Meillä on aivan mielettömän kiltti ja tyytyväinen vauva. Hänellä on mun antibioottien takia ollut maha sekaisin ja ilmaa kertyy, mutta silti hän ei huuda. Äheltää toki, että saa pierut ulos ja masu pörisee usein. Liki kaikki vaipat on kakkavaippoja. Yöt nukkuu hyvin. Herää kahden jälkeen ja kuuden jälkeen. Silloinkaan ei itke lainkaan, mä herään siihen, kun tyytyväinen aurinko heiluttelee käsiään unikopassaan. :) Sitten vaihdetaan vaippa, syödään ja jatketaan unia. Töissäkäyvä isi on ollut tyytyväinen, kun hän saa nukkua koko yön putkeen. Vauva täyttää huomenna kaksi viikkoa.
Toki meillä ensimmäiset kaksi yötä kotona olivat rankat, koska mä olin valvonut melkein viisi päivää päästessäni sairaalasta. Olin liki kolmepäiväisen synnytyksen jälkeen saanut vain muutaman tunnin katkonaista unta. Olin niin väsynyt ja stressaantunut, että itkin vaan. Isi hoiti vauvaa tokan yön kotiutumisen jälkeen, kun tajusi, ettei äiti vaan pysty nyt. Silloin mulle oli jo pamahtanut rintatulehdus. Pari päivää myöhemmin jouduimme takaisin sairaalaan, koska sain myös kohtutulehduksen ja alapäähän tuli niin paha turvotus, että tikit leikkasivat nahan hitaasti ja erittäin kivuliaasti auki sekä epparista että repeämästä. Tajunta oli aika rajamailla, kun mun serkku pakotti mut lääkäriin. Turvotusta on edelleen, mutta yritän nyt ihan oikeasti ottaa rauhallisesti, jotta saisin itseni kuntoon.
Mun raskausaika, synnytys ja palautuminen on ollut täynnä kipua, mutta tuo lapsi on silti ihan sen kaiken arvoinen. Maailmassa ei ole mitään niin ihanaa. Ei mitään. Voisin koko päivän vaan pussailla tuota ihanaa pientä miestä. Ja on jotenkin niin hassua, että jokin niin mun näköinen voi olla niin kaunis. :P Kaikki ne keskenmenot, lapsettomuushoidot, tuhannet itkut ja epätoivo ovat sellaisia, jotka koitan nyt jättää taakseni, jotta voin ihan täysillä nauttia tuosta pienestä ihanuudesta. :)