Ensimmäistä lastaan odottavat joulukuiset

MIrkkuli: mä kanssa olen ollut ripeä liikkeissäni vaan en enää. Hoksasin sen tällä viikkoa töissä kun viimeisenä raahustin kahville, ku en työkaverin tahdissa pysyny :scared007 Kiitokset iskias vaivalle, joka tuntuu vaan pahenevan!
Muuten olo ihan ok, kuten koko raskauden ajan ollut...

Tänään oli eka perhevalmennus neuvolassa. Kutsu oli käynyt kaikille joilla on laskettuaika loka-, marras- tai joulukuussa, vaan ei mitenkään suurta suosiota ei saanut valmennus; paikalla oli mun lisäksi yksi pariskunta! :think005 Tiedä sit onko suurin osa valmennukseen kutsutuista jo ennestään synnyttäneitä vai eikö vaan kiinnosta. Ei tuolla kyllä tällä kertaa hirveesti tullut uutta asiaa, mut kyllä mä meinaan käydä kaikissa. Kaksi neuvolassa vielä ja sit sairaalan puolella yksi.
Pikkasen vaan rupes "hirvittään" kun hoitaja havainnoillisti nukella kuinka vauva syntyessään kiemurtelee läpi lantion! AUUU!!! :eek:

Ens viikolla olisi sokerirasitus edessä. Täällä kuulemma suositellaan kaikille raskausviikoilla 26-27 käymään. Tästä suosituksesta kun hoitaja oli kertonut, oli mulla jo lähete labraan kourassa! Hirveesti en sitä odota, mut käydään ny sen "suosituksen" mukaan...

Kahdeksan viikkoa ja yksi päivä töitä ja sit alkaa äitiysloma. Äitiyspakkauksenki pitäis ihan näillä näppäimillä saapua. Vaaviki ilmoittelee itsestään säännöllisesti muksauttelemalla ja potkimalla. On tää niin huisia! :)
 
Mä odotin kovasti tuota 1. Perhevalmennusta mm. Koska siellä puhutaan imetyksestä ( mikä ei ole aina ollut mulle ajatuksena toteutettavissa) nyt asiasta erimieltä ja olisin halunnut saada kaiken opin aiheesta, mutta harmiksi meiltä peruntui toi 1. Kerta ja sitä ei edes järjestetä uudelleen. Peruuntuminen oli vielä hoitajan sairastumisen vuoksi, ei meidän :/ no mutta ehkäpä kaiken oppii myös omalla äidinvaistolla :)
Jännä juttu että teidän ryhmässä on ollut niin vähäisesti osallistujia, luulisi että ihmiset on noista palveluista kiinnostuneita..täällä taas on niin täyttä, että ei päästä edes toisiin ryhmiin tuohon ekaan..
NooraE toivottavasti iskias kipusi ei ylly ihan kauheiksi.
 
Hei kaikille!

Ajattelin liittyä tänne, kun itsellä ei ole ystäviä samassa tilassa joiden kanssa voisi asioista keskustella.
Minulla on ikää reilu 20-vuotta ja ensimmäistä odottelen. Menossa rv25+5, la olisi 19.12., ä-loma alkaisi 13.11. ja poika ennusteen sain :)

Liikkeet näkyy ja tuntuu ulkopuolelle, taitaa tulla tempperamenttinen kaveri :D

Tänään kävin neuvolalääkärillä ekaa kertaa ja kaikki oli ok. Vauvan tämän hetkisen painon arvioi olevan 960g eli aikas painava viikkoihin verrattuna. Jännä miten paljon nämä arviot heittävät eri paikoissa... En ole kerennyt ottamaan selvää tai muistanut kysyä neuvolassa, että mitä kaikkea ne kirjainyhdistelmät merkitsevät (BPD, FL jne...). Jos joku tietää nii voisiko valaista minua hieman :))

Joudun uudestaan sokerirasitustestiin painoni takia (aina ollut pullukka), vaikka en ymmärrä miten sitä painoa tulee niin paljon vaikka teen raskasta fyysistä työtä (tietenkin varoen nykyään) ja en syö loppupeleissä paljoa lihottavaa ruokaa...

Tässä ekaa perhevalmennusta odotellessa :)
 
Tervetuloa vaan uusille! :hello Täälläpä on aika hiljaista. Ei taida olla kovin tapahtumarikasta aikaa raskaudessa nämä viikot. Mä yritän täällä kiukulla toipua flunssasta. Pahin alkaa olla jo takana, mutta sellanen ärsyttävä pieni yskä vaan jatkuu ja jatkuu. Lisäksi supistelut ovat alkaneet vaivailla. Eilen meinasin ihan huolestua, kun niitä tuli koko illan. Eivät kylläkään olleet kipeitä, mutta niitä tuli ihan muutaman minuutin välein pitkään. Nyt aamulla ei ole onneksi ollut mitään merkkejä. Raskausviikkoja tulee tänään täyteen 26+0, joten ei huvittaisi mitään vuodelepoa aloittaa. Ensi viikolla olis neuvolääkäri, että täytyypä siellä vähän kysellä asiasta. En kyllä ensimmäisellä käynnillä vakuuttunut ko. tädin asiantuntijuudesta, joten sieltä ei välttämättä mitään kovin kummoisia vastauksia ole tulossa. Ainakin varmaan osaa sentään sanoa, onko kohdunsuun tilanne ihan ok.

Muista kuulumisista sen verran, että oma lihominen ahdistaa. Nyt ei pääse liikkumaan sitä vähääkään, mitä muutama viikko sitten. Olo on ihan järjettömän kömpelö. Lyllerrän mummovauhtia paikasta toiseen ja kolauttelen mahaa pöydän kulmiin. Luulin jo saaneeni ensimmäisen raskausarvenkin, mutta se olikin vain naarmu, kun olin taas kerran viiltänyt itseäni vähän keittiösaarekkeeseen. :thumleft

Terkkuja kaikille!
 
"Lyllerrän mummovauhtia paikasta toiseen ja kolauttelen mahaa pöydän kulmiin"

laughing7 Yhdyn Minisen tuntemuksiin. Plus muisti lähtee pätkittäin veke tästä päästä - näköjään, mitä enemmän viikkoja kertyy..

Mulla oli eilen neuvolalääkäri ja meinas itku tulla (IHME, tästäkin!) sen "toimenpiteen" jälkeen; Olikohan 1. kertaa töissä lääkärinä nuori nainen..paineli masua sitten niin kovalla kädellä, että ihan kädet tärisi (voimasta vai jännityksestä?!). Ei oo ennen sattunu toi yläkautta painelu! Ei meinannu löytää, miten päin vavva on siellä ja haki terkkarin avukseen. Jätti mut siihen haarat levälleen ilman housuja odottelemaan, vaikka sisätutkimus oli jo tehty. Ihan ihme nöyryyttävä olo (kaikesta mulla varmaan tulee näinä päivinä..). Luki lääkärikirjasta kaikki siinä sivussa. Oli niin hirmuisen epävarma, että itse joutui varmistelemaan.. Noo pitää ymmärtää, jostainhan on aloitettava..Mun mielentilalleni ei vaan sovi nyt mikään..:dontknow Tämän viimeisen kolmanneksen alettua mielialat ovat kyllä melkoista showta..:sad001 (mutta vavvaliinilla vahva sydän sykki siellä 132 :love017 ja terkkarin helläkätisemmän tunnustelun jälkeen kuulemma peppu "pystyssä" tuossa oikealla puolella eli niinkun arvelin, potkii äippää aina oikealle puolelle, senkin voimailija :))
 
Hola! Kyproksen reissulta kotiuduttu :) oli kyllä ihan mahtava reissu. Miinus puolena ehkä se että oli hitusen liian lämmin (melkein +40) ja sen takia joutui pysähtymään useammin ja juomaan ja sit tietty hetken päästä pissalle :D mut lennot sujui hyvin ja ei tullut jalkoihin mitään hirveää turvotusta. Eniten tais turvota mulla kädet?! en sitten tiedä mistä sekin johtui.
 
Mä en viitsi tänne joka päivä valittaa kun tuntuu, että kaikilla muilla on vaan niitä hehkeitä ja sievämahaisia raskauksia.

Voin siis edelleen pahoin ja oksentelen. Selkä "lonksuu" välillä pois paikoiltaan ja sen jälkeen kävely sattuu joka askeleella niin, että voisin karjua. Pari päivää on vasemmassa nivusessa tuntunu kipua - kunhan ei nyt vielä liitoskipuja tähän pukkaisi. Lonkat särkee öisin niin, ettei nukkumisesta meinaa tulla yhtään mitään vaikka melkosen tyynyvuoren kanssa koitan asettua hyvään asentoon... Väsymys on siis kova. Uudehkona vaivana on pari viikkoa jatkunut niska-hartiaseudun järkyttävä jumitus, joka sitten johtaa päänsärkyyn. Kaiken maailman konsteja on kokeiltu. Kai tuo ryhti on menny sen verran huonoksi, että johtuu siitä.

Mammajoogassa oon pari kertaa nyt käyny, joten jospa sekin alkais jossain vaiheessa auttaa. Vauvan vaatteita ja kestoja ym oon pessy jo nyt, koska mulla on jotenki sellanen fiilis, että loppuajasta olen niin raihnanen tän selän kanssa, että parempi tehdä nyt eikä sitten :D. Vielä pitäis pinnasänky pistää kasaan ja maalata se mieleiseksi - maalit sentään on jo hankittuna.

Maha on iso ja paino on lähteny uudelleen nousuun. Mullahan nousi alkuraskaudesta nopeesti ja paljon, sitten tasaantu moneks viikoks. Nyt lähti selkeesti uusi spurtti käyntiin viimeisen kolmanneksen (apua!) kunniaksi. Mäkin muute oon ny viimesen viikon aikana kolautellu mahaa vaikka mihin - välillä jo vähän kipeestiki...

Äh, jotain piti vielä kirjottaa, mutta sinne se ajatus karkas...
 
Minullakin on vauhti hidastunut, kun ei pysty enää normaalia lenkkivauhtia menemään (joka on "harppomista") :)

Minäkin olen huomannut, että maha on edessä mitä tahansa tekeekin, varsinkin navetalla. Tosin se on hyvä apuväline vasikan juotossa, kun saa sankon mahan päälle siksi aikaa kun vasikka juo nii ei tarvii pidellä :D

Miisa78: voi kauhistus minkälainen kokemus sulla oli...Mut onneks sai selville, et vauva voi hyvin :)
 
Mä kanssa alan tuntea itseni sangen kömpelöksi. Meillä myös saarekkeen kulmat ja varsinkin noi pahuksen vetimet (jotka ovat yllättävän terävät kulmista) osuvat hiukan turhankin usein mahaan.
Koirille hihnojen laitto on tuskaa, kun ovat reppanat pienet niin alhaalla.
Kylppäriin hankin pienen muovijakkaran suihkuun, että voin ajella siinä istuskellessa säärikarvat...biksurajojen kunnossapito on täysin mahdotonta, kun en enää nää koko "pöheikköä"...onks jollain jotain hyvää vinkkiä tähän ? :scratch
Kengät laitan jalkaan useimmiten pitkän kenkälusikan avulla, että välttäisin edes muutamat kyyristelyt...mitäpä sitä ei keksisi, kun tietää kaiken kumartelun tekevän kipeetä.
Tänään olin ekaa kertaa bodybalancessa ja sielläkin oli tosi hankalaa, kun ei muistanut mahaa joka käänteessä ja kehon painopiste on muuttunut sen verran, ettei yhdellä jalalla seisominen muutamassa liikkeessä meinannut onnistua enää ollenkaan ( esim. sellanen vähän niinku y-vaaka-liike).
Huomenna neuvolalääkäri...mieskin tulee mukaan. Toivottavasti ei käy samalla tapaa ku Miisa78:lle, et on joku tumpelo lääkäri!!
 
Täällä kans on maha joutunu pöydänkulmien ja ovenkarmien sun muiden uhriks, miten se ylettyykin jo niin pitkälle? :D Ja aina jää johonkin jumiin ku luulee mahtuvansa jostain tai maha nappaa tavaroita ohi mennessä mukana ja tiputtelee kaikkea mennessään jos yrittää mennä sivuttain jostain niin ku muka silleen mahtuis paremmin :p
 
Muokattu viimeksi:
Viime viestistä unohtui, että tervetuloa Emäntä (ja muutkin uudet) :hello

LittleMyy: Älä välitä, saa ja pitää valittaa, sitä vartenhan täällä ollaan :) Mustakin tuntuu, että mä vaan valitan - mulla vaan "prakaa" tuolla henkisellä puolella, vaikka fyysisesti olenkin säästynyt..Että jostain se hinta on otettava :wink Voimia sinulle!

Tosin huomenna käyn polilla tarkastuttamassa, mistä "lorahdukset" johtuu eli ettei ole lapsivettä. Lorahtelen muutamia kertoja viikossa, ja tuli tuosta mainittua neuvolassa.. Ja sitten kärsin tuossa päivänä muutaman varpaiden, jalkapohjapuolen kutinasta. Sen vuoksi tänään kävin verikokeissa ja katsastetaan, ettei vaan ole sitä raskaushepatoosia vaimikäsenytoli eli maksan toimintahäiriö. En usko, vaan ehkä johtuu eräistä kengistä, joita olen käyttänyt ilman sukkia = allergiaa?

Nyytikki: :laughing002 Mietin aivan samaa, viimeks eilen. Biksurajojen siistiminen on hiukka hankalaa. Varsinkaan sitä yläosaa ei enää näe :laughing002 Kohta menee piiloon koko pöheikkö. Mietin peilin kautta sheivaamista ? Mutta peilin kautta voi vetää vääärään suntaan ja voi tulla hauska lookki alakertaan :laughing002

Meidän vaavi kuulkaa potkaisi eilen ekaa kertaa sellasella voimalla tuohon alaoikealle, että ihan oikeasti - se teki kipeää ?! :happy2 Herranjestas mitkä voimat?! ja viikkoja on vielä..huhhuh.
 
Mää sheivailin muutama päivä sitten ihan tylysti käsikopelolla. :D Saatto toki jäädä jokunen karva jonnekin, mut en ainakaa mielestäni kauheest niitä tuntenu...
 
Terapeuttista että muillakin on samat pulmat :laughing002 Mitä tapahtuu muistille? Ei oo ikinä ollu tällasta unohtelua kuin nyt.. ja toi alakerran sheivaus tosiaan.. mitään ei nää, fiilispohjalta..

Niin ja tosiaan tervetuloa Emännälle ja myös S_uskille (takaisin Suomeen), kiva et oli onnistunut loma :)
Emäntä muuten eiks vaavi protestoi yhtään sangon kannattelua mahalla? :D
 
Muokattu viimeksi:
Aeria: ei se oo, mut sen jälkeen kun sankon ottaa pois nii alkaa mytistämään. Vissiin nukkuu niin sikeästi sen aikaa, mut herää ku vasikka alkaa puskemaan tyhjää sankoa :)
 
:laughing002 naurattaa nämä niin naiselliset, niin naiselliset propleemat, mitä tulee sheivaukseen mahan takaa :laughing002 Mitäs jos antas olla vaan, kerrankin. Oikee luvan kanssa :laughing002 hihhih. Ai kauheeta :laughing005

Nauratti eilen edelleen, kun olin ollut lenkillä - housut takaperin päällä :laughing002 Siis takapuoli edessä. Enkä huomannut yhtään, kun maha vei takapuolen paikan sopivasti. Lenkin jälkeen veskissä huomasin laput edessä :laughing002 Mitäs vielä..

Onko teillä minkämoisia mahoja tässä vaiheessa? Mulla selkeästi kuin iiiiso koripallo ja se rotkottaa selkeästi alhaalla kuin keskellä tai ylhäällä. Vaan takaapäin ei näy yhtään, että masu olisi iso. Pyöräillessä joudun ajamaan jalat vähän leväällään (niinkuin vanhat miehet - ettei mene housun lahkeet ketjujen väliin :laughing002), kun masu roikkuu välissä. Noniin tämä ei kuulostanut hyvältä :laughing8
 
Paljos teille on nyt tullu painoa viikossa?

Itsellä oli neuvola rv. 24+3 ja painoa tullu viime kerrasta 600g/viikko. Sitä kuulemma saisi tulla tässä vaiheessa 500g/viikko. Että enemmän pitäisi liikkua ja vähemmän/paremmin syödä..
Kokonaisuudessaan paino on noussut n. 6kg alkupainosta.
Olen luullut, etten ole suurensuuresti liikakiloja kerännyt ja omasta (ja miehen) mielestä ei ole tullut kuin tuo pallomaha... Mutta tuon neuvolan jälkeen jäi sellainen olo, että liikaa on tullut sittenkin ja nyt pitää olla tarkkana... :sad001

Neuvolalääkäri on 3 viikon päästä ja sitten seuraava neuvola onkin viikkoa ennen äloman alkua :eek: Jotenkin tuntuu että hirveän kaukana.. No mitään vaivoja ei ole ollut, joten ehkä siksi ei ole nopeammin..

Mutta nyt kun olen lukenut muiden vaivoja tai vierailuja päivystyksessä tmv. niin olen alkanut miettimään, että huomaanko todella jos tarvitsisi tarkistukseen lähteä????? :scratch
Vauva kyllä potkii ja liikkuu säännöllisesti, joten kai sillä kaikki sinällään on kunnossa...
Tuosta "lorauttelusta" tuli mieleen, että ehkä minäkin lorauttelen välillä?! Olen vain ajatellut, että on valkovuotoa tmv. eikä siitä tarvitse huolestua, kun ei ole säännöllistä eikä päivittäistä.

Neuvolassa täti totesi ennen kuin alkoi mitata sf-mittaa, että taisi äsken ollu supistus kun niin oli "patti" mahassa. Olin ihan ymmälläni, en itse huomannut mitään. Joten keksinpä sitten ajatuksen, että mitä jos niitä onkin usein, mutta en tunnista niitä?? :pale
 
Www ei se ainakaan haittaa! Joillakin on paljonkin supistuksia mutta kivuttomat ei yleensä tee mitään, eli jos niitä ei huomaa niin ne ei myöskään haittaa!

Aika tarkka neuvolantäti ollu.. en mä kyllä ottais mitään pulttia painon noususta jos on yhteensä tullu noin kohtuullisesti! Se kai muutenkin tulee usein vähä sykäyksittäin. Voi olla että rinnat on kasvanu jossain kohtaa hormonien vaikutuksesta tms.. Mulla kävi niin et kesän jälkeen oli tullu yht. 10kg ja edelliseen neuvolaan nähden jotain 700 g viikossa niin täti vaan sanoi että kannattaa hiukan kiinnittää huomiota ruuan laatuun ja pitää kiinni säännöllisestä ruokarytmistä. Oikeesti söin mielestäni suht "oikein" koko ajan enkä jaksanu tehä mitään ihmeempiä muutoksia ruokailutottumuksiin.. ja nyt olikin paino tippunu 2kg vaikka viikkoja on tullu jotain 6 lisää.. eli kyse oli enemmänkin jostain turvotuksesta joka näytti nostaneen painoa enemmän kuin se oikeasti oli noussut.
 
Muokattu viimeksi:
Mullaki on tullu semmone 10kg lisää vaikka omasta mielestä oon syöny terveellisesti ja liikkunut päivittäin...
 
Kiitos Aeria!
Niin itsekin olen ajatellut, että jollei mitään suurempia kipuja tai ihmeellisempitä tuntoja tule, niin en panikoi. Mutta nyt vain alkoi mietityttämään.. :)
Paino omastakin mielestäni ihan ok. Ihan normaalisti olen syönyt raskausaikana ja niin meinasin jatkaakin. Katsotaan mitä on 3vko kuluttua lääkärineuvolassa...
 
Mun maha on hassusti ihan tossa navan kohdalla. Aika leveenä. Lähteny jo tosi aikasessa vaiheessa kaartamaan heti rintojen alta isona ja pyöreenä. Mut mulla onki tosi lyhyt selkä (ja oon muutenki lyhyt). Ihan alavatsassa on jopa vähän tyhjää verrattuna ylävatsaan. Toisaalta istuessa kyllä huomaa, että painaa se siellä alavatsassaki. Täytyy retkottaa jalat levällään melko usein... Silleen naisellisesti :D

No ei todellakaan oo www:n 6 kiloa paljon tässä vaiheessa raskautta. Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Mun neuvolantäti ei oo uskaltanu sanoo mun painonnoususta mitään, kun tietää, että oksentelen edelleen... Ja painoa on tosiaan tullu!

Mulla on ollu useitaki kausia, jollon maha on vetässy kovaksi vaikka mistä. Nyt parin viime viikon aikana on ollu hetkellisesti menkkamaista juilintaa, mutta maha ei oo sillon ollu kova. Kovasti odotan 2 viikon päästä olevaan ensimmäistä neuvolalääkäriä - että onhan alakerrassa varmasti kaikki ok.
 
Takaisin
Top