Elokuun elämää..

Heissan!
Täällä on kamala kuvotus päällä edelleen. Töistä pitänyt olla poissa jo ja useat työkaverit ovat jo arvanneet syyn
Ens viikolla sitten kerrotaan salaisuus julki, kun varhaisultra on ohi ens tiistaina ja neuvolakin aikaistui ens torstaille. Etsin tuossa tietoa kerran googlesta ja mitä siellä kerrotaan keskenmenon riskeitä, koska useat eri tahot pitävät jo tuota rv 10 niin pahin on ohi. Ja alan itsekkin siihen kallistua. Taitaa olla tuo rv 12 vanha jäänne ennen varhaisultraa.
Mie oon kertonut äitille ja muutamille kavereille sekä pomolle, ett miks mie oon poissa pahan olon takia ja miks miun sairaslomalaput on kirjoittanut neuvolan hoitaja

Mutta ootan innolla, kun kerrotaan miehen vanhemmille asiasta.
Mutta takaisin työn ääreen taas.
Paljon jaksamisia kaikille!
 
Onnittelut henskumaijalle loistavista uutisista! :)
Valitettavasti sun toivottelut hyvästä päivästä ei osunut oikeaan ainakaan täällä, sillä mulla on ihan järkyttävä flunssa ja yöllä oli sitten noussut kuume, jonka ansiosta oon oksentanut kaiken pihalle mitä suuhun oon saanut laitettua. Ei siis ihanin päivä :D musta tuntuu, että mulla on nää torstait kirottuja. Aina on torstai viikon huonoin päivä. No ei tässä muuten mitään, mutta säälittää tuo poika, kun ei oo äidistä paljoo seuraa tänään. Leikkikavereita piti tänään tulla, mutta jouduin perumaan tän olon takia. Huomenna ehkä sitten parempi päivä :)

Mä en oikein tiedä mitä tekisin, kun mun isä eikä veli ei vielä tiedä uudestaa raskaudesta ja nyt viikonloppuna olis mahdollisuus kertoa päin naamaa, mutta ei  kuitenkaan huvittais ennen varhaisultraa, jos vauva onkin kuollut. Mut seuraava mahdollisuus olis sitten pojan synttäreillä, jossa melkein kaikki muut vieraat jo tietää niin olis se vähän noloa, jos ehtisivät kuulla joltain muulta. Eli kai se on pakko tänä viikonloppuna kertoa..
 
Mulla on ollut tuota ruskeaa ja välillä vaalenapunaista tuhruvuotoa jo yli viikon verran. Myöskin vasemmanpuoleisia vatsakipuja välillä aika kovastikin. Nyt siis RV 8+4 menossa. Maanantaina käytiin varhaisultrassa vuotojen takia, siellä oli kaikki hyvin onneksi joten mieli vähän rauhottui. Ensi viikolla neuvolaan.
 
Ilmeisesti tuo vuotelu vkolla 8 on yleistä? Kun sillonhan aika monella ois muutenkin menkat..? Mene ja tiedä, mutta en usko että on vakavaa.. 

ONNEA HENSKUMAIJA!! Olen niin onnellinen uutisista! :)

Meillä mennään päivä kerrallaan, tosiaan välillä sykin ehkä vähän liikaakin kun teen useampaa duunia ja liikun aika paljon.. Ehkä pian pitäis alkaa hiljentää tahtia. 

Edelleenkään ei oo ihmeempiä oireita, eli pahaa oloa ei oo muuten kun julkisissa ja autossa, eli ilmenee matkapahoinvointina vaan? Mutta ei kai tuota kaikille tulekaan. Toivottavasti ei olisi vaan merkki siitä että kaikki ei ole hyvin.. 

Mahassa nippailee kylläkin ja tissit turpoaa kokoajan enemmän ja enemmän. 

Sain eilen kuulla että ystäväni on raskaana, ja hieman pidemmällä kuin minä, olen niin onnellinen että mulla on nyt vauvvakaveri ja joku jonka kanssa jakaa näitä juttuja vaikka päivittäin. Uskomatonta miten tää elämä menee.. :D

Meillä tosiaan neuvola vasta 18.8., sillon ollaan jo yli 8. viikon, sitä ennen ei tässä varmaan juurikaan mitään uutisia oo tulossa. Varhaisultraan näillä näkymin ei olla menossa.

 
Moikka moi!

Täällä elellään päivä kerrallaan. Pahin väsymyskin alkaa jo helpottamaan, tosin ei hirveästi jaksa sykkiä enää töiden jälkeen kaikkea niinkuin aiemmin. Mutta ei se mittään :)
Meillä lähestyy ensimmäinen ultrakin, eli se olisi jo 15.8. Varhaisultrassa ei tullut käytyä ja tämä tuleva koitos siis alkaa jo jännittämään. Melko hurjaa! :)
Kohta on pakko myös lähteä vaateostoksille, ei kyllä farkut mene enää jalkaan kunhan tässä kohta ilmat viilenee ja pitkiä housuja täytyy rueta käyttämään. Onko täällä muilla alkanut jo masut kasvaa kuinka paljon?
Henskumaijalle onnea hyvistä uutisista! Ja kaikille muillekin kaikkea hyvää odotukseen!
 
Pachamama: Mullakaan ei ole ollut pahoinvointia. Jotenkin tuntuu, että annetaan kuva, että mitä karmeempi pahoinvointi, sen turvallisempi raskaus. Mullekin sanottiin eka neuvola-aikaa varatessa, että "toivotaan nyt sitten, että sulla on paha olo, se kun on merkki, että raskausmateriaali on hyvää". Ensiodottajalle aika vaarallisia sanoja.. Lievä etominen kävi kylässä viikolla 7 (?) ja se kun hävisi, niin paniikkihan siitä iski. Tosin nyt kun sai uutisen kerrottua omalle äidille männäviikonloppuna, niin äiti kertoi, että hänellä ei ollut pahaa oloa yhdessäkään raskauksista ja neljä lasta on saanut. Minä ainakin iloitsen pahoinvoimattomuudestani, koska tämä väsymys kyllä on sitä luokkaa, että jos tähä vielä pahan olon lykkää, niin en pääse sängystä ylös..

Hannamm: ei varmaan vauvamasu oo vielä kasvanut, turvottaa vaan niin vietävästi, että sen vuoksi pakko hiippailla mammahousuja ostostelemaan lähiviikkojen aikana. Hirmuinen kaipuu siihen masuun kyllä olisi jo :) Viime yönä juurikin näin unta, että mulla oli iiihana iso vaavimasu, jota silittelin ja esittelin ylpeänä. Ensimmäinen masu-uni olikin :) Jospa se sieltä pulpahtais ja veikkaan, että loppumetreillä raskautta sitä jo kaipaa eroon siitä outokummusta navan kohdalla..
 
Nunnu81 ei kannata huolestua, mulla oli esikoiselta aivan muutamana iltana etova olo ja terve pikkuneiti sieltä synty :) Onhan sulla sentään jotain oireita kuten tuo väsymys. Ja erikoiset unet! Mä nään aivan outoja unia, pää pyörällä herää joka aamu :D

En muista esikoiselta jatkuko nälän tunne ja yöllä syöminen kuin pitkälle, ei kai vaan loppuun saakka? Toissa- ja viime yönä jouduin heräämään syömään ja viime yönä jopa kahdesti. Aamulla väsyttää aivan järkyttävästi ku yöt on kauheeta juoksemista.. En muista ollenkaan miten esikoiselta oli...

Pinsku mulla on myös vasemmanpuoleisia vatsakipuja ja vihlontaa, välillä aivan niin kovasti että täytyy mennä levähtämään! Tuntuu et kaikki vatsakivut ja krampit on normaalia raskausaikana, eikä niitä mieskään ymmärrä.. :) Hyvä et kaikki oli hienolla mallilla!

Ei se auta ku pukea neitonen ulkovaatteisiin ja lähteä puistoon vaikkei millään jaksais.. Eilisestä asti ollut tyttö niin levotonta seuraa et ulkoilmaa taitaa kaivata.

Voikaa paksusti!
 
Nunnu81: Ei jeesus mistä ne keksii noita juttuja (jotkut neukka tädit). "toivotaan nyt sitten, että sulla on paha olo, se kun on merkki, että raskausmateriaali on hyvää"
Oi apua sanon minä!! Älä vaan kuuntele

Meidän koko suvussa ei ole pahoinvointia ollut raskauksien aikana! Kukaan ei ole koskaan muuta kuin sanonut että hienoa että et kärsi kamalasta pahoinvoinnista!
Itselläni jonkin sortin etovaa oloa jostain hajuista jne. Ja vain huolella valittu ruoka alkuraskaudessa uppoaa mut ikinä en ole oksennellut...

Väsymys painaa täällä ja esikoinen oppi juuri seisomaan tukea vasten... nousee ihan joka paikkaan mutta unohtaa pitää kiinni :/ sit täällä pää tokkurassa juostaan päivät pitkät sen perässä:(
 
täälä alkaa olla pinna melkosen kireellä. tyttö on toista viikkoa kipeenä (flunssaa, korvatulehdusta jne), nukuu yöt tooosii huonosti, ei syö juuri mitään, kiukuttelee vaan.. noh, sen vielä jaksais jos olis mies tukena. mutta ei, hän tekee yli 12h työpäivää, et tyttö on tänkin viikon joka ilta ollu jo nukkumas kun hän tulee kotiin, sit josen pitkän päivän jälkeen jaksa hymyillä tai viettää "laatuaikaa" niin hirvee sota.. tänään sitten lupasi pitää vpn et päästään heti aamusta mökille, mutta pöh.. täälä me nökötetään tytön kans tavarat pakattuna ja odotetaan miestä kotiin:( joo tiedän, toisilla ei oo miestä ollenkaan, mutta välillä tuntuu että parempi sekin kun tollanen idiootti.. en enää muistanukkaan miten sitä ukkoonsa voi välillä vihatakkin kun on raskaana:D raskauden piikkin laitan, koska aina hän tekee pitkää päivää eikä normaalisti mee näin totaalihermo.. huhhuh, nyt on vaan omaa vuodatusta..

ööh, noista pahoinvoinneista, että mein äitillä on ollu pojista pahoinvointia ja tytöistä ei  ollenkaan, joten ei se sitä tarkota, että jos ei oo niin on jotenki huono raskaus tms... jolleikkin se vain tulee voimakkampana.. ja neukkutäti sanoi ainakin, että siihen vaikuttaa myös perimä, et kannattaa kysy omalta äiskältä et onks silla ollu:) tosin mä oksensin kyllä tytöstä, vaikka oma äiti pojista.. saas nähä jos itelle tulee poika ni mitäs sitte..:)
 
janzu89 aivan ihana kuulla että jollain muullakin pinna kireällä ja oma mies tuntuu välilllä idiootilta :D mulla kans tuo odottaminen kiristää pinnaa aivan tajuttomasti, pitäs saada kaikki heti tänne just nyt.. Käytiin viime vk:lla reissussa, tytön kans odotettiin ulkona ku mies oli "pikku-asioilla" mitä nyt sellasen muutaman tunnin.. ja sit ku vielä sain pakattua kamat nii voi, se huomaskin et suihkussa pitää vielä käydä. Savu nousi kirjaimellisesti oikeesti korvista ja tuntu et hajoon ja halkean raivoon. Ja sitten kun päästiin matkaan niin ei kestä sitä naljailua.. aaarg! eikä se yhtään helpottanut asiaa että tyttö nauraa rätkätti isänsä mukana takapenkillä. Eipä siinä sit koko matkaa voinu mököttää :) Loppu hyvin kaikki hyvin onneks.

Kovasti odottelen etttä raskaus olisi jo pidemmällä sen suhteen, että löytyy minustakin sittten se iloinen puoli :) Viime raskaudessa ainakin kun pahoinvoinnit meni ohi ja tasottui muutenkin mielialat ja ajatukset, olin miehen mielestä lepposampi mitä koskaan ja huomasin sen itsekkin, kaikki nauratti ja elämä maistui.. Ois jo kiva olla paremmalla tuulella, melkoinen ahdistus välillä iskeny raskaudesta vaikka sitä ei pahemmin ole estelty.

Huh, nyt ruoan tekoon. Helpotti :)
 
Mäki kommentoin tota Nunnun kirjoitusta, että mullakaan ei ollut esikoisesta minkäänlaista pahoinvointia, eikä oikeestaan muitakaan raskausoireita (turvotusta lukuunottamatta) ennen kuin sitten loppuraskauden tuntemukset. Hirvee oksentaminenkaan ei tietysti oo kivaa, mutta kyllä oli välillä raskasta odottaa kun ei missään tuntunut:) Tän tokan kanssa on jo nyt alkutaipaleella ollut vähän enemmän oireilua, mutta hyvin vähällä oon nytkin selvinnyt. Näin jälkeenpäin oon tietysti onnellinen kun raskaus meni niin kivuttomasti:D

Meilläkin miehen hitaus on kyllä semmonen verenpaineen nostattaja, ettei toista oo. Mua se on kyllä ärsyttänyt jo ennen raskauttakin:D Inhottaa kun ite on miettiny aikataulut niin että sopii tytön rytmiin ja sitten toinen istuu kalsarisillaan sohvalla, vaikka on jo tunti kulunut sovitusta lähtemisajankohdasta....

Mäkin ootan, että raskaus pidemmällä ja saa taas (toivottavasti) itelleen semmosen hurmostilan, missä mitkään myöhästymiset ja kaatuneet maitotölkit ei tunnu missään:) Ja milin, mullaki huonoina hetkinä tulee ahdistusta raskaudesta, tulee mietittyä että selviääkö sitä oikeasti kahdesta lapsesta (meillä hoitovastuu ykkösestä lähes täysin mulla) ja sitten vielä sitä esikoisen tilannetta. Onneks on niitä hyviä hetkiä, jolloin tuntuu ettei asiat vois olla paremmin:) Ja se on varmasti hyvä käsitellä kaikenlaisia tuntemuksia jo tässä raskausaikana, ei ehkä iske sitten vasten kasvoja vauvan synnyttyä:)
 
No tänään oli töissä semmosta öklötystä, mut ei vieläkään mitään oksenteluun pahemmin viittaavaa.. Masun vihlomista kans.. Mukavaa esittää töissä et ei mua mikään vaivaa.. Meillä on työpaikan juhlat pian jossain vähän kauempana ja siellä jotain värikuula-ammuntaa.. Meitsi varmaankin saikulla just silloin siis ;)

Jotenkin on semmonen vahva tunne toisaalta että kaikki on kunnossa, mikä toisaalta aika erikoista kun eikös tässä tilassa pitäis olla vainoharhainen.. Etenkin ku esikoista oottelee..?

Mun kaveri joka on raskaana myös, sanoi että ei pysty jonain päivinä edes nousemaan sängystä. Oon toisaalta aika onnellinen et mulla ei ole tollasta..

Niin ja meilläkin mun miehen kans riitaa, ollaan menos töihin yhdille festareille baariin hakee lisätienestiä (sovittu joku puol v sitten) ja hän ei voi millään ymmärtää, ettei se mun mielestä olekaan enää niin mukava idea plus se vielä että pitäis semmosta 16h päivää vääntää.. Ei morjens. Toivoisin että nuo isänvaistot heräilis tuolta pikkuhiljaa. Teen muutenki 40h työviikkoa + ohjailen jumppia siihe päälle..  Eli meillä tilanne toisinpäin, MÄ väännän pitkää päivää JA olen raskaana ;) haha
 
Meilläkin pientä erimielisyyttä miehen kanssa toisinaa, tuossa toissa päivänä taas paasasin miehelle No seuraavana aamuna tää oli jo toista maata autto tytön kanssa aamu puuhissa ja minä sain makoilla vähä pidempään ilman kiirettä, että joskus tuosta pienestä raivarista on apuakin.  Ja nyt on taas menny muutenkin hyvin.. Minäkin kyllä ootan kovasti että raskaus etenee pitemmälle ja toivon mukaan nuo "raivarit" ja miehen kiusaamiset jäis vähemmälle, ei se varmaan toisestakaan oo mukava kun joutuu vähä miettimää mitä uskaltaa mulle sanoo.. 

Muutaman kerran olen kironnu tuon meidän autonkin kiukku puuskissani, ei tiiä uskaltaako aina lähtee minne asti ajamaan kun mittaritauluun välähtää uus merkkivalo. Kovasti nyt etiskelty uutta autoo, et olis ees yks murheen kryyni selvitetty. (ja toivon kovasti että se uus auto sit pelaa ja sehän pelaa tai täältä voi lähtee vielä näillä rv viikoilla autoliikkeeseen tarvittaessa äkäsiä puheluita.)

No mutta jos tämä tällä kertaa riittää näistä kiukuista. 
 
Täällä on alkanut jo kunnolla syksyn touhut mun kohdalla - koulusta kotiudun vasta joskus klo 22 ja vielä olis ens viikko tämmöistä :/.
Treenaamaan sentään ehdin ja sykemittari kädessä, ettei nouse sykkeet liian korkeiksi liian kauksi aikaa! 

Mitäs muuta..vatsa on jo iso, mutta tuosta edellisestä synnytyksestäkin on niin vähän aikaa ja on kuitenkin jo neljäs tulossa! Enpä olis muutama vuosi sitten uskonut!

Älkäätte arvon leidit kuunnelko kaikkia kommentteja - hulluksi sitä tulee, jos kaikkee kelaa!
Kun puhdas faktahan on, että ei alkuraskaudessa ole mtn, mitä sitä mamma vois tehdä, ettei esim. menis kesken.. Rauhallisesti ja päivä kerrallaan  - se on mun motto!

Teille, jotka kakkosta odotatte, voisin rohkaistukseksi kertoa, että asioilla on tapana järjestyä.Ja ainakin mun pojat, joilla on ikäeroa 1 v 44kk, ovat toisilleen äärimmäisen rakkaita ja tärkeitä! Olen kovin onnellinen, että saatiin niin lähekkäin ja nyt taas tulee aika pieni ikäerö tälle 2. satsille :). (Mutta on siinä puolensa, että on noita vanhempia sisaruksia apuna..)

Mä olen menossa kotiin just koulusta ja mun ihana ukkokultani on jo viikon ollu kotiäitinä ja JOKA ILTA valmistanut sellaiset gourmeeherkut mulle, että ei auta kiukutella :DDD



 
Hips hei ja ihanaa lauantaita kaikille mammoille! :)

Katselin tota mamma-listaa ja oli mukava huomata että Helsinkiläisiä ja lähialueelta on paljon odottajia.
Haluaisitteko treffata?:)
Jos järkättäis ryhmätreffit mammojen kesken ja käytäis vaikka syömässä keskustassa joku ilta?

Itse olen asunut helsingissä vasta niin vähän aikaan että mulla ei juurikaan ystäviä täällä vielä ole ja näistä baby-jutuista ku olis mukava pölistä samassa tilanteessa olevien kanssa. Ja toivottavasti saisin ihan oikeita ystäviäkin.. :)

Miettikää asiaa.. :)

-Henna-
 
Mä kannatan tota treffailua, vaikken hesasta ookkaan. mut me tääl treellä ollaan tapailtu raskauksien ja vauvojen myötä ja mä oon ainakin saanut kahdesta äipästä myös ystävät joiden kanssa tehdään muitakin kuin vauvajuttuja, kuten käydään vähän iltaa viettämässä:) Hohhoh tätä väsymyksen määrää.. en muista et olis ollu esikoisesta näin paha, voi tietty johtuu siitäki et sillon sai levätä kun halus.
 
Heissan :)

Jäänyt vähän tämä kirjoittelu tänne, vaikka kyllä olen käynyt lueskelemassa... Pahoinvointi on niin kamalaa, että ihan saikulle jouduin ja siten siis myös pomolle oli kerrottava. Uusi paras ystäväni on vesanpönttö tällä hetkellä :( Minulla on ollut myös molemmissa edellisissä raskauksissa todella pahat olot, viimeksi jouduin hakeutumaan ihan tiputukseen asti. Tuntuu ettei mikään helpota oloa ja pitäisi kuitenkin jaksaa tuon pikkumiehen kanssa touhuta. Pikkumies tunkee vessaan kun pitää käydä yrjöllä ja matkii ihan innoissaan, helpottaa hirveesti ;)

Meillä oli neuvola pari viikkoa sitten ja vaikka kuinka tolkutin, että mulla kierto 36pvää, niin se oli laskenu lasketun ajan 28pvän kierron mukaan :o Onko se joku standardi, että kaikilla lasketaan sen mukaan vai mitä ihmettä?

Np-ultra meillä 15.8 ja aion sielä kyllä sanoa oman näkemyksen tähän asiaan...

Hevosrintamallakaan ei kovin kummoisesti mene, viimeinenkin ajo hevonen hajosi ja koitetan nyt sitä sitten tiineeksi saada vielä tälle kesälle :(

Mutta eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu jahka olo kohenee ja maha alkaa kasvaa :D

Hyviä vointeja kaikille ja toivottavasti kukaan teistä ei kärsi tälläsiä oloja!

Tiina ja Tirpunen 9+1

Näemmä antaa ton lilypienkin sen 28pvän mukaan, hmmm...ei kiva :(
 
Hui, kuulostaa hurjalta Tiinagr! Oma kokoaikainen krapula tuntuukin heti ihan siedettävältä :D

Mulla on koulussa nyt ihan älyttömän tärkeä ja mielenkiintoinen (ja vaikeasti ymmärrettävä) kurssi ja sieppaa niin saatanasti, kun en saa silmiä pysymään auki >:-| meni tehtävien palautuskin niin ja näin.. Eipä auta ku toivoa väsymyksen ja kuvotuksen väistyvän ennen tenttiä..
Ja voimia vie kans nuo alkavat rempat...olis salaojien uudistamista ja putkiremppaa ja uusi huone pitäisi rakentaa alakertaan...ei vaan ny jaksa!

Meillä olikin erikoinen la-su, kun kaikki lapset oli pois kotoota :D , saatiin kahdestaan ukkelin kans käydä syömässä.

Vointeja kaikille!
 
täälä oli viikonlopun hirmunen mahatauti, tavaraa tuli vuorokauden molemmista päistä puolen tunnin välein. nyt on tauti ohi ja ruoka pysyy sisällä, mutta alamaha on ihan törkeen kipeä ja ihme kramppeja tulee, toivon kovasti ettei pikkunen oo ottanu itteensä.. 
 
Takaisin
Top