Täytyis varmaan itsekin "liikkua" vähän enemmän, mutta jotenkin arjen kanssa painiminen vie mehut ja kun pääsee töistä kotiin niin sitä haluaa vaan nostaa jalat kattoon.. mut huomaamattaan sitä liikkuu päivässä kyllä suhteellisen paljon. Pian kun pääsee irtautumaan normiarjesta, niin pitänee tehdä vaikka kävelylenkkejä, jos niistä ois apua stressin hallintaan.
Noista kevereista, en ole ensimmäinen raskautuja, mutta valtaosa kavereista on lapsettomia. Tiedän tukiverkoston olevan tärkeä, mut viihdyn todella hyvin yksikseni. Kaverini, joka taisi olla ensimmäisiä äitejä tässä mun lähipiirissä, sanoi kyllä kärsineensä yksinäisyydestä ja siitä, että oli niin kovin sidottu kotiin ja lapseen/lapsiin. Kaikkialla on tosiaan painotettu sitä, että äidin pitää muistaa myös päästä ulos ja irti vauvasta - epäilen itse jääväni kyllä takiaisena lapseen ja höperöityväni neljän seinän sisään, mutta senhän näkee nyt sitten puolen vuoden sisään, että miten käy.
Tänään muistettava ilmoittautua poissaolevaksi koulusta - innoissani menin ottamaan koulupaikan vastaan ja niin kuvittelin, että oisin pienen lapsen ja insinööriopinnot laittanut samaan pakettiin. Ei sitä aina leikkaa ihan salaman nopeasti, ottaen huomioon vielä kuinka stressiherkkä olen... :P noh ensisyksyksi on sitten jo suunnitelmat tehtynä, ellei ala uusi vauvaprojekti heti perään :D
(huomaa kyllä heti, että yksi ylimääräinen lomapäivä, vaikka saikkua onkin, tekee ihmeitä mielelle - stressi ja ahdistus hävinnyt puoleen)