Elokuiset esikoisen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja salo84
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mutta vaikka mulle on tullu se 4,95 nii puolet on tullu rintoihin ja toiset puolet varmaan mahaan kun mulla ei oo ylimäärästä, ja kaikki vaateetkin menee vielä
 
Tällä mammalla on nälkä koko ajan... Kunnon annos ruokaa voileivällä ja jälkkärijugurtilla pitää nälän tunnin kaks. Paino noussut viime viikkoina noin kilon, heittää kilolla suuntaan ja toiseen vissiin nesteiden ja vatsan toiminnan mukaan. Maha on kyllä selvä pallukka jo ja vaatteita oon joutunut katselemaan, että olisi mukava olo itsestä. Töissäkin omat vaatteet päällä, niin tärkeää että olisi siisti ja mukava olo. Eikä painais mahaan mikään, kun koko päivän istuu. 15. viikolla siis mennään.

Mulla oli ennen raskautta BMI 19 ja neuvolassa koittivat asennoida jopa 20kg painonnousuun. Kymmenestä viiteentoista kiloon tuntuu ihan asiaankuuluvalta, mutta toi kakskumppiä on kieltämättä vähän ahdistava mielikuva.

Ihan kamala keli on. Pari kertaa olen tänä talven liukastunut ja eilen lensin taas ihan kunnolla selälleni. Reipasta esitin kun kaverikin säikähti, mut kieltämättä illalla mietin kaiken maailman istukan irtoamisia sitten.
 
Voi, että kun olisi helppoa jos edes jotain ruokaa tekisi mieli, mutta kun ei :) Mulla ei ainakaan roskaruokaa ole koko raskauden aikana tehnyt mieli, mutta eilen löysin ehkä ensimäisen himon kohteen... Mehujäätelö!! Eilenkin 4 puikkoa meni heittämällä alas :D Bubs: nyt saa todellakin olla varovainen kun niin liukas.. itsekkin vedin jokunen viikko sitten lipat pihalla ja heti tuli kaikenmaailman pelkokuvat mieleen..
 
Mä oon ihan hermoraunio ja mielenterveys ei varmaan kohta enää kestä. Meillä on turkiskuoriaisia asunnossa ja mulla on ihan _järjetön_ ötökkäfobia! Mua ahdistaa niin paljon olla täällä asunnossa ja tulla kotiin. Tarkistan taskulampun kanssa sohvan ja sängyn ennenkun meen niihin ja taskulampun kanssa kävelen täällä. Mä en jaksa! :sad010 Onneks sisko tuli eilen auttaan mua pyykinpesussa kun KAIKKI pitää pestä ja torstaina tulee uudestaa,en pysty koskeen noihin jätesäkkeihin missä vaatteet nyt on. Tiistaina tulee isännöitsijä katsomaan purkissa olevat,kun käski keräämään. Mä vaan haluan pois täältä :sad010
 
Inhottavaa!:/ meilläkin oli joskus jotain sokeritoukkia entisessä kämpässä, on ne vaan tosi ällöttäviä.:(
 
Meillä sokeritoukkiakin vessassa,mutta ne on ihan harmittomia. Nää turkiskuoriaisen toukat syö vaatteita :(
 
Nyt mennään 16+1 ja kysyisin että onko muilla ollut voimakasta nipistelyä ja kutittavaa tunnetta alavatsalla? :)
 
Nipistelyä on suunnilleen joka toinen päivä mutta kutitusta ei vielä :) Ja itellä siis 14+5 menossa.
 
Kiva kun täällä on oma ryhmä esikoisen odottajille, kun jotenkin olen saanut sellaisen vaikutelman että suurimmassa osassa foorumeista ym. ryhmistä valtaosa odottaa toista, kolmatta tai neljättä lastaan. Erilaistahan se silloin on kun kaikki ei tule eteen ensimmäistä kertaa.

Minulla on rv 13+6 meneillään ja vatsa ei ole yhtä hyvin esillä kuin joillakin teistä. Odotan kovasti koska masu lähtee selvästi kasvamaan. Nyt näkyy lähinnä turvotusta rinnoissa ja kasvoissa sekä pieni pömppis.
 
Ihana masu Verkkuli :)Mulla nyt 14+4, joten ei vielä kunnon masua mutta pienoinen pömppis on ( se on kyllä ollut aina :)) Mulla on kans viime aikoina kovasti pakottanut alavatsaa ja kylkiä, ja lenkillä huomaa että alkaa enemmän pakottaan..säikähdin jo yks päivä, että mitä tämä on, mutta ajattelin sitten että kuuluu näihin liitoskipuihin.
 
Juu, tuo onkin ainut selkeä kuva ultrasta, kun vauveli liikkui niin kovasti eikä malttanut pysyä paikallaan. :) Olisi ollut ihanaa saada vauvan pomppailuista ja potkimisista videota, mutta harmillisesti ultrassa ei saa itse kuvata...
 
Ihana masu Verkkuli! :) Mulla tällä hetkellä vko15+5
Vihlaisuja tulee välillä ja kyljissä tuntuu kipua.

Meri: Masu näkyy aika hyvin jo ja alkaa olemaan pyöreä vauvamasu <3
 
Tuntuuko teillä aamulla herätessä kohtu kovana pallona navan alla? Mä tunsin tänään ekaa kertaa sen ja se oli jotenki epäsymmetrinen enemmän vasemmalla puolella. Sit se laskeutu ihan alas kun kävin pissillä :D ihan outoa ku en oo aiemmin huomannu, se ihan selvästi näky myös siinä kohoumana :)
 
Takaisin
Top