Esikoinen toiveissa

Paljon onnea Felicity! Ihanaa että tänne saadaan lisää plussia! :)

Mulla on jääny tää foorumin seuraaminen aika vähiin, oon käytännössä siirtyny odottavien ryhmään sinne-minkä-nimeä-ei-mainita ;) Tän ketjun viestit käyn kuitenkin säännöllisesti tarkistamassa.

Tsemppiä kaikille tasapuolisesti!

Kirveli 15+0
 
Moikka kaikille!

En olekkaan ennen tähän ketjuun komentoinut ja nyt ajattelin että jotakin rustailen.

Esikoinen olisi kovasti toiveissa myös täällä :Heartred

Ei olla miehekkeen kanssa yrittämälläyritetty taikka miten sen nyt ottaa, olen kaksi viimeistä kiertoa sattunut tekemään ovistestin juuri oviksen aikoihin mutta ainakaan viime kerralla ei tärpännyt :sorry:

Tässä kierrossa onkin ollut mielenkiintoinen tilanne kun menkat olivat lähes oireettomat ja yleensä olen aina ensimmäisenä päivänä aika kipeä. Ovista testailin huvin vuoksi kp8 ja ajattelin ettei se mitään näytä, mutta vastauksena olikin iloinen hymynaama < hieman hämmennyin ja ajattelin varmistaa vielä r-testillä tilanteen, sain muutaman haamun mutta nekin hävisivät joten raskaana en siis ollut. Seuraavan kerran tuli ovisoloja n.viikon sisään ja testasin ja kp15 sain taas hymynaaman, tiedä sitten oliko mahdollinen tuplaovulaatio vaiko ensimmäinen positiivinen tulos jokin virheellinen? No hyödynnetty on jokatapauksessa tästä kierrosta, toivon mukaan tärppäisi :Heartred

Olen käyttänyt hormonaalistaehkäisyä yläaste ikäisestä saakka ja tämän vuoden alkupuolella lopettanut kokonaan niiden käytön, käyttövuosia kuitenkin ehti toki välissä kertyä. Viime talvena vielä jouduin vaihtamaan merkkejä ja muotoja usemman kerran eikä mikään loppujenlopuksi sopinut joten lopetin kokonaan. Kierrot tasoittuneet mielestäni ja tosiaan ovulaatiotesteistä positiivisia tuloksia saan, toki en voi olla 100% varma tapahtuuko mitään oikeasti....?

Tällähetkellä taitaapi olla kp23/28-32 ja dpo8. Mitään oireita ei ole joten tuskinpa on sattunut onni minun kohdalleni tälläkään kertaa :sorry:
Testailla taidan kuitenkin koska minussa on himotestaajan vikaa :p :woot:

Paljon onnea plussanneille ja plussatuulia kaikille! :Heartpink

~Vauvakuume
*Tjottailua/yk 3.*
 
Muokattu viimeksi:
Kuukautiset sieltä sitten saapuivat tänään. Voihan masennus. Tässä kuussa ovulaatiokin sattuu mieheni reissuviikolle, että tuskinpa onnistuu tässäkään kierrossa. Pitäisi varmaan osata ottaa rennommin tämän asian kanssa wikä kiirehtiä. Emmehän me näitä asioita voida kontrolloida, tällaiselle kontrollifriikille se tuottaa vähän vaikeuksia hyväksyä..
 
Tiania, se on just niin. Me voidaan mahdollistaa raskaus, mutta emme itse voi päättää loppukädessä miten tässä käy. Koitetaan tyynenä ottaa vastaan, mitä elämällä on tarjottavana. Uskon silti, että toivominen on aina hyvästä, eli tervetuloa pienokaiset tähän ketjuun!
Kp 25 ja menkat on ihan ovella - jippii!! Uuteen kiertoon ja uusi mahdollisuus!!
 
Onnea Felicity!

Tervetuloa uusille!

on. En saanut tässä kierrossa ovista bongattua. Aamulämmöt heitteli miten sattuu, joten lopetin kaiken testaamisen ja mittaamisen jo reilu viikko sitten. Nyt on ollut menkkaoloja ainakin neljän päivän ajan, mutta tätiä ei ole näkynyt. En ole vielä tehnyt r-testiä, kun kierron venyminen lienee normaalia, jos ovulaatio jää välistä.

Huiskis kp 31/30, yk 4
 
Huiskis, jos sullakaan ei ollut ovista, niin ehkä me päästään kiertokamuiksi. Mulla menkkajomoja nyt kolmatta päivää, ja odottelen vuotoa mikä päivä vaan. Periaatteessa "eräpäivä" olis keskiviikko, ja tarkkana tyttönä taidan siihen osuakin. Jos olis siunattu ovksella, olis kierron pituus jossain 26-30 seutuvilla ...
Katjusha kp 25 / 26?
 
Täällä kp.2, tänään jo iloisempi mieli, eilinen meni ihan kiukkuiluksi ja kipuiluksi. Ei auta kun alkaa laatimaan uutta suunnitelmaa tähän kiertoon, taidan aloittaa greippikuurin ja hakea lisää geleä kun luulisin että se ihan oikeesti vei mun PMS kiukkuilut mennessään! Eikä siitä varmasti haittaakaan ole:wink
 
Lalaara, mulla on Gelee kyllä auttanut estrogeenitasoihin, ja osittain estrogeenin heittely ne PMS-raivaritkin saa aikaiseksi :) Mä kun olen tällainen "kypsempi" wanna-be-momma niin huomaan eron kristallinkirkkaasti!
Tänään pitäis menkkojen alkaa mutta tuskinpa vaan, koska lämpö oli aamulla vielä 36,8 eli ei laskenut "normaaliksi". No katsotaan kuinka käy. Mulla iski masis siitä ovuloimattomuudesta (lääkäri ei ultrassa paljon lupaillut, suorastaan varmisti ettei mitään tuu), joten meillä oli seksiä vain kp 19 ja 26, ei sillä taida mahikset olla ihan tapissa! Mutta ehkä siellä se ovis kuitenkin jonain päivänä tuli, koska lämpö oli koholla. Ennen ovista mulla 36,3.
Katjusha kp 27 / ?
 
Mä söin Katjusha viimekierron alusta noin viikon ajan, sitten loppuivat kesken... Pitää kokeilla Nyt tämä kierto ja kuulostella!:wink
Oon kans nyt alkanut mittailemaan lämpöjä, en ihan heti herätessä meinaa muistaa ja taitaa olla patterikin mittarista jo loppumassa:bored: mutta kai siitä jotain hyötyä silti on. Itse olen lukemiksi ennen ovulaatioo saanut alle 36 ja ovulaation jälkeen 36,2.
Toivotaan että siellä on kaikki niinkuin pitääkin eikä ne menkat Nyt sulla tuliskaan!:wink
 
Lalaara, mulla ei oo pinna yhtään kireällä vaikka vois olla jo nyt jos kierroksi tulee 30, mitä joskus on ollut. Otan kapselin päivässä, ja joka toinen päivä ubikinonia (se mulla ohentaa kuukautisveren ihan liian juoksevaksi.., mutta haluun ottaa ikääntymistä ehkäisemään)
 
Kp 33 ja menkkaolot on hävinneet. Tuntuu siis ihan normaalille, mitä nyt jotain pientä alavatsatuntemusta silloin tällöin. Katselen nyt ihan rauhassa, mihin tämä homma nyt oikein vielä kehittyy. Vaihtoehdothan oman järkeilyni mukaan ovat:
1. ovis jäänyt pois ja kierto venyy
2. ovis onkin ollut myöhemmin ja siksi kierto onkin pidempi
3. raskaus
Vähän alkaa toiveikkuus lisääntyä, mutta yritän odotella jonkinlaista merkkiä suuntain tai toiseen ennen kuin innostun.
Ensi viikolla testaan, jos vielä tarpeen.

Huiskis kp 33/?, yk 4.
 
Huiskis jännittävää! Jospa siellä on ovis tapahtunut ja raskaus alkanut!! Hienoa, onnea matkaan ja toivotaan, että saat hyviä uutisia ensi viikolla :)
Mä katselin noita mun aamulämpöjä, vähän huonosti oon mittaillut, mutta ovis on voinut tapahtua viikonloppuna tai sitten eilen, kun tuntui muniksessa repeämä. Tänään oli lämmöt koholla, mutta maanantaista ja eilisestä en tiedä, kun olin varma, että tilanne on toivoton. No, nyt vaikuttaa siltä että seuraava vuoto on ehkä viikon päästä aikaisintaan. Mutta huomenna uusintamittausta tehtävä ...
 
Huiskiksella jännät paikat! Plussatuulia :wav

Olisipa katjusha hienoa jos sulla on ovis kuitenkin tapahtunut! :) ei ne lääkäritkään aina kaikkea tiedä. ..mutta jos on ollut viime päivinä niin jäikö hyödyntämättä?

Tervetuloa uusille kuumeilijoille! Ja pahoittelut tädin kohdanneille ....liian usein se vaan vierailee...:mad:

Mrsc kiva kun taustalta tulit myös kirjoittelemaan :) tosiaan 35 päivän kierto on vielä normaalin rajoissa. .mutta mulla on sellainen tunne että plussa tulee tähän osoitteeseen vasta kun kierrot palautuu sinne 28-30 lukemiin...sitä odotellessa:oops:

Menossa kp 24/ ehkä 35? Ja dpo 2...hyödynnetty -2 ja -1... Sen jälkeen oon ollut flunssan kourissa :sad001

Plussia lisää tähän ketjuun ja äkkiä!! :) :talk017
 
Waterlily varmuudeksi eilen otettiin teini-ikäisen innolla :) ei mulle normaalia, kun pitäis PMS karheat päivät olla käsillä. Eli täällä tallettelua kp 19 ja 26 eli eilen. Kun piti olla ovuloimaton, niin mitäpä sitä enempää ;)
Katjusha kp 27/?
 
Paljon onnea plussanneille ja jännäilijöille. :) Ja vielä saavillinen tsemppionnea niille, jotka eivät tuohon ryhmään kuulu.

Olen teidän juttujanne lukenut säännöllisesti taustalla. En juurikaan tuolla odottajien ryhmässä ole jaksanut jorista. Täällä on paljon jännempää. ;)

Meillä pompahdettiin yli puolen välin. Ens viikolla rakenneultra vuorossa ja sekös jännittää! Kaiffari on selvä karateka. Toivottavasti sen fyysinen sukupuoli selviää ens viikolla, vaikkei sillä sen kummempaa merkitystä olekaan. :)
 
Onnea Aeli myös toiselle puolikkaalle karate kidin kanssa :Heartred

Huiskis huiman jännää :blob7

Ompa sulla kummallinen kierto Katjushka o_O Mutta hyvä, että olette osanneet ottaa rennosti!

Waterlily, me ollaan nyt varmaan sit vähän kiertokamuja sinä myöhäisellä ja minä aikaisella oviksella, mutta dpo2 anyways. Mua jotenkin vähän epäilyttää tämä oviksen ajankohta, mutta kosteeta oli viikonloppuna ja nyt oikea munasarja vähän tykyttää eli näinköhän siellä keltarauhasta kehittelisi. Kai se on pakko uskoa, varmuudeksi kyllä yritetään tässä muuraman päivän väkein vielä puuhailla ettei ainakaan ohi menisi. Viikonloppuna olen tosin reissussa. Mutta jos se nyt maanantaina kp11 olisi ollut niin -3, -1 ja 0 olisi talleteltu, että ei nyt ainakaan siitä voi jäädä kiinni tällä kertaa :grin
 
Tsemppiä Aeli toisellekin puolikkaalle!

Huiskikselle plussatuulen puhallus! Jännittävää!

Mrsc ja Waterlily toivottavasti tämä kierto on teidän!

Ja todella toivon että Katjusha saisi nyt iloisen yllätyksen!

On: täällä 4+5 ja kamalasti tekisi mieli testata joka päivä että vieläkö tulee plussaa ja matkalainen kyydissä. Ihan sekopäiseksihän tässä tulee :D varhaisultra kahden viikon päästä...
 
Mrsc no niimpä ollaankin !! :) saadaan yhdessä jännätä ja stressata :p:rolleyes:

Felicity onko oireita jo kovasti? :) muista tulla heti kertomaan miten meni vu:ssa ! :)
 
No aika vähän loppujen lopuksi. Palelua iltasin, rinnat on tosi kipeet ja mahassa nippailee aina välillä. Tosi lievä kuvotus silloin tällöin. Ennen plussaa nippaili enemmänkin, rinnat kipeytyi myös jo ennen sitä ja lämmöt oli selkeesti koholla.

Plussatuulen puhallus teille kaikille!
 
Takaisin
Top