Ensimmäisten yrittäjät

Hei! Oon seuraillut tätä teidän keskustelua viime joulukuusta saakka ja päätin liittyä minäkin nyt keskusteluun mukaan enkä haamuile enää vaan jossai pimennossa. :grin Siskolle oon tähän mennessä avautunut näistä asioista, mutta pitänee rauhoittaa hänellekin oma aika. Hänellä alkaa varmaan men hermo muhun niin siksi sain nyt aikaseksi rekisteröityä tänne. Onks teillä oikeessa elämässä jotain kontaktia joille puhua?
Olen 30v avoliitossa elävä nainen. 8v nykyisen miehen kanssa ollaan taivallettu samaa matkaa. Mies ois naimisiin ja lapsia halunnut jo aikaa sitten. Itse halusin ensin elää nuoruutta, bilettää, matkustella, opiskella ja tehdä uraa. Nyt vähä alkaa mietityttää että kannattiko... Ilman ehkäisyä ollaan menty 5/2020 alkaen. Ei raskauksia. Ei lääkityksiä. Yks ovis bongattu lokakuussa 2020. Menkat tulee millon tulee. :sad001
Tällä hetkellä kp 63/37.

Itse täällä 28v ja ehkäisy jätettiin pois 6/2020. Eli aika läheltä tärppää. Tosiaan kierrot oli mitä oli alkuun, mutta menin aika pian yksityiselle ja sain Terolutit tasaamaan kierron säännölliseksi 12/2020. Tällöin myös aloin bongailemaan ovista tikuttamalla tuon kierron joka päivä iahn vain nähdäkseni tapahtuuko mitään ja sainkin sen kiinni. Toinen Terolutkierto 1/2020 oli viimeinen ns. spontaanin raskautumisen kierto ja resepti oli odottamassa Letrozoliin, eli munasolujen kypsytykseen heti seuraavaan kiertoon. Ei kuitenkaan (ainakaan vielä) tarvittu siis apuja, vaan kun kierron sai säännölliseksi ja tieto seuraavan kierron hoidoista rentoutti mielen yrittämiseltä, niin raskaus alkoi spontaanisti ja toistaiseksi ainakin on kyydissä pysynyt. Tällä hetkellä 5+3.

Eli jos kiertojen epäsäännöllisyys aiheuttaa murhetta, niin suosittelen ottamaan yhteyttä, joko julkisen tai yksityisen puolen gyneen. Terolut ei mielestäni ole mikä lapsettomuushoitoihin liittyvä lääkitys, niin voisi mennä ihan julkisellakin puolella läpi, kun tietää mitä kysellä. Tsemppiä koitoksiin! Täältä saa tukea ja apua aivan varmasti, koska kaikki täällä foorumilla tuntuvat tahtovan samaa asiaa :wink
 
Minä taidan tulla myös tälle puolelle kirjottelemaan. Olen itse 27, mies muutaman vuoden vanhempi. Yritys aloitettu jo 1,5v sitten, joulukuussa oli ensikäynti naistentautien polilla jota ennen kävin gynellä ja mies siemennesteanalyysissa - kummassakaan ei "vikoja" ja saatiin sieltä ovulaation induktioon lääkkeeksi pregnyl-pistos ja terolutit, joilla tärppäsikin heti. Ehdittiin käydä varhaisultrassa jne mutta sitten meni kesken viikolla 7. Siitä toipuessa mennyt tässä nyt kuukausi, pettymystä, surua, vihaa ja epätoivoa koettu mutta ei kai tässä auta muuta tehdä kun koittaa mennä vaan eteenpäin. Menkat ei ole vielä alkaneet.. Sain verikokeisiin lähetteen menkkojen alkuun ja ovulaation induktiolla jatketaan. Tsemppiä kaikille ja plussatuulia :)
 
Pitääkin varmaan ottaa suoraan yhteyttä yksityiselle, mikäli tässä kierrossa ei tärppää. Olen nimittäin ottanut yhteyttä julkiseen puoleen epäsäännöllisistä kuukautisista ja mahdollisesta ovuloimattomuudesta, johon vastattiin heti että eivät ole syy miksi pitäisi päästä lääkärille... Kuukautiset ovat olleet epäsäännölliset reilusti yli vuoden, mutta tämä ei kuulemma riitä syyksi. Ehkä siis yksityiseltä voisi saada apuja helpommin.. :)

Ihanaa, että sinulla on plussatuulia ja toivon todella että raskaus sujuu hyvin ihan loppuun saakka! :Heartred
 
Voi kuinka kurjaa, että raskaus on mennyt kesken. Kestää varmasti aikansa pettymyksen ja surun tunteet, mutta lähetän suuresti tsemppiä ja toipumista teidän koitokseen :Heartred Onneksi on tällaisia yhteisöjä, joissa voi tuntemuksia edes vähän purkaa :Heartpink
 
Kiitos kovasti :Heartred yrityksen jatkaminen on kyllä saanut ajatuksia vähän muualle ja helpottaa vähän kun täältä saa vertaistukea.
 
Hei! Ajattelin myös tänne kirjoitella. Itse olen 27v ja mies 35. Olen aika pidättyväinen omista asioistani, ja tämä asia on sellainen josta en halua ystäville tai perheelle etukäteen puhua vaan pitää asia itseni ja mieheni välillä. Kuitenkin vähän kaipailen vertaistukea ja kokemuksia niin siksi tänne päädyin

Yrittäminen aloitettiin viime kuussa, mutta vasta tästä kuusta kunnolla. Juuri nyt pitäisi olla ovulaatio, joten jännää aikaa tämä.

plussatuulia kaikille❤️
 
Moi,

täällä kanssa yritys aloitettu justiinsa. Ollaan alle kolmikymppinen pari. E-pillerit loppui, mutta ei ovista bongattu ja ensimmäisiä kuukautisia odotellaan. Tiputteluvuotoa, joten kierto näyttäisi olevan aika sekaisin vielä. Toivottavasti se tästä tasottuisi. Haluaisin harrastaa säännöllisesti seksiä ja hieman enemmän kuin ennen pillereiden pois jättämistä. Ongelma on, että miestä ei huvita. Ei koe innokkuutta lapsen tekoon tai puuhasteluun, ajattelee että voidaan harrastella kerran kuukaudessa niin kyllä se sieltä sitten tulee kun tulee...
Saattaapi olla, että joudutaan odottelemaan plussaa jonkin aikaa....
 
Kiva kun Lumipo liityit myös keskusteluun, toivottavasti kierto tasautuisi pian. :happy:
Mikäs täällä on kaikilla muilla tilanne? :)

ON: Itselläni kp2, viime kierrossa kerroin saaneeni ovulaatiotestillä tummemmat viivat kuin koskaan ennen ja tämä taisi tosissaan olla ovulaatio, sillä dpo 14-15 alkoi kuukautiset. Turhauttaa, itkettää ja ärsyttää, mutta ei auta kuin yrittää ajatella positiivisesti ja jatkaa eteenpäin tässä kierrossa..
Edellinen kierto toi kuitenkin myös positiivista ajatusta ollessaan niinkin lyhyt kuin 31 päivää. Minulla on tosiaan kierto hieman epäsäännöllinen, joten tämä piristi kyllä mukavasti. Toiveet korkealle ja kohti tätä uutta kiertoa :Heartred
 
Eleonoora, olen pahoillani :sad001 Keskenmeno on kyllä todella rankka kokemus ja siihen ei varmaan oikeen osaa ennalta varautua vaikka riski onkin tiedossa. Oman kierron käynnistymisessä km:n jälkeen meni myös se pari kk, malttia! Onneksi aika monella alkaa yleensä aiemmin, toivottavasti sinulla myös.

Kiva kun täällä alkaa olla paljon jo porukkaa kasassa :) Sisukas, voimia uuteen kiertoon! Tuo on ärsyttävää, kun kaikki menee ns oppikirjan mukaan, muttei siltikään tärppää. Jospa tämä seuraava olisi parempi kierto :)

Mulla oli edellinen kierto todella outo, pidempi kuin normaalisti ja kunnon PMS oireet ja hyvin niukka vuoto. Kerkesin jo kuvitella itseni raskaaksi menkoista huolimatta ja mitä kaikkea, mutta nyt realismilla eteenpäin. Kp 13 ja ovulaatio varmaan ensi viikon puolella. Oviksen tikuttelun käynnistin nyt noilla liuskoilla. Alkuun ajattelin parin päivän välein kunnes olen lähempänä todennäköisempää ovulaatiota.
 
Pitääkin varmaan ottaa suoraan yhteyttä yksityiselle, mikäli tässä kierrossa ei tärppää. Olen nimittäin ottanut yhteyttä julkiseen puoleen epäsäännöllisistä kuukautisista ja mahdollisesta ovuloimattomuudesta, johon vastattiin heti että eivät ole syy miksi pitäisi päästä lääkärille... Kuukautiset ovat olleet epäsäännölliset reilusti yli vuoden, mutta tämä ei kuulemma riitä syyksi. Ehkä siis yksityiseltä voisi saada apuja helpommin.. :)

Ihanaa, että sinulla on plussatuulia ja toivon todella että raskaus sujuu hyvin ihan loppuun saakka! :Heartred

Mulla kans epäsäännöllinen ja pitkä kierto 36-57 päivää. Yksityisellä ultrattiin ja huomattiin monirakkulaiset munasarjat. Mutta vähän harmitti kyllä etten aiemmin käynyt, pitkät kierrot oli alkuun varsinkin raastavia ja kun ei tiennyt yhtään miksi pitkittyy. Sain sieltä metformiinilääkityksen, joka ei kyllä oo oikeen tehnyt mitään mutta kuuliaisesti ajattelin syödä reseptin loppuun asti :hilarious:. Nythän sulla oli edellinen kierto ollut 31 päivää, kuulostaa ihan lupaavalta! Plussatuulia :happy:

Meillä tulee huhtikuussa vuosi yritystä täyteen ja ajattelin sitten soittaa kunnalliselle että päästäisiin hoitoihin. Yksityisellähän oltais voitu jo alotella, mutta päätettiin miehen kanssa kuitenkin oottaa se vuosi. Nyt kun on meneillään viimeinen kierto ennen hoitoihin ilmottautumista niin olo on ihmeen rauhallinen kun luotto lääketieteeseen on kova. En oo ylianalysoinut oloja kuten normaalisti :hilarious:.
 
Moikka :greet025 Ajattelin nyt tännekin tulla esittäytymään. Olen 30v ja mies 31v ja yritämme nyt ensimmäistä lastamme. Meillä on kaksi keskenmenoa takana, ensimmäinen 09/19 ja toinen 12/20. Maanantaina alkoi vihdoin ensimmäiset kuukautiset km jälkeen, joten vihdoin voidaan alkaa taas yrittämään. Yrityskertoja en enää edes muista ja välissä ollut jakso, kun ei ole edes yritetty. Viime huhtikuusta yritetty tietoisesti jo enemmän ja olen yrittänyt tarkemmin seurata ovulaatiota. Tänään siis kp6, mutta kierrot ovat olleet hyvin epäsäännöllisiä, joten ovulaatioon taitaa mennä vielä muutama viikko.
 
Mulla kans epäsäännöllinen ja pitkä kierto 36-57 päivää. Yksityisellä ultrattiin ja huomattiin monirakkulaiset munasarjat. Mutta vähän harmitti kyllä etten aiemmin käynyt, pitkät kierrot oli alkuun varsinkin raastavia ja kun ei tiennyt yhtään miksi pitkittyy. Sain sieltä metformiinilääkityksen, joka ei kyllä oo oikeen tehnyt mitään mutta kuuliaisesti ajattelin syödä reseptin loppuun asti :hilarious:. Nythän sulla oli edellinen kierto ollut 31 päivää, kuulostaa ihan lupaavalta! Plussatuulia :happy:

Meillä tulee huhtikuussa vuosi yritystä täyteen ja ajattelin sitten soittaa kunnalliselle että päästäisiin hoitoihin. Yksityisellähän oltais voitu jo alotella, mutta päätettiin miehen kanssa kuitenkin oottaa se vuosi. Nyt kun on meneillään viimeinen kierto ennen hoitoihin ilmottautumista niin olo on ihmeen rauhallinen kun luotto lääketieteeseen on kova. En oo ylianalysoinut oloja kuten normaalisti :hilarious:.

Okei, hyvä että sait syyn pitkään kiertoon! Täytyy itse kyllä katsoa pitäisikö myös juurikin yksityisen kautta selvittää, mikäli lähtee kierrot taas pitkittymään :) nyt näyttää tosiaan hyvältä kun edellinen oli sen 31 ja sitä edellinen 34, eli ihan normaalin mittaiset kierrot.

Huomaa kyllä miten päivittäin omat tunteet vaihtelevat, tänään ollut hyväksyvä ja vihdoin jälleen vähän positiivisempi olo menkkojen alun jälkeen. Rankkaahan tämä kaikin puolin on, mutta ’alussahan’ tässä vasta ollaan.

toivottavasti noora992 saatte hoidoista apua ja tärppäisi nopeasti. Lähetän paljon tsemppejä teille ja toki meille kaikille muillekkin! Plussatuulia :Heartred:love7
 
Miulla alkoi menkat keskiviikkona ja perjantaina kävin verikokeissa :dance008 lääkärille soitan tänään jos ehdin, viimeistään huomenna ja suunnitellaan sitten jatkot. Vähän positiivisempi mieli on nyt kun pääsee alottamaan yritystä taas :)
 
Okei, hyvä että sait syyn pitkään kiertoon! Täytyy itse kyllä katsoa pitäisikö myös juurikin yksityisen kautta selvittää, mikäli lähtee kierrot taas pitkittymään :) nyt näyttää tosiaan hyvältä kun edellinen oli sen 31 ja sitä edellinen 34, eli ihan normaalin mittaiset kierrot.

Huomaa kyllä miten päivittäin omat tunteet vaihtelevat, tänään ollut hyväksyvä ja vihdoin jälleen vähän positiivisempi olo menkkojen alun jälkeen. Rankkaahan tämä kaikin puolin on, mutta ’alussahan’ tässä vasta ollaan.

toivottavasti noora992 saatte hoidoista apua ja tärppäisi nopeasti. Lähetän paljon tsemppejä teille ja toki meille kaikille muillekkin! Plussatuulia :Heartred:love7

Hyvin kyllä tasoittunut sulla nuo kierrot, jospa pian tärppäisi :happy:.

ihania kevätpäiviä ollut viime aikoina joten ei onneksi niin paljon oo ajatukset pyörineet yrityksen ympärillä. Eiköhän sitten viimeistään ala piinailu kun saa taas menkkoja odottaa. Nyt kp23 ja flo ennustaa ovista ens viikolle. Että hetken saa niitä menkkojakin odotella ellei jotain ihmettä ole tapahtunut ja olisi normaalimittainen kierto :angelic:
 
Hei kaikki tuun tänne kans kirjottelee... Olaan molemmat miehen kanssa 26 vuotiaita ja meillä on esikoisen yritys aloitettu 10/19 ja eka plussa tuli 1/21 mutta sain keskeytyneen keskenmenon ja kehitys pysähtynyt noin rv6+3 nyt toiveissa mahdollisimman nopeasti uusi raskaus ja toivottavasti kaikki menis hyvin...

Mulla on epäsäännöllisen kierron takai ollut 14kk aikana vain 7 yrityskiertoa ja tuo seitsämäs tärppäsi.. Nyt jännitetään että miten km jälkeen lähtee kierto käyntiin.

Keskenmenosta nyt noin viikko ja vuoto loppui eilen.. Toki voi alkaa uudelleenkin mut toivon et olis näin nopeesti ohi... Ajattelin alkaa tikuttaa ovista jo loppuviikosta:rolleyes:
 
Joo kaikkein kurjinta epäsäännöllisissä kierroissa on juurikin tuo odottaminen ja epätietoisuus. Omassa viimeisimmässä kierrossa bongasin sen oletetun ovulaation joten osasin vähän odottaa että kierto on lyhyempi. Kuitenkin menkkojen ollessa myöhässä turhauttaa kun ei tiedä onko ne oikeasti myöhässä vai kierto taas sekoittunut :shifty:

Kiva kun liittyy uusia keskusteluun, kurjaa kuulla myös iinamarika keskenmenosta :sad001 kovasti toivon että pian tärppäisi uudelleen. Tsemppiä :Heartred:Heartred
 
Sisukas25, juuri tuo epätietoisuus ja odottaminen sai kyllä mielen tosi levottomaksi ja surulliseksi kun ei tiennyt mitään syytä miksi kierto pitkittyy. Onneksi tuli käytyä gynekologilla niin sai selkeyttä, toki eipä nuo pitkät kierrot vieläkään lempijuttu ole. Raskaustesteillä testaamisen oon yrittänyt pitkittää mahdollisimmaan myöhään, mutta jotenkin siinä kp30 huvittaisi jo alkaa testaamaan. :hilarious: Ovistesteistä monet saa apuja oman kierron seurantaan, mutta en oo itse niitä kokeillut vielä. Nuo monirakkulaiset munasarjat voi ilmeisesti aiheuttaa sen ettei ne ovistestit näytä oikein.
 
No niimpä! Me miehen kanss tilattiin nyt netistä ensimmäistä kertaa ovistestejä, tulivat super paljon halvemmaksi kuin kaupasti ostettuna. Niillä testaan aktiivisesti, mutta raskaustestejä en uskalla tehdä :laughing002 Toisaalta hyvä, eiväthän ne olisi vielä plussaa näyttänytkään, joten säästyy ainakin piinaukselta. :grin
Mä kävin kanssa alkusyksystä gynellä ennen kun alettiin aktiivisesti yrittämään, ja siellä kaikki ok. Ei otettu ultraa munasarjoista tms. joka tietysti varmistaisi kaiken olevan täysin ok, mutta jo tuo käynti lohdutti, vaikka edelleen kierto on vähän epäjärjestyksessä :) Nyt kuitenkin elättelen toivoa, joskos nämä mun kierrot vihdoin tasoittuvat, niinkuin parit aiemmat kierrot ovat osoittaneet :) Tosiaan julkiselta en muutenkaan saisi apua ennen kuin vuosi yritystä takana, näin sanottiin silloin muutama kuukausi takaperin. Joten ei auta kuin katsoa tai varata aika yksityiselle, jos ei ala tärppää :)
 
Nää pitkät kierrot on kyllä niin syvältä. :banghead: Nyt kp39/??? Ja testasin aamulla negan. Oli niin hyvä fiilis tästä kierrosta ja saatiin talleteltua ennätyksellisen hyvin, mutta ei. Ei mitään. Menkkatuntemuksiakaan ei ole. :sorry: Bongasin mielestäni oviksen tikkuihin, mutta aamulämmöt ei kyllä kertoneet oikein mitään. Ehkä mittaan ne väärin. :shifty: Sori negistely, on tosi epätoivoinen fiilis... Tsemppiä meille kaikille! :Heartred
 
Morjens! Oon jo jonkin aikaa stalkkaillut keskusteluja ja nyt sitten rohkaistuin rekisteröitymään (wanhalla cunnon nettifoorumilla eka kertaa sitten teiniaikojen!) Oon 26v ja meillä ehkäisy jäänyt pois elokuussa 2020. Aluksi ei ymmärretty mistään mitään joten en ees sanois yrityksen alkaneen siitä :D Kunnolla ruvettiin etsimään ovulaatiota marraskuussa.

Ehdin tammi-helmikuussa olla jo raskaana mut se meni sitten 7+6 kesken. Oli jotenkin alusta asti vähän epävarma olo raskaudesta mut kyllähän sitä aina viimeseen asti toivoo. Kokemus oli fyysisesti paljon helpompi kuin odotin, kohtu tyhjeni varsin kivuttomasti itsestään ja vuoto kesti alku- ja lopputiputteluineen viikon. Saatiin maanantaina gyneltä lupa aloittaa yrittäminen samantien uudestaan ja tadaa, tänään bongasin selkeet ovulaatiolimat! :blob7 Edellinen raskaus alkoi menestyksekkään limantiiraamisen seurauksena, joten tietysti nytkin odotukset on katossa heh.
 
Takaisin
Top