Täältä hyppää mukaan yksi esikoisen odottaja! Itsellä ikää 23 vuotta, miehellä 24. Laskettu aika 21.8. eikä millään malttaisi enää odottaa :)
Me yritettiin muutama kuukausi ja kerran jo itkien petyin kun menkat olivat myöhässä, mutta testi näytti kahdesti negaa. Kuukausi myöhemmin otettiin sitten iisimmin ja odotettiin kunnolla yli menkkaviikon. Jouluaattona tein sitten testin joka plussaa näytti
Eka neuvola oli siitä noin kuukausi eteenpäin.
Me ei kerrottu kenellekään edes lapsiaikeista, koska ei haluttu jatkuvia kyselyjä ja "yhdessä yrittämistä". Jos ei vaikka natsaiskaan tai jos menisi kesken. Kun oltiin ekassa ultrassa itse nähty, että siellä ihan oikeasti on pikkunen ja kaikki hyvin, rysäyksellä sitten käytiin läheiset moikkaamassa ja kertomassa yllätysuutiset. Ihania vastaanottoja saatiin!
Olen voinut erittäin hyvin, tammikuu meni etovassa olossa ja väsytti ihan hirveästi, mutta eipä sen kummempaa. Nyt on pikkuhiljaa alkanut vasta selkä vaivaamaan ja liitoskivut, mutta vielä jaksaa. Töissä ovat jo pidempään kysellyt jaksanko, mutta eipä ole vielä kertaakaan joutunut ottamaan saikkua. Kahdeksan tuntia päivässä viiletän siellä pää kolmantena jalkana :D Ehtii sitten lepäämään kun vapaa alkaa tai jos ei kroppa oikeasti kestä.
On jo ehditty tässä muuttaa isompaan kotiin ja vauvan huone alkaa näyttää vauvan huoneelta, eikä pyykinkuivatushuoneelta :D Vaatteita on alkanut kertymään ja tällä hetkellä odottelen innolla äitiyspakkausta, viikon sisään pitäisi saada se käsiin!
Nimiä mietitään jo kuumeisesti vaikka lopullista päätöstä ei luultavasti tehdä ennen kuin näkee minkä näköinen tyyppi sieltä tulee :)
Synnytys jänskättää, mutta mies odottaa tätä aivan yhtä paljon ja innoissaan kuin minäkin ja uskon hänen olevan paras tuki tuolloin.
Huh hei, minkä pituinen teksti.
Tästä pomppaan sitten keskusteluun mukaan :)