En olekaan tänne hetkeen kirjoitellut. Ihanaa, tänne on tullut plussia! Onnea Sydensylin, tarrasukkia kovasti pikkuiselle
Täällä mennään yk6 ja ovulaatio on näillä näppäimillä. Päätin olla tällä kertaa tikuttamatta ja pakko sanoa että en edes tällä kertaa jaksa uskoa raskautumiseen. Tuntuu että on ollut jo useampi mahdollisuus ja oviskin saatu useamman kerran tikkuun esiin niin jos jotain olisi tapahtuvaksi niin se olisi tapahtunut joOnko muilla ”pidempään” yrittäneillä samoja fiiliksiä?
Todellakin samaistun! Täällä siis yk8, ei kertaakaan edes kiinnittymisyrityksiä tms. (toki saa olla erittäin kiitollinen ettei ole joutunut suremaan tähän kaikkeen päälle keskenmenoja, tsempit kaikille jotka sellaisen läpikäyneet
). Mäkin bongannut ovulaation helmikuusta saakka joka kierrossa, joten menkkojen alut on joka kerta tuntunut maailman lopulta. Jokaisessa kierrossa tallettelut menneet just nappiin, mutta silti mitään ei tapahdu.. Miehen kanssa ollaan avoimesti juteltu ja kesän alussa hänkin sanoi että ekaa kertaa vähän alkanut huolestuttaa, miksi meitä ei onnista
Nyt kuitenkin ovulaation pitäisi olla ensi viikolla, ei auta kun toivoa jälleen ihmettä
Kyllä mulla silti edelleen luottoa löytyy, että onnistuminen meitä vielä ilahduttaa
Tsemppiä sinnekin, kyllä me vielä onnistutaan!


Toivon kovasti että saisin lääkärikäynnistä apua tai lähetettä eteenpäin, vielä ei ole vuotta täynnä yritystä, mutta ei siihen enää pitkä matka ole. Tsemppiä ja toivottavasti ette joudu kauaa odottelemaan :)!
toisaalta ei kai sitä tarvi yrittääkään väkisin ajatella mitään muuta
ajattelin eka et odotan ainaki muutaman kuukauden ennenku ostan ovistestejä mut toisaalta tykkään kaikesta analysoinnista ja näpräämisestä niin miksei sitä sitten nauttis matkasta kun mieli on vielä positiivinen


Tuu sit päivittelemään miten siellä käy!
Ymmärrettävää, mutta todella ärsyttävää. Alkaisi nyt ees se uusi kierto, että pääsisi yrittämään uusiksi.