Mä avaudun teille nyt vähän. Luulen saaneeni tikutettua oviksen tähän kiertoon kp14 tai kp15/30-31. Se on vähän aiemmin kun oletin, enkä edes ole satavarma siitä. Jos tuolla toimituksella kuitenkin laskee, niin dpo4/5 mulla alko vatsakivut ja kamala turvotus. Nälkä on myös koko ajan, muuten pysty syömään paljoa kun alkaa etoa ja tulee sellainen ähkyinen ja epämukava olo. Maitoa tekee ihan hulluna mieli ja saatan hörppiä sitä litran kerralla, mikä toisaalta vois selittää tän kamalan turvotuksen (kahdessa päivässä alkoi housut puristaa! Istuminen ei onnistu jos ei avaa housunnappia).
Dpo5/6 vatsakivut jatkuu ja mahassa tuntuu muljahtelua ja melko raskasta painoa. Maha on vähän sekaisin ja vessassa on saanut käydä monta kertaa. Mitään menkkakipujen tapaista polttoa ei kuitenkaan ole ollut, oikeastaan ainoa tätiin liittyvä oire on löysä vatsa.
Dpo6/7 kävin kaupoilla ja bussissa alkoi hirveän oksettava olo, pelkäsin että oksennan siihen paikkaan. Kiskoin ulkovaatetta päältä ja keskityin hengittämiseen, helpotti, mutta öllötys jatkui tunteja.
Mulla ei ole aikaisemmin ollut mitään tällästä, mutta täytyy sanoa että oon aika herkkä vaikutuksille; siis esimerkkinä jos katson telkkarista vaikka jotain sairaalasarjaa ja siinä potilaalta leikellään sisuskaluja, multa lähtee heti voimat raajoista ja tunnen kun mun omia elimiä leikeltäisiin :D Nyt kun oon lukenu täällä niin paljon kaikkea, mä ehkä peilailen muiden oireita? Tai sitten mulla on joku kalsiuminpuutostila johon himoan tota maitoa, ja nyt on iskenyt joku laktoosi-intoleranssi ja turpoan ja öllöttelen sen vuoksi?
Nyt olis sitten dpo7/8.
Kyllä nää piinapäivät on todellakin nimensä veroisia.