudesta tulisi kuinka rankka.
alkuraskaudessa kovasti suunnitteli ottavansa masukuvia, pitävänsä päiväkirjaa, syövänsä oikeaoppisesti, muttei oikein millekään tunnu ole olleen aikaa.. ajatukset menevät mieluummin vauvan syntymän jälkeiseen elämään :)
 
Mä en oikein tiedä millaista odotin ennakkoon vaivojen osalta. Tässä tavallaan matkan varrella aika kultaa muistot - enää ei muista millaista se alun pahoinvointiaika oli. Kaikenlaisiin vaivoihin tottuu niin että ne alkaa olla osa normaalia olotilaa. :p Joskus alussa muistan että mua yllätti miltä tämä massu tuntuu, se ei vain olekaan tuossa ulkoisesti nähtävillä vaan se on kova ja vähän aristava ja tiellä. :grin

Vaunuvalikoima todella yllätti, mä olin vähän samalla linjalla liikenteessä kuin Tekah mutta sitten mun kaveri alkoi kysellä mikä runko, kankaat, renkaat, koppa ja ties mitä me halutaan ja olin ihan hermona että mikä palapeli tästä ostoksesta muotoutuukaan. :grin Muutoin rahaa on ehkä mennyt odotettua vähemmän tai olin varautunut pahempaan, ollaan saatu paljon lainaan tai löydetty käytettynä.

Ehkä parisuhteen osalta tuli se suurin pettymys, ettei tämä odotus olekaan miehelle sama juttu. :confused: Tai tietysti tiesin että se on miehelle erilaista, mutta ajattelin että se on jotenkin enemmän täpinöissään ja sitten yhdessä hehkutetaan vauvajuttuja, silitellään massua ja käydään hypistelemässä vauvan tarvikkeita. Ja ehkä sitä odotti enemmän sellaista huolehtimista ja vähän paapomistakin mieheltä. :wink Oli aika pettymys että ekojen ilon kyyneleiden jälkeen mies onkin ollut ärsyttävänkin tyyni eikä kovin oma-aloitteisesti aiheesta kiinnostunut. Onneksi on ollut teitä muita odottajia joiden kanssa sitten hössöttää vauvajuttuja ja täältä selvisi että taitaa olla ihan normaalia reagointia mieheltä tällainen...

Muhun iski vauvakuume vasta joskus tuossa tokan kolmanneksen lopulla. Yhtäkkiä vaan tajusin että mähän en ole vain raskaana vaan että saadaan oikeasti kohta vauva syliin, ja se olikin aika kiva ajatus. :p Jotenkin siihen asti oli enemmän keskittynyt omaan olotilaan ja raskauden vaiheiden seurailuun. Ehkä mulla ei sellaista palavaa vauvakuumetta ehtinyt olla kauheasti etukäteen, koska meillä tärppäsi suht nopeasti enkä sellaista ollut vanhana pessimistinä uskaltanut toivoa. Sen jälkeen onkin aika mennyt niin pirun hitaasti kun haluaisi jo vauvan ulkomaailmaan! :wink

Olin ehkä enemmän myös odottanut kommentteja ja hössötystä ulkopuolisilta, mutta sellaisia ei ole yhtään tullut ja ihan hyväkin että on saanut tuntemattomien taputteluilta olla rauhassa. :) Mutta ehkä vähän yllätti tämä suomalainen raskaus ei ole sairaus -ajattelu, tuntuu että töissä ja muualla pitäisi jaksaa ihan samaan tahtiin kuin ennenkin ja hoitaa ne kauppakassien kanniskelut itse, ja vähän on jännittänyt ymmärtääkö sitten muut ettei tämä raskausväsymys ole mikään tekosyy. Työpaikalla ehkä enemmän tsemppiä on tullut niiltä joilla ei lapsia ole, itsekin raskaana olleet on enemmän niitä "odotappa vaan, pahenee vain..." -ihmisiä. Eli ehkä tässä nyt päästään siihen tunnustukseen että varmaan sitä salaa toivoi enemmän vähän kuningatarkohtelua ja huolehtimista niin mieheltä kuin muiltakin ihmisiltä, mutta sellaista ei sitten ollutkaan!
 
Mulle koko raskaus oli niin täysi ylläri, että ekat kuukaudet meni ihan sumussa. Onneksi oli verkostoa, joka sai uskomaan, että useimmat selviää sekä raskaudesta että lapsenhoidosta ihan riittävän hyvin, ja onneksi on ollut fyysisesti helppo raskaus. Mutta sitten kun vielä sumplittiin tilannetta lapsen isän kanssa, yritin järkkäillä väikkärin rahoituskuvioita äippälomalta paluun jälkeiselle ajalle, miettiä raha-asioita muutenkin ja oli pakko löytää uusi asunto, kevät oli kyllä aikamoista myllerrystä ja meni ihan hirveää vauhtia... Onneksi tilanne on nyt rauhoittunut. Enää pitää hoitaa muutto pois alta ja haalia tarvikkeet kokoon eri puolilta maata, kun en ole halunnut tehdä sitä ennen muuttoa. Varmaan siksi nämä viimeiset pari kuukautta tuntuvat vielä aika pitkältä ajalta, kun tässä pitää ehtiä vielä vaikka mitä...

Se että raskaus oli alkuun aikamoinen shokki näkyy varmasti siinä, että vasta viime aikoina on alkanut tuntua luontevalta tehdä hankintoja -- ihan kuin sitä olisi vasta nyt todella hyväksynyt koko ajatuksen siitä, että raskaudesta yleensä seuraa lapsen syntymä... mutta siinäkin ovat auttaneet ystävät, jotka ovat viime viikkoina puolipakolla kantaneet mulle ekoja kassillisia vauvanvaatteita -- että nyt nainen hyväksyt sen että tarvitset näitä kohta :grin Vauvakuumetta mullakaan ei ole varsinaisesti ollut, mutta kyllähän tässä jo uteliaana odottelee tapaavansa tyypin, jonka kanssa on näin pitkään jo kommunikoitu, se potkimalla ja tökkimällä, minä juttelemalla ja silittelemällä :) Ja on kyllä ihan mahtavaa, että vaikka olen neuvolan luokittelussa yksinodottaja, ympärillä on aika monta ihmistä, jotka tuntuu välillä odottavan tulokasta vähintään yhtä paljon. Äitejä kaikki :)

Just siksi, että ajatuksessa lapsen saamisesta on ollut itsellekin niin paljon sulattelemista, on ollut helpottavaa ettei maha ole kasvanut mitenkään huomiotaherättäväksi; vieläkin vieraammat varmaan katsovat vain, että onpas tuolle makkara maistunut eikä mistään taputteluista ole onneksi ollut puhettakaan... Olen saanut ihan rauhassa totutella ajatukseen ja jutella asiasta vain niiden ihmisten kanssa joille olen itse siitä kertonut. Tämä foorumi on ollut kyllä tosi positiivinen yllätys!

Mulla on vähän eri näkökulma noihin miehiin, kun lapsen isä ei ole ollut varsinaisesti jakamassa tätä tilannetta, mutta vähän samansuuntaisia munkin kokemukset on siitä, miten paljon monet niistä tähän osaavat samaistua. Tietyistä miespuolisista kavereista on kyllä yhtäkkiä kuoriutunut varsinaisia ritareita (periaatteen tasolla siis -- ei ne ole mun kauppakasseja tarjoutuneet kantamaan :rolleyes:). Mutta tietyille tyypeille mun tilanne -- tuleva yksinhuoltajaäiti -- on selvästi jonkinlainen kutsu alkaa lämmitellä vanhoja virityksiä uudelleen. Vähän kyllä epäilen, että tyyppi, jota ei saanut seurusteluaikana sohvalta hakemaan lehteä postilaatikosta, innostuisi heräilemään yöllä ruokkimaan vauvaa... Paremminkin tuntuu, että tietynlaisiin miehiin kovasti vetoaa ajatus päästä osalliseksi siitä hoivasta, joka mun ajatusmaailmassa kyllä kuuluu vauvalle ilman mitään kilpailuasetelmaa. Mutta joo, kyynisyydestäni maksan sen hinnan, että olen tosiaan tuleva yksinhuoltaja... Mistä huolimatta olen hyvin onnellinen siitä että olen tässä tilanteessa nyt :)
 
Aika samanlaisia tunteita täällä kuin muillakin. Välillä tuntuu, että kaikki on mennyt "liian" hyvin. Mulla ei ollut juuri pahoinvointia alussa. Nytkin oireet ovat olleet aika lieviä: yleistä kolotusta (selkä, liitoskivut yms.), lievä närästystä ja suonenvetoja. Vasta toisen kolmanneksen lopulla iski varsinainen vauvakuume, siihen asti pelkäsin koko ajan, että jotain kurjaa tapahtuu. Nyt uskallan jo nauttia isosta mahasta ja vauvan liikkeistä. :Heartred Liikkeiden tunteminen on ollut mulle sellainen tosi konkreettinen merkki siitä, että joku siellä on ja kohta me tavataan.

Ekalla lääkärikäynnillä alkoi vähän jännittää, kun lääkäri arvioi vauvan olevan kookas. Sanoi kuitenkin, ettei vielä kannata kamalasti murehtia asiasta, katsotaan tarkemmin sitten viikolla 36. Joten nyt sitten vaan odotellaan. :)
 
Harmi vaan kun Helsingissä ei taida olla odottavien äitien kahvilaa.... En löytänyt ainakaan kun etsiskelin. Tietääkö joku? Olisi kiva saada seuraa ja päästä juttelemaan ihan 'livenä' muiden ihmisten kanssa jotka taatusti ymmärtää :) ja nimenomaan esikoista odottavia olis kiva tavata kun on niin samantyyppisiä ajatuksia. Mulla siis viikoja nyt 15+0

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Mua jotenkin hävettää myöntää, että tää raskaus oli ihan jotain muuta kuin mitä odotin. Pakko on ollut sopeutua ajatukseen että kaikki odottajat ja raskaudet on erilaisia, eikä saisi verrata itseään muihin koko aikaa. Välillä on ollut vaikeuksia nauttia raskausajasta kun murehtii vaan sitä miksi maha näyttää erilaiselta kuin muiden yms.. Nyt olen oikeastaan aika lahjakkaasti sysännyt koko raskauden mielestäni. Pakko vähän ravistella itseään siihen todellisuuteen, että oikeasti se vauva on jo melkein täällä! :)
 
Mäkin oon yrittänyt välillä unohtaa koko homman kun iskee paha ahdistus kaikesta mitä pitää sit tietää ja hankkia... mulla on maha kasvanut ihan lihomisesta ja mä kadehdin myös muiden mahoja... se taitaa olla aika normaalia!

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Joku taantumus tässä raskaudessa kyllä tapahtuu kun alkaa hermoilla ja ottaa kauhean tunteikkaasti sellaisia juttuja mihin normaalisti suhtautuisi järkevämmin! Tuota toisiin vertailua on kyllä tosi vaikea välttää vaikka tietää ettei siinä mitään järkeä olekaan.
 
Itse olen ollut hämmästynyt siitä, että aika onkin lopulta mennyt näin nopeasti vaikka ensin tuntui, että viikkoja kertyy tosi hitaasti. Pieni pettymys on ollut se, ettei mitään erityiskohtelua juuri ole näkynyt. Olin ajatellut, että kun on raskaana, niin kaikki haluaa auttaa ja mieskin hemmottelee ja hieroo jalkoja joka ilta yms. No, pitäisi ehkä pyytää mieheltä enemmän hemmottelua. Mutta vastapalvelukseksi pitäisi hieroa hänen jalkojaan, mihin ei tunnu olevan jaksamista...
 
Kyllä tosiaan jonkinmoista erityishuomiointia sitä salaa toivoi! Ehkä myös on jonkinlainen huolenpidon kaipuu, vaikka ei mitään ihan yletöntä hössötystä haluakaan ympärilleen. Ei vaan enää ihan täysillä käy pää ja alkaa raskausdementia ja väsy vaivata, niin toivoo että joku muu ottaisi organisointivastuun kotitöistä, vakuutusten hommailuista ja muista muistettavista asioista.
 
Mä olen tässä matkan varrella miettinyt, että olisin varmasti ollut raskausaikana varsinainen riivinrauta, jos olisi ollut joku jolle semmoinen olla. On jotenkin helpompaa hyväksyä se, että kaikki pitää hoitaa itse, kun ei ole ketään, jonka niskaan kaataa odotuksia asioiden hoitamisesta... Tosin nyt olen vähän päässyt leikkimään marttyyriä lapsen isälle, enkä tykkää yhtään tästä piirteestä itsessäni :p
 
Nostan kyllä hattua teille jotka yksin selviätte tästä projektista!Ei pitäisi siis valittaa..Hyvä puoli tietty olisi ettei tarvitsisi toisen aikuisen ihmisen sotkuja siivoilla. ;) Onneksi muitakin tukiverkkoja kuin biologiset isät on-tai toivottavasti kaikilla on!






Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Musta tuntuu välillä kavereiden parisuhdejuttuja kuunnellessa, että vähemmällä tässä pääsee kuin jos yrittäisin elää lapsen isän kanssa -- kun on niitä muita verkostoja siis. Mä nostan hattua teille, jotka pystytte huomioimaan tässä vaiheessa sekä sen mitä vauva tarvitsee että pitämään huolta suhteesta, eli valita Itu1 vapaasti vain :wink
 
Kiitos valitusluvasta, tänään vaan on vähän tällanen päivä. :grin Kun tarpeeksi väsyttää ja kiukuttaa, voisi olla helpompi kiehua itsekseen ja purkaa raivoa johonkin omaan puuhaan. Siinä ei kannattaisi toisen osua tulilinjalle. :grin
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top