Meilläkään ei ollut mitään kaavakkeita tai IPANAA jossa olis kyselty toiveita synnytykseen tai hätäkastenimiä. Empä oikeestaan kyllä olisi kaivannutkaan, koska en olisi osannut siihen mitään täyttää juurikaan.
Mirmelin kanssa samoilla linjoilla, että omalla painollaan tuo varmasti menee ja kätilöt ja lääkäri varmasti osaavat neuvoa ja opastaa ja menetellä niin että vauvan on turvallista syntyä oli kyse sitten kivunlievityksestä, välilihan leikkuusta tms. Uskon että kun ei erityisemmin suunnittele ja kehittele päässään suunnitelmaa/toiveita siitä miten haluaisi asioiden synnytyksessä etenevän niin pettyy tai hämääntyy ehkä vähiten, kun kuitenkaan ei voi tuota omaa synnytystään käsikirjoittaa ja asiat menevät sitten niinkuin menevät. :)
Täällä nyt 40+2 ja maltti alkaa loppumaan, eilen tuli askelmittariin 18 tuhatta askelta mikä tarkoittaa n. 12,5km, eli lenkkeilty on, siivoiltu, touhuiltu pihahommia jne ja yritetty häätää tuota maha-asukkia, mutta laihoin tuloksin. Yksittäisiä supistuksia silloin tällöin ja mahan kovettumista pitkin päivää jatkuvasti, mutta siihempä se sitten on jäänytkin. Tänä aamuna kävelin koiran kanssa reippaasti 4km lenkin ja aion jatkaa touhuamista sitkeästi, jos vaikka rehkiminen vauhdittais tuon ulostuloa! :D Eikai tässä muutakaan tehdä voi, kun aloillaankaan ei jaksa olla päivästä toiseen.